Kristityille vanhemmille!

[lonelyrider]

Olipa rohkaiseva äidin kirjoitus... olisikohan minustakin opettajaksi? En tiedä, mutta meirän neiti on kyllä jo luontojaan lahjakkaampi kuin äiteensä, vasta täytti kolme... kirjaimia alkoi kyselemään kun täytti kaksi ja tiesi ne kahden vuoden iässä, on kahden vuoden iästä osannut numerot 1-10... eli ofcourse mun mielestä varsinainen lapsinero kyseessä osaisinkohan opettaa sellaista, tosin ei taitaisi tavallinen peruskoulu vastata tytön haasteisiin, jos sama meno jatkuu... kovasti kyselee esim. päiväkodin lokeroissa kun on nimiä että mitä tuossa lukee... ja aina kun kirjaa luetaan... mitä tuossa lukee... ja eilen mulle sanoi surullisena, en minä osaa lukea... ja minä sanoin että kyllä aivan varmasti opit kun jaksat kysellä niitä mitä tuossa lukee...

Että ei ollut tarkootus omakehun haista, mutta välillä on kiva kertoa että oma lapsi on ihmeellinen.

Mä ajattelin muuten ekan lapsen kohdalla (hivenen ylpeänä) että taitaa olla lapsinero. Nyt olen vahvasti sitä mieltä, että ei hän ole mitenkään poikkeuksellinen, vaan lapset ovat sellaisia jos he saavat "herkkyyskausinaan" tarvittavaa ohjausta (minkä ei tarvitse olla kovin kummoista).

Tuo on totta, että enempi taitaa oikeasti olla se "ensimmäisen lapsen syndrooma", että sitä ihaillaan ylpeänä ja sille annetaan virikkeitä... kirjaiten oppimisen taustallahan oli muumiläppäri joka oli tarkoitettu neljävuotiaille ja me lykättiin tytön kouraan ja pelattiin sitä(siis sellainen lasten tietokone jossa kirjaimia on ja numeroita ja siinä tehtäviä)... että ei siinä mitään sen ihmeellisempää oikeasti ole että ilmeisesti meirän motivointikeinot jotka on ihan vahingossa tulleet, ovat jollain tavoin toimineet... toisen lapsen kohdalla vanhempikin taantuu ja pitää lasta ihan oikeasti vauvana, eikä isompana mitä onkaan.

Mutta mukava tietää, että muutkin vanhemmat lankeaa oikeasti tuohon "ensimmäisen lapsen syndroomaan"

[systeri]

Meidän nuorimmat tytöt oppi myös lukemaan ennen kouluikää ilman sen kummempaa opetusta.
Mutta kyllä sanon että ei meillä onnistusisi kotiopetus...siinä tarvitaan vähän luonteenlahjojakin että vois opettaa.Ollaan kaikki vähän äkkinäisiä ja pikkupinnaisia "hanskat tiskiin kun ei oppi mee perille" asenteella , monesti pienemmässäkin asiassa Ehkä Herman ja vaimonsa olisivat hyviä opettajia muillekkin lapsille Eräällä ystävällä on Kristillinen päiväkoti ja arvostan myös sitä.

Eräs asia joka on tuonut koulumaailmaan ärsyttävän piirteen on kilpaileminen.Välineeksi käy mikä tahansa,ulkonäkö vaatteet koenumerot urheilu ym ym.Ja sen on luonut tämä henki mikä maailmassa vaikuttaa ja aiheuttaa muutenkin pahaa mieltä.Siitä seuraa just kaikkea pahaa ,kateutta katkeruutta jopa vihan tunnetta.Siihen törmää vaikka ei kävisi koulussakaan.Ja niiltä tunteilta välttyen ja siihen mukaanmenolta välttymisen opettamiseen oon yrittäny paneutua niin tarmokkaasti kuin voin ja osaan, pyytäen Jumalalta viisautta ja apua.

[Herman]

Meidän nuorimmat tytöt oppi myös lukemaan ennen kouluikää ilman sen kummempaa opetusta.
Mutta kyllä sanon että ei meillä onnistusisi kotiopetus...siinä tarvitaan vähän luonteenlahjojakin että vois opettaa.Ollaan kaikki vähän äkkinäisiä ja pikkupinnaisia "hanskat tiskiin kun ei oppi mee perille" asenteella , monesti pienemmässäkin asiassa Ehkä Herman ja vaimonsa olisivat hyviä opettajia muillekkin lapsille

Voi kuule, voin ihan takuulla sanoa ettei oman luonnon puolesta olla yhtään sen kärsivällisempiä. Mutta "kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa" (Fil.4:13). Ja se jos mikä on hyvää kasvamista itselleenkin, kun joutuu venyttämään kärsivällisyyden rajoja

[Aamu-Usva]

Tämä onkin mielenkiintoinen aihe. Olen itse ollut kotona ekaluokan alkuun asti äidin helmoissa pyörimässä. Sitten menin uskovaisen perheen lapsena ihan tavalliseen kouluun ja tykkäsin koulusta alusta asti ihan valtavasti Ehkäpä siksi nyt hoitovapaalla olen taas palannut opiskelun onneen ja autuuteen Mutta siis lapsuuteen. Olin lapsena hyvin selvillä siitä, miten vanhempani ajattelevat tietyistä asioista, joista koulussa opetetaan toisin. En kuitenkaan kokenut sitä rasitteeksi, vaan ylpeilin koulussa tuntemallani toisella totuudella . Muistan ala-asteen uskonnon tunnilta jonkun kokeen, jossa kysyttiin kasteesta. Vastasin kysymykseen ensin halutun vastauksen, mutta sitten tein lisäyksen: "Mutta todellisuudessa asia on näin:..." Siinä on varmaan opettajilla ollut naureskelemista suuren viisauteni kanssa

Olen varmaan ennenkin täällä maininnut, että mielestäni ei ole mitään hyötyä uskon kannalta varjella lapsiaan siltä, mitä tässä maailmassa opetetaan. Kunhan opettaa lapsille tietynlaista kriittisyyttä, että kaiken voi kyseenalaistaa. Näihin kyseenalaistettaviin asioihin kuuluu mielestäni myös meidän vanhempien usko Jeesukseen. Sitäkin voi lapsi miettiä, että onko se totta vai ei. Olen itse kertonut omille lapsilleni, että vaikka minä uskon Jeesukseen, niin kaikki eivät usko, vaan uskovat aivan yhtä paljon johonkin muuhun, eikä se tee heistä huonompia ihmisiä. Pidän suurena rikkautena sitä, että kouluikäinen lapseni käy monikulttuurista koulua ja oppii siellä myös eri uskontojen tavoista ja mikä tärkeintä: tutustuu ihmisiin näiden uskonnollisten tapojen takana.

Kun joskus tulee juttua homoudesta yms., niin kerron kyllä miten itse ajattelen näistä asioista, mutta kerron myös, että lasteni ei ole pakko ajatella samalla tavalla kanssani.

Uskosta haluan opettaa sen, että Raamatun lukeminen ja rukoileminen ja kokouksissa käyminen ei ole uskon ydin, vaan se, että Jumalan voimasta uudestisyntyy ylhäältä, kun luopuu omasta elämästään Jeesuksen tähden. Se on kuitenkin valinta, joka jokaisen on tehtävä itse. Mutta vasta siitä lähtevät kaikki nämä edellämainitut asiat.

Tähän aiheeseen olisi niin paljon ajatuksia, mutta nyt kyllä ruoka palaa uuniin, ellen mene sitä ottamaan ja vauvelikin pitää herättää syömään...

[lara.tomb.raider]

Itselläni ei (vielä) ole lapsia, mutta olen työssäni nähnyt lapsia puolivuotiaasta ylöspäin. Ehkä osaan tuoda tähän hieman toisenlaisen näkökulman, koska olen myös vastuussa toisten lapsista. On eri asia kasvattaa lapsia esimerkiksi kaksi omaa lasta kuin muutamassa vuodessa 60-70. Opettajan roolissa joutuu myös ratkomaan perheen sisäisiä asioita, joten se ei todellakaan ole mikään "steriili" ammatti. Tästä syystä uskallan sanoa vahvasti oman kokemukseni ja näkemykseni.

Itse olen käynyt koulun aivan tavallisessa koulussa, en esimerkiksi kristillisessä tai steiner- koulussa. Opintojen puolesta olen hieman perehtynyt "erityispedagogisiin" oppimissuuntauksiin. Voi siis sanoa, että tiedän suurin piirtein eri opetusvaihtoehdot, joita Suomessa on tarjolla kotiopetuksen ohella. Omat kokemukseni peruskoulusta ja lukiosta ovat olleet positiivisia. Toki ala-asteella luokallani ja rinnakkaisluokilla oli eri tavalla uskovia ja opettaja oli ateisti(?), mutta kaikki tulivat toimeen keskenään. Yläasteella ja myöhemmin lukiossa näki sitten taas erilaisen oppimisympäristön. Äitini oli töissä samassa koulussa, jossa kävin ala-asteen. Isäni oli lähikoulussa töissä. Monet tiesivät vanhempieni kristillisestä arvomaailmasta. Kaikilla opettajilla ei kuitenkaan ollut sama arvopohja kuin vanhemmillani. Päiväkodissa en ole ikinä ollut, koska minulla oli hoitaja kotona.

Minua huolestuttaa enemmän kuin jotakin homomyönteistä hoitotätiä tai opettajaa enemmän ylisuojelevat ja pelkäävät uskisvanhemmat. Missä on luottamus ja usko Jeesukseen? Missä on kodin arvojen merkitys? Missä on oman ajattelun opettamisen ja kriittisyyden merkitys? Liian monet vanhemmat suojelevat lastaan liikaa. Näillä lapsilla tulee ongelmia myöhemmin. En yllytä heitteillejättöön vaan terveeseen kasvatukseen, jossa lapsille vähitellen lisätään vastuuta. Lapsen täytyy saada olla lapsi ja vanhemmilla on päävastuu lapsen asioiden hoitamisesta, ruokkimisesta, vaatettamisesta ja terveydestä huolehtimisesta - vähitellen lapsen kasvaessa vastuu siirtyy vähitellen lapselle itselleen. Vanhemmat viime kädessä vastaavat asioista, mutta jos lasta ei kasvateta itsenäiseksi, hän on koko ikänsä väärällä tavalla riippuvainen ihmisistä. Sama "väärä riippuvuus" voidaan luoda myös Jumalaan. Jumala on antanut meille loogisen ajattelun ja terveen järjen. Toki saamme heittää murheet ja kuormat Hänen harteilleen, mutta jos esimerkiksi sotken itse raha-asiani, ei ole Jumalan tehtävä vuodesta toiseen järjestelllä niitä. Jumalaa(kaan) ei saa käyttää hyväksi.

Jos kaikki uskovat ottaisivat lapsensa pois kerhoista, päiväkodeista ja harrastustoiminnasta, sinne ei jäisi kuin ateistit keskenään. Kuka näille kerhotädeille ja hoitosedille opettaisi Jeesuksesta, kertoisi todellisen kannan homoudesta ja olisi valona ja suolana? Ei kukaan. Siksi on erittäin tärkeää, että ryhmässä on myös uskovia lapsia, uskovia perheitä. Samaan päivähoitoon saatetaan laittaa (mahdollisesti) muslimilapsia, joten täten muslimiuskonto valtaa kristinuskon sijaan päiväkodit. Kotona on hyvä keskustella asioista. Kerhotädin ja sedän kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä. Myös vanhemmat tekevät virheitä, vaikka en tarkoita nyt uskokysymystä. Liian paljon näkee sitä "äiti on aina oikeassa" ja vuosien päästä selvitellään niitä asioita terapiassa. Vanhemmat voivat todella olla joskus väärässä.

Kriittisen ajattelun merkitys. Kaikki eivät toimi samalla tavalla. Kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Kaikki eivät elä samalla tavalla tai harrasta samoja asioita! Lapsen tulee oppia, että kaikki ihmiset eivät tunne tai halua tuntea Jeesusta. Vaikka Jeesus Kristus on uskoville pelastus ja elämä, se ei ole sitä kaikille. Evankeliumin sanomaa ei aina tarvitse saarnata, koska sitä voi elää todeksi esimerkiksi auttamalla naapuria. Elä niin, että Jeesus näkyy sinusta ulospäin ja ihmiset kysyvät, mihin uskot!!!

Kotiopetuksessa on yksi miinuspuoli. Toisaalta siinä saa olla kotona ja toimia omassa rytmissä. Harvat kotiopetuksessa olevat opettajat (äidit/ isät) ovat ammatiltaan opettajia. Pätevinä opettajina toimiminen, arvopohjasta huolimatta, on vaatinut ammattitutkinnon. Jopa ala-asteilla on joissakin eri aineissa erikoistuneet opettajat. Yläasteilla joka aineessa on johonkin tiettyyn aineeseen erikoistunut opettaja, jolla on siinä koulussa paras mahdollinen tieto-taito. En väitä, että opettajat olisivat jumalia. Itse olen kokenut rikkautena, että opettajan naama vaihtuu opetettavan ainaan vaihtuessa. Lähetän mielelläni myös soitto-oppilaita välillä toisen opettajan tunnille vaan siitä syystä, että toinen opettaja näkee asian eri kulmasta ja saattaa avata jotain asioita toisin sanoin tai vahvistaa jo opetettua. Kotiopetus, monista hyvistä näkökulmista huolimatta, on yksipuoleista. Se on vain yhden ihmisen näkemys matematiikasta ja biologiasta - kun taas matematiikan ja biologian opettajat ovat todella lukeneet ne asiat, tekevät työharjoittelut, valmistelevat tunnit jne. Kotiopetus on erinomainen vaihtoehto siinä tapauksessa, jos todella asuu todella kaukana koulusta. Tuolloinkin voi harkita esimerkikiksi lasten opetusta pari vuotta kotona, ja 3. luokalta ylöspäin laittaa heidät ryhmäopetukseen.

Päivähoito riippuu hieman lapsesta. Toisen lapsen voi laittaa päivähoitoon, toisen ei. Älkää, hyvät äidit ja isät, laittako lappuja silmille opettajien, opetuspaikkojen tai hoitopaikkojen suhteen. Rukouksella ja rohkeudella eteenpäin!

[Herman]

Usein suojelevan vanhemmuuden ja luottamuksen Jeesukseen ja/tai oman ajattelun ja kriittisyyden kieltämisen välille vedetään yhtäläisyysmerkki. Mutta ei näillä kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Jps jotkut kotona lapsensa kasvattavat ja opettavat tekevät päätöksen epäuskosta tai koska eivät halua lastensa ajattelevan itse, se ei tarkoita että kaikki niin tekisivät. Ne kotona kasvattavat ja opettavat jotka tunnen, edustavat täysin eri äärilaitaa sekä luottamuksen Jeesukseen että itsenäisen ajattelun suhteen.

Jumala tahtoo vanhempien suojelevan lapsiaan. Kun sen tekee luottamuksella Jeesukseen, ja antaa lapsen (ja itsensä) ajatella itsenäisesti, on se Jumalan paras suunnitelma perheen kohdalle ja parasta mitä vanhemmat voivat lapsellensa antaa.

[Herman]

Itse asiassa tuo "itsenäisen ajattelun kieltäminen" on yksi niistä syvään juurtuneista ennakkoasenteista, joita olen kuullut kotiopettajien jatkuvasti joutuvan kärsimään. Varmaan Suomessa se johtuu pitkälti pelosta tuntematonta ja uutta kohtaan, esim Yhdysvalloissa tai Englannissa jossa kotiopettaminen on yleisempää, ei sitä niin paljon ihmetellä ja suhtautuminen siihen on paljon positiivisempaa ja kannustavampaa. Täällä sosialismin hapattamassa kotimaassamme kaikkea valtion määrittelemistä normeista poikkevaa itse yrittämistä ja tekemistä ja ajattelemista pidetään suurinpiirtein syntinä ja kapinana valtiota ja sen määrittelemää yhteiskuntajärjestystä kohtaan (jonka ainakin asenteiden tasolla pyritään määrittelemään jokaisen ihmisen elämänkulun).

[Aamu-Usva]

En siis ole mitenkään kotiopetustakaan vastaan
Ajattelen, että useimmissa tapauksissa vanhemmat osaavat juuri omaa perhettään ja omia lapsiaan ajatellen tehdä parhaat mahdolliset ratkaisut. Vanhemmat tuntevat juuri omat lapsensa parhaiten ja myös itsensä. Kannattaa tehdä juuri niin kuin ajattelee oikein olevan, koska yleensä juuri se on oikein . Jumalahan on se, joka meissä uskovissa vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. Monesti vain käy niin, että jos Jumala minulle puhuu selvästi, että lasteni tulee käydä vaikka jotain kristillistä koulua, niin ulotan tämän Jumalan minulle kohdistaman sanan kohdistumaan kaikkiin uskoviin. Silloin alan ajatella, että kaikki toisin toimivat toimivat väärin. Ainoastaan se, mikä Raamattuun on selkeästi kirjoitettu, on meille kaikille uskoville yhteistä. Muissa asioissa Jumalan tie voi tuoda toiselle eteen toista ja toiselle toista

[Herman]

Moneen meidän aikakauden asiaan Raamattu ei ota suoraa kantaa, kun siihen aikaan ei niitä asioita suoranaisesti ollut. Mutta kun tätä asiaa katsoo Raamatun kokonaisilmoituksen valossa, on asia täysin selvä. Tämä näkemykseni ei ole "alkuhuumaa" kun olen juuri tajunnut jonkun asian, sillä olen monta vuotta ollut kotiopetuksen kannalla, mutta ennen ajattelin lievemmin kuin nykyään, niin että valtion laitoksetkin voisivat olla joskus parempi vaihtoehto. Olen todella paljon näitä perheeseen ja lasten kasvatukseen liittyviä asioita rukoillen pohtinut, ja päätynyt tähän näkemykseen. Ymmärrän että asia saattaa pistää, jos itse on tehnyt tai tekee toisin, ja siksi koittaa keksiä selityksiä miksi valtion laitokset olisivat parempia kuin koti. Mutta Raamatun opetus on erittäin selkeä, että vanhempien tulee hallita perhettään, eikä antaa jonkun muun hallita. Jos lapsi on monta tuntia päivässä sellaisen vieraan hallinnassa, joka kasvattaa ihan eri periaatteilla kuin mitä kodissa on, niin silloin perheen hallinnasta on siltä osin luovuttu. Mutta jokainen tehkööt omat päätöksensä.

[lonelyrider]

Moneen meidän aikakauden asiaan Raamattu ei ota suoraa kantaa, kun siihen aikaan ei niitä asioita suoranaisesti ollut. Mutta kun tätä asiaa katsoo Raamatun kokonaisilmoituksen valossa, on asia täysin selvä. Tämä näkemykseni ei ole "alkuhuumaa" kun olen juuri tajunnut jonkun asian, sillä olen monta vuotta ollut kotiopetuksen kannalla, mutta ennen ajattelin lievemmin kuin nykyään, niin että valtion laitoksetkin voisivat olla joskus parempi vaihtoehto. Olen todella paljon näitä perheeseen ja lasten kasvatukseen liittyviä asioita rukoillen pohtinut, ja päätynyt tähän näkemykseen. Ymmärrän että asia saattaa pistää, jos itse on tehnyt tai tekee toisin, ja siksi koittaa keksiä selityksiä miksi valtion laitokset olisivat parempia kuin koti. Mutta Raamatun opetus on erittäin selkeä, että vanhempien tulee hallita perhettään, eikä antaa jonkun muun hallita. Jos lapsi on monta tuntia päivässä sellaisen vieraan hallinnassa, joka kasvattaa ihan eri periaatteilla kuin mitä kodissa on, niin silloin perheen hallinnasta on siltä osin luovuttu. Mutta jokainen tehkööt omat päätöksensä.

Minä oikeastaan ymmärrän täysin Herman mitä haluat sanoa. Jos yhteiskunta, jolla on omat arvonsa ja sen hetkisen aikakauden kasvattamismetodit(nämäkin muuttuvat yhteiskunnan muuttuessa, eivätkä tukeudu siis Jumalan sanaan vaan ihmisen teorioihin), on merkittävässä osassa lapsen kasvatusta, tottakai paljon vaikutusta kasvattajan roolissa silloin on yhteiskunnalla. Lapsihan viettää ajastaan yleensä ison osan yhteiskunnan kasvatettavana.

Kun minä synnyin, äitejä valistettiin syöttämään vauvansa kahden tunnin välein. Tänä päivänä absurdi ajatus, koska tiedämme että vauva osaa säädellä itse nälkäänsä... mutta silloinkin niinkuin tänä päivänäkin, ihmiset toimivat kuin koneet, uskoivat kaiken mitä tämä yhteiskunta meille kertoo.

Yhteiskunta joka on rappiolla, kuinka hyvä kasvattaja se voi olla lapsilleni? Yhteiskunta jossa lapseni elää, on kilpailuhenkinen ja suorituspainotteinen ja plus täällä ihmiset voivat yleensäottaen todella huonosti.

Jo päiväkodista lähtien vanhemmille luodaan suorituskeskeisyyttä... pitäisi tällä ja tällä metodilla jokin asia tehdä toisin, jokin pienikin asia, jolla ei loppupeleissä ole lapsen hyvinvoinnin kannalta yhtään merkitystä. Olen huomannut sen, että hyvin helposti se kasvattajan roolissa tahtoo kääntyä päälaelleen asiat, että joutuu miettimään mielessä... "ai kuka se parhaiten tietää, oma vanhempi... vai ihminen joka ei todella tunne kuka minun lapseni on". Kuka voisi lastaan rakastaa enempää tässä maailmassa meistä ihmisistä, kuin oma äiti tai isä... opettajalle, hoitotädille, lapsi on yksi lapsi muiden joukossa... minulle lapseni on ainutkertainen ja se sydämen täyttävä tila, siinä on rakkaus, joka ei etsi omaansa vaan tahtoo aina ajatella lapsen etua.. mutta voiko tämän maailman opettajalla tai hoitotädillä, voiko sillä olla se rakkaus?