jukka1954 kirjoitti: ...tälläkin foorumilla on niitä, jotka eivät pidä sitä tarpeellisena, mm. nimimerkit Peace In Rest ja Aamu-Usva. Monet heidän kirjoituksista on rakentavia, mutta eksyttäjistä he haluavat vaieta (olen käsitellyt asiaa heidän kanssaan täällä julkisesti eli en nyt halua uudelleen aloittaa sitä raskasta rumbaa).
En koe itsekään tarvetta palata siihen, mutta vastaan tähän koska vastaukseni linkittyy keskustelun aiheeseen eli ahdistukseen.
Jokin aikaa sitten kirjoitin sinulle, että mielestäni tulkitset minua väärin kun sanot että haluan vaieta ja/tai vaientaa mainitsemistasi ongelmista. Kirjoitin siinä pitkän listan erilaisista ongelmista joita uskovien keskuudesta tapaa, ja tuohon listaan kuului myös ylikarismaattiset häiriöt. Kaikki listaamani asiat (ja monet muut jotka varmasti unohdin) ovat sellaisia joista saa ja tulee varoittaa, kun vain painopiste ja menetelmät ovat terveitä (eivätkä saa aikaan vääränlaista pelkoa ja ahdistusta kuulijoissa). Mutta jokainen asia siinä listassa on kuitenkin vain yksi ongelma lukemattomien muiden joukossa. Jos lähtisin korostaamaan yhtä määrättyä ongelmaa, sivuuttaisin ja vähättelisin väkisinkin muita ongelmia.
Toki ongelmia on eri tasoisia, ja eri alueilla ja kulttuureissa ilmenee enemmän toisia kuin toisia ongelmia. Suomessa esimerkiksi varsinainen katolisuuden harjoittaminen on aika marginaalista, vaikka maailman mittapuulla se on hyvin merkittävää. Joten en ajattele, että tulisi täydellisesti tasapäistää nämä asiat. Haasteena on kuitenkin, että meillä on jokaisella myös oma subjektiivinen näkökulmamme. Ja siihen voi vaikuttaa hyvin monet asiat: Oma kulttuurinen tausta, kasvatus ja muut menneet kokemukset, persoonallisuuden piirteet, kutsumus, ja valitettavasti myös rikkinäisyydet joita kaikilla meillä jossain määrin varmasti on. Nämä asiat voivat vaikuttaa ja usein vaikuttavat niin, että meillä korostuu jonkin määrätyn asian kokeminen ja näkeminen, muiden asioiden kustannuksella. Se ei välttämättä ole huono asia, mutta se on hyvä tiedostaa. Jos emme ymmärrä sitä, voimme alkaa pitämään omaa asiaamme absoluuttisesti ja objektiivisesti muiden asioita tärkeämpänä, ja joutua tarpeettomiin ristiriitoihin. Ja jos taustalla on omaa rikkinäisyyttä, voi se johtaa jopa pahoihin vääristymiin ja meillä voi jäädä niinsanotusti sama levy pyörimään. Tiedän esimerkiksi yhteisöjä jossa painotetaan seurakunnan ykseyttä ja epähierarkkisuutta yms. Mutta johtohenkilöiden rikkinäisyyden kautta yhteisön toiminta painottuu hyvin voimakkaasti muiden kristillisten yhteisöjen ja niiden toiminnan vastustamiseen epärakentavalla ja Jumalan mielenlaadun vastaisella tavalla.
Otan esimerkin jonka kautta ehkä ymmärrät omakohtaisesti mitä tarkoitan. Vähän aikaa sitten vastasit keskusteluun aiheesta "Jeesus on Isä", että et ymmärrä minkä vuoksi jotkut näkevät niin paljon vaivaa ja aikaa tuollaiseen sinun mielestäsi itsestäänselvään asiaan jota et näe uhkana. Kuitenkin jostain syystä esimerkiksi nimimerkki PetriFB kaikesta päätellen kokee asian olevan tärkeä ja potentiaalinen uhka, sillä hän tuli panostamaan keskusteluun aika paljon (mitä hän ei tehnyt toisessa keskustelussa vaikka jotkut aika suoraankin haastoivat häntä siihen). Eli tuossa oli täysiin sama kuvio kuin meidän ammoisissa ylikarismaattisuus-keskustelussa, mutta tällä kertaa sinä olit "vähättelijä" ja "vaientaja". Koska et nähnyt aihetta niin tärkeäksi ja suureksi ongelmaksi, vaikka toinen ilmeisesti näki.
Miten voimme sitten arvioida objektiivisesti, mikä on todella vakavasti otettava uhka johon "kannattaa" panostaa? Se on vaikea kysymys. Ehkä meillä kaikilla on tarkoituksellakin oma painotuksemme ja rajoittunut näkökyky, niin että kaikki tärkeät asiat tulee tuoduksi esille. Koitan itse hyväksyä tämän ja antaa muiden varoitella jos he kokevat jonkun asian niin tärkeäksi. Kunhan se tapahtuu tavalla, joka ei saa aikaan epätervettä pelkoa ja ahdistusta. Ehkä tämä on sitten minun painotukseni, taistella epätervettä pelkoa ja ahdistusta aikaansaavaa julistusta vastaan. Ottaessani kantaa esim ylikarismaattisuudesta varoittamiseen, niin varsinainen huolenaiheeni liittyy nimenomaan siihen varoittamiseen. Sama koskee kaikkea varoittamista. Koen joskus varoittamisessa sellaista, mikä voi helposti johtaa neuroottiseen ahdistukseen ja pelkoon. Mielestäni sielujen paimentamisen (jota varoittaminen on) voi ja tulee aina tehdä tavalla, joka aikaansaa vapautta ja iloa ja rauhaa, ja samanaikaisesti pyhitystä ja kasvua Jumalan tahtomaan suuntaan.
Ymmärrätkö paremmin mitä tarkoitan?
Täytyy vielä sanoa, että olen alkanut arvostamaan sinua yhä enemmän, mitä kauemmin luen juttujasi. Mielestäni sinussa yhdistyy hyvällä tavalla suorapuheisuus ja puolueettomuus. Ja koen saavani paljon hyvää sinun kauttasi ja kanssasi keskustelemalla. Siunausta!