Päivän sana

[vaisuliini]

*
LEHTIMAJANJUHLA - "SUKKOT"
VIIDES PÄIVÄ - 5. "AARON"

Lehtimajanjuhla puhuu uskon vaelluksesta ja siinä tapahtuvasta uskon kasvusta, sekä kutsumuksesta. Nyt puhumme Aaronista, Mooseksen veljestä, jonka ylimmäispapillisesta tehtävästä sanotaan: "Eikä kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niinkuin Aaroninkin." (Hebr.5:4 > lue: 2Moos.28:1).

Aaronin elämä opettaa meille tärkeitä hengellisiä opetuksia, ja samalla se puhuu Jumalan armon, kutsumuksen ja valinnan voitosta, ihmisheikkouden ja sen lankeemusten keskellä.

(1) "hän on puhuva sinun puolestasi kansalle; niin hän on oleva sinulle suuna"

Aaron valitaan Mooseksen "suuksi", puhumaan HERRAN sanoja, jotka Mooses oli laittava hänen suuhunsa (opettaen): "puhu sinä hänelle ja pane sanat hänen suuhunsa. Ja minä olen sinun suusi apuna ja hänen suunsa apuna ja opetan teille, mitä teidän on tehtävä." Aaron jää monesti meiltä näkemättä. Hän toimii Mooseksen rinnalla, mutta tässä hyvin tärkeässä tehtävässä. Jeshua (Jeesus) lähetti aina kaksistaan ne jotka olivat Hänen asettamiaan ja kutsumiaan. Tästä opimme paljon. Jumala asettaa seurakunnan ruumiinjäsenet kuten Hän tahtoo. Löydämmekö tämän siunauksen ja siinä olevan Jumalan voiman? Aaron lankesi myöhemmin sisarensa Mirjamin kautta halveksimaan Moosesta. Jumalan asetus oli että Mooses olisi "välimies" Israelin ja Jumalan välillä. Aaron toimi tässä Mooseksen rinnalla. Tällainen paikka ei ollut hänellekään helppo. Monet taistelevat "näissä" palvelutehtävissä oman vähäarvoisuutensa kanssa, helposti langeten kateuteen. Jumalan kutsu kuitenkin tulisi voittaa nämä vastavoimat ja kasvattaa meidät pois vähäarvoisuudesta, ja saada meidät näkemään, että siinä missä me olemme - Jumalan asettamina, me olemme tärkeitä HERRAN palvelijoita.
- "Herra sanoi Aaronille: "Mene Moosesta vastaan erämaahan". Ja hän meni ja kohtasi hänet Jumalan vuorella ja suuteli häntä."

(2) "nouse, tee meille jumala, joka käy meidän edellämme"

Israelin kansan saapuessa Hoorebin vuorelle, tuskastui kansa Mooseksen viipyessä vuorella. Vihollisen ajatukset saivat tässä heidät valtaansa, ja he käskivät Aaronia tekemään heille "jumalan" joka kävisi heidän edellään. Aaron tekee mitä kansa pyytää. Tämä tuntuu uskomattomalta. Mitä tästä opimme? Emme koskaan saa miellyttää kansanvaltaa, emmekä taipua siinä luopumukseen. Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä. Aaronin olisi tullut vahvistaa Israelin kansaa odottamaan Mooseksen takaisin tulemista (uudessa liitossa merkityksellä vahvistaa Jumalan seurakuntaa odottamaan Jeshua (Jeesuksen) Messiaan tulemusta). Lankeemus johti myös uudenlaisen "juhlan" ja "alttarin" järjestämiseen. Kuinka helposti uskonnollinen petos alkaakin itse luomaan itselleen omia ja vääriä "juhlia", "alttareita" ja "jumalia", jotka pelkästään vievät niihin antautuneet turmioon ja tuhoon. Aaron ei omannut sitä ehdottomuutta seistä yksin - HERRAN kanssa - kansan asettamia pyyntöä vastaan. Päinvastoin hän taipui ihmisjoukon edessä tekemään heidän tahtonsa mukaan. Tässä näemme vakavan varoituksen lankeemuksesta, sekä opetuksen - joka kehottaa meitä aina palvelemaan Jumalaa enemmän kuin ihmisiä. "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä." (Apt.5:29)

(3) "Aaron ja Huur kannattivat hänen (Mooseksen) käsiä kummaltakin puolelta"

Mooses asettui Refidimissä olleen vuoren huipulle, Jumalan sauva kädessään. Niin kauan kuin Mooses piti kätensä ylhäällä oli Israel voitolla amalekilaisia vastaan. Mutta kun Mooseksen kädet väsyivät, asetettiin kivi hänen alleen istuaksensa sille, ja Aaron ja Huur alkoivat kannatella Mooseksen käsiä, jotta Jumalan sauva pysyisi ylhäällä. Näin Mooseksen kädet kestivät vahvoina auringonlaskuun asti, ja näin Joosua voitti amalekilaiset. Aaron asettuu Jumalan hänelle asettamalle paikalle. Hän on Mooseksen rinnalla, ja liittyy siinä hengelliseen taisteluun. Monet näkevät tässä esirukouksen vertauskuvallisen merkityksen, jossa uuden liiton seurakunnan keskellä rukoillaan hengellistä voittoa, kussakin taistelussa. Tämä opettaa jälleen meille nöyryyttä. Aaron olisi voinut vaatia Moosesta siirtymään syrjään, mutta ei - hän nöyrtyi paikalleen ja siinä hän todellakin teki Jumalan tahdon. Voiton saavuttaminen edellytti Jumalan asettamaa järjestystä. Mooseksen kädet muodostivat "ristiinnaulitun"-kuvan. Näemme siis että oikea pappeus uudessa liitossa asettuu hengelliseen taisteluun vain ristiinnaulitun Messiaan kautta. Kuinka moni on langennut ylpeyteen luullen, että he tekisivät jopa suurempia tekoja kuin Messias Jeesus? Me asetumme Messiaan käsien alle sieltä korottaen Jumalan jo tekemää voittoa Pyhässä Hengessä, ja näin olemme oikealla paikalla - ja siinä saamme nähdä voiton, siunauksen ja Jumalan voiman - Messiaan Jeesuksen kautta.

(4) "Mutta Aaron oli ääneti"

Aaronin pojat Naabad ja Abihu toivat väärää tulta HERRAN eteen. Tämä johti heidän kuolemaansa, niin että tuli lähti HERRAN luota ja kulutti heidät. - "Mooses sanoi Aaronille: "Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan: Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni". Aaron oli ääneti. Jumalan pyhyys sekä Hänen vanhurskaat tuomionsa tulee sulkea suumme. Monet näkevät että syy Naabadin ja Abihun kuolemaan olisi ollut heidän "juopumistilansa" HERRAN edessä (3Moos.10:9). Raamattu kuitenkin selvästi sanoo, että kyseessä oli "väärä-tuli". Tuli, tuli ottaa Jumalan asettamalta uhrialttarilta, ei muualta. HERRAN pelko tässäkin on viisauden alku. Se johtaa meitä myös oikeaan nöyryyteen, ja siinä näkemään Jumalan asetusten ehdottomuuden. Me emme voi muuttaa Jumalan asetuksia. Alttari oli paikka jossa uhrit suoritettiin. Siksi tuli, ja uhrit liittyivät tässä toisiinsa. Muu "tuli", ("väärä-tuli") ei tullut Jumalan asettamien uhrien kautta, oikealta alttarilta (uudessa liitossa Jeshuan uhrin kautta, Pyhän Hengen voimassa), vaan toisaalta. Kuinka helposti erilaiset opit, sekä "tulet" viettelevät HERRAN omia tänä päivänä eksymykseen. Näemme tässä että asia on erittäin vakava; Naabad ja Abihu kuolivat HERRAN edessä. Vain oikean Jumalan alttarin tulen ja uhrin (Jeesus Messias) kautta me voimme seistä HERRAN edessä. Muuten me tuhoudumme. Aaron ymmärsi HERRAN pyhyyden - "Mutta Aaron oli ääneti".

(5) "näin Aaron menköön pyhimpään"

Tämän jälkeen HERRA puhui Moosekselle, kun Aaronin pojat olivat kuolleet. Aaronin ylimmäinen pappeus ilmestysmajan kaikkein pyhimmässä tapahtui vain kerran vuodessa. Tässä Aaronin tuli omata uhri omien syntiensä anteeksisaamiseksi, ja puhdistautua sekä pukeutua oikein, astuakseen HERRAN eteen. - "ja armoistuimen eteen hän pirskoittakoon sormellansa verta seitsemän kertaa." Juutalainen traditio kertoo, että ylimmäinen pappi VT:n mukaisessa palveluksessa, pirskotti veren "ristin"-muotoisella liikkeellä, ja kuten Raamattu sanoo - seitsemän kertaa. Tämä palauttaa uudelleen mieleemme sen, mitä HERRAN pyhyys on. Uuden liiton pappeus merkitsee samaa. Ihminen voi ylpeydessään luoda "omat" tapansa ja vapautensa palvella HERRAA, mutta tässä hän hylkää Jumalan antamat käskyt ja puhtauden vaatimuksen. Me emme voi koskaan tulla HERRAN eteen oman hyvyytemme kautta, vaan ainoastaan uhriveren, sekä alttarin "tulen" kautta - uudessa liitossa Jeshuan liitonveri - ja siinä vanhurskaudessa jossa olemme puetut Jumalan antamiin valkeisiin "vaatteisiin". Riisuudumme itsestämme, pukeutuen Jumalan armossa Hänen antamaansa pelastukseen. Aaron opettaa meille tässä jälleen nöyryyttä. Hän suostui Jumalan asetuksiin. Hän hyväksyi Jumalan armon, uhrit sekä valkeat vaatteet. Olkoonkin että hän lankesi aiemmin kansan vaatimuksesta tekemään epäjumalankuvan, oli hän kuitenkin nyt sydämessään tietoinen HERRAN pyhyydestä, ja tässä hän löysi tien oikeaan nöyryyteen ja Jumalan asetuksiin asettumiseen. Hinta toisaalla tästä opetuksesta oli kuitenkin kova - hänen poikiensa menettäminen. Uudessa liitossa me astumme Messiaan Jeesuksen veren kautta kaikkeinpyhimpään - mutta tässä tiedostaen kaiken vastaavan. Jumala on pyhä ja vanhurskaus, me emme.

Lehtimajanjuhla puhuu meille asemastamme olla Jumalan palvelijoita. Tässä meitä kutsutaan uskon kuuliaisuuteen, että emme myöntyisi kansanvallan edessä pois Jumalan tahdosta, synnin tekemiseen. Kaikkivaltias Jumala on aina suurempi kuin ihminen, ja tämä meidän tulee muistaa. Uskon vaelluksen kautta me kuljemme kohti Jumalan pyhyyden ymmärtämistä, joka aina syventää ymmärrystämme omasta heikkoudestamme ja syntisyydestämme, ja siksi se painaa meidät uskossa turvautumaan uhriveren kautta annettuun puhtauteen - Jeesuksen uhriveren voimaan. Tässä myös opimme oikean hengellisen taistelun, ja siinä saatavan Jumalan voiton ja siunauksen.

P.K

[vaisuliini]

*
Olemme lukeneet apostolien teoista siitä kuinka voimallisesti Jumala vaikutti apostoli Paavalin elämässä. Raamattu opettaa, että Jumala valitsi Paavalin tuntemaan Jumalan tahdon ja kuulemaan Jumalan äänen.

Apt 22:
12 Ja eräs mies, hurskas lain mukaan, nimeltä Ananias, josta kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää,
13 tuli minun tyköni, astui eteeni ja sanoi minulle: ‘Saul, veljeni, saa näkösi jälleen’. Ja sillä hetkellä minä sain näköni ja katsoin häneen.
14 Niin hän sanoi: ‘Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen;
15 sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut.

Paavalin hengellisen elämän salaisuus oli siinä, että hän tiesi mikä on Jumalan tahto. Tämän tähden hän kykeni laskemaan kätensä sairasten päälle silloin kun Jumala käski rukoilemaan sairaat terveiksi. Koska Paavali tiesi mikä on Jumalan tahto, niin hän kykeni myös olemaan rukoilematta niiden ihmisten puolesta, joita Jumala ei halunnut parantaa. Jumala tahtoo parantaa ihmisiä, mutta esimerkiksi joidenkin ihmisten epäuskon tähden Herra Jeesus ei parantanut heitä. Jumalan sanasta löytyy myös parantumistapauksia, joissa parannettavalla itsellä ei ollut uskoa.

Koska Paavali tiesi mikä oli Jumalan tahto, niin hän osasi mennä julistamaan evankeliumia sinne minne Jumala lähetti hänet julistamaan evankeliumia. Koska Paavali tiesi mikä on Jumalan tahto, niin hän osasi opettaa ja varustaa seurakuntia uskomaan Herraan Jeesukseen, niin kuin Raamattu opettaa. Koska Paavali tiesi mikä on Jumalan tahto, niin siksi hän kykeni uskossa ojentautumaan ja näkemään Jumalan voimallisia tekoja.

Raamatun opetus uskosta on sellainen, että uskon tulee olla alamainen Jumalan tahdolle, sillä kaikki mitä teemme uskossa täytyy olla Jumalan tahdon mukaista. Siksi on erittäin tärkeää oppia ymmärtämään ja tietämään se mikä on Jumalan tahto. Kun opit ymmärtämään Jumalan sanan opetusta ja Jumalan sanan totuutta, niin opit ymmärtämään sitä mikä on Jumalan tahto sekä opit kuulemaan ja ymmärtämään Jumalan Pyhän Hengen ääntä ja puhetta.

Snl 2:
1 ¶ Poikani, jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket mieleesi minun käskyni,
2 niin että herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi taitoon-
3 niin, jos kutsut ymmärrystä ja ääneesi huudat taitoa,
4 jos haet sitä kuin hopeata ja etsit sitä kuin aarretta,
5 silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen.
6 Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito.

Jos etsit Jumalan tahtoa ja Hänen opetustansa, niin että asetat sen ensimmäiselle sijalle sydämessäsi, niin sinä opit ymmärtämään ja tuntemaan Jumalan sekä opit kunnioittamaan Häntä ja löydät Jumalan tahdon elämässäsi.

-PP-

[vaisuliini]

*

Israelin kansa ja Elia olivat Karmel-vuorella. Elialla oli vastassaan neljäsataa viisikymmentä Baalin profeettaa ja neljäsataa Aseran profeettaa, joita Iisebel tuki ja kannatti."

Elia rakensi kivistä alttarin Herran nimeen tehden sen ympärille ojan ja latoi puut ja paloitteli polttouhrin puiden päälle. Sen jälkeen Elia käski täyttämään neljä ruukkua vedellä, jotka tuli kaataa polttouhrin ja puiden päälle. Ojakin täytettiin vedellä.

Kun tuli ruokauhrin aika, niin Elia astui esille sanoen, että Herra on Israelin Jumala ja minä olen sinun käskystäsi tehnyt kaiken tämän. Elia pyysi Jumalaa vastaamaan, että kansa näkisi Herran olevan Jumala. Silloin Herran tuli iski alas sytyttäen tuleen märän polttouhrin ja polttopuut kuluttaen kaiken polttouhrin, puut, kivet ja mullan sekä nuoli veden, joka oli ojassa.

On erittäin tärkeä ymmärtää, että Elia tiesi mikä on Jumalan tahto, koska Herra oli käskenyt Eliaa tekemään sen minkä hän teki. Koska Elia tiesi mikä on Jumalan tahto, niin hän kykeni uskon kautta tekemään Jumalan tahdon.

Jos se ei olisi ollut Jumalan tahto mitä Elia teki, niin vaikka hän olisi kuinka kovasti ja palavasti uskonut Jumalaa, niin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta koska oli kyse Jumalan tahdosta, niin Jumalan teot tulivat ilmi. Monet uskovat (minä myös) olemme aina silloin tällöin saattaneet eksyä ymmärtämään väärin sen mistä uskosta on kyse.

Monet uskovaiset ihmiset uskovat, että kun he vain uskovat ja alkavat tekemään asioita, niin silloin alkaa tapahtumaan ja Jumala on heidän kanssansa tehden voimallisia tekoja. Uskossa on kyse Jumalan tahdosta ja silloin kun tiedämme mikä on Jumalan tahto ja sen uskomme, niin se varmasti tapahtuu Jumalan aivoituksen ja aikataulun mukaisesti.

Herra Jumala sanoi Moosekselle kun he olivat lähteneet Egyptin orjuudesta ja tulleet punaisen meren rantamille, että ojenna sauvasi meren yli ja halkaise, niin että israelilaiset voivat käydä meren poikki kuivaa myöten.

Mooses uskoi Jumalaa ja teki niin kuin oli Jumalan tahto ja meri jakaantui kahteen osaan ja Israelin kansa käveli kuivaa meren pohjaa toiselle puolelle. Mooses ei keksinyt itse ojentaa sauvaa meren yli, niin että meri halkeaisi kahtia. Jos se olisi ollut Mooseksen uskosta kiinni, ei Jumalan tahdosta, niin mitään ei olisi tapahtunut, mutta koska oli kyse Jumalan tahdosta ja käskystä, niin Mooseksen uskon kautta tapahtui se mikä oli Jumalan tahto.

Monet uskovaiset ihmiset oman uskonsa kautta ikään kuin komentavat ja vaativat Jumalaa tekemään sen mitä uskova uskossa pyytää ja sanoo. Menestysteologisissa piireissä opetetaan jopa sellaista harhaoppia, että kun uskova sanoo uskon sanat, niin se tapahtuu. Sen pitäisi aina tapahtua sen perusteella kun käytetään uskon sanoja.

Raamattu opettaa, että uskon tulee olla alisteinen aina Jumalan tahdolle, eikä ilman Jumalan tahtoa voi tapahtua mitään vaikka kuinka palavasti uskotaan jotakin tapahtuvaksi. Jos kyseessä ei ole Jumalan tahto ja uskova uskonsa kautta koittaa tehdä jotakin, niin silloin on aina kyse siitä että ihminen koittaa juoksuttaa ja käskyttää Jumalaa toteuttamaan ihmisen tahdon, eli sen mihin ihminen uskoo. Tällainen epäraamatullinen toiminta naamioidaan aina sellaiseksi, että ikään kuin olisi kyseessä usko, jonka Jumala vaikuttaa, vaikka kyseessä on usko, missä ihminen itse tahtoo oman sydämensä halun mukaisia asioita.

-PP-

[vaisuliini]

*
LEHTIMAJANJUHLA - "SUKKOT"
KUUDES PÄIVÄ - 6. "JOOSEF"

Joosef kuvaa meille kärsimyksen siunausta, jossa HERRA on ahdistetun, hyljätyn ja halveksitun voimana. Joosefin sydän kasvoi Jumalan rakkaudessa, vaikka hän olikin veljiensä halveksima. Tämä Jumalan rakkaus lopulta päästi Joosefin pois salatusta asemastaan, niin että hän lopulta ilmoitti itsensä veljille - kyeten tässä myös antamaan anteeksi kaiken sen, mitä he hänelle tekivät.

(1) "Hän (Jaakob) teetti hänelle (Joosefille) pitkäliepeisen, hihallisen ihokkaan"

Joosef ollessaan seitsemäntoistavuotias sai isältään Jaakobilta (ISRAEL) nilkoista käsivarsiin ulottuneen värikkään päällysvaipan. Tätä tapahtumaa katsotaan usein pelkkänä erityisenä suosionosoituksena, joka vihastutti muut Jaakobin pojat veljeensä Joosefiin. Iisak rakasti enemmän Eesauta; Rebekka enemmän rakasti Jaakobia; Jaakob rakasti enemmän vaimoansa Raakelia kuin Leeaa. Tällainen ketju ulottui nyt hetkeen, jossa Jaakob osoitti erityistä rakkautta Joosefia kohtaan. Hengellisesti katsottuna, tässä puhutaan ansaitsemattomasta armosta ja rakkaudesta, joka heijastaa taivaallisen Isän rakkautta meitä kohtaan, Pojassaan Jeshuassa. Tämä "erityinen" ihokas (päällysvaippa) hepreaksi on כתנת פסים, joka lukuarvossaan (1060) viittaa hepreassa sanaan (משכן) eli "telttamaja", merkiten Jumalan Pyhän Hengen asuinpaikkaa ISRAELIN keskellä. UT:n kreikassa lukuarvo (1060) viittaa sanan πλούσιος (rikkauden-omistava) kautta tekstiin (joka viittaa Joosefin "messias-typologiaan"):

2Kor.8:9 "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas (πλούσιος), tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte."

Näemme siis tässä opetuksessa kuvan Jumalan ansaitsemattomasta armosta, joka pukee meidätkin Messiaan Jeshuan voiton kautta Hänen rikkauteensa. Mutta kuten aina, armo saa toisissa aikaan kateutta ja katkeruutta. Niin nytkin. Muut veljet katsoivat Joosefin aseman epäoikeutettuna, ehkä juuri sen tähden - että hän sai näin erityisen suosionosoituksen isältään ilman ansiota. Mutta tämä opettaakin meille tärkeimmän - Jumalan hyvyys ja armo ei koskaan ole ansaittavissa: "Israel rakasti Joosefia". Joosefille osoitettu rakkaus aloitti suuren tapahtumavyyhdin, jonka tehtävä oli kirkastaa Jumalan kaikkivaltiutta, sekä johtaa kaikki Jaakobin pojat uudenlaisen, keskinäisen veljeyden löytämiseen. Tämän aloitti Jumalan mielisuosion kautta noussut kateus, jonka hedelmänä oli veljesviha.

(2) "Sinäkö tulisit meidän kuninkaaksemme, sinäkö hallitsisit meitä?"

Kuinka usein me kuulemme nämä sanat? Sinäkö olisit HERRAN palvelija? Sinäkö? Joosef sai unessa näyn, jonka sisältö kasvatti vain entisestään veljissä noussutta kateutta - "teidän lyhteenne asettuivat ympärille ja kumarsivat minun lyhdettäni", jota seurasi toinen uni: "katso, aurinko ja kuu ja yksitoista tähteä kumarsivat minua". Hänen veljensä kadehtivat häntä; mutta hänen isänsä pani kaiken tämän mieleensä. Jumalan asettamat palvelutehtävät tuovat aina osakseen halveksuntaa. Jumala valitsee sen mikä ei mitään ole, saattaakseen häpeään sen joka jotakin on. Mutta tässäkin - meidän tulee myös nähdä oma vastuumme; miten me esitämme "kutsumuksemme" - itsestämme ylpeillen vai Jumalalle kunnian antaen? Joosef kertoi totuuden mutta väärällä tavalla. Veljet eivät voineet tässä ymmärtää Jumalan kutsun pitkälle tähtäimelle osoitettua päämäärää - Joosef oli oleva heille "pelastukseksi" tulevan nälänhädän aikana. Tästä opimme paljon. Kun arvioimme toistemme kutsua ja uskon elämää, tulisi sydämissämme olla kysymys Jumalalle - "mikä on tämän päämäärä?" Ehkä emme ymmärrä nyt, mistä on kysymys (Jumalan suunnitelmassa), ja siksi - olisi tärkeää myös tällä vaientaa väärät ajatukset sekä jopa lihasta nousevat halveksuvat mielenliikkeet. Rukous etsii Jumalan suunnitelmia, enemmän kuin omat päätelmämme ja johtopäätöksemme. Jumalan kaikkivaltius tulee olla sydämissämme. Jumalan tiet ovat suuremmat kuin meidän. Tämän myös Joosefin veljet tulivat pian näkemään. Jumalan tulee korottaa meidät siihen paikkaan mihin Hän meidät on kutsunut. Tie tähän on Messiaan kärsimysten tie - ahdistuksen kautta Jumalan siunaukseen.

(3) "Ja Joosefin isäntä otti hänet ja pani hänet vankilaan"

Joosef myytiin 20. hopeasekelistä ismaelilaisille. Tämän johdosta Joosef päätyi Egyptiin. Joosef "riisuttiin" nyt ylpeydestään, mutta kaikessa tässä häntä kuljetti Jumalan armo ja kaikkivaltius, kohti tehtävää joka oli hänelle osoitettu. Potifarin vaimo pyrki makaamaan Joosefin kanssa. Joosef kuitenkin tunsi rakkauden Israelin Jumalaa kohtaan ja sanoi: "Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan." Kaikissa koettelemuksissa suurinta on nähdä tekomme Jumalan edessä. Rakkaus Jumalaan tulee olla suurempaa kuin rakkaus itseemme ja haluihimme. Silloin valintamme perusta sydämissämme on aivan toinen. Tämä Jumalan tahdon tekeminen vei kuitenkin Joosefin vankilaan. Tässä on suuri opetus. Emme saa koskaan uskotella itsellemme etteikö Jumalan tahdon tekeminen toisi elämäämme ahdistusta, jopa vankeutta. Valhe puhui Joosefia vastaan, mutta samalla se kuljetti Jumalan kaikkivaltiuden kautta Joosefia Egyptin huipulle. Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän Jumalan kuningaskuntaan, ja myös - monen ahdistuksen kautta meitä "riisutaan" itsestämme, ja siinä meitä "tehdään-valmiiksi" palveluksentyöhön. Juomanlaskija ja leipuri toimivat Jumalan käsissä "astioina", jotka lopulta toivat Joosefin faaraon eteen. Joosefin armoitus oli Jumalan siunausta hänen yllään, jossa hän antoi kaiken kunnian Jumalalle: "En minä; mutta Jumala antaa faraolle oikean vastauksen". Tässä on oikea armoituksen luonne ja armolahjojen palavaksi virittäminen: "en minä, vaan HERRA". Joka kerskaa sen kerskauksena olkoon HERRA.

(4) "Kaikista maista tultiin Egyptiin Joosefin luo ostamaan viljaa"

Joosef toimitti nyt tehtäväänsä myymällä viljaa nälänhädän aikana. Nyt hän oli siinä, mistä hänen unensa oli puhunut: "ja katso, minun lyhteeni nousi seisomaan, ja teidän lyhteenne asettuivat ympärille ja kumarsivat minun lyhdettäni." Joosefin asema toi hänen veljensä lopulta tunnustamaan sen aseman ja tehtävän, jonka Jumala oli Joosefille antanut. Hengellinen nälkä opettaa meitä usein enemmän, myös tunnistamaan toisten palvelutehtävät. Tästä opimme paljon. Me emme saa yrittää saada asemaamme Jumalan ja ihmisten edessä omien pyrkimystemme kautta. Toisin myös, ylpeytemme suhteessa toisiimme - Jumalan omina - voi tappaa meidät jopa hengelliseen nälkään. Ylpeä nöyryytetään siinä, että hän onkin nyt toisesta riippuvainen. Me kuljemme palvelutehtäväämme aina ahdistuksen ja itsestämme "riisuuntumisen" kautta. Tällöin olemme kasvaneet Jumalan omina palvelijoiksi jakamaan "elämän-viljaa" (Jumalan Sanaa) kaikista maista tuleville ihmisille, oikeassa rakkauden asenteessa. Seitsemäntoistavuotiaasta kolmekymmenvuotiaaksi, kesti Joosefin koulutusaika. Näiden vuosien ajanjaksosta nouseva lukuarvo 13 viittaa sanaan (אהבה), joka opettaa meille: (rakkaus) "ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa..." (1Kor.13:5) Jumalan rakkaus kantoi Joosefia ahdistuksen kautta "astiaksi" joka oli valmis tehtäväänsä. Joosef ei ylpistynyt, vaan käytti Egyptissä omaavaansa asemaa nyt Jumalan viisaudessa ja rakkaudessa.

(5) "Joosef sanoi veljilleen: "Minä olen Joosef. Vieläkö minun isäni elää?"

Nälänhätä painoi Jaakobia lähettämään poikansa Egyptiin. Joosef vaati heitä tuomaan nuorimman veljensä Benjaminin mukanaan. Tarkoituksena oli nähdä miten he nyt kohtelisivat nuorinta veljeään Benjaminia - joka oli samasta äidistä Raakelista kuin Joosef. Samalla tavalla kuin häntäkin, aiemmin? Oliko hän ehkä edes enää elossa? Näemme että tapahtuman takana on siten myös kysymys Jaakobin vaimojen Raakelin ja Leean välisestä asemasta. Vihasivatko Leean lapset (Joosefin veljet) todella Raakelin lapsia (Joosefia ja Benjaminia)? Benjamin oli "avain" Joosefin sanoille: "Ettekö tienneet, että minun kaltaiseni mies saa salatut ilmi?", johon Juuda vastasi: "Jumala on paljastanut palvelijasi syyllisyyden". Joosef vaatii Benjaminia jäämään luoksensa (Raakelin lapset), mutta muut heistä (Leean pojat) hän käskee lähteä pois luotaan. Juudan puhe heidän isänsä Jaakobin rakkaudesta Benjaminia kohtaan lopulta murtaa Joosefin, ja hän ymmärtää - että viha häntä kohtaan ei ollut tullutkaan hänen isältään Jaakobilta. Juuda tunnustautuu Joosefin edessä syylliseksi oman isänsä edessä, ellei hän toisi veljeään Benjaminia takaisin isänsä luo. Tässä jo näemme Juudan tekemän katumuksen, ulottuen tapahtumaan jossa Joosef tuli veljiensä hylkäämäksi. Viha ei olekaan vihaa Raakelin lapsia kohtaan. Juuda antaa itsensä palvelijaksi, jotta Benjamin voisi palata isänsä luo. Parannuksen tekeminen ei ole vain sanoissa, vaan teossa. Hän "uhraa" nyt itsensä veljensä Benjaminin edestä, antaakseen hänelle vapauden. Tässä Joosef murtuu, nähdessään Juudassa vielä olevan veljesrakkauden - Raakelin lapsia kohtaan.

1Moos. 45:1 "Silloin Joosef ei voinut kauemmin hillitä itseään kaikkien niiden nähden, jotka seisoivat hänen ympärillään. Hän huusi: "Antakaa kaikkien mennä pois minun luotani!" Niin ei ollut ketään saapuvilla, kun Joosef ilmaisi itsensä veljilleen."

Joosefin elämän lopputapahtuma on suuri kokonaisuus Raakelin ja Leean lasten välisestä veljesyhteydestä. Joosef haluisi tietää onko Juudan sydämessä todellista rakkautta veljeään Benjaminia kohtaan. Juuda antaessaan itsensä "palvelijaksi" Egyptiin veljensä Benjaminin sijasta paljastaa tämän rakkauden. Tässä Joosefkin ilmoittaa itsensä: "Joosef ilmaisi itsensä veljilleen."

Opetus tässä on syvällinen Se kutsuu meitä ensin näkemään Jumalan valinnan ja kutsun, jonka päämäärä ei ollut vain viljan ja ruuan osoittaminen nälänhädässä olleelle Jaakobin huoneelle. Joosef ruokki perheensä, vaikkakin "kätkettynä" Egyptin ruhtinaana. Mutta syvin päämäärä oli paljastaa veljesrakkauden todellinen perusta - uhrautuva rakkaus, jonka Juuda osoitti Benjaminia kohtaan. Tässä Joosef astui esiin, ja näytti veljilleen että hän todellakin on elossa oleva Raakelin poika, heidän veljensä Joosef.

Monisäikeinen Joosefin elämä kertoo kutsumuksesta, veljeskateudesta, Jumalan kaikkivaltiudesta - jossa jopa veljesviha toimii Jumalan käsissä johdatuksen tekijänä - ulottuen aina Joosefin valmistamiseen kohtaamaan veljensä.

Lehtimajanjuhla opettaa meille veljesrakkaudesta, jossa me kaikki olemme Jumalan rakkauden ja kaikkivaltiuden alaisuudessa. Tässä rakkaudessa ei saisi olla sijaa vihalle eikä kateudelle, mutta niidenkin kautta Jumala on ihmistä suurempi. Joosef ei katkeroitunut, vaan 17. vuotiaasta 30. vuotiaaksi (yhteensä 13 vuotta > lukuarvona hepreaksi > אהבה - "rakkaus"), hän antautui ahdistuksen koulussa Jumalan rakkauden opetettavaksi, kyetäkseen lopulta antamaan anteeksi veljillensä.

"Herra oli Joosefin kanssa.
Ja Herra antoi menestyä sen, mitä hän teki."

P.K

[vaisuliini]

*
LEHTIMAJANJUHLA - "SUKKOT"
SEITSEMÄSPÄIVÄ - 7. "DAAVID"

Viimeisenä Raamatun henkilönä lehtimajanjuhlassa katsomme Daavidia. Tämä muodostaa myös "messiaanisen"-lampunjalan ("menorah"), sillä Messias Jeshua (Jeesus) on UT:ssa mainittuna juuri Aabrahamin ja Daavidin poika (ihmisensä puolesta). (Matt.1:1). Iisaille syntynyt Daavid on kuva Jumalan asettamasta Jerusalemin kuninkuudesta, joka Messiaassa Jeesuksessa on ikuista (2 Sam. 7:12,13). Seitsemän lehtimajanjuhlan päivien aikana olen katsellut Jumalan kaikkivaltiuden, valinnan, armon ja kutsumuksen opetusta Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin, Mooseksen, Aaronin, Joosefin ja nyt Daavidin kautta.

Katselen tässä viimeisessä tekstissä lyhyesti Daavidin elämästä tapahtumia, jotka opettavat meille Jumalan kaikkivaltiuden, armon, valinnan ja kutsun tapahtumista Daavidin elämässä.

(1) "Ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen"

Saul on menettänyt kuninkuutensa ja profeetta Samuel saa HERRALTA sanan mennä beetlehemiläisen Iisain luo, ja voidella siellä Jumalan itsellensä valitseman Israelin kuninkaan. Profeetta Samuel kuitenkin katsoo valintaa luonnollisen ihmisen silmin, ja olettaa että vahvarakenteiset Iisakin pojat olisivat HERRAN valinta. Näin ei kuitenkaan ollut - "Vielä on nuorin jäljellä, mutta hän on kaitsemassa lampaita". Daavid nousee kuninkuuden osaan väheksytystä asemasta. Vähiten kukaan olisi voinut ajatella lammaspaimenta HERRAN valitsemaksi kuninkaaksi. Tästä opimme paljon. Jumala ei katso niin kuin ihminen katsoo. Jumalan valinta ei ole meidän valintamme. Ihminen arvioi ulkomuotoa, oppiarvoa, ihmisviisautta ja voimaa - mutta ei näe ihmisen sydäntä. HERRA näkee sydämen. Jumalan armo oli kasvattanut Daavidia aivan toisenlaisessa ympäristössä tulevaa tehtäväänsä varten. Kuinka usein unohdammekin tämän! Luulemme että suuret tehtävät vaativat suurta koulutusta ja ihmismieltä hurmaavia titteleitä, mutta näin ei aina ole. Jumala etsii Hänen armonsa, rakkautensa ja totuutensa alaisuudessa kasvaneita, jotka ovat vähäisissä(kin) oloissa oppineet uskossa turvautumaan HERRAAN oman voimansa sijasta. Tämän voimme nähdä Daavidin kutsun taustalla. "Ja Herran henki tuli Daavidiin, siitä päivästä ja yhä edelleen."

(2) "Mutta minä en satuta kättäni Herran voideltuun."

Saul aloitti vainoharhaisen Daavidin vainoamisen. Tämä aikajakso oli tärkeä Daavidin kohdalla. Se yhä edelleen kasvatti häntä turvautumaan yksin HERRAAN, ja tässä odottamaan aikaa jolloin jo syrjäytetty kuningas Saul kokonaan siirtyisi pois asemastaan. Tästä opimme paljon. Me emme saa itse raivata tietä eteemme. Kutsumme toteutuminen täytyy tapahtua Jumalan voimasta, ja Jumalan asettamassa aikataulussa. "Abisai sanoi Daavidille: "Jumala on tänä päivänä antanut vihamiehesi sinun käsiisi. Salli nyt minun keihästää hänet maahan; yksi isku vain, toista ei tarvita." Abisai ehdotti Daavidille ihmisvoiman kautta saatavaa voittoa. Daavid kieltäytyi tästä. Siunauksen ja lupauksen, sekä kutsumuksemme voima katoaa, kun taistelemme lihaa ja verta vastaan lihallisin keinoin. Anna HERRAN avata tiesi! Daavid tunnusti alamaisuutensa Israelin Jumalaa kohtaan, ja tiesi että hänellä ei ollut oikeutta surmauttaa Saulia, oman etunsa tähden. Alamaisuus Jumalaa kohtaan on aina siunauksemme perusta. Siksi sanomme: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei sitä ylhäältä (Jumalalta) anneta". Daavid ymmärsi tämän. Hänen sydämeensä oli jo syntynyt oikea Jumalan alamaisuus ja siinä oikea Jumalan siunauksen ymmärtäminen. Hän teki oikean tuomion: "Mutta minä en satuta kättäni Herran voideltuun.".

(3) Naatan sanoi Daavidille: "Sinä olet se mies."

Daavidin lankeemusta Batsebaa kohtaan, on selitetty monin tavoin. Ehkä Batseba vietteli Daavidin päästäkseen pois heettiläisen miehensä (Uurian) alaisuudesta, ja vielä kuninkaalliseen hoviin? Ehkä hänen aviomiehensä (Uuria) ei osoittanut rakkautta Batseballe, ja siksi hän alkoi haluta toista miestä? Ehkä Daavid oli omassa avioliitossaan pettymyksen paikalla ja luonnollinen mutta lihallinen himo veti häntä kauniin Batseban puoleen? Voimme kuitenkin sanoa: kuinka helposti särkynyt ja rikkinäinen sydän (pettynyt/petetty) hakeekin apua synnistä, mutta ei Jumalalta! Joka tapauksessa kyseessä oli syntiin lankeaminen. Eliamin - Batseban isän - isä oli Ahitofel, joka myöhemmin vahvisti Daavidin pojan Absalomin kapinaa Daavidia vastaan. (2Sam.15:12; 31: 16:15) Näemme siis mitä hedelmää tämä lankeemus toi Daavidin perheen ja suvun keskelle. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös (joutuu) niittämään. Daavidin suunnitelma "lavastaa" lankeemuksensa juottamalla Uuria humalaan, saadakseen hänet yöksi vaimonsa Batseban viereen epäonnistui. Tässä jälleen näemme surullisen todistuksen, miten ihminen yrittää peittää syntiin lankeamistaan - tunnustamatta sitä! Mutta siksi - Jumala lähetti profeetan, joka paljasti synnin. Tätä myös seurakunta nyt tarvitsee. Profetian henkeä (Pyhä Henki) joka paljastaisi kätketyt ja salatut synnit, niin että ne tuotaisiin Jumalan eteen. Daavidin sydän kärsi varmasti lankeemuksesta, mutta silti hän yritti kätkeä tekoaan ja lavastaa sen omaksi edukseen. Rauhaa ei tullut syntiä kätkemällä! Jumalalle emme voi valehdella, emmekä kätkeä syntejämme. Hän näkee kaiken. Daavid lopulta tunnusti syntinsä: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Profeetta Naatan tuo ilmoituksen Hengessä, ei lihan kiivaudessa. Tässä näemme erään tavan - Jumalan rakkaudesta, kun Hän paljastaa synnin. Toisin Jumala puhuu raatelevan kovastikin. Daavidin tunnustuksen ja katumuksen voimme lukea Psalmista 51 - "Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää."

(4) "Jos hän kiroilee ja jos Herra on käskenyt häntä: 'Kiroile Daavidia', niin kuka voi sanoa: 'Miksi teet niin?"

Daavidin poika, Absalom nousi kapinaan isäänsä kohtaan. Tapahtuma päättyi hyvin surullisesti. "tarttui hän päästään tammeen, niin että hän jäi riippumaan taivaan ja maan välille, kun muuli juoksi pois hänen altansa", jonka johdosta Jooab surmasi Absalomin. Saulin sukua ollut Siimei - Geeran poika omasi katkeruuden ja vihan sydämessään Daavidia kohtaan. "Pois, pois, sinä murhamies, sinä kelvoton!" Hän syytti edelleen Daavidia Saulin sukunsa kohtalosta, ja väitti että Daavid oli murhannut Saulin, siten saaden kuninkuuden itselleen. Tämä oli hirvittävä, katkeruudesta noussut valhe. Daavid kieltäytyi koskemasta Sauliin, ja surmaamasta häntä. Tässä on syvä opetus. Luoksemme asettuu usein ihmisiä jotka valehtelevat meistä, ja siten tahtovat syyttää meitä. Toisin ihmiset kaivelevat elämässämme ennen tapahtuneita syntiin lankeemuksia, ja vaikka olemme tehneet synneistämme parannuksen ja saaneet ne anteeksi Jumalan armosta, joudumme usein vielä yhä syytösten kohteiksi. Siimei tässä mielessä edustaa "syyttäjää", joka vääristelee ja valehtelee Daavidista, Saulin suvun menettämän kuninkuuden tähden. Siimei osoitti Daavidin menettäneen nyt kuninkuutensa pojalleen Absalomille tekemänsä murhan tähden. Tällä Siimei voi viitata myös Batseban, Uurian aviomiehen surmaamiseen. Siimei oli tässä mielessä oikeassa - sillä Ahitofel (Batseban isoisä) oli mukana Absalomin kapinassa, juuri Daavidin lankeemuksen ja Uurian murhauttamisen tähden. Tätä teki juuri Ahitofelin katkeruus Batseban tähden, Daavidia kohtaan. Mutta miten Daavid reagoi? Hänen sotapäälikkönsä ehdotti jälleen "lihan-käsivarren" ratkaisua. "Anna minun mennä ja lyödä häneltä pää poikki." Mutta Daavid kielsi tämän. Hän hyväksyi synnin seuraamuksen - eli Absalomin kapinan, mutta samalla hän jo omasi rauhan sydämessään, Jumalan osoittaman syntien anteeksisaamisen tähden. Hän oli tunnustanut syntinsä ja saanut ne jo anteeksi. Jumalan armossa on voima, joka riisuu meidät lihan voiman käyttämisestä. Daavid nöyrtyi paikkaansa ja otti Siimein syytökset nyt Jumalan kädestä: "jos Herra on käskenyt häntä: 'Kiroile Daavidia', niin kuka voi sanoa: 'Miksi teet niin?'. Sanotaan - älä koskaan väittele saatanan kanssa. Älä koskaan puolusta itseäsi, vaan nöyrry Jumalan armon alaisuuteen, myös kohtaamaan synnistä tulevat seuraamukset. Jätä tuomio Jumalan käsiin! Tässä Daavid opettaa meille suuren opetuksen. Hänen sydämensä lepäsi nyt Jumalan armon varassa - langenneena miehenäkin - sillä hän oli saanut syntinsä anteeksi. Tämä mahdollisti oikean nöyryyden myös Siimein syytösten edessä: "Antakaa hänen olla, kiroilkoon vain."

(5) "Herran edessä minä karkeloin"

Liitonarkin tuominen Jerusalemiin omasi monia tapahtumia. Liitonarkkia kuljetettiin ensin väärällä tavalla (vaunuissa), jonka johdosta Ussa menetti tapahtumassa henkensä. Arkki jäi kolmeksi kuukaudeksi Oobed-Edomin taloon, jonka johdosta HERRA siunasi tätä kotia. Kun Daavid oli ottanut selvää Toorasta (Jumalan Sanasta) miten liitonarkkia tuli kuljettaa (leeviläisten sitä kantaen), hän nouti arkin ja alkoi tuoda sitä Jerusalemiin. Raamattu sanoo, kun kantajat olivat astuneet 6. askelta Daavid uhrasi härän ja juottovasikan. Silloin Daavid hyppi kaikin voimin HERRAN edessä, ollen puettuna "papilliseen" pellavakasukkaan. Niin arkki tuotiin Jerusalemiin suuren riemun raikuessa ja pasuunoiden pauhatessa. Mitä tästä opimme? Jumala on järjestyksen Jumala. Liitonarkkia tuli kantaa, ei kuljettaa vaunuissa. Kiirehtivän jalka astuu harhaan. Evankeliumia ei voida "viedä" eteenpäin miten tahansa! Daavid nöyrtyi Jumalan Sanan edessä kuuliaisuuteen ja tämä johti hänet suureen iloon ja karkeloon - vihdoin arkki oli tulossa Jerusalemiin. Meidän aina tulee etsiä ohjeistus ja opetus Jumalan Sanasta. Jumalan käskyt ja niiden tekeminen tuovat vain siunauksen. Tämän johdosta Miikal - Saulin tytär, ja nyt Daavidin vaimo - kuitenkin alkoi halveksia Daavidia hänen ilossaan ja riemussaan. Kaikki eivät pysty iloitsemaan Jumalan teoista! Katkeruus estää Jumalan iloon yhtymisen! Syitä tähän Miikalin sydämen tilaan, voimme nähdä moniakin, ehkä juuri samainen Saulin suvun katkeruus, Daavidille menetetystä kuninkuudesta. Silti, halveksunta tuotti Miikalille "kohdun-kuoleman". Hän jäi hedelmättömäksi pilkkansa tähden. Älkäämme koskaan halveksuko HERRAN tahdon tekemisestä noussutta iloa, riemua ja karkeloa! Sillä se tekee niihin langenneista hengellisesti hedelmättömiä, eli katkeria ja muita HERRAN omia halveksuvia (kutsuen jopa heitä "kevytmielisiksi" ei tarpeeksi "arvokkaiksi"). Daavid ei korottanut tässä itseään vaan hän sanoi: "tähänkin minä pidän itseni liian vähäisenä ja olen omissa silmissäni halpa". Kyseessä ei ollut itsensä esittäminen, teatraalinen "ylistys", vaan sydämen nöyryydestä nouseva Jumalan ylistys ja kiitos. Puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan!

Lehtimajajuhlan viimeinen päivä puhuu Jumalan kuningaskunnan tulemisesta. Liitonarkin saapuminen voisi olla vertauskuva Messiaan Jeesuksen tulemuksesta. Silloin puhdas, vapaa ja todellinen ilo sekä karkelo nousee niiden sydämiin ja huulille, jotka ovat HERRAN omia. Jeesus kehoitti lehtimajanjuhlan aikana, aikansa juutalaisia uskomaan Häneen niinkuin Kirjoitukset (Raamattu) sanovat. Elävän veden virta kumpuaa todellista iloa ja riemua, uskossa Messiaaseen Jeesukseen (Jeshua) - kun uskomme Häneen Raamatun mukaisesti. Ja tätä juuri on tuleva messiaaninen kuningaskunta, jota Morsian (HERRAN omat) odottavat. Liitonarkin kantamisen yhteydessä mainitut "kuusiaskelta" (6. päivänä Jumala loi kaiken, ja seitsemäntenä "lepäsi", eli sai päätökseen työnsä), ja juuri seitsemäs niistä - on Jumalan antama "kuninkaallinen" sapatinlepo, Hänen kuninkuudessaan. Tämä on tuleva HERRAN kansalle, ja siinä on oleva todellinen Jumalan kansan riemu, ilo, vapaus sekä iankaikkinen elämä! Morsian odottaa Ylkäänsä!

ISRAEL (jäännös) on pelastuva ja kadonneet ISRAELIN sukukunnat (heimot) kootaan yhdeksi, Messiaan Jeesuksen armon, totuuden ja rakkauden kautta - tulevaan messiaaniseen ilon ja rauhan kuningaskuntaan.

Luuk.1:31-33 "Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."

P.K

[vaisuliini]

*
Raamattu todistaa sen että kun me jotakin uskossa anomme tai pyydämme tapahtuvaksi Jumalan tahdon mukaisesti sen mukaan mitä Jumala ihan oikeasti haluaa tehdä meidän elämässämme, niin se tulee toteutumaan Jumalan aikataulussa joko nyt tai sitten hiukan myöhemmin, mutta se varmasti aikanaan toteutuu Jumalan aikataulun mukaisesti.

1 Joh 5:
13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
14 ¶ Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.

Silloin kun tiedät sen mikä on Jumalan tahto, niin Raamatun mukaan se synnyttää sinussa uskallusta pyytämään ja anomaan asioita uskossa siihen luottaen, että Jumalan tahto tulee tapahtumaan. On tärkeätä ymmärtää, että Jumalalla on oma aikataulu asioiden toteutumiselle.

Mark 6:
4 Niin Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja sukulaistensa kesken ja kodissaan".
5 Ja hän ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa, paitsi että paransi joitakuita sairaita panemalla kätensä heidän päälleen.
6 Ja hän ihmetteli heidän epäuskoansa. Ja hän vaelsi ympäristössä, kulkien kylästä kylään, ja opetti.

Sairasten parantumisen alueella tehdään paljon vahinkoa. Monet uskovat lupaavat ihmisten parantuvan sairauksistaan sen uskon ja rukouksen voiman kautta, jolla uskova rukoilee sairasten puolesta. Monissa tapauksissa käy niin että kukaan ei tule terveeksi. Tämän seurauksena rukoilija syyttää sairasta, ettei hänellä ollut tarpeeksi uskoa vastaanottaa terveyttä. Sairas ihminen (myös uskova) jää syyllisyyden valtaan ja kokee olevansa huono ihminen ja uskovainen ja ehkä sen seurauksena entistä enemmän vaipuu epätoivoon.

Herra Jeesus ei parantanut kaikkia sairauksia ja kun Hän näki ettei jollakulla ihmisellä ollut uskoa vastaanottaa parantumista, niin Hän ei edes rukoillut sellaisen ihmisen puolesta. Silloin kun Jumala parantaa sairaan, niin hän tulee totisesti terveeksi ja Jumala tietää kenet Hän aikoo parantaa. Jumala ei toimi niin, että Hän tulee sairaan luokse luvaten terveyttä ja sitten alkaa syyttämään sairasta kun hän ei kyennyt vastaanottamaan terveyttä. Kun Jumala lupaa sairaalle terveyden, niin silloin Hän parantaa sairaan riippumatta siitä uskooko sairas siihen että voiko hän tulla terveeksi. Toki on myös niin, että uskoakin tarvitaan sairasten parantumisessa, mutta ei kuitenkaan aina ja joka kerta niin, että sairaalla itsellä olisi uskoa parantumiseen.

Tarvitsemme seurakuntana kipeästi oikeaa ja aitoa parantamisen armolahjaa, koska sen kautta uskova ymmärtää, että kenet ja milloin Jumala aikoo parantaa. Parantamisen armolahja ei ole uskovan vallassa, että hän voisi päättää kuka tulee terveeksi, sillä Jumala päättää ja osoittaa sen kenet Hän tekee terveeksi parantamalla hänet. Mitään ei tapahdu ilman Jumalan tahdon toteutumista.

Monet uskovat luulevat, että he voivat päättää ja kontrolloida armolahjoja, mutta Raamattu opettaa, että Jumala vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä ja tämä pätee myös armolahjojen kohdalla. Silloin kun on kyse Jumalan tahdosta ja kun tiedät mikä on Jumalan tahto, niin silloin voit uskossa ojentautua toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti ja se tapahtuu.

Jos voisit toimia ilman Jumalan tahtoa ja tehdä asioita "uskossa", niin kyse ei olisi edes uskosta, vaan sinun vallastasi, voimastasi ja tahdostasi tehdä niitä asioita mitä sinä uskot voivasi tehdä. On todella tärkeää ymmärtää, että uskoa edeltää aina Jumalan tahto ja ettei uskova voi tehdä uskossa mitään sellaista missä Jumalan teot tulevat näkyviin ellei se ole Jumalan tahto.

-PP-

[vaisuliini]

*
2 Moos 20 ei opeta sukukirouksesta.

2 Moos 20:
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan (paqad) isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

Hepreankielen paqad sana tarkoittaa qal-verbivartalossa (jossa se on 2 Moos 20:5) kiinnittää huomiota, tarkkailla, etsiä, etsiä turhaan, rangaista.

Raamattu sanoo tässä, että isien pahat siirtyvät kolmanteen ja neljänteen polveen, jotka vihaavat Jumalaa. Tässä on todella tärkeää huomata, että näiden kolmannen ja neljännen polven lasten päälle ei tule automaattisesti synnin rangaistus tai että heidän isänsä takia heitä rangaistaisiin, vaan että koska nämä lapset (ihmiset) itse valitsevat vihan Jumalaan kohtaan. Tämä voidaan ymmärtää siten, että isät ovat opettaneet lapsiaan vihaamaan Jumalaa ja näin lasten oman valinnan kautta he joutuvat synnin rangaistuksen kohteeksi, kun he vihaavat Jumalaa.

Monet jättävät lukematta 2 Moos 20:5 jakeen lopun: niille, jotka minua vihaavat; joka kertoo sen, että pahain tekojen rangaistus tulee omasta synnin valinnasta.

Samassa yhteydessä Jumala on luvannut tehdä laupeden, niille jotka rakastavat Jumalaa ja pitävät Hänen käskynsä (uskovat Jumalaan).

Raamatussa ei ole missään kohdassa sellaista oppia, että meidän uskovien tulisi rukouksella katkoa sukumme kirouksia, vaan se on pimeyden päämajassa syntynyt harhaoppi. Jokainen kutsutaan tekemään parannusta omista synneistään, eikä meitä kutsuta katkomaan kuolleiden sukulaistemme syntejä ja niiden vaikutuksia. Raamattu toki opettaa seurauksista, joita voi seurata jälkipolville kun teemme syntiä, mutta ei opeta katkomaan sukukirouksia, koska jokaisen tulee tehdä omista synneistään parannusta.

-PP-

[vaisuliini]

*
Sukukirous opetuksen eräs oppi on kuinka demonit pyrkivät hallitsemaan suvuittain ihmisiä siirtäen sukukirouksen synnillisten elämäntapojen kautta sukupolvelta toiselle. Tämän opetuksen mukaan uskoon tulemisen jälkeen tietyt suvun synnit voivat vielä painostaa uskovan elämää, kuten esimerkiksi varkaudet, murhat, juoppous, aviopuolison hylkääminen, muu haureus, petokset, Jumalan kieltäminen, ahneus, noituuden harjoittaminen, ei-kristilliset uskonnot ja opit.

Tämän sukukirous opetuksen mukaan edellä olevat suvusta tulleet painostavat synnit murtuvat vasta sen jälkeen kun sukukirous on tunnustettu, tuomittu ja hylätään Jeesuksen nimessä.

Tämän sukukirous opetuksen mukaan uskova voi sukunsa edustajana tunnustaa tiedossa olevat suvun synnit Mooseksen lain mukaan ja pyytää niistä anteeksiantamusta ja sovitusta Jeesuksen nimessä. Tämän väärän opetuksen mukaan olisi hyvä rukoilla yhdessä uskovien kanssa, jotka käskevät sukukirouksia murtumaan Jeesuksen nimessä.

Kun tutkimme tätä asiaa Raamatun sanan todistuksen valossa sekä sukujen ja ihmisten elämän valintojen kautta, niin saamme asiaan hyvin selvän vastauksen.

5 Moos 24:16 Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden.

Matt 3:6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

Matt 9:2 Ja katso, hänen tykönsä tuotiin halvattu mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi".

Luuk 7:48 Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut".

Apt 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

Edellä olevat Raamatun kohdat todistavat, että ihmisen tulee tunnustaa vain omat henkilökohtaiset syntinsä, eikä muiden syntejä. Jokainen ihminen joutuu tuomiolle omien syntiensä tähden, ei toisten syntien tähden. Ihminen saa syntien anteeksiantamuksen uskon kautta Herraan Jeesuksen omista synneistään, jotka hän tunnustaa ja joista hän tekee parannuksen.

Raamatussa ei ole missään kohtaa opetusta, jossa uskovan tulisi murtaa sukukirouksia tai vapautua sukukirouksesta. Raamattu ei myöskään opeta, että uskovan tulee tunnustaa sukunsa synnit ja pyytää niistä anteeksiantamusta ja sovitusta Jeesuksen nimessä.

Jos sukukirous opetus olisi totta, niin UT:ssa täytyisi olla selkeä kohta, jossa Herra Jeesus tai apostolit opettaisivat katkomaan ja murtamaan sukukirouksia. UT:ssa ja koko Raamatussa ei ole yhtään kohtaan, jossa on opetus sukukirouksen murtamisesta. Sukukirous opetus on epäraamatullinen ja valheellinen opetus.

Raamattu opettaa tunnustamaan ja tekemään parannusta vain omista synneistä syntien anteeksiantamiseksi. Jos uskot opetuksen sukukirouksesta ja tunnustat sekä pyydät anteeksi ja sovitusta Herran Jeesuksen nimessä sukusi synneistä, niin olet hairahtunut ja eksynyt pois Raamatun opettamasta syntien anteeksiantamuksesta.

Raamatun opetus syntien anteeksiantamuksesta ja sovituksesta on aina henkilökohtainen asia, jossa sinä saat tunnustaa vain omat syntisi ja saat omista synneistäsi sovituksen ja syntien anteeksiantamuksen, kun tunnustat syntisi ja teet niistä parannuksen.

Jos tunnustat sukusi syntejä ja haet niiden kautta anteeksiantamusta ja sovitusta Jeesuksen nimessä, niin olet eksynyt pois Raamatun perustukselta operoimaan alueella, jossa henkivallat ohjaavat sinua toimimaan vastoin Jumalan sanan opetusta. Sukukirous opetus on nimenomaan toimintaa ja epäraamatullista uskoa, jossa ihminen eksytetään toimimaan vastoin Jumalan sanan opetusta, eli uskomaan valheita.

Tässä maailmassa kaiken synnin takana on riivaajahenget, jotka eksyttävät ihmisiä tekemään syntiä. Ihminen on kuitenkin itse vastuussa tekemistään synneistä, eikä hän voi syyttää riivaajahenkiä tekemistään synneistä.

On totta, että suvussa ja perheissä on syntejä, jotka voivat siirtyä sukupolvelta toisella, mutta ne eivät tule automaattisesti perintönä sukukirouksen kautta, vaan ihmisen oman valinnan kautta. Monissa perheissä isä voi olla alkoholisti ja joku hänen lapsistaan huonon esimerkin kautta valitsee juoppouden tien. Mutta joku toinen hänen lapsistaan päättää valita toisin eikä halua elää alkoholistina nähtyään kuinka paljon tuskaa ja ahdistusta juoppouden valinta tuo ihmisten elämään.

Edellä olevan esimerkin voisi sovittaa moneen muuhunkin asiaan (itsemurha, haureus, ahneus, Jumalan kieltäminen jne.), joita ihmiset joutuvat kokemaan perheessään tai suvussaan, mutta siitä huolimatta monien perheiden ja sukujen todistusten kautta lapset voivat valita tehdä samoja tai erilaisia tekoja. Kyseessä ei ole siis sukukirous, vaan ihmisen valinta elämän olosuhteiden mukaan, jossa ihminen voi valita samoin kuin esim. isänsä tai täysin eri tavalla kuin mitä isä teki ja valitsi.

Se on totta, että jos esim. isä on ollut alkoholisti tai tehnyt itsemurhan, niin riivaajahenget koittavat hyvin usein vaikuttaa lapsen mieleen samoja vääriä ratkaisumalleja kuin mitä hänen isänsä on tehnyt. Kyse ei kuitenkaan ole sukukirouksesta, koska ihmisellä on valinnanvapaus valita toisin kuin mitä isä valitsi. Kirous on asia, joka tulee ihmisen elämään ilman valinnan vapautta tai väärän valinnan kautta.

-PP-

[vaisuliini]

*
Uhriutuminen kuolettaa elävän uskon. Se katsoo enemmän toisiin ihmisiin, ihmiseen itsensä - kuin Jumalaan.

Uhriutuminen johtaa katkeruuteen, ja kateuteen - ja tässä se alkaa taistelemaan lihaa ja verta vastaan, inhimillisin keinoin. Se oikeuttaa lihassa taistelun oman oikeutensa puolustamiseksi.

Uhriutumisessa on lihassa loukkaantuminen, joka eksyttää pois Jumalan kasvojen näkemisestä.

Muista aina - ihminen on vain ihminen, mutta Jumala on kaikkivaltias Jumala, jonka voima ja viisaus, sekä rakkaus on yli kaiken mitä nyt koet, tai olet joutunut kokemaan.

Monet kantaa jopa kätketysti uhriutumista, ja sillä jopa vihaa toisiaan kohtaan. Vihassa eläminen on kuolemassa elämistä.

Jumalan kasvot Jeesuksessa parantavat sinut pois uhriutumisen tilasta, elävään uskoon - jossa on iloa, rauhaa ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä. Sieltä löydät anteeksiantamuksen Jumalan rakkaudessa, joka vapauttaa sinut pois loukkaantumisestasi elävään uskoon.

Juutalaisuuskin elää määrätyllä tavalla uhriutumisen tilassa. Se tarvitsee todellista Jumalan rakkautta Jeesuksessa, ja sen se tuleekin saamaan - kohdatessaan jäännöksen osassaan Messiaan Jeshuan (Jeesuksen).

P.K

[vaisuliini]

*
Suomen hallituksen ja Suomen kirkon päätökset eivät sido itseäni. Kuuliaisuus maallista regimenttiä kohtaan, perustuu vain Jumalan lain ja tahdonmukaisuuteen - ei jumalattomien päättäjien, ja jumalattomien pappien tekemiin päätöksiin.

Tässä mielessä vastuu niistä seurauksista ja teoista, joita jumalaton maailma tekee - esim. Suomen hallitus ja kirkko - tulee heidän osakseen, ei niiden osaksi jotka eivät tällaisia päätöksiä ole koskaan tehnyt, eikä niitä tukenut.

Yhteiskunnallinen velvollisuus ei vaadi sokeaa yhteiskunnallista alistumista, sen päätöksille ja vallalle. Uskovan ihmisen tulee enemmän totella Jumalaa kuin ihmistä. Tämän sanoen yhteiskunta tai valtio ei ole "jumala", jota palvotaan ja palvellaan sokeassa alistuneisuudessa. Jumalan tahdon tekeminen tulee olla suurempaa kuin valtion palveleminen ja sen päätöksille alistuminen.

Siksi uskova ihminen on myös vapaa yhteiskuntaa synnin tähden kohtaavista tuomioista. Uskova ihminen ei siis ole osallinen niistä tuomioista jotka kohtaavat jumalatonta maailmaa, niiden syntien tähden. Sama koskee kirkkoja ja seurakuntia jotka elävät synnissä ja luopumuksessa. He saavat tuomionsa, eivät ne - jotka ovat hyljänneet tällaiset kirkot ja seurakunnat, Jumalan tahdon tähden.

P.K