Raamatullinen vesikaste

[Juha]

Itse täytyin Pyhällä Hengellä kasteellakäymisen jälkeen ja muutenkin tuntui että Jumala alkoi vaikuttamaan omassa elämässä niin että alkoi jotenkin avautuun uskonasiat paremmin.

[vaisuliini]

*
Leea, voisitko lukea uudelleen kirjoitustani joka on tuossa ja ajatuksen kanssa? Anteeksi sinä ymmärsit minut väärin.

[Leea]

*
Leea, voisitko lukea uudelleen kirjoitustani joka on tuossa ja ajatuksen kanssa? Anteeksi sinä ymmärsit minut väärin.

Mielestäni annoit kirjoituksessasi hieman ristiriitaisen kuvan, ensiksi painotit että ilman kastetta käy huonosti. Voi olla että en ihan ymmärrä...

[vaisuliini]

*
Pahoitteluni, en osaa avautua kirjoituksellani hyvin. Pysytään kuitenkin rauhallisena ja katsotaan miten asia etenee. Ehkä jossain vaiheessa yhteisymmärrys pelaa.

[vaisuliini]

*
Siirryn vähän tuonne...

Kenen kuuluu ottaa kaste?
Raamatussa toistuu jatkuvasti sama järjestys: kaste seuraa uskoa, eikä koskaan toisin päin. Yhtäkään sellaista esimerkkiä ei Raamatusta löydy, jossa kasteen hetkellä tai sen jälkeen tultaisiin uskoon.

Alkuseurakunnalle oli myös itsestäänselvyys, että kastettava on aina omasta tahdostaan tehnyt päätöksen antaa kastaa itsensä: "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" (Apt. 22:16) ja "ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä" (Joh. 3:23).

Kun hoviherra tahtoi tietää, onko olemassa mitään estettä sille että hänet kastettaisiin, Filippus vastasi hänelle: "jos sinä uskot koko sydämestäsi, niin on lupa!" (Apt 8:37). Meillä on siis lupa kastaa ainoastaan koko sydämestään Jeesukseen uskovia ihmisiä, jotka ovat tehneet päätöksen antaa kastaa itsensä.

Milloin kasteelle kuuluu mennä?
Kaikissa Raamatun tilanteissa ihmiset kastettiin heti samassa hetkessä kun he ilmaisivat uskonsa. Ainoa poikkeus on Paavali, joka oli rukouksessa kolme päivää sen jälkeen kun hän oli kokenut kääntymykseensä johtaneen kohtaamisen Jeesuksen kanssa (Apt 9:9).

Häntä ei oltu kastettu koska hänen luonaan ei ollut ketään joka olisi voinut kastaa hänet. Mutta lopulta Jumala lähetti hänen luokseen Ananiaksen, joka sanoi hänelle: "Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" (Apt 22:16). Huomaa: kolmen päivän kastamattomana olon jälkeen Paavali sai kuulla Jumalan lähettämältä mieheltä sanat: "mitä viivyttelet?"

Vanginvartija ja hänen perhekuntansa ei uskoon tultuaan odottanut kasteelle menoa seuraavaan aamuun, vaikka keskiyö oli jo kulunut. He kaikki lähtivät joukolla kasteelle (Apt 16:25, 33). Israelissa on tuohon aikaan vuorokaudesta säkkipimeää.

Kyse ei ole pelastuksesta vaan raamatullisesta kastekäsityksestä joka avautui minulle ja tunnen nyt lähempänä kuin ennen. Suhtauduin itse vähäpätöisesti Jumalan asettamaan kasteeseen mutta nyt en enää ja se on Jumalan asettamana Hänen tahdosta johtuen vaikka se ei ole pelastuskysymys.

Perehdyttyäni kastekäsitykseen ymmärsin että se ei ole erillinen vaan samassa paketissa. Tänä päivänä kastekäsitys on toisinpäin kuin silloin alkuseurakunnan aikana. Toivoisin että keskustelu pysyisi rakentavana ja muista, minähän olen herkkä ihminen ja toivoisin mukavantuntuista keskustelua, niin mielellään jäisin jututtamaan kans.

Hyvää yötä Jeesus myötä!

[Jukka]

Varhaista huomenta vaisuliini!
En tiedä onko nyt viisasta analyseerata kirjoitustasi? Lainasin sen kumminkin tähän, pätkin osiin ja kirjoitin kunkin 'pätkän alle' omia kommenttejani. Selvyyden vuoksi värjäsin omat tekstini ruskeiksi, jotta ne erottuvat paremmin Sinun kirjoittamasta. Lähdetäänpäs liikkeelle

Kuvitellaan jos sahataan [rististä] kasteen osan pois ja siten kannetaan sen olalla.

Kun kuilua lähestyessään laitetaan ristin ylitettäväksi mutta vasta huomataan kauhistuneena ettei sillä voi ylittää kun on lyhyesti sahattu eli ei täytä Jumalan asetusta siitä Hänen tahdonmukaisesta kasteesta.

Tuo metafora (vertaukseen perustuva kielikuva) johtaa sellaiseen virheelliseen mielikuvaan, ikään kuin me syntiset ihmiset kantaisimme uskoon tultuamme Jeesuksen ristiä ja laittaisimme sen jonnekin sillaksi kuilun (?) yli. Eihän se niin mene vaan Hän kantoi ristille meidät (Kun minut ylennetään vedän minä kaikki tyköni Joh. 12:32. Yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuoleet 2.Kor 5:14. Minut on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa Gal. 2:19). Raamattu opettaa ristin kantamisesta, mutta se ei tarkoita, että me kantaisimme Jumalan Pojan ristiä, jolla Jeesus sovitti maailman uhraamalla itsensä viattomana Jumalalle. Pelastumme yksinomaa Jeesuksen veren kautta. Tällä verellä tarkoitetaan hengen eli elämän uhraamista VT:n lukuisten esikuvien mukaisesti. Veri tuottaa sovituksen, koska sielu (ts. elämä) on siinä 3.Moos. 17:11.

Ei tällä ole tarkoitus pelotella vaan saada tajuamaan raamatullista kastekäsitystä. Raamatullinen kaste on pelastuksen seuraamus.

Ei kasteesta keskustelu pelota ihmistä, joka on saanut syntinsä anteeksi, ei ainakaan minua.

No toinen juttu vielä... Mietin tänään koska alkuseurakunnan aikana ei ole sellaista käsitystä kastamattomista kristityistä. Kristittyjen yhteydessä ei heidän aikanaan ollut yhtäkään kastamatonta paitsi ryöväri joka pelastui uskon kautta ja meni Jeesuksen kanssa pariisiin.

Saattoi olla noin. Uuden Liiton seurakunnan syntyvaiheessa elettiin "voimallisia aikoja". Meidän ei kuitenkaan tulisi tehdä sellaisia varmoja johtopäätöksiä mitkä ovat syntyneet Raamatun ilmoituksen ulkopuolella... Historiasta tiedämme, että nämä kasteasiat saivat rikotuksi seurakunnan eheyttä jo ennen 100-luvun vaihdetta. Apostolien teoissa niistä ei vielä kerrota.
Mitä ryöväriin tulee niin hän ei elänyt Uuden Liiton eikä siis "kristillisen kasteen" aikakaudessa, kuten ei Vanhan Liiton pyhätkään.

Ainoastaan uskon kautta voi pelastua, mutta ei ole yhdentekevää mitä tällä uskolla tarkoitetaan. Raamatussa pelastava usko voi käydä ilmi ainoastaan tekojen kautta, koska se on tekemistä Jeesuksen sanojen mukaan, ymmärtäväisen miehen lailla joka rakensi kalliolle ja kallio kuvaa Kristusta itse (Matt. 7:24-27)

Luulen, että tuota "usko-sanaa" on vaikea tyhjentävästi selittää. Raamattu antaa joitakin viitteitä siitä, esimerkiksi tämän selityksen Hebrealaiskirjeen 11-luvun alussa: "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen." Sitten esitellään nimeltä eräitä VT:n pyhiä, joilla oli ensimmäisessä jakeessa esitetty (mainitunkaltainen) usko. Siinä usko ja toivo kulkevat käsikkäin (usko on toivottujen asioiden varmuutta). Esimerkiksi Aabelin teko oli lampaan uhraaminen laumasta, jolla teollaan hän osoitti uskonsa tulevaan Lunastajaan. Tämä usko luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Samoin Aabrahamin usko vaikutti teon, kun hän oli valmis uhraamaan poikansa Iisakin uskon kautta siihen, että saa hänet takaisin. Tämä uskon teko tapahtui noin 40 vuotta sen jälkeen, kun Aabraham oli tullut Jumalalle otolliseksi uskon kautta. Uskon olemus ja luonne on sellainen, että se vaativat koettelemisen tullakseen kestäväksi. Tuskin kuitenkaan kukaan väittää, etteikö Aabraham ollut Jumalalle otollinen ennen Iisakin viemistä uhrattavaksi.

Tällaisia ajatuksia oli tänään mielessäni. Hyvää keskiviikkopäivää Sinulle ja kaikille palstalaisille.

PS. Katsoitkos Linnan juhlia eilen? Itse poikkesin naapuriin illalla klo 20 jälkeen ja katselin kutsuvieraitten haastatteluja. Jotkut, varsinkin vanhojen haastattelut, olivat koskettavia.

[vaisuliini]

*
Huomenta Jukka. Oletko luterilainen jos sopii kysyä? Luulin että olet niitä uskovia jotka ovat saaneet upotuskasteen. No periaatteessa kyse ei ole siitä pelastuksesta vaan raamatullisesta kastekäsityksestä josta haluaisin puhua.

Tämä asia näyttää aika vaikealta avata keskustelua koska en tarkoita sitä pelastusta vaan raamatullista kastekäsitystä. Te taas luulette että puhun vain kasteesta ikäänkuin se pelastaisi vaikka en puhu siitä pelastuksesta. Raamatullinen kastekäsitys on pelastuksen seuraamus ja se on samassa paketissa. Juuri siitä meinaan puhua. Nykyajan uskovilla näyttää olevan "pallo hukassa" sen raamatullisen kastekäsityksen kanssa. Anteeksi tällainen tekstini!

Kuinka pitkälle on eksytty?
Raamattu kertoo miehestä nimeltä Apollos, jolle "oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta" (Apt 18:25). Mutta hänen julistamassaan evankeliumissa oli kuitenkin yksi ongelma: se ei ollut täyttä evankeliumia. Hän nimittäin "tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen" (Apt 18:25). Tähän asiaan puututtiin, sillä "kun Priskilla ja Akylas olivat häntä kuunnelleet, ottivat he hänet luokseen ja selvittivät hänelle tarkemmin Jumalan tien" (Apt 18:26).

Juuri samasta syystä minäkin olen laatinut tämän artikkelin: selvittääkseni veljilleni ja sisarilleni tarkemmin Jumalan tien! Mikäli rakastamme toisiamme, toimimme näin jokaisen lähimmäisemme kohdalla, jonka julistuksesta puuttuu kasteen julistaminen ja jonka tieto pelastuksen tiehen kuuluvasta kasteesta on puutteellinen.

Kun Apollokselle tarjottiin tarkempaa opetusta pelastuksen tiestä, hän otti sen varmasti kiitollisuudella vastaan. Uskon hänen olleen valmis kasvamaan jatkuvasti eteenpäin Jumalan opetuksessa ja päivittämään vanhoja käsityksiään. Juuri tämän kaltainen rakkaus totuuteen on näinä viimeisinä päivinä käynyt yhä harvinaisemmaksi. (lainatut tekstit)

Joo minä vähän vilkaisin sitä linnan juhlia. Katsoin myös tv-uutisia joissa Saul näytti hassulta kun istui jumalanpalveluskokouksessa vaimon kanssa. Ja vaimo näytti ihan kuin olisi pakotettu laulamaan.

No pyytäisin että pelastuksen juttu sikseen ja keskitytäisiin vain raamatulliseen kastekäsitykseen. Ai niin tuli mieleen yksi tuttava samasta kotipuolestani.

Hän on entinen huumeiden käyttäjä joka tuli uskoon ja alkoi lukea Raamattua. Silmiin pisti kaste juttu. Hän meni vessaan ja avasi hanan ja täytti kylpyammeen ja soitti ja kutsui muutaman uskonveljen kotiin. Siten hänet kastettiin siinä kylpyammeessa. Koska hän ymmärsi raamatullisen kasteen.

Minua huolettaa että raamatullinen kastekäsitys syrjitään...

[vaisuliini]

*
Rauhanmorotus taas!

No haluaisin nostaa esiin lainatut tekstit mitkä puhuttaa vielä minua.

Tällainen uskon ja kasteen julistaminen ei ollut alkuseurakunnalle lainkaan ristiriitaista tai ongelmallista, vaan pikemminkin hyvin luonnollista ja itsestäänselvää. Uskoon tuleminen ja kasteen ottaminen ovat Raamatun tilanteissa päällekkäisiä tapahtumia, vaikkakin järjestys on aina sama: kaste seuraa uskoa, eikä koskaan toisin päin. Eli uskoon tuleminen ja kasteen ottaminen yhdistyivät alkuseurakunnan apostolien mielissään yhdeksi tapahtumaksi.

Kuvitellaan jos heiltä kysyttäisiin kuinka he tulivat uskoon, vastaus olisi: "kun olin kuullut evankeliumin julistusta, otin kasteen, koska uskoin Jeesukseen". Juuri tällaista minä meinaan kans. Tuntuu kuin olisin uudelleen rakastunut kun luin tätä. Minulla usko ei ole enää naiivi vaan alkuseurakunnan mukainen usko koska ymmärsin että 'usko' ja 'kaste' ovat samassa paketissa.

Olenko ainoa joka ymmärtää raamatullista kastekäsitystä? Korjaa minut pois jos en ole ainoa, pliis?

[Leea]

Kyllähän kasteelle meno on Raamatullista ja kuuluu nimenomaan jo uskossa olevalle. Mutta mielestäni tuostakaan ei saisi tehdä sääntöä että kaste täytyisi tehdä heti uskoontulon jälkeen tai että olisi jotenkin parempi uskova mitä nopeammin kaste suoritettu. On uskovia joille kasteasia ei ole vielä avautunut tai joillakin yksinkertaisesti ei ole lähipiirissä uskovia joilta pyytää kastetta. Raamatussa kerrottuissa tilanteissa monesti uskoontulo hetkellä oli muita uskovia läsnä, joten oli varmasti helppoa mennäkin nopeasti uskoontulon jälkeen kasteelle.
Itse vierastan tässä kasteasiassa myös tietynlaista painostamista ja sitä että kaste suoritetaan väärästä motiivista. Kehoittaa tulee sisaria ja veljiä menemään kasteelle, mutta antaa Jumalan lopulta vaikuttaa uskovassa tämä askel elämässä.

[vaisuliini]

*
Juuri sen takia raamatullinen kastekäsitys ei avaudu heille ja he kokevat sitä painostavaksi. Siksi ei sitä kannata toimia vaan tulisi pitää huolen että tämä alkaisi avautua heille niinkuin alkuseurakunnan aikana ja heille tämä oli ihan selvästi luonnollista.

Se juuri mietityttää minua että tänä päivänä ei uskalleta avata suunsa ja ottaa puheeksi kasteesta pelosta että sitä ymmärretään väärin ja heti sitä koetaan painostavaksi ja laitetaan Jumalan asettaman kasteen syrjään.

Mutta alkuseurakunnan apostoleilla ei näyttänyt olevan ongelma tämän asian kanssa ja he osasivat toimia avautumalla tätä asiaa ymmärrettävällä tavalla että se on Jumalan asettamana.

Tämä on jo avautunut minulle ja näen asiaa täysin uusin silmin enkä enää koe painostavaksi ja minulla usko alkoi uudistua ja minulla tuntuu niinkuin olisin uudelleen rakastunut.