Mikä on oikea seurakunta?

[Elävää vettä]

Nykyään monilla kristityillä on hukassa käsitys siitä, mitä on aito seurakuntayhteys ja miten sen käytännössä tulisi toimia. Jotkut saattavat ajatella, että seurakunta on yhtä kuin rakennus, tai että ollaan eri seurakuntaa vain sen vuoksi, että nimellisesti satuttaisiin kuulumaan eri paikkaan. Näin ei kuitenkaan ollut alkuseurakunnan aikaan.

Apostolinteoissa puhutaan siitä, kuinka kristityt jatkuvasti pitivät yhtä, he kokoontuivat kodeissa, pitivät huolta toisistaan, mursivat leipää päivittäin ja tutkivat yhdessä Sanaa. Myös apostoli Paavali vastusti hajaannusta ja nuhteli siitä korinttolaisia (1 Kor. 1: 11 - 13). Tämä ei ollut Jumalan tahto, että tehtiin eri puolueita, vaan Jeesus rukoili, että olisimme yhtä ja että rakastaisimme toinen toisiamme (Joh. 17: 20 - 23). Keskinäinen rakkaus on äärimmäisen tärkeää, mutta nykyään monet seurakunnanjohtajat ja paimenet, jotka tässä kohden ovat hukassa, eksyttävät uskovia siihen, että kilpaillaan toinen toistemme paremmuudesta sen sijaan, että pidettäisiin aidosti yhtä.

Sana "ekkleesia", josta seurakunta tulee, merkitsee uloskutsuttujen joukkoa, eli pelastuneita ja uudestisyntyneitä kristittyjä. Kaikki jotka olemme kastetut Jeesukseen Kristukseen, olemme saman ruumiin, eli toinen toistemme jäseniä, jonka pää on Kristus (Room. 12: 5). Tarkoitus olisi, että pitäisimme huolta toinen toisistamme, sillä kaikki tarvitsemme toisiamme.

En vastusta sitä, että kuuluu nimellisesti johonkin seurakuntaan, sillä kuulun itsekin. Vastustan lahkoutumista ja puoluehenkisyyttä, sillä se ei missään nimessä ole Jumalan tahto. Tärkeintä on, että ymmärtää, mistä on kysymys. En saata sanoa kenellekkään uudestisyntyneelle veljelle tai sisarelle että hän olisi kanssani eri seurakuntaa, sillä hän on yhtä ruumista kanssani Jeesuksessa Kristuksessa.

Jos vaikka kokoontuu kotikokouksessa muutaman uskovan kanssa rakentuakseen yhteisestä uskosta, on se vähintään yhtä pätevä, kuin jokin viralliseksi nimitetty seurakuntakokous jossain rakennuksessa. Minä ja myös moni muu on saanut sanan siitä, että Jumala tulee palauttamaan meitä apostoliseen alkuseurakuntamalliin siinä mielessä, että keskinäinen yhteys ja rakkaus uskovien kesken vahvistuu. Näin hajaannus tulee vähentymään ja herätys vahvistuu, kuten Jeesus sanoi: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus" (Joh. 13: 35).

[Aamu-Usva]

[vaisuliini]

Nykyään monilla kristityillä on hukassa käsitys siitä, mitä on aito seurakuntayhteys ja miten sen käytännössä tulisi toimia. Jotkut saattavat ajatella, että seurakunta on yhtä kuin rakennus, tai että ollaan eri seurakuntaa vain sen vuoksi, että nimellisesti satuttaisiin kuulumaan eri paikkaan. Näin ei kuitenkaan ollut alkuseurakunnan aikaan.

Apostolinteoissa puhutaan siitä, kuinka kristityt jatkuvasti pitivät yhtä, he kokoontuivat kodeissa, pitivät huolta toisistaan, mursivat leipää päivittäin ja tutkivat yhdessä Sanaa. Myös apostoli Paavali vastusti hajaannusta ja nuhteli siitä korinttolaisia (1 Kor. 1: 11 - 13). Tämä ei ollut Jumalan tahto, että tehtiin eri puolueita, vaan Jeesus rukoili, että olisimme yhtä ja että rakastaisimme toinen toisiamme (Joh. 17: 20 - 23). Keskinäinen rakkaus on äärimmäisen tärkeää, mutta nykyään monet seurakunnanjohtajat ja paimenet, jotka tässä kohden ovat hukassa, eksyttävät uskovia siihen, että kilpaillaan toinen toistemme paremmuudesta sen sijaan, että pidettäisiin aidosti yhtä.

Sana "ekkleesia", josta seurakunta tulee, merkitsee uloskutsuttujen joukkoa, eli pelastuneita ja uudestisyntyneitä kristittyjä. Kaikki jotka olemme kastetut Jeesukseen Kristukseen, olemme saman ruumiin, eli toinen toistemme jäseniä, jonka pää on Kristus (Room. 12: 5). Tarkoitus olisi, että pitäisimme huolta toinen toisistamme, sillä kaikki tarvitsemme toisiamme.

En vastusta sitä, että kuuluu nimellisesti johonkin seurakuntaan, sillä kuulun itsekin. Vastustan lahkoutumista ja puoluehenkisyyttä, sillä se ei missään nimessä ole Jumalan tahto. Tärkeintä on, että ymmärtää, mistä on kysymys. En saata sanoa kenellekkään uudestisyntyneelle veljelle tai sisarelle että hän olisi kanssani eri seurakuntaa, sillä hän on yhtä ruumista kanssani Jeesuksessa Kristuksessa.

Jos vaikka kokoontuu kotikokouksessa muutaman uskovan kanssa rakentuakseen yhteisestä uskosta, on se vähintään yhtä pätevä, kuin jokin viralliseksi nimitetty seurakuntakokous jossain rakennuksessa. Minä ja myös moni muu on saanut sanan siitä, että Jumala tulee palauttamaan meitä apostoliseen alkuseurakuntamalliin siinä mielessä, että keskinäinen yhteys ja rakkaus uskovien kesken vahvistuu. Näin hajaannus tulee vähentymään ja herätys vahvistuu, kuten Jeesus sanoi: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus" (Joh. 13: 35).

Amen! Minä haluaisin kysyä yhtä asiaa mitä minä sain sellaisen kuvan siitä paikallisseurakunnasta. Kun jos asuinkuntaan perustetaan seurakunnan niin siitä ei voi kutsua uloskutsuvaksi paikaksi. Se ei ole uloskutsuva jos nimitetään seurakunnan.

Seurakuntien ulkopuolella yksinvaeltavien uskovien tie on ahtaampi vaille uskovien yhteyttä ja ahdistus painaa koska usko ei löytynyt maan päältä joka pohjautuu Raamattuun. Suuri osa heidän usko perustuu seurakunnan opetuksiin ja he ovat puoluehenkisiä. Kotikokouksesta ei ole vielä kuultu mitään ja ihmetellään miettien missä se usko on joka pohjautuu Raamattuun.

Miten yksinvaeltavien uskovien käy kun Raamattuun pohjautuva kotikokous ei vielä löytynyt?

[Elävää vettä]

Hyvä kysymys. Itse uskon, että on hyvä olla jonkinnäköinen seurakuntayhteys, tai terveellä uskonpohjalla olevia uskovia ystäviä, että on edes jonkinlainen tukiverkosto. Ei ole hyvä jäädä aivan yksin. Kyllä hyviä seurakuntia toki on, mutta kaikissa seurakunnissa on jotakin vikoja. Eli parempi pitää se, mikä on hyvää, vaikka ei kaikesta pitäisikään, kuin jäädä täysin yksin.

[vaisuliini]

Hyvä kysymys. Itse uskon, että on hyvä olla jonkinnäköinen seurakuntayhteys, tai terveellä uskonpohjalla olevia uskovia ystäviä, että on edes jonkinlainen tukiverkosto. Ei ole hyvä jäädä aivan yksin. Kyllä hyviä seurakuntia toki on, mutta kaikissa seurakunnissa on jotakin vikoja. Eli parempi pitää se, mikä on hyvää, vaikka ei kaikesta pitäisikään, kuin jäädä täysin yksin.

Ok. Mutta minä en voi palata siihen seurakuntaan koska muutama asia jäi hampaankoloon askarruttamaan. Ennen joulukuuta siis 2013 minä menin aamukokoukseen kun ajattelin että siellä muutos on kai varmaan tapahtunut ja siten menin kuuntelemaan sitä mutta se ei ollut väkevä saarna. Kotiintultuani huomasin olevani väsyneempi kuin mennä sinne aamukokoukseen, silloin olin vähemmän väsynyt. Mutta aamukokouksen jälkeen olo oli veltto itselläni. Vesitetty oliko se puhe tai saarna, ei ollut hyväksi minulle. Kaipasin väärentämättömän Sanan opetusta tai saarnaa jolla saattaa synnintuntoon ja terveeseen uskonkasvuun. Kotiintultuani olin pettynyt kans.

Siellä ei mitään jäänyt mikä olisi hyvää, että voisin pitää sen. Parempi se yksinvaeltaminen joka ei veltostuta minua. Minä ajattelen että ahdistus kai saa aikaan uskonkasvua terveeseen ja oikeaan suuntaan Kristusta kohtaan. Onhan siellä seurakunnassa yksi asia mikä on hyvää. Se on uskovien yhteyttä mutta mitä se hyödyttää minua. Siellä tervehditään, rupatellaan ja siunataan. En voi tyytyä siihen. Kaipaisin väärentämättömän Sanan opetusta tai väkevää saarnaa... Siellä aamukokouksessa tuntui että olisin syömässä velliä...

[vaisuliini]

*
Mutta uskossa yksinvaeltamisessa on yksi huono puoli; armolahjat jää käyttämättä koska ne ovat heitä varten kunnes Kristus saa heissä kirkastettua...

[Aamu-Usva]

Mielestäni ei ole hyvä syy jäädä pois kokouksista, vaikka kokouksista tullessaan olisi väsyneempi kuin sinne mennessään. Minä ainakin olen kaikkialle mentyäni väsyneempi kuin ennen menemistä. Ihminen vain on sellainen, että saattaa väsähtää välillä ihmisten kanssa olemisesta. Sitten kyllä varmasti jää yksin, jos mikään ei kelpaa. Helppo on sanoa toisista, että nuo puhua lässyttävät vain, mutta itse paremmin tekeminen ja seurakunnan rakentaminen parempaan suuntaan onkin sitten hankalampaa. Toisia kyllä arvostellaan, mutta itse venytään omilla leposijoilla eikä olla valmiita tekemään mitään uhrauksia; ei olla valmiita todella lähtemään työhön ja pitkäjänteisesti rakentamaan paikallisseurakuntaa. Yhtään ahkeraa ja työlästä Herran palvelijaa en ole nähnyt siellä nurisijoiden joukossa valittamassa kuinka väsyttää ja kuinka ei jaksa enää kuunnella ja kuinka ei saa saarnoista mitään. Ei ihminen loputtomiin saakaan saarnoista mitään. Hänen tulee aikansa kuunneltuaan siirtyä palvelemaan. Yleensä huonostakin saarnasta saa jotain jos vain oma sydän on oikea. "Jäättekö makailemaan karjatarhojen vaiheille? Kyyhkysen siivet ovat hopealla silatut, sen sulat keltaisella kullalla (Ps.68:14)!"

Laiskuuden lisäksi hyvin usein kokouksiin menemättömyyden syynä on ylpeys. Ollaan noustu itse jonnekin puhdasoppisuuden korkeuksiin eikä enää ymmärretä että puhtaaseen oppiin kuuluu myös yhteys ja myös rasittava yhteys veljiin ja sisariin. "...kärsikää toinen toistanne (Kol.3:13)..."

Ja tämä saarna on kyllä enemmänkin ihan minulle itselleni, joka olen jäänyt paljolti pois kokouksista, vaikka haluaisin kyllä käydä. Tässä on vain tällä hetkellä mukamas niin paljon mutkia matkassa...

[Aamu-Usva]

Tänään täällä Turussa aloitettiin taas lauantain raamattupiirit Läntisellä Pitkälläkadulla klo 14. Siellä käydään läpi ekan korinttolaiskirjeen 16 lukua aina yksi luku/kerta. Mutta tässä minä vain istun koneeni ääressä gradua väsäämässä ja aina välillä katson tänne ja faceen...

[vaisuliini]

Mielestäni ei ole hyvä syy jäädä pois kokouksista, vaikka kokouksista tullessaan olisi väsyneempi kuin sinne mennessään. Minä ainakin olen kaikkialle mentyäni väsyneempi kuin ennen menemistä. Ihminen vain on sellainen, että saattaa väsähtää välillä ihmisten kanssa olemisesta. Sitten kyllä varmasti jää yksin, jos mikään ei kelpaa. Helppo on sanoa toisista, että nuo puhua lässyttävät vain, mutta itse paremmin tekeminen ja seurakunnan rakentaminen parempaan suuntaan onkin sitten hankalampaa. Toisia kyllä arvostellaan, mutta itse venytään omilla leposijoilla eikä olla valmiita tekemään mitään uhrauksia; ei olla valmiita todella lähtemään työhön ja pitkäjänteisesti rakentamaan paikallisseurakuntaa. Yhtään ahkeraa ja työlästä Herran palvelijaa en ole nähnyt siellä nurisijoiden joukossa valittamassa kuinka väsyttää ja kuinka ei jaksa enää kuunnella ja kuinka ei saa saarnoista mitään. Ei ihminen loputtomiin saakaan saarnoista mitään. Hänen tulee aikansa kuunneltuaan siirtyä palvelemaan. Yleensä huonostakin saarnasta saa jotain jos vain oma sydän on oikea. "Jäättekö makailemaan karjatarhojen vaiheille? Kyyhkysen siivet ovat hopealla silatut, sen sulat keltaisella kullalla (Ps.68:14)!"

Laiskuuden lisäksi hyvin usein kokouksiin menemättömyyden syynä on ylpeys. Ollaan noustu itse jonnekin puhdasoppisuuden korkeuksiin eikä enää ymmärretä että puhtaaseen oppiin kuuluu myös yhteys ja myös rasittava yhteys veljiin ja sisariin. "...kärsikää toinen toistanne (Kol.3:13)..."

Ja tämä saarna on kyllä enemmänkin ihan minulle itselleni, joka olen jäänyt paljolti pois kokouksista, vaikka haluaisin kyllä käydä. Tässä on vain tällä hetkellä mukamas niin paljon mutkia matkassa...

Saiko minun viesti sinua ymmärtämään tätä näin? En sanonut näin. Lukisit uudestaan viestiäni ja kysyisit ensin mitä viestini tarkoittaa.

[Aamu-Usva]

En kirjoittanut tätä sinulle, Vaisuliini. Minulle tuli vain tästä seurakunnan kokouksissa käymisestä mieleen oma nykyinen laiskuuteni kokouksissa käymisen suhteen. Olen ollut itselleni hieman kiukkuinen tästä aiheesta, mikä ehkä jossain määrin kuvastuu äskeisestä viestistäni