Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

[PetriFB]

Mikko:

Hän ei olisi voinut huomata synnin mätää hedelmää, ellei olisi tietänyt Jumalan hyvyydestä. Jos synnin kipu tai suru aiheuttaisi parannuksen, niin silloin ei olisi enää kyse Jumalan teosta, vaan synnin seurauksesta, joka johtaisi parannukseen. Raamattu kuitenkin opettaa Jumalan hyvyyden vetävän parannukseen.

Kun hän kärsi synnin hedelmää, niin hän teki sen siksi, koska tiesi ja muisti Jumalan hyvyyden ja siksi hän teki parannuksen. Jos näin ei olisi, niin silloin Raamattu olisi ristiriidassa sanoessaan näin:

Room 2:4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?

On varmaa ettei Jumalan hyvyys ole synnin seurausta tai syntiä. Ihminen ei voi koskaan tehdä parannusta ilman Jumalan hyvyyttä, sillä synnin näyttäminen synniksi on Jumalan hyvyyttä ja katumuksen ja parannuksen tekeminen on Jumalan hyvyyttä.

Ef 2:
8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

Pelastus ja uskon teot (parannus) ovat Jumalan lahjaa ja Hänen hyvyyttänsä ja Hänen vaikutustaan Pyhän Hengen totuuden ja hyvyyden kautta, eikä niissä ole mukana lihan tekoja. Jumalan hyvät työt meissä (parannus jne.) on Jumalan tekoja meissä, että me niissä vaeltaisimme.

Tuhlaajapoika on hengellinen vertaus, jonka tulee noudattaa Raamatun opetuksen hengellisiä periaatteita.

Kun hän koki nälkää, niin hänessä alkoi tapahtumaan se muutos, että hän ymmärsi tehneensä syntiä. Tätä hän ei olisi voinut ymmärtää ilman Jumalan hyvyyttä, sillä hän tiesi Jumalan hyvyyden ja siksi hän kykeni vertaamaan synnin seurausta Jumalan hyvyyteen. Ja siksi hän teki parannuksen Jumalan hyvyyden tähden, niin kuin sanakin sanoo Jumalan hyvyyden vetävän parannukseen. Tämä asia voidaan ymmärtää vain hengellisesti Raamatun perusperiaatteita ja opetuksia ymmärtäen. Mutta jos vertauksen lukee kirjaimen mukaan, niin se voi johtaa väärin johtopäätöksiin. Sanoessani näin en halveksu ketään en halua ketään näpäytellä, sillä se on totta, että Raamattua tulee ymmärtää hengellisesti, ei luonnollisen ymmärryksen mukaan:

1 Kor 2:
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.

Raamatun sanan opetus on hengellinen ilmoitus ja siksi Raamattua tulee ymmärtää hengellisesti, jolloin sen sanoman tulee olla kaikessa sopusoinnussa keskenään. Koska Raamattu opettaa Jumalan hyvyyden vetävän parannukseen, niin silloin sen täytyy olla niin kaikessa missä ihminen tekee parannusta synnistä. Ja kun tutkimme Raamatun kokonaisopetusta Jumalan teoista ja parannuksesta, niin silloin voimme ymmärtää myös tuhlaajapojan vertauksen hengellisen ja Raamatullisen järjestyksen sekä seurauksen parannuksesta. Raamattu ei etene kahdella raiteella, niin että jossakin Jumalan hyvyys vetää parannukseen, jossakin inhimillinen kärsimys tai tuska vetää parannukseen jne. Synnin seurauksena inhimillinen tuska ja kärsimys ovat synnin hedelmää ja Jumala hyvyydessään näyttää ne synniksi, että ihminen voisi tehdä parannuksen ja näin Raamatun opetuksen mukaan Jumalan hyvyys vetää parannukseen.

Synnin kipu ja kärsimys on seurausta synnin tekemisestä, jonka Jumala näyttää hyvyydessään synniksi, josta tulee tehdä parannus, näin Jumalan hyvyys vetää parannukseen. Jos emme usko tätä, vaan uskomme synnin seurauksen tai synnin vetävän parannukseen, niin silloin voimme ajatella, että saatanassa tai synnissä on jotakin hyvää, koska se vetää parannukseen. Jos emme ymmärrä sitä, että Jumalan hyvyys vetää parannukseen, niin silloin voimme ajatella lähes minkä tahansa asian vetävän parannukseen.

Minä en halua loukata ketään tässä asiassa, mutta tämä asia on todella tärkeä ettei se vääristyisi ja johtaisi sellaiseen vääristymään, että saatanassa tai synnissä voisi olla jotakin hyvää, koska saatana ja synti on läpeensä pahoja, eikä niissä ole mitään hyvää. Jos niissä olisi jotakin hyvää, niin kun ja jos uskova lankeaa syntiin ja uskoo siihen että saatanassa ja synnissä voi olla jotakin hyvää, niin hän voisi nähdä tekemässään synnissä tai niiden seurauksissa jotakin hyvää. Raamattu on kuitenkin toista mieltä. Siksi tätä asiaa ei kannata pohtia inhimillisesti, vaan hengellisesti Raamatun opetuksen mukaisesti, sillä sana sanoo Jumalan hyvyyden vetävän parannukseen. Synnin seuraus ei ole Jumalan hyvyyttä, vaan synnin mätää hedelmää. Synnin seuraus näyttää synnin todeksi ja Jumalan hyvyys sanoo tee synnistä parannus ja näin Jumalan hyvyyden kautta ihminen tekee parannuksen.

[toni t]

Mitä nyt tuohon nälkään, parannukseen ja tuhlaajapojan vertaukseen tulee niin esitän sinulle tarinan.

Petrillä on koti ja siellä jääkaappi josta Petri tankkaa ruokaa nälkäänsä. Nyt Petri lähtee kokeilee onneaan (omaa sellaista) josko sais vähän parempaa ruokaa kuin mitä jääkaapista löytyy. Nyt käykin niin että Petri on löytänytkin jostain parempaa ruokaa kuin jääkaapissa oli ja täten on myös jäänyt sille tielleen. Eräänä päivänä Petrin eteen tulee tilanne, että omalla onnen polullaan se oma onnen polku on kääntynytkin häntä itseään vastaan niin että Petriä kalvaa kauhe nälkä.

Jotta Petri saa nälälleen vastinetta eli ruokaa niin mikä asia saa nyt Petriä ajattelemaan omaa jääkappia ja sen hyviä puolia. Se nälkä vai itse jääkaapin anti? eikö tietysti itse nälkä? koska eikö ole melko loogista ja selvää, että ilman nälän tunnetta Petri ei olisi suurella toden näköisyydellä alkanut ajattelemaan omaa jääkappia.

Eli mikä sai siis myös tuhlaaja pojan ajattelemaan kotia itse nälkä vaiko palkkalaisten hyvä toimeen tulo? eikö tietysti nälkä?

Se, että poika nyt voi palata kotiin hänen tulee tehdä parannus eli mennä itseensä eli myöntää tappionsa niinkuin Raamatun opettaa, eikö vain?

Niinpä siis poika menee itseensä ja aikoo pyytää tyhmyyttänsä isältänsä anteeksi.

Nyt tulaan siihen, että ensinnäkään miksi poika tahtoo/mieliä mennä kotiin sekä toiseksi mikä saa pojan menemään itseensä.

Eikö siksi, että ensinnäkin hänellä on nälkä ja vasta toiseksi se, että se on viimeinen apu hänen ahdinkoonsa ja vasta kolmanneksi se, että jotta hän voi palata kotiin, tulee hänen myöntää tappionsa, eikö vain?

Milloin ihminen on tehnyt parannuksen? eikö silloin kuin hän on tunnustanut synnin ja hyljännyt ne, niinkuin Raamattu opettaa. Eli tuhlaaja poika teki parannuksen silloin kuin hän myönsi tappion ja lähti isän tykö, eikö vain? Mutta mitä sitä ennen piti tapahtuman jotta poika joutui tekemään parannuksen? Muistatko nyt siis mikä asia vei pojan parannuksen paikalle? eikö se ollut juuri se nälkä, mutta ilman että parannus on parannus tulee ihmisen mennä itseensä eli tunnustaa syntinsä ja hyljättävä ne niinkuin Raamattu opettaa.

Olen tätä hiljaa täällä pitkään miettinyt ja kallistun samalle kannalle kuin Joel. Mielestäni tuhlaajapoika vertauksessa, se tekijä, joka saa pojan tekemään parannuksen on se kun hän huomaa synnin mädän hedelmä, eli että raikulielämä oli johtanut hänet köyhyyteen, nälkään ja murheeseen.


Siinä sitten miettiessään ja kärsiessään synnin hedelmää hän muistaa isänsä hyvyyden ja laittaa viimeisen toivonsa isänsä armoon ja hyvyyteen. Tämä oli viisas veto, koska isä armahti parannukseen nöyrtynyttä poikaansa.

EDIT*

17 Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! = Tässäkohtaa hän käsitti että ennen oli paremmin.

Kokiessaan, että hän kuolee nälkään alkoi tapahtua muutoksia ajatuksissa.

Semmoinen näläntila on tuskallinen ja saa ihmisen heikoksi ja epätoivoiseksi, sekä miettimään realistisesti vaihtoehtojaan, tavallaan pakottaa katsomaan vaihtoehtojaan ja elämäänsä uudestaan. Palatakko kotiin vai kuolla nälkään?

Mielestäni kova nälkä ilmoitetaan opetuksessa syyksi, mistä johtui, että hän päätti palata kotiin.

Luuk.15: 11. Ja hän sanoi: yhdellä miehellä oli kaksi poikaa,
12. Ja nuorempi heistä sanoi isällensä: isä, anna minulle osa tavarasta, joka minulle tulee. Ja hän jakoi heille tavaran.
13. Ja ei kauvan sen jälkeen, kuin nuorempi poika oli kaikki koonnut, meni hän kaukaiselle maakunnalle, ja hukkasi siellä tavaransa irstaisuudessa.
14. Mutta kuin hän kaikki oli tuhlannut, niin tuli suuri nälkä kaikkeen siihen maakuntaan; ja hän rupesi hätääntymään,
15. Ja meni pois ja suostui yhteen sen maakunnan kauppamieheen, joka hänen lähetti maakyliinsä kaitsemaan sikojansa.
16. Ja hän pyysi vatsaansa ravalla täyttää, jota siat söivät, ja ei kenkään hänelle sitäkään antanut.
17. Mutta kuin hän mielensä malttoi, sanoi hän: kuinka monella minun isäni palkollisella on kyllä leipää, ja minä kuolen nälkään!
18. Minä nousen ja käyn minun isäni tykö ja sanon hänelle: isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäs,
19. Ja en ole silleen mahdollinen sinun pojakses kutsuttaa: tee minua niinkuin yhden palkollisistas.

Tuhlaajapoika hukkasi tavaransa irstaudessa (synnissä). Synnin seuraus aiheutti tuhlaajapojalle nälän. Kun pojalle tuli nälkä niin tämä nälkä ei saanut häntä lähtemään kotiin vaan sen sijaan nälän seurauksena hän teki sopimuksen yhden kauppamiehen kanssa joka antoi hänelle sikapaimenen työn. Pojalle olisi kelvannut sikojenkin ruoka mutta sitäkään ei hänelle tarjottu.

Silloin poika malttoi mielensä -> meni itseensä -> pisti pojan ajattelemaan tilaansa ja silloin hän muisti isäänsä ja sitä kuinka hyvä hänen isänsä oli. Sillä toisin kuin kauppamiehen palkollisilla hänen isänsä palkollisilla oli kyllä leipää. Koska pojan isä oli hyvä joka piti palkollisista hyvää huolta toisin kuin kauppamies. Kauppamies ei välittänyt palkollisistaan eikä tarjonnut heille edes sikojen ruokaa mutta pojan isä välitti palkollisistaan ja siksi heillä oli leipää.

Kun poika itseensä mentyään muisti isänsä hyvyyden niin sen seurauksena hän totesi minä nousen ja lähden isäni tykö ja tunnustan hänelle syntisyyteni. Näen selkeästi että isän hyvyys jonka poika muisti mentyään itseensä oli se tekijä joka veti pojan kotiin.

Sillä kun pojalle tuli ensimmäisen kerran nälkä (jae 14) ei hänelle tullut synnintuntoa ja siksi hän teki sopimuksen kauppamiehen kanssa. Nälkä ei saanut pojalle aikaan synnintuntoa. Nälkä johti pojan kuitenkin lopulta ajattelemaan omaa tilaansa. Ja kun poika alkoi ajattelemaan eli malttoi mielensä niin silloin hän muisti isäänsä ja sitä kuinka hyvä hänen isänsä oli. Isän hyvyyden muistaminen ja sen ajatteleminen sai aikaan synnintunnon pojan sydämessä kun hän peilasi elämäänsä isänsä hyvyyteen (isäni palkkalaisilla on leipää mutta minä hänen poikansa kuolen täällä nälkään oman valintani seurauksena).

Kun poika nälän seurauksena teki sopimuksen kauppamiehen kanssa ei poika ollut synnintunnossa ja pyydellyt anteeksi synnistä taivasta vastaan. Mutta kun poika nälän keskellä muisti isänsä hyyvyyden ja todella ymmärsi sen kuinka hyvä ja rakastava hänen isänsä on niin tämän ymmärtäminen sai aikaan synnintunnon pojan sydämessä ja sen seurauksena poika halusi lähteä kotiin ja ensimmäiseksi pyytää isältään anteeksi.

Nälkä ei saanut aikaan synnintuntoa vaan isän hyvyyden muistaminen. Nälkä johti siihen että poika alkoi ajattelemaan tilaansa mutta synnintunto muodostui vasta kun poika muisti isänsä hyvyyden ja peilasi elämäänsä ja tilaansa isän hyvyyteen. Isän hyvyys oli se tekijä joka sai aikaan synnintunnon ja veti pojan parannukseen ja kotiin. Tämän seurauksena poika halusi mennä tunnustamaan ensimmäiseksi syntinsä isällensä.

Jos nälkä olisi ollut se tekijä joka toi pojan kotiin niin miksi pojalle olisi nälästä syntynyt synnintunto? Poikahan olisi voinut mennä vain kotia ja sanoa että isä saanko olla sinun palkkalaisesi ja saada heidän palkan. Näinhän olisi voinut tehdä jos nälkä olisi ollut se syy palata kotiin. Eihän nälkä synnytä synnintuntoa vaan se kun peilaamme syntielämäämme joka aiheuttaa meille tuskaa Jumalan hyvyyteen. Jumalan hyvyyden muistaminen (katsominen) synnintuskien keskeltä aiheuttaa synnintunnon. Jos poika ei olisi tuntenut isänsä hyvyyttä ja muistanut sitä niin hän ei olisi koskaan voinut tulla synnintuntoon isänsä edessä.

Hän olisi voinut nälän seurauksena pyrkiä isänsä tykö kyllä syömään jollain tapaa mutta synnintuntoon ei hän olisi voinut koskaan tulla ilman ymmärrystä isän hyvyydestä ja oman elämänsä peilaamisesta tähän isän hyvyyteen. Joten todellinen tekijä joka pojan veti synnintuntoon ja sitä kautta parannukseen (kotia) oli isän hyvyyden muistaminen ja sen ymmärtäminen.

Tulee myös ymmärtää se ettei tuhlaajapojan kärsimä maailmassa ollut hänen isänsä tahto ja teko. Ei hänen isänsä ohjannut häntä maailmaan nälkää näkemään eikä hänen isänsä olisi tahtonut poikansa kärsivän nälkää koska isä oli hyvä jopa palkkalaisillensa niin miksi ei olisi ollut omalle pojallensa. Pojan kokema nälkä oli täysin hänen omaa syytänsä ja hänen syntiensä seurausta. Kun poika syntiensä keskellä muisti isänsä hyvyyden niin vasta se sai aikaan synnintunnon ja parannuksen hedelmän pojan sydämessä. Meidän ei tule kiittää syntielämän hedelmää nälkää pojan parannuksesta vaan isän hyvyyttä joka veti pojan parannukseen ja kotiin.

[vaisuliini]

*
Eikö tuhlaajapojan nälkä ole vertauskuva?
Nälkä = hengellinen nälkä tai hengellinen tyhjyys?

[Mikko Murpatti]

Kun hän kärsi synnin hedelmää, niin hän teki sen siksi, koska tiesi ja muisti Jumalan hyvyyden ja siksi hän teki parannuksen.

Samaa mieltä tietysti eihän hänellä olisi syytä haluta takaisin isän kotiin ellei olisi tiennyt ja muistanut että siellä oli hyvä olla ja ruokaa runsaasti.

Eikä hän tietenkään olisi voinut ajatella sinne paluuta ellei olisi uskonut ja tiennyt että hänen isänsä on armollinen ja saattaisi hyvinkin armahtaa häntä ja antaa anteeksi.

Tässä mielessä kyllä Jumalan hyvyys (armo ja anteeksisaamisen mahdollisuus) veti häntä puoleensa.

Tarvittiin kaksi asiaa :

1) tietoisuus siitä, että nyt on paha olla, asiat on huonosti ja ennen oli paremmin (nälkä).

2) tietoisuus siitä, että on mahdollisuus palata isänluokse ja että hän armossaan antaa anteeksi, silloin on asiat taas paremmin.

Ilman kakkosta ykköseen ei ole ratkaisua ja apua. Ilman ykköstä, ei ole tarvetta kakkoselle.

Nämähän ovat toisiinsa täysin sidoksissa.

Eikö asian logiikka ole tässä pähkinänkuoressa?

[Mikko Murpatti]

Meidän ei tule kiittää syntielämän hedelmää nälkää pojan parannuksesta vaan isän hyvyyttä joka veti pojan parannukseen ja kotiin.

Juuri näin.

Nälkä koitui pojan onneksi, koska sen vuoksi hän etsi asiaan ratkaisua ja apua. Nälkää ei tule kiittää, vaan auttavaa tahoa, vaikka nälästä olikin hyötyä.

[PetriFB]

Otan vielä hengellisen esimerkin parannuksesta.

Mies tekee syntiä ja kärsii synnin tähden. Hänelle julistetaan evankeliumia Jeesuksesta, jolloin Pyhä Henki ja sana todistaa hänet syntiseksi ja Pyhän Hengen ja sanan todistuksen kautta hän katuu ja tunnustaa syntinsä tekee parannuksen ja uskoo Jeesukseen.

Koituiko synti ja synnin kärsimys miehelle onneksi vai Jumalan hyvyys (evankeliumi)?

Kukaan ei voi tulla Jumalan luokse ellei Jumala vedä ihmistä parannukseen ja pelastukseen ja kun ja jos ihminen kokee synnin kärsimystä ja alkaa etsimään Jumalaa, niin Jumala on se joka häntä vetää parannukseen ja pelastukseen hyvyytensä kautta, ei synti ja synnin kärsimys. Synti ja synnin kärsimys sai miehen ajattelemaan tilaansa Jumalan hyvyyden kautta, koska Jumalan hyvyys veti häntä parannukseen. Synti ja synnin kärsimys ei ollut miehelle onneksi eikä hyödyksi, vaan Jumalan hyvyys:

Joh 6:44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

Samalla tavalla tuhlaajapoika vertauksessa on sama Raamatullinen punainen lanka. Tuhlaajapoika oli alussa Jumalan hyvässä huolenpidossa, mutta hän luopui siitä ja lähti synnin teille ja synnin teillä hänelle tuli nälkä ja puute, jonka seurauksena hän muisti Jumalan hyvyyden ja teki parannuksen. Jos hän ei olisi muistanut Jumalan hyvyyttä, niin hän olisi jäänyt kärsimään nälkää, mutta koska hän muisti Jumalan hyvyyden, niin hän teki parannuksen ja meni takaisin Jumalan luokse.

Nälkä ei ollut siunaus, eikä pojan onni ja hyödyksi hänelle, vaan synnin seuraus ja Jumalan hyvyys vaikutti poikaan, niin että hän teki parannuksen. Synti ja synnin seuraus on tila, jossa Jumala hyvyydessään näyttää synnin synniksi sekä antaa synnintunnon, että ihminen voi tehdä parannuksen. Jos synti tai sen seuraus olisi hyödyllistä, niin silloinhan kannattaisi tehdä syntiä, että pääsisi osalliseksi sen hyödyistä. Raamattu ei kuitenkaan anna synnille tai sen seuraukselle hyvän tai hyödyllisyyden merkitystä, vaan pahan merkityksen, joka on kaikessa aina Jumalan tahtoa vastaan.

Synnin ja synnin seurauksen tehtävä ei ole pelastaa ja johdattaa ihmistä parannukseen, sillä tällaisessa tilanteessa hyvä Jumala hyvyytensä kautta osoittaa ihmiselle, että hän tekee syntiä ja silloin hänelle tulee Jumalan hyvyyden kautta synnintunto ja tarve parannukseen. Jos näin ei olisi, niin silloin synti olisi hyvää ja hyödyllistä ihmiselle ja synti olisi se joka johtaisi parannukseen, eikä Jumalan hyvyys. Raamatun opetuksen mukaan synti ei saa aikaan mitään hyvää, vaan pelkkää pahaa ja sama koskee synnin seurausta, sillä synnin seurauksen tarkoituksena ei ole saada aikaan hyvää, vaan pahaa sekä tuhoa ja kärsimystä jne. Siksi Raamattu sanoo:

Room 2:4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?

Tuhlaajapoika vertaus tulee lukea ja ymmärtää Raamatun opetuksen valossa, jonka mukaan Jumalan hyvyys vetää parannukseen. Sillä kukaan ei tule Jumalan luokse ellei Jumala vedä häntä ja Jumala vetää luoksensa hyvyytensä kautta, ei synnin.

Nyt jätän tämän aiheen vähäksi aikaa. Valmistaudun huomisen Helsingin kokoontumiseen sekä olen poissa netistä koko huomisen päivän ja kiireitä piisaa vielä sunnuntaillekin. Saa nähdä koska ennätän takaisin foorumille.

Ps. Tonin viimeinen kirjoitus aiheesta on todella hyvä ja tuo esille hyvin Raamatun opetuksen Jumalan hyvyydestä, joka vetää ihmistä parannukseen.

[Joel.A]

Petri kirjoittaa: Korjaa minua jos olen ymmärtänyt sinua väärin. Näetkö sinä niin, että saatanassa ja synnissä on jotakin hyvää ja Jumala käyttää tätä saatanassa ja synnissä olevaa hyvää vetääkseen parannukseen ja tehdäkseen tekojaan ihmisiä kohtaan saatanassa ja synnissä olevan hyvän kautta?

Jos saatanassa ja synnissä olisi jotain hyvää, niin miten se tulee esille, että ihminen voisi ottaa sen saatanassa ja synnissä olevan hyvän vastaan?

Petri, minä ajattelen, että itse saatanassa ja sen tekemissä teoissa ei ole mitään hyvää, mutta se että saatana on vielä , vapaalla jalalla niin se että se on vapaalla jallala niin siinä pitää silloin olla jotain hyötyä/pointtia/hyvää/tärkeää/positiivista Jumalalle.

[Joel.A]

Petri kirjoittaa: Jos joku lyö minua sen tähden, että uskon Jeesukseen, niin en kiitä lyönnistä, (synti), vaan siitä että saan kärsiä pahaa Jumalan nimen tähden. Näillä kahdella asialla on suuri ero.

Jos minua lyödään olipa syy mikä tahansa niin uskon, että raamattu kehoittaa minua kiittämään ei itse lyömisestä vaan siitä, että sillä lyömisellä voi olla jokin tarkoitus.

[Joel.A]

Mitä tulee tuohon kysymykseen "tuleeko synnistä kiittää Jumalaa" niin se on lienee virheellisesti aseteltu kysymys ja sen valossa lähestymme kysymysta väärin. Jumala hallitsee juuri nyt -vaikka emme näkisi kaikkea Hänen valtansa alle alistetuksi- eikä mikään paha voi meitä kohdata Hänen sallimattaan. Kaikesta mitä Jumala sallii kohdallemme voimme kiittää Jumalaa. "Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi". Uskon, että tämä on Jeesuksen tahto; rakastaa vastustajiamme, rukoilla heidän puolesta ja kiittää Jumalaa.

Minusta tässä on tuotu totuus lyhyesti ja ytimekkäästi esille ja myös se mitä minä olen myös hakenut takaa.

[PetriFB]

Minä näen asian siten, että kaikesta mitä Jumala sallii kohdallemme, niin meidän tulee kiittää kaikessa Jumalaa myös silloinkin, jos hän sallii synnin satuttavan meitä, että saamme kärsiä Hänen nimensä tähden, mutta siitä synnistä Jumala ei halua, että kiitämme, koska se on saatanan ja lihan teko, eikä Jumala halua meidän ylistävän ja kiittävän saatanaa ja synnin tekoja. Salliessaan synnin meitä kohtaan Jumala ei tee sitä syntiä meitä kohtaan, vaan saatana ja liha, siksi Jumalan sallimuksessa kiitämme kun saamme kärsiä Jumalan tähden, mutta syntiä mistä kärsimme meidän ei tule kiittää.

Herra antoi ja Herra otti jälkeen tulee kiitetty olkoon Herran nimi. Tässäkään ei kiitetty synnistä, vaan Herrasta (Herran nimestä). Raamattu ei tue synnistä kiittämistä, mutta tukee kiitoksesta kun kärsimme Jumalan tähden. Jumalan tähden kärsiminen ei ole synnistä kiittämistä, vaan siitä kiittämistä kun saamme syyttömästi kärsiä Hänen tähtensä. Kärsimällä elämme anteeksiantamuksessa sekä ylistämme ja kiitämme Jumalaa, emme synnin tekoja.

Kirjoitit Joel näin: Petri, minä ajattelen, että itse saatanassa ja sen tekemissä teoissa ei ole mitään hyvää, mutta se että saatana on vielä , vapaalla jalalla niin se että se on vapaalla jallala niin siinä pitää silloin olla jotain hyötyä/pointtia/hyvää/tärkeää/positiivista Jumalalle.

Jos saatanan pitämisessä vapaalla jalalla on jotakin hyötyä, hyvää ja tärkeää sekä positiivista Jumalalle, niin se olisi sama asia kuin Jumala pitäisi synnin tekoja hyödyllisinä, hyvinä, tärkeinä sekä positiivisina, koska näitä tekoja saatana tekee vapaalla jalalla ollessaan. Raamatun mukaan saatanassa ei ole mitään hyvää, vaikka hän onkin vapaalla jalalla:

Mark 8:33 Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja nuhteli Pietaria sanoen: "Mene pois minun edestäni, saatana, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".

saatana ei ajattele sitä mikä on Jumalan hyvyyttä, vaan sitä mikä on synnin lihan mieleen.

Joh 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

saatanassa ei ole totuutta, hän puhuu valhetta ja on valheen isä. Jumala ei halua, että kiitämme valheen isän teoista, eli synnistä, mutta kun Hän sallii synnin rökittävän meitä, niin saamme kiittää Herraa kun saamme kärsiä Hänen tähtensä.