Mä ajattelen hyvin saman lailla kuin Jukka, tuosta että jos meillä on syntielämää mistä tiedetään että pitäisi todella tehdä parannusta eikä leikitellä armolla, niin silloin ei voida olla Jumalan suojelun alla. Näin mä ainakin ymmärrän. Mulle on tullut monta vaivaa ja kipua ihan katkeruuden takia.
Ja kun ei ole lupaa olla katkera kellekkään mistään. Onhan Herra yrittänyt ihan nätistikkin aluksi saada mua kääntymään katkeruudesta pois, mutta kun on kova pää ollut niin se on ollut. Nykyisin muistan, muistan jo kun meinaa tulla tilanne missä voisi katkeroitua, että pitää olla nöyrä ja pyrkiä todelliseen anteeksiantoon ihan heti, muuten mulle tulee pipi. Siis ihan oikeesti, saan ihan fyysistä kipua vitsana.
Mutta mä myös olen selvinnyt hengissä monta kertaa, ollut ihan sekunneista kiinni... Viimeeksi oli kiinni elmukelmun paksuuden verran

mulla oli ihan hurja riskiraskaus ja ei olis tarvinnut kun yhden "väärän" liikkeen, niin kohtu olisi voinut revetä ja multa ja vauvalta henki pois.
Voi että, miten Herran läsnäolo oli niin voimakasta ja sain valtavan levollisen mielen. Olin kuitenkin koko raskausajan kotona meidän kolmen muksun kanssa, pienin oli silloin reilu 1,5 v. Itku tulee ihan vieläkin, kun muistelee sitä miten Herra meitä kannatteli ja teki vielä ihmeen, poisti arpikudosta mun vatsasta ( odotettiin vaikeaa sektioita niiden takia) ja leikkaus olikin helppo ja lääkärit ihan ihmeissään

Kyllä meillä on ihmeellinen Jumala. Välillä olen rukoillut, että Herra parantais mun autoimmuuni sairauden, mutta kai se on nyt hyvä näin. Sekin on Herran kädestä, niin mä se otan.
Herra päättää milloin tekee mitäkin ja milloin sallii mitäkin.
Ja ei tuo autoimmuuni loppujen lopuks ole paha, osaanpa paremmin pitää itsestä huolta
joten olen oppinut tärkeitä läksyjä sen kautta

Jukka, Jumala voi sinuakin auttaa milloin vain, muista pitää se vaihtoehto avoinna

Siunausta!