Huomenta foorumilaiset

Ja siunausta päiväänne! Vihdoinkin rauhaisa aamu (mies töissä ja lapset nukkuu) ...pääsin itsekkin ajoissa ylös ja sain luettua loppuun kirjan Hilja Aaltosen ajatuksista.
Ihan ok kirja..ajatuksia Hengellisestä elämästä viisaita neuvoja parisuhteesta ja lasten kasvatuksesta.Hän mainitsi myös "temppelinharjauskovaisista" jotka korottavat itseänsä muitten yläpuolelle.
Mutta tuo kirjan loppu siunas jotenkin erityisesti...ajatuksia jotka ovat itsellänikin ollu mielessä.
Ote kirjan lopusta:Jos tässä ajassa seurakunnatkin muuttuvat vielä raastuviksi,niin onko se ihme,jos ihmiset luhistuvat.Seurakunnan pitäisi nyt pimenevässä illassa ahdistusten syvetessä oikein kirkastua ja lämmetä.Saisimme sitten johdattaa lämpimän lieden äärelle nääntyviä ja palelevia ihmisiä.Se on suuri ja ihana näkyni.Minä odotan sitä hengen vuodatusta seurakuntien ylle,joka kirkastaisi näkymme.
Tuo on ollut tavallaan minunkin näkyni.Olin illalla kokouksessa jossa puhuttiin Jumalan rakkaudesta ja rakkaudesta lähimmäistä kohtaan.Ja että jos ei sitä ole niin tulee anoa,niinkuin sen tiedän,mutta koin että se tuli muistutuksena.Olen kokenut jälleen viikkoja "vilua ja nälkää" ja ihmetellyt että mikä on, kun on niin hengettömän oloista ja kuivaa.
Kunnes illalla koin että rakkaus erääseen läheiseen ihmiseen täällä kotielämässä on hiipumassa,se on kavalaa kun se tapahtuu hiljakseen erinäisten asioitten kautta...ja lupasin Herran edessä jälleen rakastaa jos Hän tahtoo antaa rakkautta,en sitä epäile etteikö antais.
Muistin jälleen että turha odottaa mitään suuria jollei oma pesä oo puhdas ja vapaa kaikesta joka vie kauemmas Jumalasta.
Herra antakoon viisautta ja ymmärrystä ja ennenkaikkea Rakkautta ihmisiä kohtaan.Kiitos Jeesus kaikesta.
Kun tuon lupauksen tein niin heti alkas kirkastua...ota askel niin Jumala ottaa kaks vastaan

Kiitos Herralle!
Kirjoitin muuten eilen päivällä pientä vajavaista runon pätkää sillä aikaa kun isä vei tyttöjä uimaan..vastaus tais tulla tuohon kaipaukseen siltä istumalta
Iltahämärissä nuotion hiipuva hiillos hiljakseen lämmittää.Kaipaus hehkuvan
lämmön saa sydämmen arasti sykkimään.
Voi tulisipa tuulen henkäys joka voimaa hiillokseen antaa vois, vaan vielä
täytyy odottaa sitä voimaa joka huomiseen kantaa
tästä kipeästä hetkestä pois.
Kaihoten katselen hiillokseen lupaavaan hehkuun,otan oksan kuivan maasta ja
heitän sen toivoen että syttyis se uudelleen liekkiin .
Saapui vieno henkäys joka elämää toi tuohon hiillokseen hiipuvaan hehkuun,minä
innoissani keräsin kaikki oksat ja heitin ne tulenliekkiin.
Tää oli alkua odotin että syntyis loppukin tuohon runoon mutta se jäi ikäänkuin kesken..laitan sen tähän keskeneräisenä niinkuin oon ittekkin
