lara.tomb.raider kirjoitti:Kotiopetuksessa on yksi miinuspuoli. -- Harvat kotiopetuksessa olevat opettajat (äidit/ isät) ovat ammatiltaan opettajia.
En tiedä luitko edellisellä sivulla laittamani erään kotiopettajattaren ajatuksia, laitan ne tähän uudestaan, mielestäni todella fiksu kirjoitus:
Peruskoulun oppimäärä ei suinkaan ole millään tavalla salatiedettä. Onhan meistä jokainen peruskoulun jossain vaiheessa käynyt. Jos sanoo, ettei osaa opettaa lapselleen peruskoulun asioita, että jo ala-aste matematiikkakin tuottaa vaikeuksia, on se vain osoitus siitä, että peruskoulujärjestelmä ei todellakaan toimi kaikille, kun se ei osaa opettaa asioitaan edes niin, että aikuiset sen muistaisivat.
Joku kritisoi myös sitä, että perusasiat voidaan lapselle opettaa, mutta ettei vanhempi korvaisi aineenopettajia yläasteella. Tämäkin on täysin väärä luulo.
Ensinnäkin lähtökohtaisesti KUKAAN, siis ei yksikään aineopettaja, eikä myöskään vanhempi pysty lasta opettamaan mihinkään, mihin lapsi ei luontaisesti tunne kiinnostusta tai halua oppia. Näinollen koko oppimistapahtuma lähtee lapsesta itsestään. Tämä onkin nimenomaa se ensimmäinen ongelma nykyisessä perusopetuksessa. Kaikille lapsille, samaan kellonaikaan opetetaan matematiikkaa, huolimatta siitä onko kyseisellä lapsella kiinnostusta asiaan ja tapahtuuko oppiminen näinollen luonnollisesti. Imeväisiästä asti puhutaan ns. herkkyyskausista ja jokainen äiti tiedostaa, että lapsella on herkkyyskausia, jotka ovat jokaisella lapsella hyvinkin yksilöllisiä. Toinen lapsi oppii kävelemään 8 kuisena, toiset lapset taas 1,5 vuoden iässä. Ei siis voida olettaa, että kaikki lapset oppisivat kävelemään samaan aikaan jos heidät laitettaisiin "kävelykouluun" puolivuotiaina. Kuitenkin oletetaan, että lapset oppivat historian ja matematiikan ja äidinkielen täysin samaan aikaan ja samalla kellonlyömällä.
Toisekseen, jos äiti ei osaa matematiikkaa, ei se tarkoita sitä, etteikö äiti voisi sitä opiskella yhdessä lapsensa kanssa. Mielestäni koulutuksen ja opetuksen tärkein tehtävä on pitää yllä lapsen kiinnostusta uuden oppimiseen. Tässäkin tehtävässä koulu loistavasti epäonnistuu. Likimain jokainen pieni kouluaan aloittava ekaluokkalainen vielä omaa tuon palavan halun oppia, mutta jo viimeistään kolmannella - neljännellä luokalla siitä on tehty ikävää pakkopullaa. Opetus voidaan viedä koulussa jopa niin pitkälle, että aikuisiässä ihminen jopa inhoaa liikuntaa, koska se oli koulussa pakollista ja ikävää. Oppiminen on elinikäistä ja omalla esimerkillämmehän me parhaiten opetamme lapsiamme.
Olen lukenut ja kuullut lukuisien kotiopettajien kokemuksia, ja kaikki ovat kertoneet tätä samaa, kuinka helppoa ja hauskaa oppiminen on, kun sen tekee luontaisena osana elämää, eikä mekaanisesti ja kaavamaisesti niinkuin laitoskoulut. Mutta tämä edellyttää, että katselee koko oppimista (ja pohjimmiltaan oikeastaan koko elämää) eri tavalla. Yksi viisas opettaja ylä-asteella sanoi, että oppimisen tarkoitus on oppia oppimaan. Valitettavasti laitoskoulusysteemi on vielä kaukana tästä, vaikka varmaankin on laitoskoulun olemassaolon aikana menty parempaan suuntaan (pedagogiselta kannalta nähtynä, muita ongelmia on sitten tullut senkin edestä).
