Minusta asia on todella tärkeä, koska Raamatun opetuksen mukaan usko ei saa perustua ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan, sillä usko on Jumalan Hengen ja voiman ilmenemistä, joka ammentaa ravintonsa Jumalan viisaudesta, josta Jumalan sanan totuus opettaa. Tämän perusteella meidän kaikkein suurin innoittaja ja lähde uskon elämän perustuksille tulee nousta Pyhän Hengen voiman ja Jumalan sanan viisauden ja totuuden kautta.
Kun olen saanut Jumalalta Hänen armostaan kutsun palvelemaan Häntä ja mitä enemmän olen alkanut asiaa ymmärtämään, niin sen riippuvaisemmaksi olen tullut Jumalasta, Hänen armostaan, rakkaudestaan, voimastaan, viisaudestaan, totuudestaan, pyhyydestään jne. Minä tutkin asioita paljon (Raamattua saisin tutkia vielä enemmän) ja luen sanakirjoistakin alkukielen merkityksiä sekä jollakin tasolla olen myös tutkinut esim. juutalaisuuden kulttuuria ja historiaa jne. En kuitenkaan koskaan hyväksy mitään en edes sanakirjan alkukielen merkitystä, jos se on vastoin koko Raamatun sanan totuutta (ei kaikki sanakirjojen antamat merkitykset ole aina totta, vaan joukkoon on mahtunut myös sanakirjan tekijän/tekijöiden omaa tulkintaa). Rukoilen ja kyselen Herralta, käyn keskustelua monenlaisten uskovien kanssa myös sellaisten, jotka ovat olleet minua kauemmin uskossa sekä tutkineet Raamattua minua kauemmin. En koskaan pysty esim. alkamaan vain kirjoittamaan jotakin sivulleni ellen koe innoituksen tulevan Herrasta. Jotkut kirjoituksieni aiheet ovat mielessäni pitkään ja joskus joudun taistelemaan rukouksissa esteitä ja asioita vastaan jotka estävät minua kirjoittamasta sydämelläni olevista asioista.
Itse teen aika samalla tavalla teologisessa: tutkin asioita, luen sanakirjoista alkukielen merkityksiä ja perehdyn kulttuuriin ja historiaan, mutta suhtaudun hyvin kriittisesti näissä yhteyksissä kohtaamiini väitteisiin, jos ne edes näyttävät olevan ristiriidassa Raamatun kanssa.
Ihmisviisaudella tarkoitan tässä yhteydessä myös voimakkaasti sitä ettei minun mielestäni uskovan ihmisen pitäisi olla ateistin tai jumalattoman kirkon papin, kirkkoherran jne. opetuksen alaisuudessa koskien Raamatun opetusta, vaikka he opettaisivat Raamatun sanovan Jeesus nousi kuolleista, ylösnousi kuoltuaan jne. He eivät usko Jeesukseen ja Raamatun Jumalaan ja sillä perusteella Raamatunkin opetuksen mukaan emme saisi uskovina olla tällaisten ihmisten opetusten alaisuudessa jos ja kun tarkoitus olisi kasvaa ja rakentua uskossa. On eri asia opiskella kulttuuria, historiaa jne. eikä tietenkään tällainen ole väärin. Kyse oli siitä jos järki kumoaa uskon ja sitä kautta pyrkii opettamaan Raamattua, Raamatunhistoriaa ja alkukieliä, niin ei ole viisasta pyrkiä uskossaan rakentumaan sellaisessa seurassa.
Koen, että et vielä vastannut suoraan kysymykseeni, jonka esitin: "Mitä mieltä olet? Jos ei-uskova teologian luennoitsijani opettaa minulle, että Raamatun mukaan Jeesus syntyi neitseellisesti, ylösnousi kuoltuaan ja että ne, jotka uskovat Jeesukseen, vanhurskautetaan, niin onko tämä luennoitsijani opetus ihmisviisautta?"
Itse olen tosiaan taipuvainen ajattelemaan, että totuus pysyy totuutena, vaikka sen sanoisi jumalatonkin. Jos uskova opettaa minulle täysin saman asian kuin ei-uskova, niin en usko, että minun pitäisi vain tämän perusteella hylätä jälkimmäinen.
Vaikka en itse olekaan luterilainen, niin minusta eräs Lutherin (ilmeisesti) lausahdus antaa aihetta ajatella: ”Mikä ei opeta Kristusta, se ei ole apostolista, vaikka sitä opettaisi Pietari tai Paavali, ja vastaavasti, mikä saarnaa Kristusta, se on apostolista, saarnatkoon sitä vaikka Juudas, Hannas, Pilatus tai Herodes” (HUOM. en tiedä lainkaan, mistä asiayhteydestä tämä on.)
Minusta näyttää vahvasti siltä, että jumalatonkin pystyy ymmärtämään Raamattua esimerkiksi siinä määrin, että hän voi osata vaikka selostaa tarkasti Paavalin vanhurskauttamisopin. Toki häneltä tällöinkin puuttuu varmaan tietynlainen "sydämen ymmärrys". Vastaavasti uskovainen voi osata Paavalin vanhurskauttamisopin aivan väärin. Olen taipuvainen ajattelemaan, niin kuin käsitin sinunkin olevan, että sekä uskovan että ei-uskovan suusta ja kynästä voi tulla sekä vääriä että aivan oikeita asioita.
Jumala loi ihmisen johdateltavaksi olennoksi, jonka mieli on se alue, joka muokkaa ihmisen persoonaa, ajatusmaailmaa ja uskomuksia jne. Mitä enemmän saat tiettyä informaatiota, sitä enemmän se sinuun vaikuttaa. Sanallinen ja kirjallinen propaganda, joka perustuu valheeseen pyrkii muokkaamaan ihmisen mieltä, niin että hän muuttaisi mielensä, pitämään valhetta totuutena jne. Siksi Raamattu ei turhaan kehota varjelemaan sydäntänsä sekä täyttämään mieltään runsaasti Jumalan sanalla. Tästä syystä meidän uskovien tulisi etsiytyä sellaiseen seuraan, jossa rakastetaan Jumalaa ja Hänen sanansa totuutta sekä meidän tulisi kaikkein eniten uhrata aikaamme sellaiseen Raamatun opetukseen, joka perustuu Jumalan Hengen voimaan ja Jumalan sanan viisauteen ja totuuteen.
Sen uskon, että informaation paljous voi alkaa muuttaa käsityksiä. Mutta kuten todettua, eivät omat käsitykseni ole juuri lainkaan muuttuneet teologian opiskelun myötä. Sen sijaan tietomääräni on lisääntynyt ja useissa kohdin olen saanut uskolleni vahvistusta. Tuo sanallinen ja kirjallinen propaganda voi olla totta yliopistossa, mutta samoin valitettavasti myös monen monien uskovien parissa. Kritiikittömäsi, puutteellisilla argumentointitaidoilla ja lähdekritiikillä saatetaan helposti julistaa omaa näkemystä jostain totuutena käyttäen taitavia sanoja ja retoriikkaa oman sanoman tukena. Vertailun vuoksi sanon, että tällaista minun on vaikea nähdä paljoakaan rakentavampana kuin teologisen tiedekunnan propagandaa.
Emil Anton on kertonut mitä Helsingin teologinen tiedekunta edustaa ja mitä se opettaa. Kun tutkit Raamattua, niin en usko kenenkään UT:n apostolin kehottavan ketään uskovaa opiskelemaan tällaisessa laitoksessa jos sellainen olisi ollut heidän aikanansa. On eri asia jos opiskelee sellaisessa paikassa alkukieliä, Raamattuhistoriaa, Jumalan tahtoa ja sanaa missä opettajat ovat uskovia ja rakastavat Raamattua sekä opettavat sitä totuudessa.
Kuten Emil Anton on tuonut esille, niin Hki:n teologinen tiedekunta ei opeta Jumalasta, Hänen tahdostaan ja sanastaan, vaan lähestyy kristinuskoa tieteellisen tutkimuksen kautta, jossa tutkimuskohteena ovat tekstit, eri ajattelijoiden näkemykset, historialliset tapahtumat, ei yliluonnollinen todellisuus itsessään. Emil Antonin sanojen mukaan tällainen sananmukaisesti jumalaton teologia tuli mahdolliseksi valistuksen jälkeen, kun järki nostettiin totuuden kriteeriksi uskon tilalle ja sitä vastaan. Antonin tekstiä ja sanoja: Nyt Raamattua voitiin tutkia ihmisten näkemyksinä ja kokemuksina, ei Jumalan ilmoituksena, ja siinä havaittavat virheet ja ristiriidat voitiin tunnustaa todellisiksi virheiksi ja ristiriidoiksi.
Arvioisin, että noin 80 prosenttia tiedekuntamme opetuksesta on sellaista, missä ei julisteta totuutena mitään, mikä olisi ristiriidassa Raamatun kanssa. Siten minun on helppo suhtautua tuohon osuuteen tieteellisenä tutkimuksena, jonka toki koettelen sitten muuten ja jonka voin tarvittaessa ottaa mukaan maailmankuvaani ja omaksua uutena todennäköisenä tietona. Arvioimassani jäljelläolevissa 20 prosentissa opetuksesta saatan kohdata väitteitä, jotka ovat Raamatun vastaisia. Silloin jätän ne yksinkertaisesti uskomatta.
Ajattelen, että Jumalan on mahdollista puhua minulle myös jumalattomien kautta. Tällaisessa tilanteessa, jossa ei-uskova on käsityksessään aivan oikeassa ja jossa Jumala puhuu hänen kauttaan, ei kaiketi voida sanoa, että kyse olisi ihmisviisaudesta.
Lisään vielä ,että en koe olevani Emilin kanssa aivan samaa mieltä raamattukysymyksestä (nyt en viittaa tuohon lainaukseesi vaan siihen, miten muuten häntä tunnen). Uskon tällä hetkellä, että Raamatussa ei lopulta ole oikeita ristiriitoja ja että voi olla ihan vakavastiotettavaa esimerkiksi harmonisoida evankeliumeita.
Siitä en ole ihan varma, että onko kaikilla Helsingin yliopistossa järki nostettu uskon tilalle ja sitä vastaan. Väittäisin, että ei ole, vaan yliopistossa on monia uskovia tieteentekijöitä. Ja itse asiassa ajattelen myös, että jumalattomienkin tiedemiesten on uskottava johonkin, jotta tieteellinen tutkimus ylipäätänsä olisi mahdollista. Ja en näkisi myöskään, että yliopistossa on nimenomaan tarkoitus etsiä Raamatusta virheitä ja ristiriitoja. Enemmänkin jotkut uskovat sellaisiin sen perusteella, mihin johtopäätökseen ovat tulleet, mutta itse siis suhtaudun hyvin skeptisesti noihin virheisiin ja ristiriitoihin.
Minä en kiellä ketään tekemästä mitään, toin vain esille kantani sen vielä perustellen. Sen uskallan sanoa ettei Hki teologinen tiedekunta tarjoa sitä mitä Jumala tarjoaa. Jumala tarjoaa Hengen ja voiman sekä Jumalan viisauden ja sanan totuutta monissa paikoissa ja minä etsisin elämääni uskon rakennusaineita hengelliseen palvelutehtävään näistä paikoista.
Itse uskon, että Jumalalla on täysi mahdollisuus tarjota jotain myös Helsingin teologisen tiedekunnan kautta. Mutta haluaisin mielelläni kuulla, mitä ovat nuo sinun mainitsemasi monet paikat?
Kreikan opiskelu joka tähtää Raamatun totuuteen ja Jumalan voimaan on sellaista missä ihmisviisaus (kreikankielen opiskelu) on alistettu Jumalan voiman ja viisauden alle. Tällaista ei pidä kavahtaa. Mutta kun ihmisviisaus syrjäyttää uskon, siten että järki nostetaan totuuden kriteeriksi uskon tilalle ja sitä vastaan (kuten tehdään Hki teol. tiedekunnassa) niin sellaista jokaisen Jumalaa rakastavan uskovan tulisi kavahtaa.
Myös minä pyrin alistamaan ihmisviisauden Jumalan voiman ja viisauden alle ja käyttää järkeäni, jonka uskon Jumalan minulle antaneen, Hänelle kunniaksi. En halua antaa ihmisviisauden syrjäyttää uskoani enkä korvata uskoa järjelle, vaan hyödyntää järjestä sen, mikä hyödynnettävissä on. Olisi vaikea kuvitella, että kaikki Helsingin teologit haluaisivat tehdä toisin kuin tässä.
Mutta kiitos siitä, että olet ainakin herättänyt minut ajattelemaan sitä mielenkiintoista kysymystä, mikä on motiivini opiskella Helsingin teologisessa tiedekunnassa? Onko se esimerkiksi hengellinen rakentuminen, tietomäärän kasvattaminen vai jonkin tittelin tai ammatin saaminen?
Se, että minulla on virallisia opintoja teologiassa, esimerkiksi maisterin tutkinto, voi mahdollistaa sen, että voin helpommin mennä alallani eteenpäin esimerkiksi jatko-opintojen pariin. Unelmani olisi olla vakavasti otettava ja asiantunteva raamatuntutkija, joka tekee Raamattu-uskollista ja rakentavaa teologiaa ja kykenee puolustamaan kristillistä uskoa ja Raamattua esimerkiksi nykyajan ihmisille, samoin myös liberaaleille tutkijoille. Jotta voisin saavuttaa tämän unelman, se nähdäkseni edellyttää myös sellaisten asioiden opiskelua, joihin en itse usko (koska siten opiskelut vain menevät). Ei minulla ole tarvetta kieltää, että se on mielestäni hieman sääli. Mutta olen kuitenkin ajatellut, että voin hetkellisesti altistaa itseäni myös itselleni vastakkaisille näkemyksille, jotta voisin saavuttaa paremman päämäärän. Jos minusta tulee tutkija, niin silloin uskon ja toivon minulla olevan tietyssä mielessä jo hyvin vapaat kädet valita se, mitä luen. Parasta teologiaa kokemukseni perusteella mielestäni tarjoavat juuri uskovaiset teologit.
