Kirjoittaja Aamu-Usva » 24. Kesä 2014 14:59
Ajattelen, että narsisti voi uskoon tultuaan langeta narsismiin uudelleen ja siitä seuraa ehkä jopa tällainen ajatus omasta täydellisyydestä.. Narsismillehan on tyypillistä, että itsessä ei pysty näkemään mitään virheitä ja vikaa, joten jos jotain ongelmia syntyy, niin vika on aina toisissa ihmisissä.
Mutta en nyt täällä foorumilla ole ketään narsistiksi leimaamassa, koska en usko, että kukaan täällä oikeasti ajattelee ettei koskaan lankea mihinkään syntiin. Kyllä uskonelämässä voi olla ihania vaiheita, jolloin synnin tekeminen on lähes mahdotonta. Näiden kausien jälkeen kyllä tulee sitten taas nöyryytyksen kausia. Psalmissa 119 sanotaan: "Ennenkuin minut nöyryytettiin, minä eksyin, mutta nyt minä noudatan sinun sanaasi. Sinä olet hyvä, ja hyvin sinä teet; opeta minulle käskysi... Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin: niin minä opin sinun käskysi (j.67,68, 71)." Jumalan kuritus ja nöyryytys on siis hyväksi meille ja usein meitä nöyryytetään juuri sen kautta, että saamme havaita oman syntisyytemme. Mutta siellä syntien syövereissä saa taas kohdata ihmeellisen armon ja siitä käsin lähteä taas uuteen kevyempään vaelluksen vaiheeseen.
Varmaan jokainen meistä muistaa jonkun kerran, kun on langennut oikein pahasti ja jälkeenpäin joutunut häpeämään ja katumaan; pyytämään anteeksi sekä ihmisiltä että Jumalalta. Mutta miten ihanaa onkaan, kun on saanut nöyrtyä ja palata Isän luo. Isä on ottanut taas vastaan. Eikä Jumalan armon kohdatessaan enää uudestaan halua palata tuohon samaan syntiin. Joskus yksi kerta nöyryytystä riittää kitkemään tuon synnin lopullisesti elämästämme pois.