Voiko uskova elää synnittömästi?

[hrmn]

Minun vastaukseni pointti oli juuri siinä että koska kenestäkään ihmisestä ei tule täydellistä tässä ajassa (lihassa) niin siksi kenestäkään kristitystä ei tule niin täydellistä että hän voisi aina valita Jumalan tahdon mukaan. Tästä todisteena se että voidellut apostolit Pietari, Paavali ja Barnabas sortuivat syntiin apostoliaikana - mutta he eivät eläneet synnin orjuudessa ja tämä ero on erittäin tärkeää ymmärtää.

Se että he lankesivat syntiin, kelpaa ainostaan todisteena siitä, että uskovan on mahdollista langeta syntiin. Mutta missään kohden Raamattu ei anna ymmärtää, ettei heille olisi ollut täysin mahdollista valita olla lankeamatta.

Joku ehkä ajattelee, että ajattelenko olevani suurempi kuin Paavali tai Pietari? En ajattele, mutta en myöskään ole heitä pienempi, vaan olen täysin samanlainen, tavallinen ihminen. Eivät he olleet meitä ihmeellisempiä luomuksia, eikä ole mitenkään julkeata tai ylpeätä sanoa voivansa seurata Jeesusta täydellisemmin kuin he. Uskon, että Paavali ja Pietari olisivat koko sydämestään kannustaneet siihen jokaista joka siihen pyrkii.

[hrmn]

Ja ettei kenellekään tule sellaista ajatusta, että väittäisin jonkun voivan elää yhtä täydellisesti kuin Jeesus, niin en väitä sellaista. Jokainen ihminen tekee elämänsä aikana syntiä, eli ei saavuta Jeesuksen mittaa. Vaikka uskoon tulon jälkeen ymmärtäisi heti Jumalan armon ja eläisi siinä elämänsä loppuun asti tekemättä syntiä, on tämä ihminen tehnyt kuitenkin elämänsä aikana (ennen uskoontuloa) syntiä, eli hän on Jeesuksen rinnalla täysin saastainen ja on yhtä kaukana Jeesuksen tasosta kuin se joka rypee koko elämänsä syvällä synnissä. Jumala tutkii meidät koko elämänkaaren mittarilla, ja silloin kukaan ei voi ylpeillä yhtään mistään Hänen tai muiden ihmisten edessä.

[systeri]

hrmn selittää asiaa tavallaan hyvin ja ymmärrettävästi.Mutta (musta tuntuu ) koen että ei puhuta synneistä "samalla tasolla".
Itselle henk.kohtaisesti on päivän selvää ja helppoa vastustaa tiettyjä ja juuri niitä näkyviä isoja asioita tai ne ovat asioita jotka ei edes enää kiusaa ,mutta on asioita joihin lankee tahtomattaan esim takanapäin puhuminen tms. joita tuskaillaan sitten jälkeenpäin Herran edessä.
Mutta kai sitä pitää jokin pistin olla lihassa ettei ylpistyisi.Vaikka miten päättää että nyt pidän tiukan linjan enkä tee mitään pahaa niin kappas...et huomaakkaan kun taas lankesit ja oot rähmälläs Herran edessä

[toni t]

Minun vastaukseni pointti oli juuri siinä että koska kenestäkään ihmisestä ei tule täydellistä tässä ajassa (lihassa) niin siksi kenestäkään kristitystä ei tule niin täydellistä että hän voisi aina valita Jumalan tahdon mukaan. Tästä todisteena se että voidellut apostolit Pietari, Paavali ja Barnabas sortuivat syntiin apostoliaikana - mutta he eivät eläneet synnin orjuudessa ja tämä ero on erittäin tärkeää ymmärtää.

Se että he lankesivat syntiin, kelpaa ainostaan todisteena siitä, että uskovan on mahdollista langeta syntiin. Mutta missään kohden Raamattu ei anna ymmärtää, ettei heille olisi ollut täysin mahdollista valita olla lankeamatta.

Joku ehkä ajattelee, että ajattelenko olevani suurempi kuin Paavali tai Pietari? En ajattele, mutta en myöskään ole heitä pienempi, vaan olen täysin samanlainen, tavallinen ihminen. Eivät he olleet meitä ihmeellisempiä luomuksia, eikä ole mitenkään julkeata tai ylpeätä sanoa voivansa seurata Jeesusta täydellisemmin kuin he. Uskon, että Paavali ja Pietari olisivat koko sydämestään kannustaneet siihen jokaista joka siihen pyrkii.

Syntiin voi olla lankeamatta ja siitä itse Herramme antoi esimerkin mutta Raamatun todistuksen mukaan me kaikki (ihmiset) lankeamme sillä meistä ei tule täydellisiä tässä ajassa. Minäkin kannustan jokaista elämään niinkuin Jeesus (täydellisesti). Tavoitteen ja kasvun päämäärän tulee olla täydellisyydessä eli Jumalan Pojan kuvankaltaisuudessa mutta on myös tärkeää ymmärtää se ettei kukaan ihminen pysty sitä tässä ajassa saavuttamaan täydellisesti eikä ketään armo niin johda että hänestä tulisi tässä ajassa täydellinen - sillä sanan mukaan voitto synnistä saadaan lopullisesti vasta kun Herra palaa. Tämä on tärkeää ymmärtää siksi että jos uskomme että voimme elää ilman syntiä niin se voi sokaista meidät synneiltä jota emme tahdo nähdä ja tunnustaa.

[hrmn]

sillä sanan mukaan voitto synnistä saadaan lopullisesti vasta kun Herra palaa.

Tuo lopullinen voitto tarkoittaa sitä, että sen jälkeen meidän ei tarvitse enää taistella. Siihen asti meidän on taisteltava lihan ja perkeleen kiusauksia vastaan.

Systeri, tarkoitan kyllä ihan kaikkea syntiä. Minä en usko, että "pistin lihassa" viittaa mitenkään syntiin, vaan vastustuksiin ja vainoihin joita Paavali joutui kohtaamaan. Kun lukee 2.Kor.12:1-10 niin nähdään, ettei siinä puhuta mitään synnistä, vaan ahdistuksista ja vaikeuksista, joiden kautta Jumala piti Paavalia nöyränä. En usko, että Jumala tahtoo nöyrryttää ketään synnin kautta. Synti ei koskaan ole Jumalan tahto tai väline meidän kurittamiseen, sillä se erottaa meidät Hänestä, ja sen takia Jeesus joutui menemään ristille ja kärsimään tuskallisen kuoleman. Päinvastoin Jumala käyttää erilaisia meille epämieluisia keinoja ja välineitä kurittaakseen meitä pois synnistä (jos sitä tarvitsemme).

Mutta tuo mitä kerroit kuulostaa kyllä tutulta, että jatkuvasti huomaa tekevänsä samaa syntiä. Olen itse monesti ollut sellaisessa suossa. Ja sen kautta olen tullut ymmärtämään sen mistä aiemmin kirjoitin, että se johtuu siitä että itse asiassa rakastan sitä syntiä ja tahdon tehdä sitä. Enhän minä muuten sitä tekisi. En esimerkiksi ole koskaan hakannut päätäni seinään toistuvasti. Mutta silti olen tehnyt toistuvasti syntiä, vaikka olen tiennyt sen olevan vielä vahingollisempaa. Se johtuu siitä, että olen rakastanut synnin tekemistä. Vasta kun olen kohdannut ja tunnustanut tämän, olen päässyt sellaiselle paikalle, jossa en enää yritä olla tekemättä näitä syntejä. Se on sellainen ihmeellinen levon ja rauhan paikka, jota sanotaan ristin juureksi. Siinä vaan totean, että Herra sinä tiedät että rakastan näitä syntejäni, enkä edes tahtoisi niistä luopua. Ja tunnustanut samalla myös synniksi sen, että olen esittänyt ikäänkuin olisin tahtonut luopua niistä. Tämä on todellista lihan kuolemista. Ennen sitä on kaikki taisteleminen oikeastaan vain lihallista rimpuilua. Mutta kun kohtaa ja tunnustaa totuuden omasta itsestään syvimpään ja salatuimpaan saakka, niin olen ainakin itse kokenut kuinka ihmeellisesti Jumalan siinä hetkessä kohtaa. Ja siitä kun lähtee eteenpäin, huomaa että sitä on tapahtunut ihmeellistä muutosta. On kuin synti olisi paljastettu kaikesta koreudestaan, niin että siihen ei enää koe samanlaista vetoa. Sama synti josta aiemmin nautti niin paljon, ettei sitä monesti pystynyt vastustamaan, tuntuu yhtäkkiä vähemmän houkuttelevalta kuin pään hakkaaminen seinään. Totuus on tehnyt meidät vapaaksi.

[vaisuliini]

*
Kun uskova helposti ajattelee; 'tällainenko on synnitöntä? Miksi en enää koe olevan syntiseksi? Miksi syntisyys ei tunnu painavan enää ja tuntuu ihmeellisen rauhalta omassa sydämessään? Niin helposti luulee tätä synnittömäksi. Kyse on omastatunnosta kun on vapaa huonosta omastatunnosta joka aiheuttaa kokoajan sellaisen syntisyyden tunteen. Velli ja puuro menee sekaisin keskenään ja luullaan tätä synnittömäksi. Jumalan voimasta voi vaeltaa tekemättä syntiä mutta se ei tarkoita että itse olisi synnitön ihminen.

Hepr. 10:22 astukaamme esiin vilpittömin sydämin, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.

[systeri]

sillä sanan mukaan voitto synnistä saadaan lopullisesti vasta kun Herra palaa.

Tuo lopullinen voitto tarkoittaa sitä, että sen jälkeen meidän ei tarvitse enää taistella. Siihen asti meidän on taisteltava lihan ja perkeleen kiusauksia vastaan.

Systeri, tarkoitan kyllä ihan kaikkea syntiä. Minä en usko, että "pistin lihassa" viittaa mitenkään syntiin, vaan vastustuksiin ja vainoihin joita Paavali joutui kohtaamaan. Kun lukee 2.Kor.12:1-10 niin nähdään, ettei siinä puhuta mitään synnistä, vaan ahdistuksista ja vaikeuksista, joiden kautta Jumala piti Paavalia nöyränä. En usko, että Jumala tahtoo nöyrryttää ketään synnin kautta. Synti ei koskaan ole Jumalan tahto tai väline meidän kurittamiseen, sillä se erottaa meidät Hänestä, ja sen takia Jeesus joutui menemään ristille ja kärsimään tuskallisen kuoleman. Päinvastoin Jumala käyttää erilaisia meille epämieluisia keinoja ja välineitä kurittaakseen meitä pois synnistä (jos sitä tarvitsemme).

Mutta tuo mitä kerroit kuulostaa kyllä tutulta, että jatkuvasti huomaa tekevänsä samaa syntiä. Olen itse monesti ollut sellaisessa suossa. Ja sen kautta olen tullut ymmärtämään sen mistä aiemmin kirjoitin, että se johtuu siitä että itse asiassa rakastan sitä syntiä ja tahdon tehdä sitä. Enhän minä muuten sitä tekisi. En esimerkiksi ole koskaan hakannut päätäni seinään toistuvasti. Mutta silti olen tehnyt toistuvasti syntiä, vaikka olen tiennyt sen olevan vielä vahingollisempaa. Se johtuu siitä, että olen rakastanut synnin tekemistä. Vasta kun olen kohdannut ja tunnustanut tämän, olen päässyt sellaiselle paikalle, jossa en enää yritä olla tekemättä näitä syntejä. Se on sellainen ihmeellinen levon ja rauhan paikka, jota sanotaan ristin juureksi. Siinä vaan totean, että Herra sinä tiedät että rakastan näitä syntejäni, enkä edes tahtoisi niistä luopua. Ja tunnustanut samalla myös synniksi sen, että olen esittänyt ikäänkuin olisin tahtonut luopua niistä. Tämä on todellista lihan kuolemista. Ennen sitä on kaikki taisteleminen oikeastaan vain lihallista rimpuilua. Mutta kun kohtaa ja tunnustaa totuuden omasta itsestään syvimpään ja salatuimpaan saakka, niin olen ainakin itse kokenut kuinka ihmeellisesti Jumalan siinä hetkessä kohtaa. Ja siitä kun lähtee eteenpäin, huomaa että sitä on tapahtunut ihmeellistä muutosta. On kuin synti olisi paljastettu kaikesta koreudestaan, niin että siihen ei enää koe samanlaista vetoa. Sama synti josta aiemmin nautti niin paljon, ettei sitä monesti pystynyt vastustamaan, tuntuu yhtäkkiä vähemmän houkuttelevalta kuin pään hakkaaminen seinään. Totuus on tehnyt meidät vapaaksi.

Joo no ei se pistin lihassa oo tuota..kunhan se lipsahti tuohon.Mutta kyllä sitä joutuu nöyrällä paikalla silti olla omien tekemisien kans.Oon kokenu ihan tuota samaa..tunnustanu ja pyytäny tutki mua Herra ja joutunu todella koetuksen paikalle tiettyjen asioitten kans jotka on nostettu eteen, mutta sitä en voi ymmärtää että rakastaisin esim takanapäin puhumista...itseasias inhoan sitä ja eniten sitä tapahtuu töis kun porukalla vatvotaan tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.Se on ihan kuin joku ammattitauti josta en todellakaan tykkää mutta vääjämättä joudun siihen sontaan välillä eikä se oo mikään ainut "pikku-pahe".Mutta kai se on pääasia ettei peittele näitä ja haluaa "kasvaa" pois tämmösistä joka ei tosin tuu koskaan täysin onnistumaan

[Siivetön]

Mielestäni on merkityksellistä ymmärtää ensiksikin, mitä synti on Jumalasta katsottuna,
jolloin huomaamme, että jo ajatuksiimme tulevat väärät viestit ovat syntiä.

Esim. toisen vihaaminen.
Se tulee ajatuksiimme ja saattaa painostaa meitä jopa toimimaan sen mukaisesti, eli ajatuksissamme olemme jo tehneet syntiä, vaikka kykenisimmekin estämään sen julkitulon ja toimeksipanon.

Kuten Raamattua sanoo, että emme kykene estämään linnun lentämistä päämme ylitse, mutta voimme estää sitä pesimästä sinne.

Kauna ja katkeruus ovat ehkä niitä kaikkein alhaisimman kynnyksen takana olevia ajatustemme syntejä ja koska emme voi vastustaa mitään ennen kuin se tulee viestinä ajatuksiimme, emme voi näin ollen myökään aina vastustaa ajatusten syntejämme.

Monilla kiusausta aiheuttavat seksuaaliset taipumukset yms. eli on monia alueita, joissa altistumme ajatusmaailmamme synneille.

Siksi tulisikin erotta se, että olemme Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden kautta asemaltamme synnittömät, sillä Hän on vuodattanut verensä meidän jokaisen kaikkien syntiemme vuoksi, mutta tilaltamme emme tule koskaan olemaan synnittömiä niin kauan, kun elämme tässä ruumiissamme.

Mutta on ihanaa todeta, kuten Paavalikin sai todeta: "MINUN (Jeesuksen) armossani on sinulle kyllin!"

Synti ja armo eivät ole vastakkaisia asioita, vaan siellä missä synti on suureksi tullut, siellä armo on ylenpalttinen!

Armovaate peittää meidän syntiemme paljouden ja Jumalan Rakkaus on niin suuri, että niin kauan kun emme anna tien armon alttarille ruohottua umpeen, me tiedämme, että Hänen armossaan on meille jokaiselle kyllin!

Ainut asia mikä asettaa Raamatun mukaan mitan omalle kohdallemme armon suhteen, on se, että millä mitalla me mittaamme toisille, sillä meillekin mitataan.

[Jasmiini]

[hrmn]

Siivetön, mielestäni sinä puhut kiusauksista. On tärkeää ymmärtää, etteivät kiusaukset ole Raamatun mukaan vielä syntiä. Tämä ero tulee selkeästi ilmi esimerkiksi näistä Jaakobin jakeista:

Jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman. (Jaak.1:14,15)

Eli kiusaus on ensin, ja sitten vasta syntyy synti, jos annamme periksi kiusaukselle.

Tiedän todella monia uskovia, jotka ovat eläneet pitkään alituisessa huonossa omassatunnossa ja alemmuudentunteessa, koska he eivät tätä eroa ole ymmärtäneet, vaan luulevat kiusausten olevan syntisiä, ja siksi pitävät itseään aivan epätoivoisina tapauksina. Mutta Raamatun ilosanoma on, ettei kiusaukset ole syntiä!

Tässä vielä aiheesta syvempi kirjoitus: https://www.siunauksia.net/2013/04/kuin ... yntyy.html