Kristityille vanhemmille!

[Herman]

Kotiopetuksessa on yksi miinuspuoli. -- Harvat kotiopetuksessa olevat opettajat (äidit/ isät) ovat ammatiltaan opettajia.

En tiedä luitko edellisellä sivulla laittamani erään kotiopettajattaren ajatuksia, laitan ne tähän uudestaan, mielestäni todella fiksu kirjoitus:

Peruskoulun oppimäärä ei suinkaan ole millään tavalla salatiedettä. Onhan meistä jokainen peruskoulun jossain vaiheessa käynyt. Jos sanoo, ettei osaa opettaa lapselleen peruskoulun asioita, että jo ala-aste matematiikkakin tuottaa vaikeuksia, on se vain osoitus siitä, että peruskoulujärjestelmä ei todellakaan toimi kaikille, kun se ei osaa opettaa asioitaan edes niin, että aikuiset sen muistaisivat.

Joku kritisoi myös sitä, että perusasiat voidaan lapselle opettaa, mutta ettei vanhempi korvaisi aineenopettajia yläasteella. Tämäkin on täysin väärä luulo.

Ensinnäkin lähtökohtaisesti KUKAAN, siis ei yksikään aineopettaja, eikä myöskään vanhempi pysty lasta opettamaan mihinkään, mihin lapsi ei luontaisesti tunne kiinnostusta tai halua oppia. Näinollen koko oppimistapahtuma lähtee lapsesta itsestään. Tämä onkin nimenomaa se ensimmäinen ongelma nykyisessä perusopetuksessa. Kaikille lapsille, samaan kellonaikaan opetetaan matematiikkaa, huolimatta siitä onko kyseisellä lapsella kiinnostusta asiaan ja tapahtuuko oppiminen näinollen luonnollisesti. Imeväisiästä asti puhutaan ns. herkkyyskausista ja jokainen äiti tiedostaa, että lapsella on herkkyyskausia, jotka ovat jokaisella lapsella hyvinkin yksilöllisiä. Toinen lapsi oppii kävelemään 8 kuisena, toiset lapset taas 1,5 vuoden iässä. Ei siis voida olettaa, että kaikki lapset oppisivat kävelemään samaan aikaan jos heidät laitettaisiin "kävelykouluun" puolivuotiaina. Kuitenkin oletetaan, että lapset oppivat historian ja matematiikan ja äidinkielen täysin samaan aikaan ja samalla kellonlyömällä.

Toisekseen, jos äiti ei osaa matematiikkaa, ei se tarkoita sitä, etteikö äiti voisi sitä opiskella yhdessä lapsensa kanssa. Mielestäni koulutuksen ja opetuksen tärkein tehtävä on pitää yllä lapsen kiinnostusta uuden oppimiseen. Tässäkin tehtävässä koulu loistavasti epäonnistuu. Likimain jokainen pieni kouluaan aloittava ekaluokkalainen vielä omaa tuon palavan halun oppia, mutta jo viimeistään kolmannella - neljännellä luokalla siitä on tehty ikävää pakkopullaa. Opetus voidaan viedä koulussa jopa niin pitkälle, että aikuisiässä ihminen jopa inhoaa liikuntaa, koska se oli koulussa pakollista ja ikävää. Oppiminen on elinikäistä ja omalla esimerkillämmehän me parhaiten opetamme lapsiamme.

Olen lukenut ja kuullut lukuisien kotiopettajien kokemuksia, ja kaikki ovat kertoneet tätä samaa, kuinka helppoa ja hauskaa oppiminen on, kun sen tekee luontaisena osana elämää, eikä mekaanisesti ja kaavamaisesti niinkuin laitoskoulut. Mutta tämä edellyttää, että katselee koko oppimista (ja pohjimmiltaan oikeastaan koko elämää) eri tavalla. Yksi viisas opettaja ylä-asteella sanoi, että oppimisen tarkoitus on oppia oppimaan. Valitettavasti laitoskoulusysteemi on vielä kaukana tästä, vaikka varmaankin on laitoskoulun olemassaolon aikana menty parempaan suuntaan (pedagogiselta kannalta nähtynä, muita ongelmia on sitten tullut senkin edestä).

[lara.tomb.raider]

lonelyrider
Jo päiväkodista lähtien vanhemmille luodaan suorituskeskeisyyttä... pitäisi tällä ja tällä metodilla jokin asia tehdä toisin, jokin pienikin asia, jolla ei loppupeleissä ole lapsen hyvinvoinnin kannalta yhtään merkitystä. Olen huomannut sen, että hyvin helposti se kasvattajan roolissa tahtoo kääntyä päälaelleen asiat, että joutuu miettimään mielessä... "ai kuka se parhaiten tietää, oma vanhempi... vai ihminen joka ei todella tunne kuka minun lapseni on". Kuka voisi lastaan rakastaa enempää tässä maailmassa meistä ihmisistä, kuin oma äiti tai isä... opettajalle, hoitotädille, lapsi on yksi lapsi muiden joukossa... minulle lapseni on ainutkertainen ja se sydämen täyttävä tila, siinä on rakkaus, joka ei etsi omaansa vaan tahtoo aina ajatella lapsen etua.. mutta voiko tämän maailman opettajalla tai hoitotädillä, voiko sillä olla se rakkaus?

En ymmärrä sanaa suorituskeskeisyys. Tai ymmärrän, mutta en itse suostu elämään sen paineen alla. Itse painotan omille oppilaille säännöllisen tekemisen tärkeyttä. Ongelma on se, että harrastuksia ja koulutöitä on liikaa, jolloin kaiken "säännöllinen harjoittelu" vie liikaa aikaa. Säännöllisellä harjoittelulla ja oikealla aikatauluttamisella välttyy stressiltä ja "juoksemilta". Silloin oppimistulokset ovat parhaita ja lapsille jää myös vapaa-aikaa. Lapsille leikkiminen ja puuhastelukin on tärkeää, kuten myös aikuisille.

Se, että lapsi joutuu suorituskeskeisyyden tielle koulussa on sontaa. Suorituskeskeisyyden luovat ne vanhemmat, jotka valitsevat lapselle neljä harrastusta kahden sijaan. Sitä kuvaa, mitä media taas luo, ei tarvitse uskoa. Koulutöihinsä kukaan ei ole vielä "kuollut", mutta harrastamisrumbaan on! Itse opetan "harrastusta" enkä haluaisi oppilaikseni sellaisia, joilla on jo neljä muuta harrastusta. Vanhemmat sen päättävät lopulta alaikäisen lapsen kohdalla. Toiset lapset ovat aktiivisempia ja tarvitsevat enemmän virikkeitä. Joillekin koulussa on jo täysi tekeminen.

Tunnen myös paljon uskovia opettajia ja "päiväkotitätejä". He eivät välttämättä huutele Jeesusta koko ajan, mutta se vaikuttaa valintoihin ja lasten ohjaamiseen. Myös uskovat opettajat tekevät virheitä, samoin kuin vanhemmatkin. Se ei johdu siitä, ettei opettaja olisi pätevät tai arvomaailma olisi oikea, mutta ihmisyys "vaivaa" meitä kaikkia! Tunnen ja tiedän myös uskosta osattomia pedagogeja, jotka rakastavat lapsia ja tekevät parhaansa niissä puitteissa, mitkä heillä on. He saattavat olla jopa paljon lähempänä Jeesusta kuin "tapakristityt". En yleistä tätä, mutta pointti tämäkin. Jumala voi käyttää myös uskosta osattomia kirkastamaan itseään, joten en vähättelisi ei-uskovia. Tulee vaan entistä enemmän rukoilla heidän pelastumistaan, koska olemme kuitenkin kaikki saman Jeesuksen ristin veren kautta armahdetut. Toiset eivät vain vielä tunne Jeesusta...

Ystäväpiirissä on uskovia ihmisiä, jotka toimivat tukihenkilöinä tai -perheinä lapsille, joilla on rikkinäiset kotiolot. Itse asiassa osa näistä perheistä on krisittyjä. Heille on todella parempi olla siinä vaiheessa tukihenkilön/ perheen kotona. Varmasti nämä äidit ja isät, jotka eivät kykene huolentimaan lapsistaan silti rakastavat heitä. Ja suurin osa "maailman vanhemmista" rakastaa lapsiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Toki on esimerkiksi narkomaanivanhempia, joille riippuvuus aineeseen on suurempi kuin rakkaus lapseen. Se on surullista. Yritän tällä vaan sanoa sitä, ettei äiti tai isä ole aina se, joka rakastaa lasta. Meidän tulee rakastaa kaikkia ihmisiä. Joskus tuntuu, että jaan oppilaitteni vanhempien rakkauden heidän ainutlaatuisiin lapsiinsa, vaikka en tietenkään voi ottaa vanhemman roolia lapsen perheessä. Opettajan rooli on olla opettaja, ei äiti tai isä. Mutta silti lapsia voi rakastaa samalla rakkaudella kuin äiti tai isä. Ja kyllä lapsesta näkee oppitunneilla, millaisia he ovat luonteeltaan ja miten he oppivat.

Ja yksi asia kotiopetuksessa on "huonoa". Liikuntatuntien joukkuelajit ja musiikkituntien ryhmäsoitto sekä mahdollisesti muiden aineiden ryhmätyöt. Jos lapsi ei harrasta jotain tällaista, hän jää niistä paitsi ilman kouluyhteisöä (on yhteisö sitten mikä koulu tahansa). Kotiopetus toimii parhaiten, jos muutaman perheen lapset ovat samassa ryhmässä. Silloin pelit ja muut onnistuvat myös.

[Herman]

Ja yksi asia kotiopetuksessa on "huonoa". Liikuntatuntien joukkuelajit ja musiikkituntien ryhmäsoitto sekä mahdollisesti muiden aineiden ryhmätyöt. Jos lapsi ei harrasta jotain tällaista, hän jää niistä paitsi ilman kouluyhteisöä (on yhteisö sitten mikä koulu tahansa). Kotiopetus toimii parhaiten, jos muutaman perheen lapset ovat samassa ryhmässä. Silloin pelit ja muut onnistuvat myös.

Tuo ei ole kovin suuri ongelma, sen voi ratkaista esim. tuollaisella ehdottamallasi kotioppijaperheiden yhteistekemisellä, tai sitten opettajana toimiva isä ja/tai äiti voi kutsua vaikka naapureiden ja tuttavaperheiden lapset mukaan ja pitää "liikuntatunteja" tai "soittotunteja" jossa lapset pääsevät harjoittelemaan näitä juttuja, jos heitä se ylipäätään kiinnostaa. Laitoskoulussa kaikkien on pakko tehdä kaikkea, vaikka ei yhtään kiinnostaisi.

[lara.tomb.raider]

Hermanille:

Tuossa lainaamassasi tekstissä on paljon hyvää, josta olen samaa mieltä.

Opettajalla pitäisi olla vapaus valita esimerkiksi ainejärjestys tai tiettyyn opetusaineeseen käytettävä aika opetettavan luokan/ ryhmän mukaan. Sitä vastaan olen, että tuntijakoja koko ajan muutetaan - kuinka paljon käytetään mihinkin aineeseen viikossa aikaa jne. Se on laissa säädetty, vaikka ei vastaisi tietyn luokan oppimistarpeita. Jos joku asia menee nopeammin "läpi", voi vaikeampaan käyttää enemmän aikaa. Vapaus tulisi olla opettajalla.

Ryhmäkoot ovat liian suuria. Toisaalta ryhmä tuo mahdollisuuden opiskella eri tavalla, ja se opettaa sosiaalisia taitoja. Mutta jos ryhmäkoko kasvaa niin suureksi, ettei yksilölliselle ohjaukselle ole tarpeeksi aikaa, oppilas ei opi. Ryhmää tarvitaan - 18 oppilaan luokassa pystyy tekemään esityksiä, paritöitä ja ryhmätöitä, pelaamaan joukkuelajeja jne.

Laitoskoulun etuna on opetukseen varatut erikoisvälineet ja tilat. Lapsilla on liikuntasali, jossa pelata ja jumpata. Musiikkiluokassa on siihen tarkoitetut välineet jne. Kielen loukassa on ulkomaankielisiä sanomalehtiä ja käsityöluokassa kaikka työkalut. Lapsella on käytössään siellä ne kaikki valvotusti ja ohjatusti.

Koulun tarkoitus on olla yleissivistävä. Kaikkia lapsia ei kiinnosta historia ja kielet. Kaikki eivät niitä opi niitä "hyvin" eikä se ole aina kaikille mielekästä. Tuntuu vaan liian ideologiselta, että oppilas saisi valita kiinnostuksen kohteensa. Ei 8-vuotiasta aina huvita opiskella tai tehdä läksyjä. Se on lapsen "työtä", joka toisinaan tuntuu helpolta, hauskalta ja mielekkäältä. Toisinaan se on takkuavaa. Se, että kaikki sujuisi aina "helposti" ei tarkoita sitä, että opettaja on erinomainen. Eikä se, ettei lapsi viihdy liikuntatunnilla johdu aina siitä, ettei opettaja osaa valita oppilaan keho- ja tempperamenttityypin perusteella oppilaalle luontaista pelipaikkaa pesäpallossa. En tarkoita tällä sitä, että lapsi täytyisi pakottaa asioihin. Joskus näkee keskittymiskyvyttömyyttä ja huolimattomuutta, ja jos oppilasta ojentaa, se tuntuu "pahalta". Opettajan tehtävä on myös tarpeen tullen nuhdella ja ojentaa rakkaudella.

Liian helposti laitoskoulut nähdään kylminä, kolkkoina ja pahoina. Joskus ne voivat olla sitä, ja systeemissä on myös parannettavaa. Silti on paljon toimivia kouluyhteisöjä, ja myös päiväkoteja, joissa asiat sujuvat. Ja itse asiassa monissa kouluissa opettajat ovat kyllä asiansa osaavia, kannustavia ja rakastavia. Nykyään ongelmia aiheuttavat vanhemmat ylisuurine lepokotiodotuksineen. Joillekin vanhemmille on vaikea ymmärtää kellonaikoja ja pitää sovituista asioista kiinni. Heille voi olla myös kova paikka, ettei lapsi olekaan joka aineessa solisti.
Joskus lapset ovat "harmaata massaa", vaikkakin yksilöinä. Vaikka jokainen lapsi on erilainen oppija ja omat vahvuudet ovat jokaisella persoonalliset, joissain tilanteissa tulee mennä kuten armeijassa. Suurin osa vanhemmista on tervejärkisiä, mutta lööppeihin päätyvät ne tapaukset, joissa on kodin sisäisiä ongelmia. Harvat ongelmat johtuvat matematiikan opetuksesta tai liikuntatunneista.

[Herman]

Koulun tarkoitus on olla yleissivistävä. Kaikkia lapsia ei kiinnosta historia ja kielet. Kaikki eivät niitä opi niitä "hyvin" eikä se ole aina kaikille mielekästä. Tuntuu vaan liian ideologiselta, että oppilas saisi valita kiinnostuksen kohteensa. Ei 8-vuotiasta aina huvita opiskella tai tehdä läksyjä. Se on lapsen "työtä", joka toisinaan tuntuu helpolta, hauskalta ja mielekkäältä. Toisinaan se on takkuavaa.

Miksi se on liian ideologista? Eikö uskota siihen, että lapsia oikeasti kiinnostaa asiat? Ainakin mitä olen omia lapsia seurannut, niin he ovat todella kiinnostuneita kaiken maailman asioista. He todella haluavat oppia niistä aiheista, mitä koulussa opetetaan. Mutta heitä ei välttämättä kiinnosta ne asiat sillä hetkellä, kun joku toinen haluaa niitä heille opettaa. Ja kun niin tehdään, tapetaan ihmisen luontaista kiinnostusta sekä siihen asiaan, kuin myös siihen mitä häntä sillä hetkellä todella kiinnostaisi tehdä.

Uskon, että kun lapsi saa kasvaa ja oppia luontaisella tavalla, hänen luontainen kiinnostus kaikenlaisia asioita kohtaan säilyy ja kasvaa, ja samalla yksilökohtaiset kiinnostuksen aiheet alkavat tulla esille ja hän alkaa luontaisesti "erikoistumaan" siihen mikä häntä erityisesti kiinnostaa. Joitakin asioita hän ei välttämättä opi, mutta herää kysymys tarvitseeko niitä sitten oppia? Minä voin ainakin rehellisesti sanoa, että en ole tarvinnut varmasti suurinta osaa siitä tiedosta mitä koulussa minuun syötettiin (en voi edes puhua oppimisesta, koska en enää edes muista suurinta osaa koulun asioista, ja todella opitut asiat eivät unohdu).

Se, että kaikki sujuisi aina "helposti" ei tarkoita sitä, että opettaja on erinomainen.

En ole tosiaankaan puhunut mistään erinomaisuudesta, päinvastoin olen koko ajan painottanut sitä, että kuka tahansa voi opettaa (tai oikeastaan puhun mielummin oppimisen ohjauksesta) menestyksekkäästi, kun sen tekee luontaisella tavalla oppijan lähtökohdasta käsin, ja se on silloin helppoa ja samalla myös hauskaa.

Eikä se, ettei lapsi viihdy liikuntatunnilla johdu aina siitä, ettei opettaja osaa valita oppilaan keho- ja tempperamenttityypin perusteella oppilaalle luontaista pelipaikkaa pesäpallossa.

Ei niin, vaan se voi hyvin todennäköisesti johtua siitä, ettei lasta yksinkertaisesti kiinnosta. Silloin siitä ei ole lapselle mitään hyötyä, eikä hän tule mitä todennäköisimmin koskaan kiinnostumaan asiasta, eli hän ei tule koskaan tarvitsemaan sen oppimista. Ja pienetkin mahdollisuudet myöhemmin kiinnostua lytätään sillä, että pakotetaan lapsi vasten kiinnostustaan osallistumaan. Ainakin mun kouluaikana kaikkien oli pakko osallistua kaikkeen.

[systeri]

Missä vaiheessa esim Hermanin lapset sitten lähtevät kouluun,ethän sinä voi heitä ammattiin kouluttaa? Riippuu tietysti minkä ammatin valitsevat Mutta että saisivat pätevät paperit?

[Herman]

Missä vaiheessa esim Hermanin lapset sitten lähtevät kouluun,ethän sinä voi heitä ammattiin kouluttaa? Riippuu tietysti minkä ammatin valitsevat Mutta että saisivat pätevät paperit?

Peruskoulun jälkeenhän lapset voivat hakea ammattikouluun tai muihin vapaaehtoisiin opiskelupaikkoihin. Silloin lapset voivat vapaasti päättää menevätkö johonkin vai eivätkö mene, eikä kukaan pakota mihinkään mihin ei itse halua.

[systeri]

Peruskoulun jälkeen ollaan vielä alaikäisiä ja amiksessahan ne vasta houkutukset ovat..samoin varmaan lukiossa ym.Mä en tunne täältäpäin yhtäkään perhettä jossa lapset olisivat kotiopetuksessa mutta sen tiedän että uskisvanhemmat ovat kyllä vaihdelleet lapsiaan kouluista toiseen kun eivät oo olleet tyytyväisiä jostain syystä.

Tunsin erään uskovan pariskunnan joka halusi huolehtia lapsistaan ja suojella heitä maailman pahuudelta, mielestäni jopa neuroottisesti.Itsellänikin on kyllä ollut aina huoli lapsista mutta ei ihan tällä tavalla.
Muuttivat tosi kauas keskustastakin (30km) että lapset pysyisivät pois maailman pahuudesta.
Mutta vilkkaita lapsia kun olivat niin keksivät keinoja millä päästä maailmaa kattelemaan jo aika nuorina.Muistan kun yks heidän tytöistään pyysi päästä meille yöksi.Ajattelin että ok ja siinähän ne pysyivätkin illan "kotitanhuvilla" ...mutta aamulla kuulin että tää tyttö 14-15v oli ottanut keskellä yötä tyttäreni fillarin ja lähtenyt naapurikaupunkiin ihastustaan tapaamaan
Luulen että nuo vanhemmat ovat vähän löysänneet narua nuorempien lastensa kohdalla kun huomasivat että vaikeaa on kasvatus.
Ja nyt kun ajattelen,(ei olla oltu enää tekemisissä vuosiin) niin nää kaks nuorinta parikymppistä on uskossa mutta vanhimmat lapset ovat maailman teillä

[Herman]

Peruskoulun jälkeen ollaan vielä alaikäisiä ja amiksessahan ne vasta houkutukset ovat..samoin varmaan lukiossa ym..

Tarkoitus ei ole eristää lasta houkutuksilta tai sitoa kotiin täysi-ikäisyyteen asti, vaan varjella ikävien asioiden ja kokemusten pakkosyötöltä. Varsinkin herkimpien vuosien aikana (eli 0-15v). Ja toisaalta antaa mahdollisuus yksilölliseen oppimisrytmiin ja kehitykseen.

Tuossa perheessä josta kerroit, vaikuttaa siltä että varjelemisesta on tullut itsetarkoituksellista, ja sitten lapsilla on ymmärrettävästi tullut vastareaktio. Me ei tehdä lapsille kovin suurta numeroa tän maailman pahuudesta. Tässä pätee mielestäni vähän sama periaate kuin eksytysten kohdalla: Jos oppii tarpeeksi hyvin tuntemaan Jumalan ja terveen uskon, oppii eksymykset tunnistamaan siinä sivussa. Samalla periaatteella, jos lapsiin kylvää terveitä arvoja ja kodissa on turvallista ja hyvä olla, ei lasta niin paljon kiinnosta maailman houkutukset.

[lonelyrider]

Vaikka yksi opettaja toimisi ulkopuolella suorituskeskeisyyden... koko instituutio on suorituskeskeinen. Väitän, että vaikka ideologiana on lapsen valistaminen ja opettaminen, lopppeleissä koululaitoksen olemassaolon tarkoitus on kuitenkin tuottaa työntekijöitä tähän maailmaan ja näin se myös edistää näitä maailman arvoja. Ei se edistä arvoja, jotka on Jumalan sananmukaisia, vaan niitä arvoja, jotka ovat hyödyksi yhteiskunnalle.

Ryhmäliikunta... olisin pärjännyt aivan hyvin ilman sitä, että valitaan viimeiseksi pesiksessä ja aivan missä paikalla olisin seissyt tunaroimassa, aivan yhtä huonoksi olisin tuntenut itseni... ja mitä se edisti, negatiivistä kuvaa itsestäni mutta joo, ehkä liikuntatunnit olisivat voineet olla joustavampia, eli olisi voitu keksiä vaihtoehtoja. Ryhmäytymiskeinoja on muitakin ja tietenkin vanhempien vastuulla on myös se, että lapsi luottaa muihin ihmisiin... sekin on yksi asia kasvatuksessa, tietenkin on myös luonteenlaatuja erillaisia, mutta oma osansa on sillä miten me itse suhtaudumme toisiin ihmisiin...

Vaikka olen kotikeskeinen, meillä tehdään perheenä paljon asioita, käydään paikoissa, ei olla mitään umpieristäytyneitä kuitenkaan... tyttäreni on tosi sosiaalinen ollut ihan vauvasta asti, liekö sitten synnynnäistä... eli se ei todellakaan ole mikään yhtäläisyys eristäytyneisyydelle, jos vanhempi haluaa olla jollain tasolla suojeleva tämän maailman arvoja kohtaan ja haluaisi että lapsen elämän lähtökohtana olisi ne arvot jotka tulee uskosta.

Mutta mielenkiintoinen keskustelu tästä on kehittynyt...