(1 Moos 1:2) Mooses kirjoitti:Maa oli autio ja tyhjä,
ja pimeys oli syvyyden päällä,
ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
Raamatun toinen jae kertoo kaaoksesta.
Maata kohdannut sekasorto ilmaistaan tuossa sanoilla
ṯō·hū wā·ḇō·hū,
Nuo sanat näin yhdessä kirjoitettuna vahvistavat toisiaan.
Kysymys on katastrofien katastrofista, joka on tuhonnut kaiken kauniin,
ja jättänyt jälkeensä vain kauhunsekaisen maailman.
Jesajan kirjan luku 34 on yksi esimerkkikuvaus siitä,
minkälainen on maailma, jota kuvataan sanoilla
tohu ja
bohu.
Toinen kuvaus löytyy Jeremian kirjan luvusta 4.
Muualta Raamatusta ei löydy sanaa bohu
eikä siten myöskään tuota yhdistelmää
tohu wabohu.
Raamatun toisessa jakeessa tuota sekasortoa kuvataan hyvin lyhyesti.
Nyt ei puhuta Jesajan kirjan lailla haaskalinnuista eikä aavikon ulvojista.
Ei kerrota Jeremian lailla mikä miekka tuhosi elämän.
Raamatun toisessa jakeessa sanotaan vain,
että pimeys oli syvyyden pinnan päällä.
Pimeys täytti syvyyden kuilut. Pimeys oli Maan kasvot.
Mutta toiset Kasvot olivat tulossa tekemään kokonaan uutta.
Jumalan Henki liikkui.
(1 Moos 1:2) Mooses kirjoitti:Maa oli autio ja tyhjä,
ja pimeys oli syvyyden yllä,
ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
Raamatun toinen virke paljastaa, että Maata oli kohdannut katastrofi.
Maa oli kokenut kauhean muodonmuutoksen, katastrofin.
Muualta Raamatusta löydämme selvityksen tuon katastrofin aiheuttajasta.
Mutta Raamatun alkuluku ei keskity siihen.
Se kiihdyttää kahden jakeen ja tuntemattoman aikajakson läpi suoraan siihen,
mikä on ratkaisu sille ahdingolle, johon Maa oli joutunut.
Maa ei siis ollut autio eli sekasortoinen luomisen jäljiltä.
Maa oli tullut sellaiseksi. Maa oli kokenut jotakin dramaattista.
Maa on myöhemminkin kokenut vastaavaa,
ja tulee vielä kokemaan. Pietari kirjoittaa:
Tieten tahtoen he eivät ota huomioon,
että taivaat samoin kuin maa,
joka on tehty vedestä ja veden kautta,
olivat ikiajoista olemassa Jumalan sanan voimasta,
ja että niiden kautta silloinen maailma tuhottiin vedenpaisumuksessa.
Mutta samalla sanalla on nykyiset taivaat ja nykyinen maa säästetty tulelle.
Niitä säilytetään jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivää varten.
Jokaisen katastrofin jälkeen on tapahtunut ja tulee tapahtumaan uusi alku.
Kun Jeesus puhui opetuslapsille
paluunsa yhteydessä tapahtuvasta uudestisyntymisestä,
niin Hän tarkoitti nimenomaan sitä, että maa syntyy uudesti,
kun Hän tulee ja perustaa Valtakuntansa:
Totisesti minä sanon teille:
siinä uudestisyntymisessä,
jolloin Ihmisen Poika istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle,
saatte tekin, jotka olette minua seuranneet,
istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista heimoa.
Raamatun toisen jakeen verbi on perfektiivisessä muodossa osoittaen,
että tapahtuma, joka aiheutti sen, että maa tuli sekasortoiseksi, oli päättynyt.
Maa ei ollut nyt prosessissa.
Mutta Jumalan Henki
liikkui/leijaili/lepattivellovien vesimassojen ja kaiken kaaoksen yllä.
Tuota Hengen leijailemista kuvataan samalla ilmaisulla,
jota Raamattu käyttää kotkan liitelemisestä (5 Moos 32:11).
Jumalan Henki siis hallitsi tilanteen täydellisesti,
eikä suinkaan ollut tuon kaaoksen pyörteiden vietävänä.
Ja Jumala oli tekevä uutta.
Kolmantena päivänä se puhkesi taimelle.
Ja kuusi päivää myöhemmin kaikki oli sangen hyvää.
Maa oli syntynyt uudesti.
Tämän saman ihmeen Jumala haluaa meidän kaikkien kohdalla tehdä.
Mikään katastrofi ei estä Häntä, joka sanoo:
Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö.
Katso, Minä teen uutta;
nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?
Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.
Tämän uuden tekeminen alkoi siten,
että pimeys syrjäytettiin. Sen tilalle tuli
VALKEUS