Kirjoittaja Masa » 15. Touko 2012 17:48
Tässä on suurin piirtein mitä ajattelen nykyään, osa voi olla ohi aiheen toivottavasti se ei haittaa.
Uskovien yhteys – kirkolla käyn mutta en käy siellä uskovien takia/vuoksi vaan itseni vuoksi.
Jos jätän jätä pariviikkoa väliin alan voimaan henkisesti huonosti. Tuo pieni hetki kirkossa on kun kävisi ”henkisessä suihkussa”.
Muuten kyllä on hieman hiljaisempaa, oma vika taitaa olla, en millään jaksa kuunnella pinnallista ylistystä tai katsoa palvelusta joka ei koske pintaa syvemmälle.
Muutamissa muissakin seurakunnan tilaisuuksissa olen käynyt, kokemukset ovat enemmän ja vähemmän outoja, erään kerran olin helluntaiseurakunnan iltapiirissä, rukouksen alettua vieressäni alkoi aivan hirveä punnertaminen erään veljen toimesta, olin aivan varma että kaverin päästä katkeaa verisuoni tai vähintään kakat tulee housuu, sen verran kovaa punnersi rukousta.
Varmasti kaveri oli tosissaan, mutta itselleni tuli kyllä toispuoleinen olotila ja selvä varmuus siitä etten kuulu tänne. Liian paljon suorittamista,
Olen myös yrittänyt kirkkokuntien ulkopuoleta etsiä sitä omaa paikkaa ja uskovien yhteyksiä, jokainen on karitunut minun outoon tapaan käsitellä ihmisiä, mutta harvoin jos koskaan olen tuntenut olevani tervetullut joukkoon mukaan, vaikka niin sanotaankin - aina joudun miettimään haisenko liikaan ihmiselle vai enkö tunne Kristusta Jeesusta eli Kristuksen tunteminen on osaltani täysin kateissa ja niin edelleen.
Uskovista ja osattomista sen verran en ole oppinut sietämään ihmisiä jotka ovat valmiita ostamaan ja myymään toisen uskovan sopivaan hintaan, tai perustavat käsityksensä ihmisistä huhupuheiden mukaan. Eihän tuon kaltaisia ihmisiä voi pitää millään tavalla luotettavina.
Sitten toinen juttu joka sivuaa tätä uskovien yhteyttä ja seurakuntaa.
Kasaamme niitä ihmisiä ympärille jotka eivät haasta meitä elämään syvällisemmin uskoa,
Raamatussahan sanotaan: yksi usko. Yksi usko tulee vain jos ihminen haastetaan pohtimaan omia kantojaan omassa uskonelämässä. Nyt meillä on se tilanne, että tehdään ja rakennetaan oma mukavuusryhmä jossa sitten palvellaan Jumalaa niillä ehdoilla, jonka oma seurakunta tai yhteisö tuo esiin.
Harvoin olemme valmiita luopumaan tuosta mukavuusalueesta joka olisi ensimmäinen liike täyteen miehuuteen uskossa.- kukaan meistä ei ole valmis uskovana. Aina jää jäljelle jotain, jossa voisi oppia uutta täydestä miehuudesta.
Yksi todellinen vaara on täysin pois jättäytyminen tai ”hyvä veli” verkostoon tukeutuminen.
Hautaudumme Raamatun ja työssä käynnin välimaastoon. Yksin kotona ollessa luetaan Raamattua ja tehdään hienoja Raamatun mukaisia opetuksia, joita sitten opetetaan suureen ääneen.
Viisautta vain ei riitä yhteen yksinkertaisen asian ymmärtämiseen.
Kuinka nopeasti syntyy yksi lahkonomainen systeemi kun uskova eristäytyy täysin muista uskovista.
Eristäytynyt lukee kotonaan Ramattua ja löytää sieltä jonkin kohdan miten pitäisi elää.
Nyt tuleekin se käytännön vaikeus: Uskova joka asuu ja elää uskoaan neljän seinän sisällä tapaamatta toisia. Hän paisuu sydämessään ja on mielestään täysin oikeassa ja muut väärässä. Perusteluinaan hän käyttää ”hänkin pystyy pitämään opettamansa”. Kuitenkaan hänelle ei sovi, että oppia koetellaan kasvotusten, ei jossain foorumilla.
Heistä tulee ns. haastajia jotka kehottavat toisia, mutta eivät kasva itse oman kehotuksensa mukaan vaan rakentavat itselleen paikan ainoina Jumalan Sanan ymmärtäjinä - korottavat itsensä paikalle jota Jumala ei ole koskaan antanut ihmiselle.
Näin neljänseinän sisällä syntyneet opetukset sisältävät lakia enemmän kuin uskollisuutta, laupeutta, jne. .
Ikävä kyllä ne ihmiset jotka haastavat ihmisiä tutkimaan ovat kovin epäsuosittua porukkaa seurakuntien keskellä, heitä pidetään riidan haastajina tai muuten ongelman tuojina seurakunnassa.
On täysin ymmärrettävää ettei kukaan tai mikään seurakunta halua näitä haastajia - he ovat hengellinen taakka seurakunnalle ts. seurakunta valitsee tilakseen mieluummin seesteisen riidattoman suolattoman ympäristön kuin sellaisen jossa omat perinnäis-säännöt olisivat yhteisessä tarkastelussa. Tarkastelu ei ole vikojen etsimistä vaan yhden uskon etsimistä, mutta niin kauan kuin pysytään uskovana mukavuus-alueella eikä olla valmiita laittamaan likoon omaa näkemystä yksikään uskova ei löydä tietään täyteen miehuuteen.
Usko Kristukseen on suurimmaksi osaksi luopumista, ei saamista - joudumme luopumaan äideistä, isistä,lapsista jopa vaimosta jotta selviäisimme Jumalan valtakuntaan ja kävisimme sen hyvä taistelun sekä uskon kilvoittelun.
...ei vaan, vitsi vitsi jos nyt sallitaan tämmönen huumorinkukkanen 
Miksi ne on edelleen auki sitä en osaa sanoa 
(=yleistys)
