*
LEHTIMAJANJUHLA - "SUKKOT"
NELJÄS PÄIVÄ - 4. "MOOSES"
Kantaisien jälkeen - Aabraham, Iisak ja Jaakob, siirrymme ensimmäiseen erityiseen HERRAN palvelijaan, Moosekseen, josta sanotaan: (hän oli) ""palvelijana uskollinen koko hänen (HERRAN) huoneessa", todistukseksi siitä, mikä vastedes piti sanottaman". Mooses on Jumalan erityisen ilmoituksen välimies, vieden nyt syntyneen ISRAELIN Egyptistä vapautettuina Siinain vuorelle ja sieltä Jordanin itä-puolelle, tästä käsin Joosuan johdolla ottaakseen luvatun maan itselleen.
Jaan tässä ajatuksia Mooseksen elämästä, jotka nyt vietettävän lehtimajanjuhlan aikana puhuvat uskon vaelluksesta, HERRAN palvelemisesta, ja sen kautta kasvavasta nöyryydestä.
(1) "Mooses lähti faraota pakoon"
Mooses kasvoi muinaisessa Egyptissä, jossa hän sai sen aikaisen korkean koulutuksen, sekä korkean yhteiskunnallisen aseman. Hänen sydämessään kuitenkin vaikutti toisenlainen käsitys ihmisoikeudesta ja lähimmäisen rakastamisesta, kuin mitä muut egyptiläiset osoittivat alistettuja heprealaisia kohtaan. Mooseksen sydän samaistui omaan kansaansa, mutta väärässä kiivaudessa: "löi hän egyptiläisen kuoliaaksi ja kätki hänet hiekkaan." Taistelu ei koskaan ole lihaa eikä verta vastaan. Mooses ei tuntenut vielä ISRAELIN Jumalaa, ja sen tähden hän yritti itse saada aikaan oikeudenmukaisuutta, jota hänen sydämensä etsi. Tästä opimme, että meidän aina tulee etsiä HERRAN osoittamaa oikeudenmukaisuutta ja tuomiota, eikä langeta lihan käsivarren kautta tehtyyn kiivailuun ja taisteluun. Tämä tapahtuma ajoi Mooseksen pois Egyptistä, löytääkseen ISRAELIN Jumalan - kansansa lunastajan - palavassa pensaassa. Synti ja lankeemus synnyttää aina pelkoa ja pakenemista - mutta tässäkin, Jumala on ihmistä suurempi; Mooseksen pelko ja pakeneminen johti hänet lopulta Jumalan kirkkauden ilmestymisen eteen - palavan pensaan luona. Siellä hän oppi tuntemaan HERRAN.
(2) "Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas pala poroksi"
Hoorebin vuorella Israelin Jumala ilmestyy Moosekselle. Palava pensas puhui kahdesta todellisuudesta: Jumala näki kansansa tuskan ja ahdistuksen; ja tässä kaikessa Hän oli pyhä Jumala: "Älä tule tänne! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa." Mooseksen arvottomuus ehkä johtui pelosta, palata takaisin Egyptiin, jota hän tavallaan kätki huonopuheisuutensa taakse. Mutta kyse ei ollut nyt Mooseksesta, vaan HERRASTA, ja Hänen lupauksestaan - "kun olet vienyt kansan pois Egyptistä, niin te palvelette Jumalaa tällä vuorella". Tässä ilmestyksessä kuulemme voimallisia sanoja: "Totisesti minä pidän teistä huolen ja pidän silmällä, mitä teille tapahtuu Egyptissä" - "minä olen päättänyt näin: minä johdatan teidät pois Egyptin kurjuudesta". Tästä meidän tulisi oppia paljon. Kutsumuksemme tulee perustua aina Jumalan antamaan ilmestykseen, jossa on siunauksen, lunastuksen ja lupauksen sanat. HERRA on tekevä sen. Me olemme tässä vain ansiottomia palvelijoita, Hänen armonsa kutsumina. Siksi älkäämme vastustelko HERRAN antamaa kutsua, vaan antakaamme itsemme Hänen käsiin, sillä siinä on suurin elämän siunaus; olla HERRAN palvelija.
(3) "näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa"
Israelin päästessä HERRAN oikean käden voimassa vapauteen Egyptistä, tulemme erämaavaelluksessa kohtaan, joka nousee sydämelleni. Mooses näki kansan johdattamisen epätoivoisena. Olihan matkalla jo tapahtunut napinaa, nurinaa ja epäuskoa. Siksi hän sanoo: "Elleivät sinun kasvosi käy meidän kanssamme, niin älä johdata meitä täältä pois." Tässä puhui nyt muuttunut mies. Enää hän ei taistellut lihassa, eikä itse yrittänyt saada aikaan kansansa lunastusta. Hän myöntää, että ilman HERRAN kasvoja ("sinun-kasvosi" > פָּנֶ֙יךָ֙) ei kansan eteenpäin viemisestä tule yhtään mitään. Tässä HERRA vahvistaa lupauksensa, sekä Moosekselle annetun kutsun. "Mitä sinä (Mooses) nyt pyydät, sen minä (HERRA) myös teen." Mooses saa nähdä HERRAN "ihanuuden" jossa HERRA huutaa nimen "יְהוָ֥ה" (HERRA) hänen edessään. Näin HERRA siirsi kätensä pois - peittäen kasvonsa - niin että Mooses näki Hänet vain selkäpuolelta. Tässä on meille paljon opittavaa. Me emme voi itse tehdä mitään. Ellei HERRA ole kanssamme, kulje edellämme - olemme hukassa. Kaikki on vain meidän tekoamme, johon lopulta väsymme ja siinä helposti päädymme jopa epätoivoon. Tämän sanoen, meidän tulee hyväksyä aina se, miten HERRA haluaa meille ilmestyä, vahvistaakseen meitä, ja osoittaakseen, että Hän on Israelin lunastaja, me vain Hänen palvelijoitaan. Nöyryys tässä on kaiken avain. Tunnemme heikkoutemme ja samalla myönnymme juuri siihen miten HERRA on meitä kohtaava: "asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi." Älkäämme koskaan vaatiko korkeita ilmestyksiä tai näkyjä, vaan ottakaamme se minkä Herra armossaan ja totuudessaan tahtoo meille antaa.
(4) "puhukaa heidän silmiensä edessä kalliolle, niin se antaa vettä"
Kansa asettui Kaadekseen (Siinin erämaa), ja siellä Mirjam kuoli ja hänet haudattiin sinne. Täällä kansa riiteli Moosesta vastaan. He pelkäsivät kuolevansa erämaahan, ja syyttivät tästä Moosesta. HERRA sanoi "sinä saat vettä tulemaan heille kalliosta ja juotat joukon ja sen karjan." Mooses sai selvän käskyn puhua kalliolle. Mutta tässä me opimme jotakin. Midrash teksti selittää asiaa sanoen, että Mooseksen kaikki ahdistus ja tuska, napisevan kansan tähden käsiteltiin oikealla tavalla, kun hän meni puhumaan taakoistaan Jumalalle. Jumala aina vastasi Moosekselle miten tuli toimia. Nyt, Mooses sallii kiukkunsa purkaantua kansansa edessä, ja tällä hän saattaa HERRAN nimen häväistyksi, lyömällä kalliota, jolle hänen tuli vain puhua. Tästä näkökulmasta katsottuna opetus on, että kaikessa ahdistuksessa mitä me koemme uskon vaelluksemme aikana - tuokaamme "valituksemme", ja jopa "kiukkumme" Jumalan eteen, siellä etsiäksemme apua ja lohdutusta, sekä voimaa yli kiukkumme. Rukous on paikka jossa me "puhumme" kaiken Jumalalle, ja Hän kuulee meitä. Mutta älkäämme koskaan salliko kiukkumme asettaa meitä häpäisemään Jumalan nimeä ihmisten edessä - Jaak.1:20 "..sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä." Vaellus Jumalan Hengessä on aina Jumalan voimassa vaeltamista. Siinä me tunnustamme väärän (tai oikean) kiukkumme, ja "käsittelemme" sen Jumalan edessä - rukouksissa, emme lihassa, ihmisten edessä. Daavidin Psalmeissa näemme tämän. Hän "vuodattaa" avoimesti sydämensä HERRAN eteen kaikessa ahdistuksessaan, ja saa siinä avun. Oikeat taistelut itsemme kanssa käydään aina rukouksissa - HERRAN edessä.
(5) "katsele Kanaanin maata, jonka minä annan israelilaisten omaksi...."
Mooses viimeisinä päivinään sai katsella luvattua maata, mutta ei astua sinne. Tämä tuntuu meistä kovalta. Jos kuitenkin katsomme tapahtumaa kannalta, jossa Mooseksen lankeemus johti häntä vielä kerran oikeaan nöyryyteen, opimme tästä jotain tärkeää. Mooses osasi jättää palvelutehtävänsä oikeassa kohdassa, ja asettaa Joosuan jatkamaan HERRAN työtä. Kuinka moni nykyinen HERRAN palvelija ei koskaan halua antaa "kapulaa" eteenpäin, vaan uppiniskaisesti vain haluaa "itse" tehdä kaiken! Tämä on usein tie lankeemukseen, sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä. Palvelutehtävämme on Jumalan armosta annettua, ja siinäkin tulee päivä, jolloin me siirrymme sivuun - ja toiset HERRAN omat jatkavat Jumalan työtä. Joosua on kuva Jeesuksesta (Jeshua). Mooses lain antajana, ja tässä olevana "välimehenä" ei ollut tehtävässään luvattuun maahan viejä. Näin näemme Jumalan kaikkivaltiudessa Mooseksenkin "lankeemuksessa" sallitun tarkoituksen - se päätti hänen palvelutehtävänsä. Tässä nöyryydessä johon Mooses asettui HERRA otti tämän kovia kokeneen miehen luoksensa kirkkauteen. Jumalan armo on tässä kaikessa ehkä mitä suurin ja kaunein, mitä voimme nähdä. Kaiken tämän keskellä ja sen päätteeksi Mooseksen sydämessä oli silti yhä SIUNAUS, ei (katkera) "kirous" - "Jumalan mies Mooses siunasi israelilaiset ennen kuolemaansa." Tässäkin on meille suuri opetus, oikeasta nöyryydestä ja hengellisyydestä.
5Moos. 34:5 "Ja Herran palvelija Mooses kuoli siellä Mooabin maassa, Herran sanan mukaan."
Mooseksen kautta opimme paljon uskon vaelluksesta ja uskossa kasvamisesta. Mooses oli vajavainen mies, kuten mekin, mutta kaikessa vajavuudessaankin HERRA otti hänet palvelijakseen, osoittaakseen Israelille kirkkautensa. Tämänkin Jumalan pyhän elämässä näemme uskon elämän vaelluksen ja kasvun keskellä tapahtuvaa "tasapainottelua", ihmisheikkouden ja Jumalan voiman sekä kaikkivaltiuden välillä. Mutta mikä näistä kestää yli kaiken läpikuljetun? Jumalan armo, valinta ja kutsu. Kun sydämemme katuu lankeemuksiamme, me saamme uudistua ja saamme uuden armon. Tässä me opimme tuntemaan Jumalan kaikkivaltiuden ja Hänen sanansa: "Minä olen se, joka minä olen". Kutsumuksemme todellinen voima on Jumalan ilmestyksessä, ei meissä itsessämme.
P.K

Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.