Kirje Roomalaisille

[kalamos]

Paavali on edennyt niin pitkälle
Jumalan evankeliumia käsitellessään,
että hän voi siirtyä
siihen lopputulemaan,
että me kaikki
niin Israel kuin pakanatkin
tulemme uskosta vanhurskaiksi.

Ja usko perustui
Jumalan lupaukseen
Aabrahamille Iisakista.

Iisak oli siis sen esikuva,
joka oli tuleva.

Laki ja paljon paljon muuta
on annettu Israelille.

Pelastus on siis juutalaisista,
kuten Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle.

Ja nyt Jumalan kansan Israelin kautta
tulleessa pelastuksessa on siis
kysymys tosiasiasta,
joka ei perustu meidän ansioihimme.

Me saamme elää
Hänen vanhurskaudessaan.

Kaikki, mitä tästedes
tapahtuu elämässämme
ja uskonvaelluksessa
tapahtuu Jeesuksen kautta.

Me emme enää ole Jumalan vihollisia
vaan meillä on rauha Jumalan kanssa.

Me olemme yhtä Jumalan kanssa
Jeesuksen kautta.

Koska me siis olemme
uskosta vanhurskaiksi tulleet,
niin meillä on
rauha Jumalan kanssa
meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen kautta,

jonka kautta myös olemme
uskossa saaneet
pääsyn tähän armoon,
jossa me nyt olemme,
ja meidän kerskauksemme on
Jumalan kirkkauden toivo.

Kysymys on
Jumalan armosta/suosiosta.

Meidän tähtemme
Kirkkauden Herra
on ristiinnaulittu.

Ja me olemme nyt osallisia
Jumalan Kirkkaudesta.

Se merkitsee meillekin tässä ajassa
pahan ja pimeän maailman keskellä
monenlaista kärsimystä.

Ja meidän kerskauksemme
alkaakin niiden osallisuudesta
eikä suoraan siitä kirkkaudesta,
joka meihin ilmestyy silloin,
kun Kirkkauden Herra ilmestyy
ja vie meidät Kirkkauteensa
ja kirkkauden toivomme toteutuu.
Mutta tähän toivoon
kuuluu matkalla siihen
kärsimykset,
ja siksi nekin ovat kerskauksemme.

Eikä ainoastaan se,
vaan meidän kerskauksenamme
ovat myös ahdistukset,
sillä me tiedämme,

että
ahdistus saa aikaan
kärsivällisyyttä,

mutta
kärsivällisyys
koettelemuksen kestämistä,

ja
koettelemuksen kestäminen
toivoa;

mutta toivo ei saata häpeään;
sillä Jumalan rakkaus
on vuodatettu meidän sydämiimme
Pyhän Hengen kautta,
joka on meille annettu.

Jumala on Rakkaus
ja Jumalan Rakkaus on jo
vuodatettu meidän sydämiimme
Pyhän Hengen kautta,
joka asuu meissä.

Eli Jumalan Valkeus
on jo täyttänyt sydämemme,
ja tämä
Jumalan Kirkkauden tunteminen,
sen kirkkauden,
joka loistaa Kristuksen kasvoissa,
levittää valoansa
meidän kauttamme.

Mutta tämä aarre
on meillä saviastioissa,
että tuo suunnattoman suuri voima
olisi Jumalan
eikä näyttäisi tulevan meistä.

Ja siksi me olemme
kaikin tavoin ahdingossa
varsinkin,
jos haluamme
antaa itsemme
eläväksi pyhäksi
Jumalalle otolliseksi uhriksi
Hänen palvelukseensa,
josta Paavali kertoo
sitten kirjeen viimeisessä osassa.

Ja tietenkin paholainen
kaikin tavoin muutenkin
vihaa Jumalan lapsia,
ja haluaa masentaa
Jumalan rauhasta osallisia.

Ja rauhan tilan
saa rikki helpoiten syyttämällä.
Ja se onkin helppo nakki.
Kenessä ei olisi, mistä syyttää.

Mutta Kristuspa
olikin jo kuollut
meidän edestämme,
kun olimme vielä
jumalattomia, syntisiä
ja suorastaan Jumalan vihollisia.

Sillä meidän vielä ollessamme heikot
kuoli Kristus oikeaan aikaan
jumalattomien edestä.

Tuskinpa kukaan käy kuolemaan
jonkun vanhurskaan edestä;
hyvän edestä joku mahdollisesti
uskaltaa kuolla.

Mutta Jumala osoittaa
rakkautensa meitä kohtaan siinä,
että Kristus,
kun me vielä olimme syntisiä,
kuoli meidän edestämme.

Olemme siis täysin ansiotta
yksin armosta pelastetut
ja syyttömiksi julistetut
jo alun alkaen.

Paljoa ennemmin me siis nyt,
kun olemme vanhurskautetut
hänen veressään,
pelastumme hänen kauttansa vihasta.

Sillä jos me silloin,
kun vielä olimme Jumalan vihollisia,
tulimme sovitetuiksi
hänen kanssaan hänen
Poikansa kuoleman kautta,

paljoa ennemmin me pelastumme
hänen elämänsä kautta nyt,
kun olemme sovitetut;

emmekä ainoastaan sovitetut,
vaan vieläpä on Jumala
meidän kerskauksemme
meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen kautta,
jonka kautta
me nyt olemme sovituksen saaneet.

Paavali on selvästikin
jo maalisuoralla,
mitä tulee selvitykseen koskien
Syntiä ja Sovitusta.

Ja tuo maalisuora,
joka johtaa meidät maaliin,
onkin sitten nimeltään
ihan yksinkertaisesti
Armo eli Suosio.

Kirjeen alkulause paljasti
Jumalan Evankeliumin ihanuuden.

Tarvitsemme sitä synnin tähden.
Synnin ja kuoleman lain on täytyttävä.

Suuri Ilosanoma on se,
että Jeesus on täyttänyt tuon lain
meidän edestämme.

Syntielämä on takana.
Me olemme täytetyt Kirkkaudella,
joka on kuitenkin vielä vähän piilossa
Saviastioissamme.

Yhdeksän kohdan osio
Synti ja Sovitus
tulee päätökseensä.

Se alkoi jumalattomuudesta
ja päättyy Armoon.

Ensin Paavali kertaa vielä
kaiken tähänastien
alkaen ihmisen jumalattomuudeta
ja siitä seuraavasta tuomiosta.

Sentähden,

niinkuin
yhden ihmisen kautta
synti tuli maailmaan,
ja synnin kautta kuolema,

niin
kuolema on tullut
kaikkien ihmisten osaksi,
koska kaikki
ovat syntiä tehneet

Jakeen ensimmäinen palanen

Sentähden

viittaa
kaikkeen edellä olevaan
tuossa luvussa
ja oikeastaan
kaikkeen edellä olevaan
koko Roomalaiskirjeessä.

Koska me siis olemme
uskosta vanhurskautetut,
meillä on rauha
eikä enää vihollisuus
Jumalan kanssa …

Olemme vanhurskautetut
hänen veressään …
Uskon kautta Hänen vereensä.

Kun vielä olimme Jumalan vihollisia,
tulimme sovitetuiksi Hänen kanssaan
Hänen Poikansa kuoleman kautta …
jonka kautta nyt olemme saaneet sovituksen.

Eli kaikki alkoi
synnin tulemisella maailmaan.

niinkuin
yhden ihmisen kautta
synti tuli maailmaan,
ja synnin kautta kuolema

Sentähden viittasi
kaikkeen aiemmin kirjoitettuun.

Niinkuin viittaa
ihmiskunnan kantaisän
Aadamin vastuuseen
synnin tulemisesta maailmaan
ja sen seuraamuksiin.

Kukaan muu ei olisi voinut
rikkoa Aadamille annettua kieltolakia
kuin Aadam itse.

Siis synti ei olisi koskaan
voinut tulla maailmaan
kuin tämän yhden ja ainoan
ihmisen kautta.

Ja synnin mukana maailmaan
asteli heti perässä
toinen henkivalta eli kuolema.

Siis koko maailma
oli saanut isännäkseen
uuden valtiaan Aadamin sijaan.

Tämän valtiaan lakeijoita
ovat synti ja kuolema.

Synti ja kuolema siis
hääräsivät nyt kaikkialla
Aadamin hallintaan
annetussa luomakunnassa.

Edes viattomat eläimet
ei edes kasvikunta
voineet mitään sille,
että elämä oli päättyvä
kuolemaan ja maatumiseen.

Paholainen oli siis nyt
tämän Aadamin haltuun
annetun maailman hallitsija.

Synti ja kuolema
eivät kuitenkaan pääse
riehumaan maailmassa
ihan oman tahtonsa mukaisesti.

Ihminen ei ole pakotettu
olemaan synnin orja.
Ihmisen ei ole pakko
antautua paholaisen palvelijaksi.

Aadamista seitsemäs eli Hanok
eli niin lähellä Jumalaa,
että ei ole vielä nähnyt kuolemaa,
vaan otettiin Jumalan tykö
odottamaan tulevaa tehtäväänsä.

Myöskin Elia otettiin pois
kuolemaa näkemättä.

Pääsääntöisesti kuitenkin on niin,
että jokainen ihminen ja eläin
ja kasvi tulee maaksi jälleen.

Jeesuksen ruumis ei kuitenkaan
nähnyt maatumista.
Eikä Eenokin ja Eliankaan ruumiit
ole sitä näkevä,
kun heidät palvelustehtävänsä lopussa
marttyyreina herätetään eloon
ja kutsutaan taivaisiin
ylösnousemusruumiissaan.
Jerusalemin kaduilta.

Ja jo sitä ennen on
seurakunnan eli uloskutsuttujen
tempauksen yhteydessä tapahtuva niin,
elossa olevat
Jeesuksen Ruumiin jäsenet
eivä koe maatumista,
vaan kuolema ja ylösnousemus
tapahtuu kirjaimellisesti kääntäen
yhdessä atomivärähdyksessä.

Synti ja kuolema kuitenkin
häärivät edelleen maan päällä.

Mutta koska kaikki ihmiset
ovat samaa lihaa ja luuta kuin Aadam,
niin jokaista meistä
kohtaa ruumiillinen kuolema.

Tämä ruumiillinen kuolema
ei kuitenkaan ole rangaistus.

Se on loppujen lopuksi meidän
pelastuksemme.

Ja siksi Jumala asetti
kerubin vartioitsemaan
Elämänpuun tietä,
ettei ihminen söisi siitä
ja eläisi iankaikkisesti
synnin vallassa.

Aadamia ja Eevaa oli siis
kohdannut hengellinen kuolema.

Ja aivan samoin se kohtaa
meitä Aadamin jälkeläisiä
kutakin vuorollaan.
Ja se tapahtuu samalla tavalla
kuin Aadaminkin kohdalla.
Eli siten
että rikomme tietoisesti
Jumalan käskyä,
jonka Paavali nostaa esiin
kirjeessään seuraavaksi.

niin
kuolema on tullut
kaikkien ihmisten osaksi,
koska kaikki ovat syntiä tehneet

Niin / Siten
viittaa menettelytapaan.

Synti tuli meihin
samalla tavalla
kuin se oli tullut Aadamiin.

Se tuli meihin,
kun rikoimme lakia
ja teimme syntiä.

Ja tuo laki,
joka meidät tuomitsee
on kirjoitettuna
meidän sydämiimme.

Aadamista Moosekseen
asti oli aikakausi,
jolloin ei enää ollut
kirjoitettua tai lausuttua lakia.

Aadam oli rikkonut
hänelle säädetyn kieltolain.

Ja kun Israelin kansa
sai lain,
alkoi kuolema niittää satoa
tuon lain nojalla.

Mutta siinä välissäkin
ja jokaisen ihmisen elämässä
kaikkina aikoina
ihmistä ohjaa ihmisen
sisimpään kirjoitettu laki.

sillä jo ennen lakiakin
oli synti maailmassa,
mutta syntiä ei lueta,
missä lakia ei ole;

kuitenkin kuolema hallitsi
Aadamista Moosekseen asti niitäkin,
jotka eivät olleet syntiä tehneet
samankaltaisella rikkomuksella
kuin Aadam,
joka on sen esikuva,
joka oli tuleva.

Eli hengellinen kuolema
tuli minunkin osakseni,
kun tein syntiä.

Jokainen meistä on
aikanaan tehnyt väärän valinnan.

Paavali itsekin tunnustaa tuossa
samaisessa kirjeessään myöhemmin,
että synti petti hänet ja tappoi
viitaten VT:n tekstiin:

He myivät itsensä tekemään sitä,
mikä on pahaa Herran silmissä,
ja vihoittivat hänet.

Kun synti pettää meidät,
me otamme vaimoksemme Iisebelin.
Ja silloin ihminen on
Ahabin lailla myynyt itsensä
tekemään sitä,
mikä on pahaa Herran silmissä.

Paavali kertoo,
että kuolema
vapauttaa tuosta avioliitosta.

Me olemme vapaat menemään toiselle.
Ja silloin uuden avioliiton myötä,
synnin ja kuoleman sijaan
meitä hallitseekin
armo ja elämä.

mutta missä synti on suureksi tullut,
siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
että niinkuin
synti on hallinnut kuolemassa,
samoin armokin
hallitsisi vanhurskauden kautta
iankaikkiseksi elämäksi
Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme, kautta.

Ja tuo on lopputoteamus Paavalilta
opetusosioonsa
Synti ja Sovitus

Kristus kuoli
meidän kuolemamme!

Me olemme nyt
Jeesuksen Kristuksen kuoleman tähden
täysin vapaat
menemään toisen Kuninkaan omaksi.
Meidät upotetaan Hänen kuolemaansa,
ja vanha avioliittomme on mitätöity.

Silloin meidät siirretään
pimeyden vallasta
Jumalan Rakkaan Pojan valtakuntaan
ja istumme jo taivaallisissa.

Silloin meitä ei enää sido
sen valtakunnan lait,
joihin olimme edellisen
avioliittomme aikana sidotut.

Meidät on vapautettu
synnin ja kuoleman lain alta
Elämän Hengen ja Vanhurskauden
lain alle.

Jeesus on tuon valtakunnan Kuningas,
ja Hän on jo sanonut
”Tahdon”.

Nyt katse on kääntynyt meihin:
Tahdotko sinä ottaa
tämän Jeesuksen Kristuksen …

Jokainen,
joka on ottanut Hänet vastaan,
on tullut Hänen omakseen,
ja siten tullut Isän Jumalan lapseksi.
Siirretty kuolemasta Elämään.

Ja silloin
Kristuksen kuolema
luetaan meidän hyväksemme.
Me olemme Kristuksen kuolemassa
kuolleet entiselle kuninkaallemme.

Mutta armolahjan laita
ei ole sama kuin lankeemuksen;

sillä joskin yhden lankeemuksesta
monet ovat kuolleet,
niin paljoa enemmän
on Jumalan armo ja lahja
yhden ihmisen,
Jeesuksen Kristuksen,
armon kautta ylenpalttisesti
tullut monien osaksi.

Eikä lahjan laita ole,
niinkuin on sen,
mikä tuli yhden synnintekijän kautta;

sillä tuomio
tuli yhdestä ihmisestä
kadotukseksi,

mutta armolahja
tulee monesta rikkomuksesta
vanhurskauttamiseksi.

Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden
kuolema on hallinnut yhden kautta,
niin paljoa enemmän ne,
jotka saavat
armon ja vanhurskauden
lahjan runsauden,
tulevat elämässä hallitsemaan
yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta.

Eli ensimmäinen Aadam
on yksin syyllinen siihen,
että paholainen sai hallintaansa
tämän planeetan.

Mutta viimeinen Aadam
on yksin saanut aikaiseksi
pelastuksen paholaisen vallasta.

Niinpä siis,
samoin kuin yhden ihmisen
lankeemus
on koitunut kaikille ihmisille
kadotukseksi,

niin myös yhden ihmisen
vanhurskauden teko
koituu kaikille ihmisille
elämän vanhurskauttamiseksi;

sillä niinkuin yhden ihmisen
tottelemattomuuden kautta
monet ovat joutuneet syntisiksi,
niin myös yhden kuuliaisuuden kautta
monet tulevat vanhurskaiksi.

Ja tuon armon välipalan jälkeen
Paavali palaa lakiin viimeisissä
jakeissa,
jotka jo olivatkin esillä.

Mutta laki tuli väliin,
että rikkomus suureksi tulisi ...

Laki ei aiheuttanut syntiä
vaan oli suurennuslasi,
joka paljasti synnin.

Synti oli epäusko
eli epäluottamus Jumalaan
ja usko eli luottamus
paholaisen possessoiman
käärmeen sanaan.

Jos emme luota Jumalaan,
niin joudumme paholaisen valtaan
ikäänkuin avioliiton kautta
ja niine seurauksineen,
jotka paholaisen joukoille tulevat.

Mutta kun olemme Kristuksessa,
niin meitä on kohdannut avioero
ja uusi avioliitto,
jossa me olemmekin yhtä Jeesuksen kanssa.


Siirrymme nyt Paavalin kirjeessä
seuraavaksi uuteen osioon,
joka selvittää tuon
uuden avioelämän perusteet.

Eli kun synti on saanut tuomionsa
ja meidät on sovitettu,
niin alkaa
Uusi Elämä

[kalamos]

Paavali jatkaa evankeliumin julustusta
keskittyen uskoviksi tulleiden
Uuteen Elämään.

Nyt siis puhutaan ihmisistä,
jotka ovat kulkeneet
yhdeksän etapin pituisen tien
Synnistä Sovitukseen.

Lähtöviivan jumalattomuus
on vaihtunut maaliviivan Armoon.
Ja edessä on Uusi Elämä

Kristuksessa
Vanhruskaudessa
Taisteluissa
Kärsimyksissä.

Numeraalisesti neljä
on Voiman luku.

Paavali nostaa siis esiin
neljäosaisen selvityksen
uskovien uudesta elämästä,
jossa eteneminen tapahtuu
Jumalan Voimasta.

Me purjehdimme nyt
vastavirtaan maailmassa,
mutta teemme sen
Jumalan Voimassa.

Siis Pyhän Hengen Tuuli
täyttää purjeemme,
kunhan pidämme purjeista huolta
ja seuraamme navigaattorin ohjeita,
joka Sanallisesti selvittää
kaikki myrskyt ja karikot.

Sanalla sanoen
meitä ohjaa nyt Jumalan Sana.

Uskomme Alkaja
on nyt Itse meidän uskomme.

Hän on tarttunut ruoriin
ja ohjaa meitä läpi
synkän ja pimeän maailman
perille asti.

Paavali on siis ensin selvittänyt
jo Avaussanoissa,
sen pitkässä alkulauseessa
ja sitten tervehdyssanoissa,
mikä on Jumalan Evankeliumi.

Ja sitten Paavali on jakanut
tarkan tutkielman
Synnistä ja Sovituksesta
- Jumalattomuus
- Tuomio
- Laki
- Jumalan Uskollisuus
- JUMALAN VANHURSKAUS
- Usko
- Lupaus
- Kirkkaus
- Armo

Ja nyt kolmanneksi on vuorossa
Uusi Elämä.

Paavali on selvittänyt
perusteet
Jumalan evankeliumille.

Käsitteet synti ja sovitus
ovat tulleet lukijalle selviksi.

Ja tämä selvitys oli kovasti tarpeen,
sillä Paavalin julistama
Jumalan evakeliumi,
jonka hän oli suoraan
Jeesukselta saanut,
hämmensi varsinkin juutalaisia.

Nimittäin tuon
Syntiä ja Sovitusta
koskevan valtaisan opetuksen
alkaen jumalattomuudesta
ja päätyen armoon
moni oli vääntänyt kieroon.

Ja niin Paavali vielä varmistaa,
että nyt enää ei kukaan
vaan väittäisi sellaista
kuin hänen julistuksensa perusteella
jotkut olivat pilkallisesti sanoneet.

Mitä siis sanomme?

Onko meidän pysyttävä synnissä,
että armo suureksi tulisi?

Näin jotkut lakihenkiset pilkkasivat
Paavalin opetusta,
ja osoittivat samalla sen,
että he eivät olleet ollenkaan
ymmärtäneet Paavalin julistamaa
Jumalan Hyvää Sanomaa
Kristuksesta.

Pois se!

Me,
jotka olemme kuolleet
pois synnistä,

kuinka me vielä
eläisimme siinä?

Siis nyt Uudessa liitossa
on kysymys jostain ihan
uudesta ulottuvuudesta.

Me synnymme uudesti ylhäältä Hengestä
ja meissä alkaa Uusi Elämä
- Kristuksessa
- Vanhurskaudessa
- Taisteluissa
- Kärsimyksissä

Ja tätä neljän kohdan
selvitystä Uudesta Elämästä
Paavali on nyt aloittamassa
saatuaan valmiiksi
yhdeksän kohdan
selvityksen Synnistä ja Sovituksesta.

Me olemme siis kuolleet
pois synnistä.

Me emme enää elä synnissä.
Me elämme Kristuksessa
ja meidät värjää
jokaista pienintäkin kudosta myöten
Hänen Vanhurskautensa.

Meidät on upotettu Kristukseen
niinkuin värjättävä kangas
upotetaan väriliuokseen.
Ja niin me olemme uusi luomus
Kristuksessa.

Vai ettekö tiedä,
että me kaikki,
jotka olemme kastetut
Kristukseen Jeesukseen,
olemme hänen kuolemaansa kastetut?

Ja aivan samoin
me olemme Kristuksessa
paitsi kuolleet synnille
olemme myös haudatut
Kristuksen kanssa.

Ja sitten Jeesus
herätettiin kuolleista.

Isän Kirkkaus jollain tavalla
räjäytti tuon kuolleen ruumiin
eläväksi niin,
että käärinliinoihin jäi valokuva
Jeesuksesta.

Ja samoin me olemme Kristuksessa
herätetyt uuteen elämään
Valkeuden lapsina.

Niin olemme siis
yhdessä hänen kanssaan
haudatut kasteen kautta kuolemaan,

että niinkuin
Kristus herätettiin kuolleista
Isän kirkkauden kautta,

samoin pitää meidänkin
uudessa elämässä vaeltaman.

Me emme siis itsessämme
ole suoriutuneet mistään vaiheesta.

Vaan meidät on upotettu siihen,
mikä tapahtui Golgatalla Pääsiäisenä.

Me olemme Kristuksessa
ja siis itse kukin
yksi ruumiinjäsen Hänessä
ja yhteenkasvaneita Häneen.

Sillä jos me olemme
hänen kanssaan yhteenkasvaneita
yhtäläisessä kuolemassa,
niin olemme samoin
myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,

Siis me (vanha ihmisemme)
emme enää elä.
Me olemme kuolleet Kristuksen kanssa.
Olemme kuolleet synnille.

Jumalan Vanhurskaus
on siis läpivärjännyt meidät,
emmekä enää ole se,
mikä olimme silloin,
kun elimme synnissä.

Me olemme kuolleet synnille.
Tämä on siis fakta eli tosiasia.
Me tiedämme tämän
tuntui miltä tuntui.

kun tiedämme sen,

että meidän vanha ihmisemme
on hänen kanssaan ristiinnaulittu,
että synnin ruumis kukistettaisiin,
niin ettemme enää syntiä palvelisi;

sillä joka on kuollut,
se on vanhurskautunut
pois synnistä.

Meillä on siis nyt tässäkin lupaus,
joka otetaan vastaan uskolla.

Ja silloin meille konkretisoitu
Jumalan uskollisuus ja vanhurskaus
Jumalan armona eli suosiona
meitä kohtaan.

Mutta jos olemme
kuolleet Kristuksen kanssa,
niin me uskomme
saavamme myös
elää hänen kanssaan,

Me olemme siis Kristuksessa
Häneen upotettuja
ja yhteenkasvaneita,
ja tiedämme faktan eli
varman tosiasian,
että Kritus ei enää kuole.

tietäen,
että Kristus,
sittenkuin hänet
kuolleista herätettiin,
ei enää kuole:
kuolema ei enää
häntä vallitse.

Ja kaikki perustuu siihen,
että vanha ihmisemme kuoli
ja Jumalan Kirkkaus herätti meidät
ja räjäytti tai valotti meidät
Jumalan kuvaksi Kristuksessa.

Me olemme sitä mitä olemme
vain Kristuksessa.

Synnille kuoleminen on tosiasia
vain Kristuksessa
ja sen tähden,
että Hän kertakaikkiaan kuoli synnille.

Aapeli Saarisalo

Sillä minkä kuoli,
sen kerta kaikkiaan kuoli synnille;

mutta minkä elää,
sen elää Jumalalle.

Niin tekin
pitäkää totena,
että olette synnille kuolleet,
mutta elätte Jumalalle
Kristuksessa Jeesuksessa.

Valitettavasti tuota kohtaa
ei pidä lukea vuoden 38 käännöksestä,
vaan mistä tahansa muusta käännöksestä,
joista kaikista käy ilmi,
että ei misään tapauksessa
ole kysymys siitä,
että me pitelisimme itsemme
synnille kuolleina.

Me pidämme itsemme Kristuksessa,
joka on kuollut synnille.
Ja silloin me olemme osalliset
kaikesta siitä, mitä Jeesus on,
mukaanlukien se,
että synti ei enää Häntä hallitse.

Älköön siis synti hallitko
teidän kuolevaisessa ruumiissanne,
niin että olette kuuliaiset
sen himoille,

älkääkä antako jäseniänne
vääryyden aseiksi synnille,

vaan antakaa itsenne,
kuolleista eläviksi tulleina,
Jumalalle,
ja jäsenenne
vanhurskauden aseiksi Jumalalle.

Pidämme siis tosiasiana sitä,
että olemme kuolleet synnille.
Pidämme siis
itseämme synnille kuolleina.

Ja tämän tosiasian tähden
me voimme antaa
itsemme ja jäsenemme
Jumalan käyttöön
eikä suinkaan antaa
synnin hallita itseämme.

Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman,
koska ette ole lain alla,
vaan armon alla.

Vastaus on nyt annettu
suorastaan typerään
kysymykseen siitä,
pitääkö meidän pysyä synnissä,
että armo tulisi suureksi.

Asia on nyt selvä.
Meidän ei pidä pysyä synnissä
eli ei ole pakko tehdä syntiä,
jotta armo tulisi suureksi.

Ja vieläpä niin,
että synnin ei pidä meitä
vallitseman.

Mutta sitten Paavali
jatkaa ottaen esille
ikäänkuin jatkokysymyksen.

Meidä ei pidä tehdä syntiä,
jotta armo suureksi tulisi,
eikä synnin pidä meitä vallitseman,
mutta ... saammeko tehdä syntiä.

No vastaus tähän on
tietenkin yhtä selvä
kuin ensimmäiseen kysymykseen.

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen
oli Kristuksessa.
Toiseen se on
Vanhurskaudessa.

Paavali on siis julistamassa kirjeitse
Jumalan Evankeliumia roomalaisille.

Synti ja Sovitus ovat olleet
ihmiselämän peruselementit
siitä asti,
kun synti oli tullut
yhden ihmisen kautta maailmaan.

Synti odottaa maailmassa
jokaista syntyvää ihmislasta.

Ensimmäinen tällainen oli Kain.
Paholainen oli vähän ihmeissään,
että tuoko nyt on luvattu vaimon siemen,
joka murskaa paholaisen vallan.

Näin Aadam ja Eeva kuitenkin uskoivat.
Pettymys oli suuri,
kun Kain murskasikin pikkuveljensä.

Ja näin synti pääsi Kainin sisimpään.
Kain ei hallinnut sydämensä ovea,
niinkuin Jumala oli kehottanut
Kainia tekemään.

Ja jokainen vuorollamme
tulemme siihen tilanteeseen,
että päästämme synnin
livahtamaan sisimpäämme.

Mutta hyvä sanoma oli
Jumalan lupaus Vaimon Siemenestä,
joka murskaa käärmeen pään.
Se toteutui Golgatalla.

Jumala oli solminut jo toisen
liiton Israelin kanssa.
Toki sitä ennen muitakin liittoja
koko ihmiskunnan
ja eläinkunnankin kanssa.

Israel oli mieltänyt ensimmäisen liiton
omalla tavallaan tavoitellen
lain antamaa vanhurskautta.

Messias-odotusta oli,
mutta kuitenkaan Israel
ei ottanut Messiastaan vastaan.

Uskonnollinen johto
toimi samalla motiivilla
kuin Kain.

Ylipapit ja kirjanoppineet
eivät kestäneet sitä,
että Jumala katsoo
vähempiarvoisten puoleen.

Kainille viimeinen pisara oli se,
että Jumala katsoi pikkuveljen
Aabelin uhrin puoleen,
mutta hylkäsi
Kainin kokoaman ansioluettelon.

Veronkerääjät ja syntiset
ja huorintekijät ottivat vastaan
Jumalan tarjoaman Pelastuksen
ja saivat syntinsä anteeksi.

Heidän kohdallaan alkoi
Uusi Elämä
Jumalan Vanhurskaudessa.

Mutta uskonnollinen johto päätti,
että Jeesus on syyllinen
jumalanpilkkapykälän perusteella.
Syytetty kun sanoi olevansa
Jumalan Poika.

Mutta pian oppimattomat kalastajat
julistivatkin ylösnoussutta Jeesusta.

Fariseusten ankarimman lahkon
huippuoppilas saavutti
lain vanhurskauteen nähden tason,
josta käytettiin ilmaisua 'täydellinen'.
Hän oli lain vanhurskauteen nähden
nuhteeton.

Saulus uhkui vihaa
ylösnousseeseen Jeesukseen
uskovia kohtaan.

Kunnes kohtasi
ylösnousseen Jeesuksen
kirkkaudessaan.

Suuri ja mahtava Saulus
oli kohta vähäinen Paulus.

Mutta Jeesus antoi tämän
Israelin ex-huippujuristin
tehtäväksi välittää
pakanoille armon evankeliumi.

Ja sen Paavali kirjaa
kirjeeseen Roomalaisille.

Ihmiskunnan perusongelma
eli synti
on tullut kaikessa kauheudessaan
jo selvitettyä.

Mutta vaikeampi pala
on Sovitus.

Jumalan Laki on selvä.
Synnistä seuraa kuolema.

Mutta kovin vaikea on mieltää
Jumalan Armo.

Että Jumala vanhurskauttaa
jumalattoman.

Paavali on siirtynyt
käsittelemään
ihmisen uutta elämää Kristuksessa.

Mutta synti ja sovitus
on niin vaikea pala nieltäväksi,
että kurkkua täytyy vielä selvittää.

Ensimmäiseksi Paavali
vastasi kysymykseen siitä,
pitääkö meidän pysyä synnissä,
että armo tulisi suureksi.

Pois se.
Ei tietenkään.
Mitä ihmettä.

Meidän ei ole pakko tehdä syntiä,
jotta armo tulisi suureksi.

Mutta sitten Paavali
jatkaa ottaen esille
ikäänkuin jatkokysymyksen.

Meidä ei pidä tehdä syntiä,
jotta armo suureksi tulisi,
eikä synnin pidä meitä vallitseman,
mutta ... saammeko tehdä syntiä.

Kuinka siis on?

Saammeko tehdä syntiä,
koska emme ole lain alla,
vaan armon alla?

Pois se!

Vastaus on sama
tyrmistyminen
kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Tuo jatkokysymys on sellainen,
että se vesittää kaiken sen,
mitä Paavali oli vastannut
ensimmäiseen kysymykseen.

Kun syntikysymyksen ratkaisu
oli se, että
me olemme kuolleet sille,
niin emme kai enää uudelleen
ala palvelemaan sitä.

Ettekö tiedä,
että kenen palvelijoiksi,
ketä tottelemaan,
te antaudutte,

sen palvelijoita te olette,
jota te tottelette,

joko synnin palvelijoita,
kuolemaksi,
tahi
kuuliaisuuden,
vanhurskaudeksi?

Kun me kerran olemme
tulleet nimenomaan
vanhurskauden palvelijoiksi,
niin kuinka me palvelisimme syntiä.

Mutta kiitos Jumalalle,
että te,
jotka ennen olitte synnin palvelijoita,
nyt olette tulleet
sydämestänne kuuliaisiksi
sille opin muodolle,
jonka johtoon te olette annetut,

ja että te synnistä vapautettuina
olette tulleet
vanhurskauden palvelijoiksi!

Paavali joutuu oikein
vääntämään rautalangasta.

Minä puhun ihmisten tavalla
teidän lihanne heikkouden tähden.

Sillä niinkuin te
ennen annoitte jäsenenne
saastaisuuden ja laittomuuden
palvelijoiksi laittomuuteen,

niin
antakaa nyt jäsenenne
vanhurskauden palvelijoiksi
pyhitykseen.

Miten ihmeessä synnistä vapautettu
voisi haluta takaisin
oikein lupaa kysyen,
että kai minä sentään saan
synnin kanssakin seurustella.

Sillä kun olitte synnin palvelijoita,
niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
Minkä hedelmän
te siitä silloin saitte?
Sen,
jota te nyt häpeätte.
Sillä sen loppu on kuolema.

Mutta nyt,
kun olette synnistä vapautetut
ja Jumalan palvelijoiksi tulleet,
on teidän hedelmänne
pyhitys,
ja sen loppu on
iankaikkinen elämä.

Tietenkin me haluamme
olla vapaat synnistä
eikä suinkaan vapaat vanhurskaudesta.

Sillä synnin palkka on kuolema,
mutta Jumalan armolahja
on iankaikkinen elämä
Kristuksessa Jeesuksessa,
meidän Herrassamme.

Me olemme Kristuksessa.
Ja elämme Hänen Vanhurskaudessaan.

[kalamos]

Paavali on heti alkulauseessaan
antanut ymmärtää,
että meille on tarjolla
Jumalan Hyvä Sanoma.

Ja heti ensimmäisessä
opetustekstiosiossa
on käynyt ilmi synnin hirvittävyys,
mutta myös se,
että kun otamme sovituksen vastaan,
niin meidät on siirretty
kuolemasta elämään.

Olemme kuolleet synnille.
Ja elämme nyt Vanhurskaudessa.

Jumalan armo eli suosio
meitä kohtaan
Jeesuksessa Kristuksessa
tekee sen,
mihin laki ei pysty.

Israel oli ollut Jumalan Vaimo
lain kautta.

Vai ettekö tiedä, veljet
- minä puhun lain tunteville -
että laki vallitsee ihmistä,
niin kauan kuin hän elää?

Ja siinä käskytyksessä
Israel oli varjeltunut
synnin hallintavallasta
ja kuoleman täystuhosta
ja oli kykenevä
tuomaan maailmaan
luvatun Pelastajan.

Ja nyt Israelin oli aika
antaa ohjat Messiaalle.

Israel ei enää olisi
Jumalan Vaimo lain kautta
vaan Kristuksen kautta.

Laki oli tehnyt tehtävänsä
varjelijana ja kasvattajana.

Laki ei enää ole Israelin Elämä.
Toinen on tullut Israelin Elämäksi.

Niinpä sitoo laki
naidun vaimon
hänen elossa olevaan mieheensä;

mutta jos mies kuolee,
on vaimo irti tästä miehen laista.

Sentähden hän saa avionrikkojan nimen,
jos miehensä eläessä
antautuu toiselle miehelle;
mutta jos mies kuolee,
on hän vapaa siitä laista,
niin ettei hän ole avionrikkoja,
jos menee toiselle miehelle.

Laki ei enää huolehdi
Israel-Vaimosta kirjaimena,
vaan sen tekee Kristus
Elämän Henkenä
sisimmässämme.

Synnin ja kuoleman laki
täytettiin Golgatalla
Kristuksen kuolemassa

Nyt lakia ei enää tarvita
ohjaamaan meitä ulkoa päin,
vaan olemme niin yhtä
Jeesuksen ja
Elämän Hengen lain kanssa,
että Kristus ohjaa meitä
sisältä päin.

Jumalan Valtakunta
on sisäisesti meissä
eli Jumalan Hallitusvalta
ulottuu sydämeemme.

Niin, veljeni,
teidätkin on kuoletettu laista
Kristuksen ruumiin kautta,
tullaksenne toisen omiksi,
hänen,
joka on kuolleista herätetty,
että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

Laki ei ulkoa käsin
voinut muuttaa ihmistä.
Se vain varjeli ja kasvatti.

Synti oli kuitenkin
hallitseva voima sisimmässämme.

Ja laki itse asiassa toi esiin sen,
että synti asuu meissä.

Sillä kun olimme lihan vallassa,
niin synnin himot,
jotka laki herättää,
vaikuttivat meidän jäsenissämme,
niin että me kannoimme
hedelmää kuolemalle,

Meissä ei siis virrannut elämä,
koska olimme nielaisseet
synnin hedelmän.

mutta nyt me olemme
irti laista
ja kuolleet pois siitä,
mikä meidät piti vankeina,

niin että me palvelemme Jumalaa
Hengen uudessa tilassa
emmekä kirjaimen vanhassa.

Laki ei pitänyt meitä vankeina
vaan synti ja kuolema.

Laki holhosi ja varjeli meitä
kuitenkin täystuholta.
Tämä oli lain tehtävä.

Mutta nyt tämä tehtävä
on annettu toiselle.
Lailla ei ole enää tätä
tehtävää ja aktiviteettia.

Uudessa Liitossa meitä hallitsee
paljon korkeampi laki
kirjoitettuna suoraan
sydämemme lihatauluihin.

Siis mikään Jumalan laki
ei ole paha,
josta meidät pitäisi vapauttaa.

Eikä laista ole kadonnut
ainoakaan piirto.

Mutta Jumalan laki,
joka annettiin Mooseksen kautta,
oli vain varjo täydellisestä laista.

Mooseksen laki kuitenkin
varjeli Israelin.

Ja nyt me olemme valmiit
ottamaan vastaan
ihan uuden aseman
- Jumalan lapseuden,
jossa meitä ohjaa
Elämän Hengen laki
ja palvelemme Jumalaa
Hengen uudessa olotilassa.

Jos oli vaikea pala nieltäväksi
Jumalan armo,
niin sitä on myös se,
että lain kirjain ei enää
ole holhoojamme.

Ja niin Paavali taas
ottaa esiin uuden lisäkysymyksen.

Mitä siis sanomme?

Onko laki syntiä?

Pois se!

Laki ei ole syntiä.

Eikä meitä ole vapautettu laista.
Meidät on vapautettu synnistä.

Mutta synnin ja kuoleman lakia
meidän ei enää tarvitse täyttää,
koska Jeesus täytti sen.

Ja meidät on upotettu
tähän Jeesuksen täytettyyn työhön.

Synnin ja kuoleman laki
on edelleen voimassa,
mutta Jeesus täytti sen puolestamme.

Jos emme ole Kristuksessa,
niin sitten tuo laki
seuraamuksineen
on kohtaava meidät.

Ja itse asiassa on jo kohdannut,
vaikka olemmekin vielä
ruumiillisesti eläviä.
Eivätkä ihmiset edes
huomaa olevansa kuolleita.
Ja sitä varten on laki.

Jo ennen Mooseksen lakiakin
oli jokaisen ihmisen sydämeen
kirjoitettu Jumalan laki,
kuten Paavali totesi
jo kirjeen alkupuolella:

Sillä kun pakanat,
joilla ei lakia ole,
luonnostansa tekevät,
mitä laki vaatii,

niin he,
vaikka heillä ei lakia ole,
ovat itse itsellensä laki

ja osoittavat,
että lain teot
ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä

Mutta Israelin kansa,
jonka kautta luvattu
Pelastaja eli Vaimon siemen
olisi tuleva maailmaan,
tarvitsi erityisholhoojan
vaellustaan varten.

Ja niin Jumalan ja Israelin välille
solmittiin aivan erityinen liitto.

Ja siinä oli aivan kirjaimin sovittu,
miten Israel Jumalan Vaimona
on velvoitettu elämään.

Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan
muuten kuin lain kautta;

sillä en minä olisi tiennyt himosta,
ellei laki olisi sanonut:

"Älä himoitse".

Näin laki varjeli Israelin kansan
täystuholta,
jota paholainen on
koko ihmiskunnalle
jatkuvasti alusta alkaen tavoitellut.

Ongelmaksi muodostui kuitenkin se,
että laki ei vapauttanut himosta.

Aivan samoinkuin
kieltolaki ei estänyt
Aadamia syömästä
kiellettyä hedelmää.

Mutta kun synti otti
käskysanasta aiheen,
herätti se minussa
kaikkinaisia himoja;
sillä ilman lakia
on synti kuollut.

Jos Jumala ei olisi säätänyt lakia
Israelin kansalle,
olisi se tuhoutunut väistämättä.

Israel palveli jo
täysin rinnoin paholaista
Aaronin tekemän vasikan ympärillä
samaan aikaan,
kun Jumala antoi kiveen
kaivertamansa kymmenen käskyä
Moosekselle.

Ilman lakia olisi siis
ihmiskunta tuhoutunut
ja joutunut paholaisen valtaan
täysimääräisesti,
eikä koskaan olisi voinut tulla
luvattua Vaimon siementä maailmaan.

Lakin on hyvä ja pyhä.
Ja sen antaminen oli välttämätöntä.

Mutta samalla
synti sai tähtäyspisteet:

'Älä syö Elämänpuusta.
Katso tätä niin suloista
kiellettyä puuta.
Ole kuin jumala.'

Synti ei ollut enää
ollenkaan kuollut,
vaan hyvinkin virkeä,
kun se luki käskyn:
"Älä himoitse".

Minä elin ennen ilman lakia;

mutta kun käskysana tuli,
niin synti virkosi,
ja minä kuolin.

Paavalin vastaus
esille nostamaansa kysymykseen
alkaa hahmottua.

Ei laki ole syntiä,
vaan välttämätön liittokumppani
Israelin elämäksi,
jotta sen kautta voisi tulla Pelastaja.

Niin kävi ilmi,
että käskysana,
joka oli oleva minulle elämäksi,
olikin minulle kuolemaksi.

Lain alla eläneet siis
kuolivat jokainen järjestään.

Mutta välittömän ruumiillisen kuoleman
he välttivät lakiin kuuluvien
sovitusta koskevien säädösten kautta.

Laki oli lääke,
joka piti Israelin hengissä.
Mutta syntisairautta se ei poistanut.

Sillä kun synti otti
käskysanasta aiheen,
petti se minut
ja kuoletti minut käskysanan kautta.

Laki tuli.
Synti petti ja tappoi.

Laki oli silti välttämätön ja hyvä.
Synti oli tarpeeton ja paha.

Mutta uskon puutteen vuoksi
Aadam rikkoi käskysanan.
Samoin Israel sille annetun lain.

Niin,
laki on kuitenkin pyhä
ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.

Laki ei siis suinkaan ole syntiä.

Ja nyt on vielä yhden
jatkokysymyksen paikka.

Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi?

Pois se!

Jälleen yksi järjetön kysymys.
Ja kuitenkin vaikea vastattava.

Ei tietenkään hyvä ole
tullut minulle kuolemaksi.

Synti on tullut minulle kuolemaksi.
Synti - ja kuolema perässä -
astuivat minuun,
kun avasin sydämeni oven niille.

Mutta silti laki oli ja on edelleen hyvä.
Minä olen paha.
Ja kiitos hyvän lain,
minäkin näen sen nyt.

Vaan synti,
että se synniksi nähtäisiin,
on hyvän kautta
tuottanut minulle kuoleman,

että synti tulisi
ylenmäärin synnilliseksi
käskysanan kautta.

Eli minä olen paha,
koska olen myynyt itseni
synnin alaisuuteen.

Sillä me tiedämme,
että laki on hengellinen,
mutta minä olen lihallinen,
myyty synnin alaisuuteen.

Ja edelleen,
vaikka synti ei olekaan valtiaani,
niin minä olen taisteluissa itseni kanssa.

Sillä minä en tunne omakseni sitä,
mitä teen;

sillä minä en toteuta sitä,
mitä tahdon,

vaan mitä minä vihaan,
sitä minä teen.

Ja tämä ratkaiseekin lopullisesti sen,
että laki on edellen hyvä.

Mutta jos minä teen sitä,
mitä en tahdo,
niin minä myönnän,
että laki on hyvä.

Niin en nyt enää
tee sitä minä,
vaan synti,
joka minussa asuu.

Miksi minä en tee sitä.
Siksi,
että minä olen kuollut Kristuksessa.

Mutta vaikka minä olen
kuollut synnille,
niin synti asuu minussa edelleen.

Synti ei ole minun hallitsijani,
mutta ei se ole poiskaan lähtenyt.

Ja nyt asetelma on se,
että minä kyllä elän,
mutta en enää minä
vaan Kristus.

Kristus on minun elämäni.
Hän elää minussa,
kuten Paavali selvittää Galatalaisille.

ja minä elän, en enää minä,
vaan Kristus elää minussa

Ja siksi
minä haluan tehdä hyvää.

Mutta työ hyyryläinen
riippuu minussa kiinni.

Sillä minä tiedän,
ettei minussa,
se on minun lihassani,
asu mitään hyvää.

Tahto minulla kyllä on,
mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;

sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon,
minä en tee,

vaan sitä pahaa,
mitä en tahdo,
minä teen.

Jos minä siis teen sitä,
mitä en tahdo,
niin sen tekijä en enää ole minä,
vaan synti, joka minussa asuu.

Niin huomaan siis itsessäni,
minä, joka tahdon hyvää tehdä,
sen lain,
että paha riippuu minussa kiinni;

Synnillä on asumisoikeus meissä.
Näin on säädetty.

Kun Aadam oli syönyt
kielletystä puusta,
pysyi synti hänessä
kuolemaan saakka.

Ja näin on myös
meidän kohdallamme,
kun nielaisemme
synnin hedelmän.

Mutta tuo hyyryläinen
ei enää ole valtiaamme.

Mutta se asustelee pysyvästi
kodissamme sen joka sopukassa.

Me törmäämme siihen jatkuvasti.
Minkä tahansa kynnyksen yli
menemme huoneesta toiseen,
niin se on sielläkin.

Ruumiimme on
Pyhän Hengen temppeli,
mutta tuossa temppelissä
asuu myös synti.

Ja tuo hyyryläinen
oikein riipuu minussa kiinni.
Se on tarrautunut jokaiseen
ruumiin jäseneen minussa.

Mutta enää se ei ole mieleni vangitsija.
Se ei enää ole minun elämäni lähde.
Minussa on tapahtunut mielenmuutos
ja tapahtuu jatkuvasti mielenuudistus.

sillä sisällisen ihmiseni puolesta
minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,

mutta jäsenissäni minä näen toisen lain,
joka sotii minun mieleni lakia vastaan
ja pitää minut vangittuna synnin laissa,
joka minun jäsenissäni on.

Ja siksi jokainen uskova ihminen
on jatkuvissa taisteluissa.

Me olemme
kurjia viheliäisiä ihmisiä.
Paavali käyttää adjektiivia

ταλαίπωρος
talaipōros

kärsiväkurja

Minä viheliäinen ihminen,
kuka pelastaa minut
tästä kuoleman ruumiista?

Jeesus pelastaa meidät
tästä kuoleman ruumiista,
jossa majailee synti.

Mutta niin kauan kuin olemme
tässä ruumiissa,
niin me olemme kärsiviä kurjia
ja sisimpämme
on jatkuva taistelukenttä.

Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme, kautta!

Niin minä siis tämmöisenäni
palvelen mielellä Jumalan lakia,
mutta lihalla synnin lakia.

Tätäkö se Uusi Elämä
nyt sitten on.

No sitä se nyt on.
Ja vieläkin enemmän.

Sillä emme pelkästään
ole taisteluissa sisäisesti.

Vaan meitä ympäröi
paha maailma,
jossa meillä on ahdistus.
Siitä seuraavassa luvussa.

[kalamos]

Jumalan evankeliumi,
jonka Paavali sai tiedoksi
suoraan Jeesukselta,
on edennyt siihen asti,
että meille alkaa
hahmottua
Jumalan Hyvä Sanoma.

Niin ei nyt siis ole
mitään kadotustuomiota niille,
jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

Kadotustuomio
on synnin ja kuoleman lain
säätämä seuraamus
syntiä tehneille.

Syntiä tehnyt on rikkonut
Jumalan lain eli käskysanan.

Mutta nyt Jeesus on
sovittanut meidät verellään
kärsien meille kuuluvan
kuoleman tuomion.

Ja kun meidät on upotettu
Jeesukseen ja Hänen ristinkuolemaansa,
niin me olemme tuossa Kristuksen
sovitystyössä kuolleet Hänen kanssaan
ja vaellamme nyt Hänessä
kuolleista herätettyinä
Hänen ylösnousemisvoimassaan.

Jumalan laki on toki edelleen
ja ihan uudella ulottuvuudella
säätelemässä meidän elämäämme,
mutta synnin ja kuoleman laki
on jo täytetty Kristuksen kuolemassa.

Sillä elämän hengen laki
Kristuksessa Jeesuksessa
on vapauttanut sinut
synnin ja kuoleman laista.

Laki itsessään
ei ole meitä vapauttanut,
vaan päinvastoin tuominnut.
Mutta synti on saanut jo tuomionsa.

Sillä mikä laille oli mahdotonta,
koska se oli lihan kautta
heikoksi tullut,

sen Jumala teki,
lähettämällä oman Poikansa
syntisen lihan kaltaisuudessa
ja synnin tähden
ja tuomitsemalla synnin lihassa,

Ja nyt me olemme Kristuksessa
kuolleet synnille.

Synti ei enää ole hallitsijamme,
eikä määrääjämme,
vaan meitä ohjaa
Elämän Hengen laki.

että lain vanhurskaus
täytettäisiin meissä,
jotka emme vaella lihan mukaan,
vaan Hengen.

Ja tämän perustana on se,
että meissä on tapahtunut mielenmuutos,
kun käännyimme ja uskoimme
Evankeliumin eli Jumalan Hyvän Sanoman.

Sillä niillä,
jotka elävät lihan mukaan,
on lihan mieli,

mutta niillä,
jotka elävät Hengen mukaan,
on Hengen mieli.

Nyt me ilolla yhdymme
Hengestä syntyneinä Jumalan lapsina
Jumalan lakiin.

Sillä lihan mieli on kuolema,
mutta hengen mieli on
elämä ja rauha;

sentähden että lihan mieli
on vihollisuus Jumalaa vastaan,
sillä se ei alistu Jumalan lain alle,
eikä se voikaan.

Jotka lihan vallassa ovat,
ne eivät voi olla
Jumalalle otolliset.

Lihan mieli on kuolema.
Se halajaa tehdä
synnin lain mukaisia tekoja,
jotka johtavat
iankaikkiseen kuolemaan
eli eroon Jumalasta.

Mutta me halajamme tehdä
Elämän Hengen lain mukaisia tekoja.

Mutta te ette ole lihan vallassa,
vaan Hengen,
jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.

Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole hänen omansa.

Jos meissä on Elämän Henki,
niin me olemme siirtyneet
kuolemasta Elämään.

Toki asumme edelleen
kuolevaisessa ruumiissa.

Mutta jos Kristus on teissä,
niin ruumis tosin on kuollut
synnin tähden,

mutta henki on elämä
vanhurskauden tähden.

Mutta synteihin kuollut henkemme
on jo herätetty eloon
ja aikanaan myös ruumiimme
kokee saman ihmeen.

Jos nyt hänen Henkensä,
hänen,
joka herätti Jeesuksen kuolleista,
asuu teissä,

niin hän,
joka herätti kuolleista
Kristuksen Jeesuksen,

on eläväksitekevä
myös teidän kuolevaiset ruumiinne
Henkensä kautta,
joka teissä asuu.

Ja jonkin verran saamme
myös kokea maistiasia
jo täällä ajassa
ruumiimme eläväksi tekemisestä
esimerkiksi parantumisihmeiden muodossa.

Seuraavaksi Paavali kohdistaa
sanansa veljiin.
Siis saman perheen jäseniin
eli uudestisyntyneisiin Jumalan lapsiin.

Paavali ei siis nyt seuraavissa
jakeissa enää puhu
uskosta osattomista
vaan Jumalan lapsista.

Nimenomaan Jumalan lapsina
me olemme ensinnäkin
koko ajan oikein suurjännitteessä
Hengen ja lihan välisessä taistelussa,
jota Paavali selvitti edellisessä luvussa.

Nyt hän siirtyy puhumaan siitä,
mitä meidän
kuuliaisina Jumalan lapsina
kuuluisi tehdä maailmassa.

Niin me siis, veljet,
olemme velassa,
mutta emme lihalle,
lihan mukaan elääksemme.

Meillä on siis
Jumalan lapsen velvollisuuksia
eli velkaa Isän Rakkauden tähden.

Meidän kuuluu jakaa
saamaamme Rakkautta eteenpäin.

Myöhemmin samassa kirjeessä
Paavali tuo tarkemmin näitä esiin.

Älkää olko kenellekään mitään velkaa,
muuta kuin että toisianne rakastatte;
sillä joka toistansa rakastaa,
se on lain täyttänyt.

Missään tapauksessa
emme enää ole velkaa
entiselle hallitsijalle synnille
eli velvollisuutta synnin palvelemiseen.

Jos kuitenkin näin tapahtuu,
niin me olemme
Jumalan lapsina
kuin kuolleita Isällemme,
emmekä voi olla otollisia
maksamaan velkaamme
eli täyttämään velvoitteitamme.

Tämän tähden meidän
tulee elää jatkuvassa
mielen uudistuksessa
voidaksemme antaa
itsemme eläväksi pyhäksi
Jumalalle otolliseksi uhriksi
toimelliseen Jumalanpalvelukseen,
josta Paavali ohjeistaa myöhemmin.

Mutta jos emme
anna itseämme eläväksi uhriksi,
niin elämämme on
Jumalan lapsenakin kuollutta.

Sillä jos te lihan mukaan elätte,
pitää teidän kuoleman;
mutta jos te Hengellä
kuoletatte ruumiin teot,
niin saatte elää.

Kysymys ei siis ole siitä,
että meidän pitäisi
teoillamme vahvistaa se,
että me olemme Jumalan lapsia.
Vaan me olemme syntyneet Hengestä
Jumalan lapsiksi.

Ja Paavali vahvistaa vielä sen,
että hän puhuu nyt veljille
eli Jumalan lapsille,
joita Jumalan Henki johdattaa.

Sillä kaikki,
joita Jumalan Henki kuljettaa,
ovat Jumalan lapsia.

Emme siis elä pelossa,
että jos teen väärin,
niin Isä hylkää lapsensa.

Sillä te ette ole saaneet
orjuuden henkeä
ollaksenne jälleen pelossa,

Me olemme saaneet lapseuden Hengen
sinetiksi ruumiin
lunastuksen päivään saakka.

Ja tämä Henki saa meidät
pienen lapsen tavoin huutamaan
ISIIIIIIIIIIIII !

vaan te olette saaneet
lapseuden hengen,
jossa me huudamme:
"Abba! Isä!"

Siis tämä Henki
todistaa meille sen,
että me olemme Jumalan lapsia.
Ei se,
kuinka kuuliasia olemme.

Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa,
että me olemme Jumalan lapsia.

Ja kun olemme Jumalan lapsia
niin me olemme myös perillisiä.

Ja perillisinä meillä on
myös velvollisuuksia.

Velvollisuuksien täyttäminen
ei tee meistä Jumalan lapsia.

Mutta Jumalan lapseus
asettaa meille velvollisuuksia.

Mutta jos olemme lapsia,
niin olemme myöskin perillisiä,
Jumalan perillisiä
ja Kristuksen kanssaperillisiä,

jos kerran yhdessä
hänen kanssaan kärsimme,
että me yhdessä myös kirkastuisimme.

Siis olemme Kristuksen kanssaperillisiä.

Olemme Hengestä syntyneitä
Jumalan lapsia,
ja jo sen perusteella
Kristuksen kanssaperillisiä
ollen itse asiassa
yhtä Hänen kanssaan.

Mutta mitä meille sitten
on testamentattu
riippuu siitä,
mitä meille on uskottu
ja uskollisuudestamme.

Poikkean
Efesolaiskirjeeseen.

Israel oli saanut määrätyn
perintöosan.

Ja nyt Uudessa Liitossa
me pakanatkin pääsimme
perinnöstä osallisiksi.

Hänessä
me (Israel) myös olemme saaneet
perintöosan,

ollen siihen edeltämäärätyt
hänen aivoituksensa mukaan,
hänen, joka vaikuttaa kaikki
oman tahtonsa päättämän mukaan,

että me olisimme
hänen kirkkautensa kiitokseksi,
me, jotka jo edeltä
olimme panneet toivomme Kristukseen.

Hänessä on teihinkin (pakanat),
sittenkuin olitte kuulleet
totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin,
uskoviksi tultuanne
pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,

sen,
joka on meidän perintömme vakuutena,
hänen omaisuutensa lunastamiseksi
- hänen kirkkautensa kiitokseksi.

Israel on joutunut kärsimään paljon.
Muun muassa reilut 400 vuotta
Egyptin orjuudessa.

Mutta niin on myös sen perintöosa
oleva suuri.

Meillä on itse kullakin perintöosa.
Ja saamme periä kirkkauden.

Sillä minä päätän,
että tämän nykyisen ajan kärsimykset
eivät ole verrattavat
siihen kirkkauteen,
joka on ilmestyvä meihin.

Israel on paljon kärsinyt
ja kärsii yhä.
Niin on sen kirkkauskin oleva suuri.

Myös me pakanauskovat kärsimme.
Ja ne, jotka ovat paljon kärsineet,
tulevat saamaan myös suuren kirkkauden.

Ja kolmanneksi myös
koko luomakunta on kärsinyt
aivan hirveästi koko
tämän 6000 vuotta,
jonka ajan kuolema on
ollut maan päällä.

Sillä luomakunnan
harras ikävöitseminen
odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.

Sillä luomakunta on alistettu
katoavaisuuden alle
- ei omasta tahdostaan,
vaan alistajan -
kuitenkin toivon varaan,
koska itse luomakuntakin
on tuleva vapautetuksi
turmeluksen orjuudesta
Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.

Ja nyt on niin,
että luomakunta on alistettu
ihmisen tähden.

Siis eläimet eivät tee syntiä.
Eläimillä on yhteys Jumalaan.
Ja tulevat vapautetuksi
katoavaisuuden orjuudesta
Jumalan lasten vapauteen.

Siis aivan samoin kuin
me Jumalan lapsetkin.

Sillä me tiedämme,
että koko luomakunta
yhdessä huokaa
ja on synnytystuskissa
hamaan tähän asti;

eikä ainoastaan se,
vaan myös me,
joilla on Hengen esikoislahja,
mekin huokaamme sisimmässämme,
odottaen lapseksi-ottamista,
meidän ruumiimme lunastusta.

Me olemme jo pelastetut.
Ihminen on henki,
joka asuu nyt kuolevaisessa ruumiissa.

Tämä henki oli kuollut
tekemiimme synteihin
ja syntyi uudesti/ylhäältä Hengestä.

Tämä on jo toteutunut.
Me olemme jo Jumalan lapsia.

Sillä toivossa me olemme pelastetut,
mutta toivo,
jonka näkee täyttyneen,
ei ole mikään toivo;

kuinka kukaan sitä toivoo,
minkä näkee?

Mutta on toinenkin toivo,
joka ei ole vielä täyttynyt.
Ruumiimme lunastus.

Ja sitä me odotamme
yhdessä luomakunnan kanssa.

Mutta jos toivomme,
mitä emme näe,
niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.

Eli koko luomakunta huokaa
odottaen tuota vapautusta.

Ja me, joilla on Hengen esikoislahja,
huokaamme ja rukoilemme
tuon iki-ihanan Herran päivän tulemista.

Mutta sitä ennen on vielä
hyvin vaikeat ajat.

Ruumiin lunastus tapahtuu
eri kohderyhmille eri aikoina.

Ja me Krisuksen omat
olemme olleet ahdistuksessa
koko seurakunnan historian ajan.
Ja niin me rukoilemme
ja huokailemme Hengessä.

Samoin myös
Henki auttaa meidän heikkouttamme.

Sillä me emme tiedä,
mitä meidän pitää rukoileman,
niinkuin rukoilla tulisi,

mutta Henki itse rukoilee
meidän puolestamme
sanomattomilla huokauksilla.

Minä olen maailman huonoin rukoilija.
Sydän on täynnä murhetta,
mutta sanoja ei löydy.

Oleellista kuitenkin on,
että sydämeni on kääntynyt
Jumalan puoleen
ja linja on auki.

Mutta sydänten tutkija tietää,
mikä Hengen mieli on,
sillä Henki rukoilee
Jumalan tahdon mukaan
pyhien edestä.

Jumalalla on hyvä suunnitelma
jokaista ihmistä kohtaan.

Ja vaikka synti on ensin
vienyt meidät pois tuosta suunnitelmasta,
niin me palaudumme siihen,
kun synnymme uudesti Hengestä.

Ja silloin me voimme palautua
myös siihen kutsumukseen,
mikä itse kullekin on aivoiteltu.

Sillä ne,
jotka hän on edeltätuntenut,
hän on myös edeltämäärännyt
Poikansa kuvan kaltaisiksi,
että hän olisi esikoinen
monien veljien joukossa;

mutta jotka hän on edeltämäärännyt,
ne hän on myös kutsunut;
ja jotka hän on kutsunut,
ne hän on myös vanhurskauttanut;
mutta jotka hän on vanhurskauttanut,
ne hän on myös kirkastanut.

Jumala kutsuu meitä eri tehtäviin.
Jeesus kirkastettiin Golgatalla.
Jotkut Jumalan edeltätuntevista ihmisistä
ovat juoneet saman maljan.

Mitä me siis tähän sanomme?

Jos Jumala on meidän puolellamme,
kuka voi olla meitä vastaan?

Oli kutsumuksemme mikä tahansa,
niin olemme parhaassa turvassa
toteuttaessamme Jumalan lapsina
tätä kutsumustamme.

Hän,
joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan,
vaan antoi hänet alttiiksi
kaikkien meidän edestämme,
kuinka hän ei lahjoittaisi meille
kaikkea muutakin hänen kanssansa?

Kun Jeesus siirsi
meidät kuolemasta Elämään
kärsien itse meille kuuluvan tuomion,
kuinka Hän ei pitäisi meistä huolen
lahjoittaen kaiken muunkin,
mitä mitä tässä ajassa tarvitsemme
tässä uudessa Elämässä tarvitsemme,
vaikka meillä onkin maailmassa ahdistus,
varsinkin,
jos haluamme maksaa velkaamme
toteuttaen meille tarkoitettua
hyvää suunnitelmaa.

Kuka voi syyttää
Jumalan valittuja?
Jumala on se,
joka vanhurskauttaa.

Kuka voi tuomita kadotukseen?
Kristus Jeesus on se, joka on kuollut,
onpa vielä herätettykin,
ja hän on Jumalan oikealla puolella,
ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

Kuka voi meidät erottaa
Kristuksen rakkaudesta?
Tuskako,
vai ahdistus,
vai vaino,
vai nälkä,
vai alastomuus,
vai vaara,
vai miekka?

Kärsimyksemme on
loppujen lopuksi
meidän ylenpalttinen voittomme,
jota ei kukaan eikä mikään
voi meiltä ryöstää.

Niinkuin kirjoitettu on:

"Sinun tähtesi
meitä surmataan
kaiken päivää;

meitä pidetään
teuraslampaina".

Mutta näissä kaikissa
me saamme jalon voiton
hänen kauttansa,
joka meitä on rakastanut.

Sillä minä olen varma siitä,
ettei kuolema eikä elämä,
ei enkelit eikä henkivallat,
ei nykyiset eikä tulevaiset,
ei voimat,
ei korkeus eikä syvyys,
eikä mikään muu luotu
voi meitä erottaa
Jumalan rakkaudesta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
meidän Herrassamme.

Olemme päässeet
Jumalan Evankeliumin
eli Roomalaiskirjeen
puoleen väliin
eli huippukohtaan.

Uusi Elämä merkitsee
meille kärsimystä tässä ajassa
mutta valtavaa kirkkautta
tulevassa ajassa.

Paavali siirtyy seuraavaksi
Israelin kohtaloihin.

[kalamos]

Paavali on välittämässä lukijoille
Jumalan Evankeliumia,
jonka oli saanut tiedoksi
suoraan Jeesukselta.

Takana on
Alkulause ja Tervehdys,
selvitys
Synnistä ja Sovituksesta
sekä
Uudesta Elämästä Kristuksessa
päätyen siihen kuuluviin kärsimyksiin.

Nyt Paavali alkaa
vuodattamaan sydäntään
Israelin tähden.

Seuraa kolmeosainen
selvitys Israelin kohtaloista
ja suhteesta
Jumalan Evankeliumiin.

Israel on

Valittu
Uskosta pelastuva
Aito öljypuu

Minä sanon totuuden Kristuksessa,
en valhettele

- sen todistaa minulle omatuntoni
Pyhässä Hengessä -

että minulla on
suuri murhe ja ainainen kipu
sydämessäni.

Sillä minä soisin itse olevani
kirottu pois Kristuksesta
veljieni hyväksi,
jotka ovat minun sukulaisiani
lihan puolesta,
ovat israelilaisia:

heidän on lapseus
ja kirkkaus
ja liitot
ja lain antaminen
ja jumalanpalvelus
ja lupaukset;

heidän ovat isät,
ja heistä on Kristus lihan puolesta,
hän,
joka on yli kaiken,
Jumala,
ylistetty iankaikkisesti,
amen!

Ankarimman koulukunnan fariseuksena
Paavali tiesi, mistä puhui,
kun puhui israelilaisista.

Heidän on kaikki
lapseudesta alkaen
ja Jeesus on heistä.

Israel
Aabrahamin Iisakin ja Jaakobin Jumalan
Vaimona
toi maailmaan Jeesuksen.

Egyptin faaraolle
Jaakobin Jumala sanoo näin:

Israel on minun esikoispoikani;
sentähden minä sanon sinulle:

Päästä minun poikani palvelemaan minua.

Mutta jos kieltäydyt päästämästä häntä,
niin katso,
minä tapan sinun esikoispoikasi.

Israelille kuuluu siis lapseus.
Ja Israel vapautui Egyptin orjuudesta
ja matkasi kohti luvattua
koko ajan kirkkauden pilven alla.

Lapseus oli siis jo aiemmalta ajalta.
Kirkkaus alkoi tuosta pääsiäistapahtumasta.

Aiemmat liitot saivat
kiveen hakatun lakiliiton
Jumalan ja Israelin välille
jumalanpalvelussäädöksineen
ja lupauksineen.

Jumala täytti lupauksensa
lähettämällä Poikansa maailmaan.

Sana tuli lihaksi ja asui
ihmisten keskellä,
mutta Hänen omansa
eivät ottaneet Häntä vastaan.

Mutta kaikille,
jotka ottivat Hänet vastaan,
Hän antoi oikeuden tulla
Jumalan lapsiksi.

Ja näin olemme alkutekijöissä.
Heidän on lapseus,
mutta se ei ole konkretisoitunut vielä.
Mutta kaikki tulee täyttymään.

Mutta ei niin,
että Jumalan sana olisi harhaan mennyt.

Kirjaimellisesti kääntäen

Sana ei ole poispudonnut

Kaikki tulee toteutumaan
myös Israelin kohdalla.

Ja kohta huomaammekin,
että Paavali ikäänkuin
kertaa Israeliin soveltaen sen,
mitä on jo edellä tuonut esiin

Laista
Jumalan uskollisuudesta
Jumalan vanhruskaudesta
Uskosta
Lupauksesta
Kirkkaudesta
Armosta eli Suosiosta

jotka kaikki yhdessä johtavat
Uuteen Elämään

Kristuksessa

Tämän kaiken täytyy toteutua
ja se tulee toteutumaan
Israelin kohdalla.

Sillä eivät kaikki ne,
jotka ovat Israelista,
ole silti Israel

Jeesuksen ensimmäistä tulemusta
kärsivänä Messiaana
seuraa Jeesuksen toinen tulemus
Kuningasten Kuninkaana.

Ja silloin tapahtuu
Israelin kansan kohdalla
kaikki edellä selvitetty.

Silloin Israel kokee sen,
että se ei enää ole
vain lihan puolesta
Aabrahamin siementä
vaan Jumalan lupauksen lapsi.

eivät kaikki ole lapsia sentähden,
että ovat Aabrahamin siementä,
vaan:

"Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset";

se on:
eivät ne,
jotka lihan puolesta ovat lapsia,
ole Jumalan lapsia,
vaan lupauksen lapset,
ne luetaan siemeneksi.

Sillä lupauksen sana oli tämä:

"Minä palaan tulevana vuonna
tähän aikaan,
ja silloin Saaralla on oleva poika".

Kun Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala
palaa Israeliin toisen tulemuksen myötä,
niin silloin lupaus täyttyy.

Jumalan armo ja suosio
esikoispoikaansa kohtaan
saa täyttymyksensä.

Saara on tässä esikuva Israelista,
joka edelleen odottaa lupauksen lasta.

Eikä ainoastaan hänelle näin käynyt,
vaan samoin kävi Rebekallekin,
joka oli tullut raskaaksi yhdestä,
meidän isästämme Iisakista;

Lupauksen lapsi Iisak
mieltyi Eesauhun.
Mutta Rebekka Jaakobiin.

Ja nyt lupauksen lapsi eli Jaakob
on mieltynyt olemaan
Israel lihan puolesta.

Mutta Jaakob tulee kokemaan
uudestisyntymisen ihmeen.
Ja silloin siitä tulee Israel.

Ja silloin toteutuu myös
lopputäyttymyksenä tämä:

ja ennenkuin kaksoset
olivat syntyneetkään
ja ennenkuin olivat
tehneet mitään,
hyvää tai pahaa,
niin

- että Jumalan valinnan mukainen
aivoitus pysyisi,
ei tekojen tähden,
vaan kutsujan tähden -

sanottiin hänelle:

"Vanhempi on palveleva nuorempaa",

Rebekka sai tämän infon
synnytystuskissaan.
Ja siksi hän toimi niinkuin toimi,
jotta Jaakob saisi luvatun siunauksen.

niinkuin kirjoitettu on:

"Jaakobia minä rakastin,
mutta Eesauta minä vihasin".

Miksi Jumala vihasi
tai oikemmin käännettynä
rakasti vähemmän
Eesauta.

Samoinkuin yksilöihmisessä
on taistelu,
jossa
liha himoitsee Henkeä vastaan,
ja Henki lihaa vastaan,
niin on ollut
Iisakin ja Rebekan kaksosten välillä.

Edom on käynyt sotaa
estääkseen Israelin pääsyn
luvattuun maahan,
vaikka Israel pyysi lupaa
saada kulkea kiltisti maan läpi
valtatietä pitkin.

Mutta Daavid aikanaan valloitti
Edomin.

Mutta Israelin jakaannuttua,
Edom oli taas Juudan kimpussa.

Mutta vielä tulee aika,
jolloin Daavid istuu valtaistuimellaan
ja Daavidin poika hallitsee
Valtakuntaansa.

Ja silloin on valtatie
Egyptistä Assuriin
ja kaikki palvelevat Herraa.

Israelin kohdalla on nyt niin,
että sovitus on tapahtunut
sen maaperällä,
mutta Israel ei ole ottanut
vielä sovitusta vastaan.

Mutta heti kun se tapahtuu,
niin Jumala armahtaa Israelin.

Suuressa ahdistuksessa
Jaakob itse on synnytystuskissa
ja syntyvä lapsi on
Uudestisyntynyt Israel.

Tekikö Jumala siis väärin,
kun rakasti Eesauta
vähemmän kuin Jaakobia.

Mitä siis sanomme?

Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä?

Pois se!

Jumala rakasti Eesauta
äärettömän paljon verrattuna siihen,
kuinka paljon Eesau rakasti Jumalaa.

Eesau ei välittänyt esikoisuudesta.
Hän oli valmis vaihtamaan
sen yhteen ruskeaan soppaan.

Mutta siunauksen hän
kyllä olisi kyllä halunnut.
Ja kun ei sitä saanut,
niin siitä tuli iso parku.

Eesau kuitenkin jäi
isänsä ja äitinsä maisemiin,
mutta Jaakob joutui pakolaiseksi.

Jumala sai kuitenkin armahtaa
Jaakobin.

Mutta Jaakob joutui kokemaan
saman surun kuin Iisak
ja sitä ennen Aabraham.

Jokainen näistä kolmesta
menetti rakkaan poikansa ajaksi.

Ja niin tulemme Egyptiin.
Jaakobin rakas poika,
jonka Jaakob luuli kuolleen,
pelasti paitsi Egyptin eli maailman
myös Israelin nälkäkuolemalta.

Jokainen siirto, jonka Jumala tekee,
tähtää ihmisen pelastamiseen.

Sillä Moosekselle hän sanoo:

"Minä olen armollinen,
kenelle olen armollinen,
ja armahdan, ketä armahdan".

Niin se ei siis ole
sen vallassa,

joka tahtoo,
eikä sen,
joka juoksee,

vaan Jumalan,
joka on armollinen.

Joosef kärsi syyttömänä
Egyptin vankiloissa.

Mutta tuli Egyptin valtiaaksi
faaron asettamana.

Sitten tuli toinen faarao,
jota Jumala ei saanut siunata.
Tämä faarao paadutti sydämensä.

Ja kun tuo paatuminen
jo oli ohittanut maaliviivan,
eikä paluuta enää ollut,
Jumalakin paadutti faaraon sydämen,
pelastaakseen jälleen kerran
Egyptin ja Israelin kansat.

Sillä Raamattu sanoo faraolle:

"Juuri sitä varten
minä nostin sinut esiin,
että näyttäisin sinussa voimani
ja että minun nimeni
julistettaisiin kaiken maan päällä".

Niin hän siis on armollinen,
kenelle tahtoo,
ja paaduttaa,
kenen tahtoo.

Ensimmäinen faarao
sai Jumalan suosion.

Toinen ei.

Sinä kaiketi sanot minulle:

"Miksi hän sitten vielä soimaa?
Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?"

Tämä on paholaisen puhetta.
Syyttäjä syyttää Jumalaa kaikesta.
Tai ketä tahansa muuta paitsi itseään.

Ja kuitenkin sekin oli alunperin
kaikkein kirkkain ja hohdokkain kerubi
mitä taivas ja maa koskaan oli nähnyt.

Mutta tuo täydellinen viisaudessa
ja kauneudessa ylpistyi
ja lopulta alkoi sotia luojaansa vastaan.

Ja näin käy meillekin Jumalan kuvaksi
luoduille ihmislapsille,
jos emme välitä esikoisuudesta,
mutta hamuamme kyllä siunausta.

Ja pian olemme pikku paholaisia,
jotka syyttävät Jumalaa kaikesta.

Oli Jumala sitten tehnyt
itse kunkin meistä
halpaa tai jaloa käyttöä varten,
niin jos pidämme kiinni
esikoisuudestamme,
niin ikuisuudessa
ensimmäiset tulevat viimeisiksi
ja viimeiset ensimmäisiksi.

Niinpä niin,
oi ihminen,
mutta mikä sinä olet
riitelemään Jumalaa vastaan?

Ei kaiketi tehty sano tekijälleen:

"Miksi minusta tällaisen teit?"

Vai eikö savenvalajalla
ole valta tehdä
samasta savensa seoksesta
toinen astia jaloa,
toinen halpaa käyttöä varten?

Jokainen ihminen on
samaa saven seosta.

Ei savessa ole mitään vikaa.
Eikä valmistuneessa astiassakaan.

Mutta me päätämme,
mitä syömme ja juomme.
Millä itsemme täytämme.

Entä jos Jumala,
vaikka hän tahtoo näyttää vihansa
ja tehdä voimansa tiettäväksi,
on suurella pitkämielisyydellä
kärsinyt vihan astioita,
jotka olivat valmiit häviöön,

Toinen faarao oli tällainen astia.
Valmis häviöön.
Vaikka mitä tapahtui,
niin sydän ei kääntynyt.

Sen sijaan kaiken jälkeen
Egyptin kansa tuli tuntemaan
Elävän Jumalan.

ja on tehnyt sen
saattaakseen
kirkkautensa runsauden ilmi
laupeuden astioissa,
jotka hän on
edeltävalmistanut kirkkauteen?

Jumala on pelastussuunnitelmassaan
edeltävalmistanut
niin Israelin kuin pakanat kirkkauteen.

Ja sellaisiksi
hän myös on kutsunut meidät,
ei ainoastaan juutalaisista,
vaan myös pakanoista,

niinkuin hän myös
Hoosean kirjassa sanoo:

"Minä olen kutsuva kansakseni sen,
joka ei ollut minun kansani,
ja rakkaakseni sen,
joka ei ollut minun rakkaani.

Ja on tapahtuva,
että siinä paikassa,
jossa heille on sanottu:

Te ette ole minun kansani

siinä heitä kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi."

Hoosean kirjan alusta lainattu katkelma
tulee tässä aivan ihmeelliseen valoon.

Profeetta otti omakseen
Jumalan käskystä
haureellisen vaimon
ja haureudesta syntyneet lapset.

Edessä oli
Israelin kuningaskunnan loppu.

Jumala ei enää armahtaisi
Israelin heimoa,
niin että antaisi anteeksi.

Mutta Juudan heimoa
Jumala armahtaisi.

Israel oli haureellinen.
Se oli kuin pakanat.
Se ei ollut Jumalan kansa.

Mutta siinä paikassa
eli Jerusalemissa,
jossa Jeesus tuomittiin kuolemaan,
tulee kuitenkin tarjolle
lapseus
niin uskottomalle Israelille
kuin pakanakansoillekin.

Israel on kuitenkin
joutunut syystänsä kärsimään,
eli ei ole saanut anteeksi,
vaan on joutunut maksamaan teoistaan.

Mutta Esaias huudahtaa Israelista:

"Vaikka Israelin lapset
olisivat luvultaan kuin meren hiekka,
niin pelastuu heistä vain jäännös.
Sillä sanansa on
Herra toteuttava maan päällä
lopullisesti ja rutosti."

Jesaja puhuu tuossa itse asiassa
Israelin kansan palaamisesta.

Kysymys on siis Israelin kansan
kurittamisesta eikä hylkäämisestä.

Niinkuin Esaias myös on ennustanut:

"Ellei Herra Sebaot
olisi jättänyt meille siementä,
niin meidän olisi käynyt
niinkuin Sodoman,
ja me olisimme tulleet
Gomorran kaltaisiksi".

Paavalin opetus Roomailaiskirjeessä
pohjautui jo alun alkaen
lupauksen siemeneen
Jeesukseen Kristukseen.

Jeesuksen tähden
niin Israelilla kuin meillä
pakanoillakin
on uskon kautta Häneen
tarjolla Pelastus.

Mitä me siis sanomme?

Että pakanat,
jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta,
ovat saavuttaneet vanhurskauden,
mutta sen vanhurskauden,
joka tulee uskosta;

Jumala jätti siemenen,
voidakseen antaa
Israelin kautta lupauksen Lapsen.

Pakanat ovat tulleet siitä osalliseksi
saavuttaen uskon vanhurskauden.

Mutta Israel jäi kiinni uskontoon.

mutta Israel,
joka tavoitteli vanhurskauden lakia,
ei ole sitä lakia saavuttanut.

Pian tulemme huomaamaan,
että me pakanat olemme vastaavassa
vaarassa kuin Israel oli.

Ylpistymme siitä,
että olemme osanneet ottaa vastaan
lahjavanhurskauden uskon kautta.

Ja voimme jopa laittaa itsemme
ikäänkuin Israelin tilalle
kuin työntäen Israelin pois paikaltaan
Jumalan lapsena.

Pois se!

Me emme ole sitä,
mitä Israel on.
Me olemme vain
metäsöljypuun oksia
oksastettuina öljypuuhun.

Mutta nyt tällä hetkellä
Israelin kasvoilla on peite.

Ja niin he eivät nähneet
Pelastajaansa Pelastuksen kalliolla.

Israel ei siis tavoittanut
vanhurskauden lakia
kovasta ponnistuksesta huolimatta.

Minkätähden?

Sentähden,
ettei se tapahtunut uskosta,
vaan ikäänkuin teoista;

sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
niinkuin kirjoitettu on:

"Katso, minä panen Siioniin
loukkauskiven ja kompastuksen kallion,
ja joka häneen uskoo,
se ei häpeään joudu".

[kalamos]

Paavali on julistanut
Jumalan evankeliumia.

Ilosanoma täytyy ottaa vastaan.
Jos emme käännä virta-avainta,
niin auto ei käynnisty
eikä matkanteko ala.

Avain on siis kääntyminen,
joka saa virtalähteen avulla
starttimoottorin hetkeksi pyörimään,
ja heti alkaa ihan uusi vaihe
ja olemme kohta matkalla
määränpäähän ulkopuolisen
voiman avulla
vain ruorista kiinni pitäen.

Mutta jos emme uskossa käännä virta-avainta,
niin joudumme vaeltamaan omin voimin.

Israel oli tätä matkaa tehnyt
jo monessa vaiheessa.

Mutta se ei uskossa mennyt
lupaukseen luottaen
suoraan luvattuun maahan
vaan kiersi 40 vuotta erämaassa
eikä yksikään lähtijöistä
Joosuaa ja Kaalebia
lukuun ottamatta
päässyt perille.
Kaikki Egyptistä lähteneet jäivät
Moosesta ja Aaronia myöten taipaleelle.

Toki nämä pyhät silti kerran
ovat luvatussa maassa.

Mutta vaikka Israel
on Jumalan valittu kansa,
niin se vaeltaa edelleen erämaassa.

Se vaeltaa omin voimin
yrittäen pystyttää vanhurskautta.

Mutta vanhurskaus on jo pystytetty
Golgatalle.

Synti sai siellä oikeudellisen
eli vanhurskaan tuomionsa.

Veljet,
minä toivon sydämestäni
ja rukoilen Jumalaa
heidän edestänsä,
että he pelastuisivat.

Sillä minä todistan heistä,
että heillä on kiivaus Jumalan puolesta,
mutta ei taidon mukaan;

sillä kun he eivät tunne
Jumalan vanhurskautta,
vaan koettavat pystyttää
omaa vanhurskauttaan,
eivät he ole alistuneet
Jumalan vanhurskauden alle.

Kristus on
lain täyttymys/päämäärä.

Sillä Kristus on lain loppu,
vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

Kristus on ainoa ihminen,
joka täytti lain.

Kirjoittaahan Mooses
siitä vanhurskaudesta,
joka laista tulee,
että ihminen,
joka sen täyttää,
on siitä elävä.

Sen tähden Kristus
on lain täyttymys/päämäärä.

Joosua,
joka vei Israelin kansan
Mooseksen sijasta
luvattuun maahan
on esikuva Jeesuksesta.

Itse asiassa nimi Joosua
on Jeesuksen nimi
tarkoittaen Pelastusta.

Kaaleb tarkoittaa koiraa.
Ja minä olen jonkunkin verran
ollut tekemisissä koirien kanssa.
Ja sen uskollisempaa elävää en tiedä.

Ja nyt meille on tarjolla vastaava
usko eli luottamus ja uskollisuus.

Mutta se vanhurskaus,
joka uskosta tulee,
sanoo näin:

Siis Vanhurskaus sanoo jotain.
Tarkkaan ottaen näin:

"Älä sano sydämessäsi:
Kuka nousee taivaaseen?"

se on:
tuomaan Kristusta alas,

tahi:

"Kuka astuu alas syvyyteen?"

se on:
nostamaan Kristusta kuolleista.

Kun meillä on
sydämen usko eli luottamus,
niin meillä on
Jumalan Sana sisimmässämme.

Mutta mitä se sanoo?

"Sana on sinua lähellä,
sinun suussasi ja sinun sydämessäsi";

se on se uskon sana,
jota me saarnaamme.

Ja kaikki tämä oli
tarjolla jo Israelille,
kun se oli astumassa
luvattuun maahan.

Paavalin lainaukset ovat
Viidennestä Mooseksen kirjasta
(Deut 30)
tilannekuvauksesta,
jossa Mooses on luovuttamassa
kansan Joosuan haltuun.

Siinä puhutaan käskystä.
Mutta nyt tämä Käsky eli Sana
oli tullut lihaksi
taivaasta maan päälle
ja sovittanut meidän syntimme.

Meille on siis tarjolla se,
mikä oli tarjolla jo Israelille
sen saapuessa
Pelastuksen ja Uskollisuuden
saattelemana
Jumalan lupaamaan maahan.

Samaa uskon sanaa
saarnataan nyt meille
Jumalan täytetyn lupauksen pohjalta.

Ja niin Paavali siirtyy lainaamaan
VT:n profeetallisia sanomia tästä lupauksesta.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi
Jeesuksen Herraksi
ja uskot sydämessäsi,
että Jumala on hänet
kuolleista herättänyt,
niin sinä pelastut;

sillä sydämen uskolla
tullaan vanhurskaaksi
ja suun tunnustuksella
pelastutaan.

Sanoohan Raamattu:

"Ei yksikään,
joka häneen uskoo,
joudu häpeään".

Psalmi 25 on Daavidin rukous
Pelastuksesta ja anteeksiantamuksesta.

Ei yksikään,
joka sinua odottaa,
joudu häpeään;

häpeään joutuvat ne,
jotka ovat syyttä uskottomat.

Elii yksikään,
jolla on tällainen uskonsuhde
Jeesukseen Pelastuksemme kallioon,
ei joudu häpeään.
Jesaja kirjoittaa (28:16):

Katso,
minä lasken Siioniin peruskiven,
koetellun kiven,
kalliin kulmakiven,
lujasti perustetun;

joka uskoo,
se ei pakene.

Siis ei yksikään
tai toisinpäin sanoen jokainen.

Tässä ei ole erotusta
juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä;

sillä yksi ja sama
on kaikkien Herra,
rikas antaja kaikille,
jotka häntä avuksi huutavat.

Sillä

"jokainen,
joka huutaa avuksi Herran nimeä,
pelastuu".

Tämän lupauksen esiasteella
alkoi nykyinen seurakuntakausi,
kuten Apostolien teoista käy ilmi.

Niin Pietari astui esiin
niiden yhdentoista kanssa,
korotti äänensä
ja puhui heille:

"Miehet,
juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset,
olkoon tämä teille tiettävä,
ja ottakaa minun sanani korviinne.

Eivät nämä ole juovuksissa,
niinkuin te luulette;
sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.

Vaan tämä on se,
mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:

'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä,
sanoo Jumala,
että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle,
ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat,
ja nuorukaisenne näkyjä näkevät,
ja vanhuksenne unia uneksuvat.

Ja myös
palvelijaini ja palvelijattarieni päälle
minä niinä päivinä vuodatan Henkeni,
ja he ennustavat.

Ja minä annan näkyä ihmeitä
ylhäällä taivaalla
ja merkkejä alhaalla maan päällä,
verta ja tulta ja savupatsaita.

Aurinko muuttuu pimeydeksi
ja kuu vereksi,
ennenkuin Herran päivä tulee,
se suuri ja julkinen.

Ja on tapahtuva,
että jokainen,
joka huutaa avuksi Herran nimeä,
pelastuu.'

Olemme jälleen tukevasti
Paavalin julistaman
evankeliumin lähtötelineillä.

Tarvitaan vielä yksi pamaus
ja sitten alkaa juoksu.

Ja tuo laukaus on usko.
Jos emme sitä saa,
niin mitään ei tapahdu.

Mutta se on tarjolla.
Me pidämme sitä tarjolla.

Jos ihmiset eivät usko
Pelastuksen evankeliumia,
niin vika ei ehkä olekaan heissä
vaan ehkä meissä.

Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä,
johon eivät usko?

Ja kuinka he voivat uskoa siihen,
josta eivät ole kuulleet?

Ja kuinka he voivat kuulla,
ellei ole julistajaa?

Ja kuinka kukaan voi julistaa,
ellei ketään lähetetä?

Niinkuin kirjoitettu on:

"Kuinka suloiset ovat niiden jalat,
jotka hyvää sanomaa julistavat!"

Mutta kun tämä on tapahtunut,
ja sanoma on julistettu,
niin silti toki on niin,
että kaikki eivät halua ottaa
Pelastuksen evankeliumia vastaan.

Mutta eivät kaikki
ole olleet kuuliaisia evankeliumille.

Sillä Esaias sanoo:

"Herra,
kuka uskoo meidän saarnamme?"

Mitään ei tapahdu,
jos Sanaa ei julisteta.

Usko tulee siis kuulemisesta,
mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Ja nyt palataan Israelin kohtaloihin.
Onko Israel saanut kuulla Sanan.

Mutta minä kysyn:
eivätkö he ole kuulleet?

Kyllä ovat:

"Heidän äänensä on kulkenut
kaikkiin maihin,
ja heidän sanansa
maan piirin ääriin".

Ja Israelilla on ollut asiasta
sisäpiirin tietoa ja alusta alkaen.

Mutta nyt se on kuin jäämässä
Uskon vanhurskauden ulkopuolelle
pystyttäessään omaa vanhurskauttaan
omavoimaisen lain noudattamisen kautta,
joka ei ole sitä auttanut,
vaan se on pysynyt
tottelemattomana ja uppiniskaisena.

Ja niin me,
jotka emme ole kansa,
joilla ei ole sitä,
mitä heillä on ollut alusta asti,
tulemmekin heille ärsykkeeksi.

Minä kysyn:

eikö Israelilla ole ollut siitä tietoa?

Ensiksi jo Mooses sanoo:

"Minä herätän teidän kiivautenne
kansan kautta, joka ei ole kansa,
ymmärtämättömän kansan kautta
minä teitä kiihoitan".

Ja Esaias on rohkea ja sanoo:

"Minut ovat löytäneet ne,
jotka eivät minua etsineet;
minä olen ilmestynyt niille,
jotka eivät minua kysyneet".

Mutta Israelista hän sanoo:

"Koko päivän
minä olen ojentanut käsiäni
tottelematonta ja uppiniskaista
kansaa kohden".

Mutta ei Jumala ole hyljännyt kansaansa,
joka on ja pysyy aitona öljypuuna.

[kalamos]

Paavali on tuonut esiin
Jumalan Evankeliumin,
jonka oli saanut tiedoksi
suoraan Jeesukselta.

Sen ydinsanoma on
alusta alkaen se,
että me olemme
uskosta pelastuvia.

Nyt hän on tarkentanut
tarkastelun Israeliin,
aitoon öljypuuhun,
johon Uudessa liitossa
myös pakanakansojen
metsäöljypuun oksat oksastetaan.

Miten siis on.

Ei kai mitenkään ole mahdollista,
että Jumalan valittu kansa
Israel olisi hyljätty.

Vastaus on jälleen kerran
jo tutuksi tullut huudahdus:

Ei ikinä!

Minä sanon siis:
ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa?

Pois se!

Jumala ei suinkaan ole
hyljännyt tai tarkemmin kääntäen
torjunut kansaansa.

ἀπωθέω = poistyöntää
apōtheō

Näin ei tietenkään ole käynyt.
Ei Hän työnnä vaan vetää.
Jo alkusanoissa Paavali totesi
julistamastaan evankeliumista näin:

Sillä minä en häpeä evankeliumia;
sillä se on Jumalan voima,
itsekullekin uskovalle pelastukseksi,

juutalaiselle ensin,
sitten myös kreikkalaiselle.

Jos Jumala olisi hyljännyt Israelin,
niin Paavalikin olisi
hyljätty/torjuttu/poistyönnetty.

Sillä olenhan minäkin
israelilainen,
Aabrahamin siementä,
Benjaminin sukukuntaa.

Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa,
jonka hän on edeltätuntenut.

Vaikka Israel rikkoi jatkuvasti liiton,
niin ei Jumala hyljännyt kansaansa.
Mutta seuraamuksensa asialla tietysti oli.

Mutta vaikka Israel oli uskoton,
niin Jumala ei silti ollut uskoton.

Paavali kirjoittaa tästä samasta asiasta
Timoteukselle:

Muista Jeesusta Kristusta,
joka on kuolleista herätetty
ja on Daavidin siementä
minun evankeliumini mukaan,
jonka julistamisessa minä kärsin vaivaa,
kahleisiin asti,
niinkuin pahantekijä;
mutta Jumalan sana ei ole kahlehdittu.

Siitä syystä minä kärsin kaikki
valittujen tähden,
että hekin saavuttaisivat pelastuksen,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
ynnä iankaikkisen kirkkauden.

Varma on tämä sana;
sillä:

jos olemme kuolleet
yhdessä hänen kanssaan,
saamme myös hänen kanssaan elää;

jos kärsimme yhdessä,
saamme hänen kanssaan myös hallita;
jos kiellämme hänet,
on hänkin kieltävä meidät;

jos me olemme uskottomat,
pysyy kuitenkin hän uskollisena;
sillä itseänsä kieltää hän ei saata.

Juutalaisten tähden
Paavali kärsi vaivaa kahleisiin asti.
Ja näin myös Elia aikanaan.

Vai ettekö tiedä,
mitä Raamattu sanoo
kertomuksessa Eliaasta,
kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:

"Herra,
he ovat tappaneet sinun profeettasi
ja hajottaneet sinun alttarisi,
ja minä yksin olen jäänyt jäljelle,
ja he väijyvät minun henkeäni"?

Elia ei itse asiassa syyttänyt Israelia
vaan oikeammin kääntäen:
kääntyi rukouksessa anoen
Herran puoleen neuvoa kysyen.

Paavalin käyttämä verbi
voi liittyä yhtä lailla
puolustamiseen kuin syyttämiseenkin
tuomarin edessä.

Siis kysymys voi olla myös
Jumalan edessä tapahtuvasta
anomisesta tai esirukouksesta
kolmannen osapuolen puolesta.

Ja Elian lailla myös Paavali
suhtautuu Israeliin
kantaen yli ymmärryksen käyvää
murhetta heimoveljiensä puolesta,
kuten tämän Roomalaiskirjeen
Israel-osuuden alku osoitti:

Minä sanon totuuden Kristuksessa,
en valhettele
- sen todistaa minulle
omatuntoni Pyhässä Hengessä -

että minulla on suuri murhe
ja ainainen kipu sydämessäni.

Sillä minä soisin itse olevani kirottu
pois Kristuksesta veljieni hyväksi,

jotka ovat minun sukulaisiani
lihan puolesta,
ovat israelilaisia:

heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot
ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset;

heidän ovat isät,
ja heistä on Kristus lihan puolesta,
hän, joka on yli kaiken, Jumala,
ylistetty iankaikkisesti, amen!

Jumalan vastaus ja neuvo
niin Elialle kuin Paavalillekin on:

Mutta mitä sanoo hänelle
Jumalan vastaus?

"Minä olen jättänyt itselleni
seitsemäntuhatta miestä,
jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."

Elia ja Paavali ovat esittäneet
tuomarille kysymyksen.
Ja saaneet tuomarin päätöksen.

Yhteinen nimittäjä päätöksessä
on Baal.

Epäjumalanpalvelus
eli uskottomuus Jumalaa kohtaan
siirtää meidät paitsioon.

Olemme alueella,
jossa emme saisi olla.

Peli katkaistaan
ja käynnistetään uudelleen.

Ja nyt palataan pelin sääntöihin,
joista ensimmäinen ja tärkein on usko.

Se johtaa meidät Armoon.

Samoin on nyt tänäkin aikana
olemassa jäännös
armon valinnan mukaan.

Paitsiossa olevia
Jumala ei voi käyttää,
mutta aina on niitä,
jotka ovat käyttökelpoisia astioita.

Tyhjiä astioita,
joita Jumala voi käyttää ja täyttää.

Nämä astiat saavat täyttyä armosta.
Niihin ammennetaan armoa armon päälle.

Mutta jos valinta on armosta,
niin se ei ole enää teoista,
sillä silloin armo
ei enää olisikaan armo.

Toisten kohdalla Jumalan armo eli suosio
on hyödyllinen isännälleen.

Astia täyttyy jatkuvasti.
Siis astiaa käytetään.
Siitä kaadetaan ja siihen kaadetaan.

Mutta jos astia yrittää itse täyttyä,
niin se on mahdottoman edessä.

Miten siis on?

Mitä Israel tavoittelee,
sitä se ei ole saavuttanut,

mutta valitut ovat sen saavuttaneet;
muut ovat paatuneet,

Israel tavoitteli vanhurskautta lain kautta.
Laki tuli kuvioihin sen tähden,
että Israel ei uskonut eli luottanut Jumalaan,
eikä mennyt ottamaan luvattua maata omakseen.

Ja niin Israel joutui pitkälle sakkokierrokselle,
jonka aikana sille annettiin holhoojaksi laki.

Eikä Israel ole vieläkään luvattua saavuttanut.
Usko ja sitä seuraava armo lahjana
on kompastuskivi, johon he kompastuivat.

He tarrautuivat lakiin
eikä kaikkiriittävän Jumalan rintoihin.
Näin he eivät tulleet tuntemaan
Jumalan Rakkautta ja huolenpitoa.

Mutta Jumalan armo,
jota Paavali selvitti kirjeen alkupuolella,
ottaa vastaan kaikki,
jotka haluavat tulla.

ja saavat lahjaksi vanhurskauden
hänen armostaan
sen lunastuksen kautta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa

Jumala valitsee jokaisen,
joka suostuu lunastettavaksi.
He saavat lahjaksi vanhurskauden.

Muut
paatuvat/kovettuvat/turtuvat
tuhkakiveksi

πωρόω
pōroō

niinkuin kirjoitettu on:

"Jumala on antanut heille
uneliaisuuden hengen,
silmät,
etteivät he näkisi,
ja korvat,
etteivät he kuulisi,
tähän päivään asti".

Tämä lainaus Jesajalta kaikuu
UT:n sivuilla monesti.

Se päättyy kantoon,
joka on pyhä siemen (Jes 6:13).

Paavalin seuraava lainaus
onkin Daavidin
Messiaanisesta psalmista 69
eli Herran kärsivaän palvelijan
rukouksesta.

Ja Daavid sanoo:

"Tulkoon heidän pöytänsä
heille paulaksi ja ansaksi
ja lankeemukseksi ja kostoksi,

soetkoot heidän silmänsä,
etteivät he näkisi;
ja paina yhäti heidän selkänsä kumaraan".

Lankeemus eli kompastuminen
oli siis Israelin kohtalo epäuskon tähden.

He olivat suistuneet pois perustukelta,
joka oli Aabrahamin usko.

Tämä kompuroiminen tai lankeaminen
ei tietenkään tarkoita sitä,
että heidät olisi tarkoitettu kaatumaan.

Aivan päinvastoin.
Siis.
Pois se.

Minä siis sanon:

eivät kaiketi he ole
sitä varten kompastuneet,
että lankeaisivat?

Pois se!

Vaan mitä varten nyt on näin.
Paavali käyttää ilmaisua,
joka Raamatussa usein ymmärretään
aivan väärin.

Kiivaus.

Kysymys on kateellisuudesta eli
mustasukkaisuuden kiivaudesta.

Vaan heidän lankeemuksensa kautta
tuli pelastus pakanoille,
että he itse syttyisivät kiivauteen.

Israelin ei olisi tarvinnut kompastua
epäuskoon.

Kaikki olisi voinut edetä ihan toisin.
Ja olisimme päässeet suoraan siihen,
että Jeesus olisi perustanut Valtakuntansa
maan päälle,
ja Valtakunnan evankeliumia olisi
julistettu pahan estämättä
kaikille kansoille jo pari tuhatta vuotta
Israelista käsin ja julistettaisiin
vieläkin 1000 vuoden ajan.
Ja tämä olisi ollut
suureksi rikkaudeksi maailmalle.

Mutta nyt kävi näin kuin kävi.
Ja niin taas kerran täytyi ottaa
varasuunnitelma käyttöön.

Pakanat ottivat Sanan vastaan
ja julstavat Armon evankeliumia,
jonka Jeesus antoi suoraan Paavalille,
ja sitten kyllä Israelikin ajan kanssa
tulee kateelliseksi ja ottaa
omaan Messiaansa vastaan.

Mutta jos heidän lankeemuksensa
on maailmalle rikkaudeksi
ja heidän vajautensa
pakanoille rikkaudeksi,
kuinka paljoa enemmän heidän täyteytensä!

Me pakanat helposti alamme
pröystäillä meitä kohdanneen armon tähden.

Ja niin Paavali oikein
moninkertaisesti selittää,
että ei ole kysymys meidän
pakanoiden erinomaisuudesta.

Hän johdattaa meitä pakanoita
varoituksen sanaan.

Teille, pakanoille,
minä sanon:

Koska olen pakanain apostoli,
pidän minä virkaani kunniassa,

sytyttääkseni,
jos mahdollista,
kiivauteen niitä,
jotka ovat minun heimolaisiani,
ja pelastaakseni edes muutamia heistä.

Siis älä hyvä pakana
vaan ala pröystäilemään
Israelilaisten edessä.

Sinun pelastuksesi
perustuu Israelin elämään.
Ei Israelin lankeemukseen.

Sillä jos heidän hylkäämisensä
on maailmalle sovitukseksi,
mitä heidän armoihin-ottamisensa on
muuta kuin elämä kuolleista?

Siis me pakanat olemme
kyllä saaneet erityisen osan
vähäksi aikaa
eli kaksi päivää
eli millenniumia on menty näin.

Mutta kolmantena päivänä
Jeesus pääsee määränsä päähän
ja perustaa Israelille Valtakunnan,
ja se kestää siis vielä 1000 vuotta.

Tämä Israelin kääntyminen
markitsee elämää kuolleista.

Israel Jumalan Vaimona
kokee tuossa taitekohdassa
ylösnousemuksen.

Ja Kristuksen Morsian,
joka pääasiassa koostuu pakanoista,
on myös jo hiukan aiemmin
sen kokenut.

Siis Elämän ylösnousemus
on tapahtunut.

Ja maan päällä jatkuva elämä
kokee ihan uuden olomuodon.

Uutisleipä eli Israel on
vihdoin pyhä paitsi assemaltaan
myös tekojensa osalta,
kun missään Herran PYhällä vuorella
ei kukaan tee pahaa.

Mutta jos uutisleipä on pyhä,
niin on myös koko taikina,
ja jos juuri on pyhä,
niin ovat myös oksat.

Ja me surkeat pakanat
olemme jo nyt päässeet
täysin armosta osallisiksi
tästä Jumalan Valtakunnasta.

Se on sisäisesti meissä.
Ja niin olemme jo asetetut
eli istumme taivaallisissa.

Mutta vielä kerran.
Älä hyvä pakana vaan ylpeile.

Mutta jos muutamat oksista
ovat taitetut pois

ja sinä,
joka olet metsäöljypuu,
olet oksastettu
oikeiden oksien joukkoon
ja olet päässyt
niiden kanssa osalliseksi
öljypuun mehevästä juuresta,

niin älä ylpeile oksien rinnalla;

mutta jos ylpeilet,
niin et sinä kuitenkaan kannata juurta,
vaan juuri kannattaa sinua.

Joku kuitenkin ylpeydessään sanoo:

Sinä kaiketi sanonet:

"Ne oksat taitettiin pois,
että minut oksastettaisiin".

Voi raukkaa, joka näin ajattelee.
Eikä ymmärrä ollenkaan sitä,
että Israel on se puu,
johon on oksastettu.

Jos aidot oksat hakataan pois,
niin kuinka ei sitten epäaitoja,
jos tuottavat huonoa hedelmää,
joista pahanmakuisimmat ovat
ylpeyden mehua sisältäviä.

Oikein;

epäuskonsa tähden ne taitettiin pois,
mutta sinä pysyt uskosi kautta.

Älä ole ylpeä,
vaan pelkää.

Kuinka paljon ennemmin
minut hakataan pois,
jos ylpeilen Israelin
Israelin eli Jumalan silmäterän edessä.

Sillä jos Jumala ei ole säästänyt
luonnollisia oksia,
ei hän ole säästävä sinuakaan.

Jos Jumala on irrottanut luonnollisia oksia,
kuinka suuressa vaarassa minä olenkaan,
jos pilkkaan puuta, johon olen oksastettu.

Katso siis Jumalan
hyvyyttä ja ankaruutta:

Jumalan ankaruutta
langenneita kohtaan,

mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan,
jos hänen hyvyydessänsä pysyt;

muutoin sinutkin hakataan pois.

Jos Jumala on kyennyt oksastamaan
metsäöljypuun oksan jaloon puuhun,
niin kuinka ei sen aitoja oksia.

Niillä kun on jo kaikki,
mitä minulla ei ole.

Minulla ei ole muuta kuin
lahjaksi saatu usko.

Ja sama lahja on Pelastus
myös näille aidoille
ja kaiken omistaville oksille,
jotka ovat Jumalan valittua kansaa.

Mutta nuo toisetkin,
jos eivät jää epäuskoonsa,
tulevat oksastettaviksi,
sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.

Sillä jos sinä olet leikattu
luonnollisesta metsäöljypuusta
ja vasten luontoa oksastettu
jaloon öljypuuhun,

kuinka paljoa ennemmin
nämä luonnolliset oksat
tulevat oksastettaviksi
omaan öljypuuhunsa!

Tämä nykyinen armotalouskausi
on vain väliaikainen.

Ja sen tarkoitus on saada
Israel mustasukkaiseksi
meidän pakanoiden kautta.

Siis vain osaksi aikaa
on Israelia kohdannut paatumus.

Sillä minä en tahdo, veljet
- ettette olisi oman viisautenne varassa -

pitää teitä tietämättöminä
tästä salaisuudesta,
että Israelia on osaksi kohdannut paatumus

- hamaan siihen asti, kunnes
pakanain täysi luku on sisälle tullut

Ja sitten koko Israel on pelastuva.

ja niin kaikki Israel on pelastuva,
niinkuin kirjoitettu on:

"Siionista on tuleva pelastaja,
hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

Ja tämä on oleva
minun liittoni heidän kanssaan,
kun minä otan pois heidän syntinsä."

Kun Uusi Liitto,
jonka Jumala on solminut
Israelin kansan kanssa,
tulee konkreettiseksi
Jaakobin ahdistuksen seurauksena,
niin syntyy Uuden Liiton Israel.

Nyt heidän kasvoillaan on kuitenkin peite.
Ja evankeliumin valo ei loista heille
niinkuin pitäisi,
eikä heidän kauttaan vielä maailmalle,
niinkuin se tulee loistamaan
Messiaan Valtakunnassa.

He ovat nyt armon evankeliumin vihollisia.
Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa,
että he ovat rakastettuja isien tähden.

Mutta kun tuo pakanain täysi luku
on sisälle tullut,
ja Kristuksen Morsian temmataan
yläilmoihin ja viedään Isän kotiin,
ja palaa sieltä aikanaan
vihittynä Karitsan Vaimona,
niin silloin Jumalan Vaimo Israel
myös tunnistaa Messiaansa.

Sillä ei Jumala
armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.

Samoin kuin te ennen olitte
Jumalalle tottelemattomia,
mutta nyt olette saaneet laupeuden
näiden tottelemattomuuden kautta,

samoin nämäkin nyt
ovat olleet tottelemattomia,
että myös he
teille tulleen armahtamisen kautta
nyt saisivat laupeuden.

Sillä Jumala on sulkenut
kaikki tottelemattomuuteen,
että hän kaikkia armahtaisi.

Oli ihminen kuinka hankala tapaus tahansa,
niin mikään ei estä Jumalaa pelastamasta tätä.

Jumala tahtoo,
että kaikki pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan Totuuden.

Jumala on jopa hoitanut tuomiomme
pois päiväjärjestyksestä,
ottaen sen omalle kontolleen.

Ei tarvita muuta kuin
armon vastaan ottaminen.

Kukaan ei pelastu muutoin kuin armosta.
Israelille, jonka rikkauksiin kuuluu laki,
se on vaikeampi pala kuin meille pakanoille.

Mutta Jumalalle on kaikki mahdollsta.
Sekin mikä ihmiselle on mahdotonta.
Siis ihmisen pelastuminen.

Oi sitä Jumalan
rikkauden ja viisauden ja tiedon
syvyyttä!

Kuinka tutkimattomat
ovat hänen tuomionsa
ja käsittämättömät hänen tiensä!

Sillä kuka on tuntenut
Herran mielen?

Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?

Tai kuka on ensin
antanut hänelle jotakin,
joka olisi tälle korvattava?

Sillä
hänestä ja hänen kauttansa ja häneen
on kaikki;

hänelle kunnia iankaikkisesti!

Amen.

Ja nyt Paavali on edennyt
siihen vaiheeseen asti,
että hän voi alkaa selvittää meille,
jotka olemme armosta pelastettuja,
mitä meidän tulisi tehdä elämällämme.
Minkälainen uskovan vaelluksen pitäisi olla.

[kalamos]

Roomalaiskirjeen tarkastelu
alkoi tietenkin sen
ensimmäisestä jakeesta.
Löysimme siitä sanat:

δοῦλος = orja
ἀπόστολος = lähetetty
εὐαγγέλιον = hyvä sanoma

Roomalaiskirje alkaa sanoin:

Paulos dulos = Vähäinen orja

Kristuksen orjana
Paavali on julistanut
suoraan Jeesukselta saamansa
Hyvän Sanoman
eli Jumalan Evankeliumin.

Alkujohdannon jälkeen
saimme lukea
tarkan selvityksen
Suuresta ilosanomasta
kahdeksan luvun myötä.

Kolme seuraavaa lukua jatkoi
sanomaa keskittyen
Israelin kohtaloihin.

Ja tuohon
Aitoon öljypuuhun
me metsäöljypuun oksatkin
olemme oksastetut.

Kun olemme itsemme
Jumalalle antaneet,
niin olemme tietenkin
Hänen omiansa.

Olen antanut Jeesuksen sovittaa
itseni Jumalan kanssa.

Olen Jeesuksen ansion tähden
Pyhä eli Jumalalle erotettu.

Mutta voin antaa enemmänkin.
Antautua Hänen palvelukseensa.

Silloin en ole pelkästään
pyhitetty eli erotettu maailmasta
Jumalan omaisuudeksi,
vaan lähetetty
pahan maailman keskelle
ja näin palvelemaan Jumalaa.

Niin minä
Jumalan armahtavan laupeuden kautta
kehoitan teitä, veljet,
antamaan ruumiinne
eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi;
tämä on teidän
järjellinen jumalanpalveluksenne.

Järjellinen/Sananmukainen/Hengellinen.

Kun hengellinen maito
on kasvattanut meitä,
me saamme etuoikeuden
tulla Elävän Kiven tykö
siinä mielenlaadussa,
että haluamme uhrata elämämme
Hänen palvelukseensa.

Tätä palveluspaikkaa etsin kauan.
Kunnes sitten kerran
vakavasti sairaana (edelleen)
taas kerran menin rukousjonon jatkoksi,
mutta esitin kaksi rukouspyyntöä.

Toinen koski tätä
hengellistä palvelustehtävää.
Ja vanha rovasti,
nyt jo kirkkauteen siirtynyt,
vanhan kivikirkon alttarikaiteella
selitti toisen rukoilijan saamat kielet:

"Katso,
Minä olen antanut sinun käteesi kynän.
Sinä saat kirjoittaa
puhdasta Jumalan Sanaa."

Meille pakanoille
tuo evankeliumi on erityisesti
julistettu Paavalin kautta
Roomalaiskirjeen alkuosassa
eli Room 1-8.

Mutta kun Paavali sitten
välillä tekee perusselvityksen
Israelin kohtaloista,
ja jatkaa nyt
ohjeistusta seurakunnalle
käytännön uskon elämästä,
niin hän jatkaa aivan samalla
teemalla,
joka on myös uskon elämämme alku.

Elämme siis jatkuvassa
mielenmuutoksessa ja -uudistuksessa.

Älkääkä mukautuko
tämän maailmanajan mukaan,
vaan muuttukaa
mielenne uudistuksen kautta,
tutkiaksenne,
mikä on Jumalan tahto,
mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Tämä prosessi jatkuu
koko vaelluksemme ajan.

Ja kun se on käynnissä,
niin me otamme vastaan ensin Sanan,
sitten koemme mielen
muutoksen/uudistuksen
ja sitten uskossa teemme
Sanan mukaan
ja lopuksi tulemme
syvällisesti ymmärtämään sen,
mitä tuo Sanan kohta tarkoitti.

Älköön tämä jatkuva
prosessi onnistuessaan
kuitenkaan saattako
meitä jotenkin luulemaan,
että tiedämmekin sitten jo kaiken.

Sillä sen armon kautta,
mikä minulle on annettu,
minä sanon teille jokaiselle,

ettei tule ajatella
itsestänsä enempää,
kuin ajatella sopii,
vaan ajatella kohtuullisesti,
sen uskonmäärän mukaan,
minkä Jumala on kullekin suonut.

Tuolla ehdolla olet onnellinen,
jos olet löytänyt kutsumustehtäväsi.

Sillä niinkuin meillä
yhdessä ruumiissa on monta jäsentä,
mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä,

niin me,
vaikka meitä on monta,
olemme yksi ruumis Kristuksessa,

mutta itsekukin
olemme toistemme jäseniä;

ja meillä on erilaisia armolahjoja
sen armon mukaan,
mikä meille on annettu;

Jos tällainen armo
on Sinua kohdannut,
niin älä ajattele olevasi
jotenkin arvollinen
ja siksi valittu.

Eräs Herran palvelija,
jonka kautta tapahtui
valtavia parantumisihmeitä
kysyi Herralta,
miksi oli valinnut hänet.

Herra oli vastannut siihen tapaan,
että tämä oli vasta kolmannella sijalla.
Kaksi ensimmäistä kieltäytyi
antamasta itseään uhriksi
tähän palvelutehtävään.

Roomassa olevien pyhien joukko
on siis yksi ruumis Kristuksessa.

Se muodostuu jäsenistä,
jotka nekin ovat ruumiita.

Ja toisaalta kaikki seurakuntaruumiit
muodostavat yhdessä Kristuksen Ruumiin.

Perusyksikkö on yksi ihmisruumis.
Minäkin asun ruumiissa.
Siinä on monta jäsentä.
Esimerkiksi

kaksi silmää,
kaksi korvaa,
kaksi kättä,
kaksi jalkaa,
yksi suu,
yksi nenä

Miten nämä voivat olla
toistensa jäseniä.

Siten, että ne muodostavat
yhden toimivan kokonaisuuden:
Ruumiin.

Ilman silmiä
jalkani eivät voisi
kuljettaa minua niin,
etten törmäile.

Näin silmät palvelevat jalkoja.

Ilman jalkoja
en voisi lähestyä silmieni
havaitsemaa kohdetta.

Näin jalat palvelevat silmiä.

Kaikki ruumiinjäsenet mudostavat
yhden toimivan kokonaisuuden.

Minun ruumiini on aikalailla
raihnainen.

Vasen silmä on kovin kovin likinäköinen.
Ilman laseja, minun täytyy tuoda
kohde muutaman sentin päähän silmästäni,
jotta voin sen nähdä.

Vasen korvani on täysin kuuro.
Se merkitsee paljon enemmän
kuin vain sitä,
että kuulen vain yhden korvan volyymilla.

Minä en tunnista äänen suuntaa.
Jos vaimoni huutaa minulle jotain,
mikä edellyttää, että
minun täytyy lähestyä häntä,
niin joudun kysymään,
että missä sinä olet.

Oletko ylhäällä vintissä
vaiko alhaalla kellarissa,
vaiko asuinkerroksen makuuhuoneessa
vaiko ihan toisessa päässä apukeittiössä.

Kumpikaan käsi ei ole kunnossa.
Oikealla en voi käyttää hiirtä.
Vasenkin on heikko ja liikerajoitteinen.

Kaiken kaikkiaan elän
kiireestä kantapäähän
ihan selvästi kuolevaisessa ruumiissa.

Mutta silti ymmärrän,
että ruumis on tärkeä kokonaisuus,
jossa sen eri jäsenet toimivat
omalla toimintakyvyllään palvellen
pään tahtoa.

Ja jostain tällaisesta kokonaisuudesta
Paavali puhuu ohjeistaessaan
Roomassa olevaa seurakuntaa
eli uloskutsuttujen joukkoa
toimimaan siten,
että itse kunkin ruumis
palvelisi yhdessä muiden kanssa
järjellisesti niin,
että kukin jäsen ymmärtäisi
oman armoituksensa.

jos jollakin on profetoimisen lahja,
käyttäköön sitä sen mukaan,
kuin hänellä uskoa on;

Jos virka,
pitäköön virastaan vaarin;

jos joku opettaa,
olkoon uskollinen opettamisessaan;

jos kehoittaa,
niin kehoittamisessaan;

joka antaa,
antakoon vakaasta sydämestä;

joka on johtaja,
johtakoon toimellisesti;

joka laupeutta harjoittaa,
tehköön sen iloiten.

Tällainen seurakuntaruumis eli -perhe
tarvitsee keskinäistä rakkautta.

Olkoon rakkaus vilpitön,
kammokaa pahaa,
riippukaa hyvässä kiinni.

Olkaa veljellisessä rakkaudessa
helläsydämiset toisianne kohtaan;
toinen toisenne kunnioittamisessa
kilpailkaa keskenänne.

Tuon huippukohdan jälkeen
olemme valmiit
antamaan itsemme
eläväksi, pyhäksi Jumalalle
otolliseksi uhriksi
eli toimelliseen Jumalan palvelemiseen
Hengessä palavasti.

Älkää harrastuksessanne olko veltot;
olkaa hengessä palavat;
palvelkaa Herraa.

Tämä ei suinkaan tarkoita
liitelemistä pilvissä.

Se merkitsee aina myös
laskeutumista ahdistuksiin.

Ja silloin olemme siinä tilassa,
jossa me olemme hyödyksi
toinen toisillemme
ja voimme vahvistaa toisiamme.
Ja silloin meillä on toivon näköala.

Olkaa toivossa iloiset,
ahdistuksessa kärsivälliset,
rukouksessa kestävät.

Pitäkää pyhien tarpeet ominanne;
harrastakaa vieraanvaraisuutta.

Siunatkaa vainoojianne,
siunatkaa, älkääkä kirotko.

Iloitkaa iloitsevien kanssa,
itkekää itkevien kanssa.

Olkaa keskenänne yksimieliset.
Älkää korkeita mielitelkö,
vaan tyytykää alhaisiin oloihin.

Älkää olko itsemielestänne viisaita.

Nyt olemme valmiudessa
palvelemaan Jumalaa
siinä tehtävässä,
joka meille on annettu.

Se tietää kuitenkin aina
suuria vaikeuksia.
Koko pimeyden valtakunta
hyökkää meitä vastaan.

Ja tätä varten
luvun loppuosan ohjeistus
on meille erittäin tärkeä,
ettei mielemme uudistus latistu,
jolloin menetämme sen
Rakkauden voiman,
joka meillä oli.

Jäljelle jäisi silloin vain se
tuomitseva huru-ukko
lakikirjansa kanssa,
joka aina ehtii olla eka,
paitsi silloin,
kun pitäisi mennä koiran purtavaksi.

Älkää kenellekään
pahaa pahalla kostako.
Ahkeroikaa sitä,
mikä on hyvää
kaikkien ihmisten edessä.

Jos mahdollista on
ja mikäli teistä riippuu,
eläkää rauhassa
kaikkien ihmisten kanssa.

Älkää itse kostako, rakkaani,
vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle,
sillä kirjoitettu on:

"Minun on kosto,
minä olen maksava, sanoo Herra".

Vaan

"jos vihamiehelläsi on nälkä,
ruoki häntä,
jos hänellä on jano,
juota häntä,
sillä näin tehden
sinä kokoat tulisia hiiliä
hänen päänsä päälle".

Älä anna pahan itseäsi voittaa,
vaan voita sinä paha hyvällä.

Tuliset hiilet on suloinen lämmike.
Ei ole niin kauhean paljon aikaa,
kun esimerkiksi täällä
kylmässä pohjolassa
rakennustyömailla lämmittimenä
oli koksikori.

Teemme siis hyvää lähimmäisillemme,
kun kokoamme tulisiaa hiiliä
heidän päänsä päälle.

Eli tuo viittaa makuupaikan
viereen pääpuolelle
tuotaviin hiiliin.

Kun annamme itsemme
eläväksi, pyhäksi
Jumalalle otolliseksi uhriksi,
niin se ei suinkaan merkitse sitä,
että me olisimme jotenkin
muiden yläpuolella.

Aivan päinvastoin.
Me palvelemme kaikkia muita.