Kirjoittaja lara.tomb.raider » 27. Touko 2011 12:47
Kaksi näkemystä: toisten mielestä hengellisen kirjallisuuden tulisi olla täysin ilmaista ja kaikkien saatavilla, toisten mielestä siitä on hyvä maksaa jotain. Tässä siihen hieman pohjatietoa:
Muusikot, näyttelijät, kuvataiteilijat ja kirjailijat ovat yleensä laittaneet vuosien panostuksen opiskeluun (käyneet kesäkursseja,opiskelleet yliopistoissa tai ammattikorkeakouluissa), hankkineet materiaalia (tietokone kirjoittamiseen, nuottikirjoja, värejä ja pensseleitä), käyttäneet aikaa ja vaivaa taitojen hiomiseen. Jos henkilökohtaisesti teen nopean laskelman, niin minulla on nuottimateriaalia (opetus ja omaan käyttöön) ja soittimia (sekä lisäosat ja huoltotarvikkeet) 13.000-15.000 euron arvosta. Osan olen saanut lahjoituksena, osan ostanut töistä ansaitsemillani rahoilla. Se, että joku tekee hengellisiä lauluja ja kirjoittaa ne nuotinkirjoitusohjelmalla (siis esim. sähköpiano, nuotinkirjoitusohjelma ja tietokone, tulostin) kustantaa vähintään 2500 euroa. Tarkoitan nyt sellaisia laitteita, jotka eivät ole vielä kalleimmasta päästä, mutta joilla pystyy työskentelemään. Studiolaitteet (cd-levyn äänitykseen) lähtee 10.000 eurosta ylöspäin. Joku nämä maksaa tai lahjoittaa. Soittimet (keskitasoiset tai hyvät) maksavat syystä, että ne tehdään suureksi osaksi käsityönä. Apurahat mahdollistavat työskentelyn vailla papereiden täyttämistä (esim. osa-aikatyöttömyysrahojen saamiseksi). Kaikki taiteilijat eivät ole niin onnellisessa asemassa, että he saisivat 3 vuodeksi apurahan ja voisivat työskennellä vailla tulospaineita tai rahan jatkuvaa kyttäämistä.
Soittajat, laulujat, puhujat ja muut tulevat seurakuntiin, mutta yleinen käsitys on se, että he tekevät sitä suuresta ilosta, rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäisiin ja ilmaiseksi. Kukaan ei varmaankaan tule seurakuntaan "keikalle" rikastuakseen, ja sydämen palo täytyy olla mennäkseen palvelemaan. Fakta on, että bensaa pitäisi saada autolla kulkemiseen, ruokaa pöytään ja vuokrakin maksettua. Joskus olisi kiva ostaa uusi vaate. Kuulee kysyttävän myös "Mitä sinä sitten oikeasti teet työksesi?". Kun vastaa "Tätä: kierrän puhumassa", niin toivotetaan Jumalan siunausta ja vaihdetaan jutun aihetta. Ihmiset käyttävät rahaa sanomalehtien tilaamiseen monta sataa euroa vuodessa, mutta eivät voi maksaa hengellisestä kirjallisuudesta. Samat seurakuntalaiset käyvät mahdollisesti kaupunginorkesterin konsertissa joka viikko, mutta eivät halua maksaa Jeesus-cd:stä 8 euroa. Kolehtiin, joka kerätään vaikka Namibiasta tuleville puhujavieraille, annetaan 3 euroa ja silti viikonlopun karkki- ja sipsipusseihin menee 5-15 euroa. Seurakunnissa on sellaisia ihmisiä, jotka käyvät kuorossa laulamassa ja tekevät päivätyönsä muualla. Heille sillä rahalla ei ole silloin taloudellista merkitystä. Jos kuoronjohtaja tekee kuitenkin kokopäivätoimista työtä musiikin parissa, hänelle siitä olisi hyvä maksaa edes sen verran, että hän saisi bensakulut katettua. Tein opiskeluaikana muuta kuin "oman alan töitä" todella pitkään kattaakseni opiskelut ja kesävuokrat (ei saanut opintotukea). Työ, mitä tein, ei tuntunut mieluisalta: tiesin, että minun kutsumukseni oli musiikin parissa. Kykenin silloin tekemään hyvin paljon ilmaista työtä seurakunnassa. Se oli silti kuluttavaa: oli tienattava että voi ilmaiseksi palvella. Mitä enemmän tein vapaaehtoisesti, sitä enemmän minulta odotettiin. Jokaisella meillä on se Isän antama kutsumus, työ ja paikka. Kirjailijat joutuvat usein perustelemaan työtään muille, koska tulos ei ole aina suoraan mitattavissa. "Kuinka montaa kirjaa on kirjoittanut" ei voi verrata "kuinka monta vuotta on ollut töissä bussikuskina".
Ymmärrän vähävaraiset, joilla ei ole varaa kuin ruokaan ja niukasti johonkin muuhun. En tarkoita tässä yhteydessä heitä. Olisi hienoa, jos ne, joilla rahaa on, voisivat lahjoittaa sitä vaikkapa "apurahan" omaisesti jollekin henkilölle, jotta cd-levyjen hintaa ja muuta saataisiin alhaisemmaksi tai voitaisiin lahjoittaa ilmaiseksi. Raha on vaihtoväline, ei itseisarvo! Toisaalta olisi hienoa elää sellaisessa maailmassa, jossa pelattaisiin muun kuin rahan kanssa. Jos ajan nurmikkosi, lainaa sinä autoasi minulle huomiseksi kauppareissuksi -periaatteella.
JHK:lla oli musiikin tyylilajeista hyvä maininta, että tyylilajit jakautuvat moniin erilaisiin. Esimerkiksi heavyn alla on moneja eri alalajeja. Näistä asioista voidaan keskustella ja vääntää paljonkin, osa hedelmällisesti ja osa hedelmättömästi. Joku saa humpasta huonoja muistoja kapakkaelämästä, mutta minulle humppatyylinen musiikki ei tuota ahdistusta. Kun mennään vaikkapa afrikkaan, heidän rytmimaailmansa on erilainen: siellä tanssi on osa arkipäivää seurakunnassa. Jos siis koen omakseni tanssia kirkossa virsien tahtiin, sitä kummeksutaan täällä, ei afrikassa. Ihmisillä on pikkusieluinen taipumus tehdä omista tavoistaan ja mielipiteistään sääntöjä ja ohjeita - joilla ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa. Myös minä itse syyllistyn tähän, en ole sen parempi. Syntiä ei tule suvaita, mutta kaikki erilaisuus ei ole syntiä.
Missä menee sitten makuasian ja synnin ero? Usein tehdään näkemyseroista syntiä, vaikka se ei sitä ole. Esimerkiksi henkilö A on katsellut tietokoneelta pornoa tai tehnyt sijoitushuijauksia, jolloin hänen toimintansa on silloin väärin, syntiä. Henkilö B käyttää tietokonetta sähköpostin kirjoittamiseen, käyttää skypeä jutellakseen ulkomailla asuville sukulaisilleen ja keräilee netin kautta postimerkkejä. B:n toiminta näyttää A:n silmissä järjettömältä, ja henkilö A varoittaa haureudesta ja rahanahneudesta. B taas ei voi ymmärtää A:n näkökulmaa, mutta pitää tietokoneen kiinni B:n ollessa kylässä. Yksiselitteistä vastausta ei varmaan ole musiikkityylikysymyksiin. Tai en minä ole ainakaan ole löytänyt.
Kiitos kaikille mielinkiintoisista näkökulmista! Täytyy ottaa huomioon myös se, etten itse toiminnallani saata lähimmäistä kiusaukseen, on se sitten musiikki tai muu asia.
