Uskonaskel

Mä löydän itseni Israelin erämaavaelluksesta.. Mä en oikein osaa uskoa mihinkään ja mä olen sellainen purnari ja napisija Muta mä en OSAA olla muuta, vaikka kuinka toivoiskin olevansa muuta, en pysty olemaan muuta

Kyllä se on mulla kanssa tuo erämaavaellus. Ihan viimeisimpiä kohtia, joita olen raamatusta alleviivannut nyt muutaman päivän sisällä:

Sinä seurasit minua autiomaassa, maassa, jossa mikään ei kasva.
Jer. 2:2

Onhan jokaisen meidän lihassa taipumusta nurinaan ja valittamiseen, kun elämän olosuhteet ovat epämieluisat. Raamattu tekee kuitenkin eron sen välille minkälaiset taipumukset meidän lihassa on, ja mitä tekoja me tehdään. Varmasti Joosualla ja Kaalebilla ja muilla uskonsankareilla oli ihan samat taistelut omasta lihasta nousevaa nurinaa vastaan. Mutta he päättivät kuitenkin tehdä toisin.

Minusta on aika hölmöä rinnastaa itsensä mihinkään Raamatun hahmoon, sillä kaikki he olivat samanlaisia ihmisiä kuin mekin. Sama liha, samat taistelut, sama mahdollisuus vastustaa lihaa ja taipua toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti. Me voidaan langeta ja kompuroida samalla tavalla kuin Raamatun surkimukset, mutta me voidaan myös nousta ylös ja taistella voitollisesti samalla tavalla kuin Raamatun sankarit. Valinta on meidän.

Minä olen viinipuu, te olette oksat.

Löydän itseni psalmista 27 ja vastaavat psalmit.

Muutan ne osaltaan realistisemmiksi kuten "vaikka minun isäni ja äitini minut hylkäävät niin Herra minut korjaa."

Kun tulee hyljätyksi satoja kertoja kaikissa tilanteissa niin tuo ei enää ole muotoa "hylkäisivät" vaan "hylkäävät". Ja se tuo enemmän lohtua kuin joku jossittelu.