Päivän sana

[vaisuliini]

*
Valo loistaa pimeydessä

"Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa." (Joh. 1:5)

Yksi lempipsalmeistani on jollain tragikoomisella tavalla Psalmi 88. Se on yksi Raamatun synkimmistä kohdista. Kun monet muut Psalmit päättyvät synkeyden ja ahdistuksen jälkeen kiitokseen ja Jumalan avun ylistykseen, tämä Psalmi päättyy sydäntä riipaisevasti näin: "Kaikki ystäväni sinä olet karkottanut, nyt on seuranani vain pimeys."

Olen itkenyt Psalmin ääressä lukemattomia kertoja. Se pystyy kuvaamaan epätoivoa, jota itsekin niin monesti koen. On äärettömän sielua hoitavaa, että Raamatusta löytyy ainakin yksi Jumalan ihminen, joka koki elämässään jotain niin pimeää, ettei edes toivoa tuntunut olevan. Juuri se on tuonut toivoa.

Ajattele tätä totaalista pimeyttä vasten sitä, että Johanneksen mukaan Jeesus on Valo. Tämä Valo loistaa nimenomaan pimeydessä. Vaikka me luulemme olevamme pimeydessämme yksin, Jeesus on siellä aina kanssamme. Ja vaikka pimeys nujertaa ja taittaa meitä, Häneen se ei pysty. Kristus ei himmene pimeydessämme vaan valaisee sen.

Voit luetella tähän mielessäsi kaikki ne pimeydet, joita koet joko itsessäsi tai olosuhteissasi. Ajattele sitten Kristuksen astuvan kirkkaan loistavana keskelle suurinta hätääsi. Valo on ainoa lääke, joka todella auttaa. Vaikka et löytäisi valoa positiivisesta ajattelustasi, tahdon päätöksistäsi tai ystävistäsi, Kristuksesta se löytyy aina. Ja Kristus löytyy Jumalan Sanasta, Raamatusta.

Ajattele taskulamppua ja sen tuomaa valoa. Päivänpaisteessa sen teho näyttää mitättömältä. Mutta ota se avuksesi yön pimeyteen, niin jo alkaa loistamaan. Sen valon avulla pimeys ei tunnu niin pelottavalta ja näet turvallisesti suunnistaa eteenpäin. Samoin Kristus loistaa elämässämme sitä kirkkaammin, mitä syvempi on synkeys. Hänen kirkkautensa on verrattomasti suurempaa kuin mikään koettavissa oleva pimeys.

On monia aikoja, jolloin haluaisimme kokea ja nähdä tämän valon. Haluaisimme sen vievän pimeyden mennessään, haluaisimme kylpeä valossa. Ehkä senkin aika tulee. Mutta jaksa pimeydessäkin uskoa, että Kristus on valosi, Hän johdattaa sinua. Hän varjelee valollaan, ettei pimeys saisi sinua valtaansa.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Jeesuksen tulee kasvaa

"Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." (Joh. 3: 30)

Tässä on kaikki Jumalan päämäärä meidän elämäämme varten näkyvillä yhdessä Johannes Kastajan lauseessa. Johanneksen näkyvä palvelutyö oli päättymässä ja Jeesuksen alkamassa. Jotkut Johanneksen seuraajat surivat tätä ja valittivat hänelle, että kaikki ihmiset alkoivat seuraamaan Jeesusta. Johannes koki kipeää pienentymistä mutta samalla hän näki Jumalan Karitsan kirkkauden ja iloitsi.

Me kysymme, miksi hyvä ja rakastava Jumala on antanut meidän kulkea niin kivuliaita ja musertavia teitä? Me kysymme, miksi alun vahva hengellisyytemme on kuivunut kasaan ja miksi huikeat näköalat ovat vaihtuneet tilattomuuden kokemuksiin. Miksi miekat ovat lävistäneet sydäntämme yhä uudestaan ja miksi olemme joutuneet niin lukuisiin kuoleman kouluihin? Vastaus on tässä: jotta me pienentyisimme.

Jeesus voi kasvaa meidän silmissämme ja meissä vain sitä mukaa kun me kutistumme. Jumala riisuu meidän loputonta itseluottamustamme jotta se voisi jatkuvasti kiinnittyä itsemme sijasta Jumalan Poikaan. Mitä suuremmaksi Jumala sinut tekee valtakunnassaan ja sen työssä, sitä kumarammassa joudut kulkemaan. Se on taivaan valtakunnan sääntö.

Kipeimmät elämänkoulumme voivatkin olla Jumalan suurimpia siunauksia. Mutta eivät särkymiset vielä itsessään saa aikaan jumalallisia päämääriä. Niiden keskellä voi nimittäin käydä niinkin, että katkeroidumme ja menetämme uskomme armolliseen Jumalaan. Missä on särkymisen ja pienentymisen kouluja, siellä myös vihollisen voimat ovat valmiina iskemään arkaan omaantuntoon.

Siksi tarvitsemme julistajia, puheita, kirjoja ja seurakuntia, jotka pitävät Herraa Jeesusta esillä. Nimittäin kun me pienennymme, meille tulisi siinä samalla tuoda esille Jeesuksen suuruutta. Täten emme jäisi surkeutemme vangeiksi, vaan juoksisimme Jeesuksen luokse nauttimaan Hänen armostaan ja kirkkaudestaan.

Jeesuksen on tultava suuremmaksi, ei vain yleisesti, eikä vain toisille vaan minulle. Jos siis löydät opetusta - mistä tahansa - jossa sinua sidotaan kiinni Herraan Jeesukseen Kristukseen, pysy sen piirissä. Anna Herran Jeesuksen evankeliumin olla silmiesi ja huomiosi keskipisteenä ja silloin sinulla pienuudessasi on Jumalan suuruus.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Armo ja ahneus

"Veljet, tahdomme tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta." (2. Kor. 8:1-2)

Paavali kuvaa sitä, mitä Jumalan armo vaikutti Makedonian seurakunnissa - he näkivät toisten seurakuntien omaansa suuremman ahdingon ja halusivat tukea heitä äärimmäisen köyhyytensäkin keskellä. Kaukana oli nuriseva mieli, he lahjoittivat omista vähistä varoistaan toisille iloisen mielin. Tätä Jumalan armo vaikuttaa.

Monet liikkeet, seurakunnat ja yksittäiset hengellisen työntekijät joutuvat painimaan taloudellisten huolten kanssa. Me emme Suomessa elä äärimmäisessä köyhyydessä mutta silti emme kykene tukemaan evankeliumin työtä tarpeeksi. Eihän syynä olisi vain ahneus?

Samaan aikaan kun huomiomme keskittyvät tiettyihin ihmisten synteihin ja ongelmiin, Jumala saattaa osoittaa meitä seurakuntien sisäpuolella olevia "malliuskovia" ja kysyä, olisimmeko me valmiita antamaan omastamme? Saatamme vastata siihen, että annammehan me, kohtuuden rajoissa. Mutta jos tärkeämpää on ensin oma yltäkylläisyys, talot, autot, veneet ja pankkitilin riittävän suuri sisältö kuin Jumalan valtakunnan työ, kaikki ei ole kohdallaan. Ettemme vain olisi ahneita ja siten Jumalan edessä syntisiä? Eihän vain ole niin, että meidän ahneutemme takia Jumalan työ kärsii ja lukemattomat Jumalan kutsumat hengellisen työntekijät joutuvat palaamaan maallisiin töihinsä? Luulen, että vielä joskus tulemme vastaamaan tästäkin.

Armoa joskus vähätellään. Syynä on ehkä kavennettu syntikäsitys. Jos emme ole julkisyntisiä samoin kuin "se ja tuo", voimme kokea pientä ylemmyyttä ja hyvänolontunnetta. Samalla saatamme kuitenkin olla esimerkiksi ahneita. Ja silloin olemme auttamattoman syntisiä. Jeesus käytti evankeliumeissaan kymmenen kertaa enemmän aikaa opetukselle rahasta ja omaisuudesta kuin seksuaaliasioista. Onko meillä oikeus kääntää suhde toisinpäin?

Kun armon evankeliumi saa olla keskellämme ehdoitta ja rajoituksitta, silloin sillä on vaikutuksensa. Yksi tärkeä vaikutus on huoli toisista. Ja huoli Jumalan asioista. Kaikkia ei ole kutsuttu näkyvään hengellisen työn tekemiseen. Mutta kaikki on kutsuttu mukaan samaan työhön, kukin omalle paikalleen.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Kaikki on Jumalasta

"Herra, isiemme Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, säilytä kansassasi tämä mielenlaatu, niin että se haluaa aina pysyä lähelläsi." (1. Aik. 29:18)

Daavid oli pitämässä viimeistä suurta puhettaan kansalle ja puheen sisältö koski hänelle rakasta aihetta, tulevaa Jumalan temppeliä. Sitä varten Daavid oli tehnyt paljon valmisteluja ja nyt puheensa yhteydessä hän velvoitti kansaa auttamaan rakennustöissä poikaansa Salomoa. Daavid samalla itse lahjoitti valtavan omaisuuden temppelihanketta varten, koska hän rakasti Jumalaa (29:3). Samoin kansa antoi auliisti omastaan (29:6). Daavid totesi, että tämä mielenlaatu palvella Jumalaa auliisti ja iloiten oli Jumalan antamaa lahjaa.

Haluan nyt kirjoittaa vajavaisella ymmärrykselläni Jumalan suvereenisuudesta. Kaikki Jumalan syvemmin tunteneet ovat saaneet nähdä Jumalan olevan suurempi kuin mitä heidän käsityskykyynsä mahtui. Mooses näki, että kaikki on Jumalan vallassa (5. Moos. 32:39), Jeremia itkee Jumalalleen tajutessaan, ettei ihmisen askeleet ole hänen omassa vallassaan ja huutaa Jumalaa kääntämään kansan mielenlaadun.

Uskossa kasvu on kahdenlaista ymmärryksen lisääntymistä; toisaalta se on sen sisäistämistä, miten pieni on ihminen ja toisaalta sen käsittämistä, miten Jumala on kaikki kaikessa. Tämä on vastoin harhaoppien ydintä, niissähän uskotaan ihmisen mahdollisuuksiin ja siitä seuraa erilaiset synergiaopit (yhteistyöopit).

Jumalan suvereenisuuden korostaminen ei mitätöi ihmisen vastuuta. Mutta se auttaa meitä ymmärtämään, miten riippuvaisia olemme Herrasta Jeesuksesta. Meissä itsessämme ei ole halua lähestyä Jumalaa, ei luopua synneistämme eikä palvella lähimmäisiämme. Turhaan etsimme näitä tärkeitä ominaisuuksia omista tunteistamme tai yritämme saada niitä itse aikaan. Sen sijaan meissä tulee olla tämä Daavidin ja muiden pyhien mielenlaatu: anna Jumala, vaikuta, säilytä, nosta ja kanna!

Jumala vaikuttaa meissä kaiken hyvän Raamatun ja Henkensä avulla. Hänen Henkensä avaa meille evankeliumia ja sitä oppiessamme meihin luodaan yhä lisääntyvää halua luopua väärästä ja lähestyä Jumalaa sydämemme halulla. Kaikki on Jumalasta. Eikä tämä Jumala ole oikukas, etäinen ja mielivaltainen vaan Hän on sinun Jumalasi. Suvereeni Jumala on samalla läheinen Isä.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Herra ei unohda ahdistettuja

"Jumala ei unohda köyhää ainiaaksi, sorrettujen toivo ei raukea tyhjiin." (Ps. 9:10)

Tähän köyhä-sanaan tulee liittää juuri sorretut, ahdistuneet, heikot ja taakkojen alle väsyneet ihmiset. Psalmin lupaus on ihana. Jumala ei unohda yhtäkään tällaista ihmistä eikä Hän jätä auttamatta.

Se, ettei Jumala unohda ainiaaksi, ei tarkoita sitä, että Hän ylipäätään hetkeksikään unohtaisi yhdenkään ihmisen ongelmat ja tilanteen. Daavid uskoakseni tarkoittaa, että me joudumme monesti kokemaan monenlaista painetta ja kipua ennen kuin Jumala puuttuu asioihin. Vaikka apu näyttäisi viipyvän, se kuitenkin tulee.

Jumala ei viivytä apuaan kiusatakseen meitä tai ollakseen muuten vain välinpitämätön. Ei, Hän on välittävä ja lähellä oleva Jumala. Meidän kärsimyksemme tuottavat kipua myös Hänelle. Jumala tekee aina, joka päivä työtään lastensa parhaaksi. Hän käyttää monenlaisia asioita, jopa perkelettä omien suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Niin, Jumalan vastustajakin joutuu palvelemaan meidän parastamme.

Köyhille eli sorretuilla ja ahdistetuille ei ole muuta kuin toivo. Heidän toivonsa on siinä, että Jumala kuulee ja näkee heidän kurjan tilanteensa. Daavid vakuuttaa, että tällainen toivo ei voi raueta tyhjiin. Toivo tarttuu kuin tyhjyydestä Jumalan viitan liepeisiin ja näkee jo etukäteen kuinka Jumala tulee pelastamaan ja luomaan kaiken uudeksi. Jumala iloitsee nähdessään tällaista toivoa ja siihen Hän vastaa. Jumala muistaa köyhää jo tässä ajassa lukemattomilla hyvillä lahjoillaan. Ne saattavat vielä yllättää sinut. Matkan päässä Hän kantaa sorrettunsa Taivaan kotiin ja siellä on ikuinen ilo.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Erilaiset elämän valttikortit

"Hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti köyhien asiaa." (Jes. 11: 3-4)

Tein järjestyspoliisin töitä 10 vuoden ajan ennen loukkaantumistani ja tapasin työssäni monenlaisia ihmisiä ja näin eri ihmiskohtaloita. Eniten minua satutti nähdä lasten kärsimys. Jotkut lapset joutuivat elämään sellaisissa olosuhteissa, ettei heillä inhimillisesti katsoen ollut valoisaa tulevaisuutta edessään.

Tässä elämässä me emme saa samanlaisia "valttikortteja käteemme". Joku joutuu kärsimään erilaisista päihderiippuvuuksista läpi elämänsä sen johdosta, että hänen äitinsä on käyttänyt päihteitä raskausaikana. Jonkun elämä on yhtä läheisriippuvuutta kun lapsuus ja nuoruus on kulunut narsistin varjossa. Yksi joutuu kärsimään masennusta, toinen jostain toisesta mielen alueen sairaudesta. Nämä ongelmat tulevat näkyviin erilaisina hankaluuksina elää "normaalia" elämää.

Me ihmiset arvioimme toisiamme sen mukaan, mitä kuulemme toisistamme ja mitä näemme toistemme elämästä päältä käsin. Samat arviointiperusteet astuvat myös seurakuntiemme sisään. Arvioimme tietoisesti ja alitajuisesti toisiamme ja arviomme on vääjäämättä hyvin pintapuolista; harva meistä tuntee toisen ihmisen pinnan alta. Sen vuoksi arviomme ja tuomiomme toisista ihmisistä menevät monesti harhaan.

Jumalan laki on kaikille sama mutta näkyvillä mittareilla mitattuna me ihmiset onnistumme sen edessä eri tavoilla. Pohjaan saakka mitattuna olemme yhtä syntisiä jokainen. Mutta arvioidessamme toisiamme "silmämitalla", näytämme kykenevän eri tasoille jo sen takia, että saamme elämäämme erilaiset edellytykset. Näyttää siltä, että helpommalla päässeiden ja paremmilla elämän edellytyksillä varustettujen on aina suuri houkutus arvioida ja tuomita heikompiaan. Jos itsellä ei ole koskaan ollut houkutusta päihdeongelmaan, sillä helppouden mittarilla mitataan myös toisia.

Onneksi Kristuksemme on toisenlainen. Hän tietää kuinka paljon lahjoja ja edellytyksiä kullekin on annettu. Hän tietää, että joku ulkoisesti mallikristitty saattaa elää kaukana siitä, mitä hänelle oli annettu ja mihin hänet oli kutsuttu. Ja Hän näkee, että joku riippuvuuksien kanssa loppuun saakka taisteleva kristitty elää niin taiten kuin vain niillä eväillään kykenee.

Erityisen koskettavaa on Jesajan maininta, että Jeesus ajaa vakaasti köyhien asiaa. Siis juuri huono-osaisten, heikkojen ja epäonnistuneiden. Heidät Hän vetää lähelleen ja opettaa hellästi taivaan valtakunnan todellisuuksia. Hän puolustaa heitä vakaasti ja lakkaamatta. Jos syytämme heikkoja, saatammekin syyttää itseään Kristusta. Olen sanonut tämän ennen ja sanon nytkin: tulemme vielä kerran hämmästymään, miten köyhät ja heikot nostetaan kunniaan.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Jeesuksen tuomio

"Jeesus sanoi: `Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.´" (Joh. 9: 39)

Jeesus oli juuri parantanut syntymästään sokean miehen, jota pidettiin sokeutensa takia täysin synnin vallassa olevana. Juutalaisen tuolloisen käsityksen mukaan muun muassa sairaudet olivat Jumalan tuomiota ihmisille, jotka eivät pitäneet lakia. Fariseukset syyttivätkin miehen olevan "syntiä täynnä" (Joh. 9:34) ja heittivät tämän ulos synagogayhteydestä parantumisen vuoksi. Fariseuksille oli kova paikka, että Jeesus oli tehnyt vastaansanomattoman ihmeen.

Parantamisen jälkeen Jeesus kohtasi miehen uudelleen ja kysyi häneltä, uskoisiko hän Jeesuksen olevan odotettu Messias? Mies uskoi. Samaan aikaan Jumalalle omistautuneet, lain tuntevat ihmiset torjuivat Jeesuksen. Jeesus sanoi tuomionsa liittyvän juuri tähän: itsessään onnistuneet ja vahvat jäisivät synteihinsä, mutta syntiset saisivat armahduksen ja yhteyden Jumalaan.

Jeesuksen fariseuksille osoitetut sanat ovat edelleen ajankohtaisia: ... mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä" (9:41). Teen nyt (uhka)rohkean sovelluksen: eikö meille kristikansassa ole niin vähän elämää juuri sen tähden, että me olemme mielestämme niin näkeviä ja onnistuneita? Onhan meillä kyllä puutteemme ja vikamme - tunnustamme - mutta emme sentään ole yhtä syntisiä kuin "se ja tuo". Eivät meidän syntimme niinkään estä hengellisen elämän virtaa kuin niiden kieltäminen. Syntisyytemme näkeminen ja tunnustaminen vie meitä jatkuvasti Jeesuksen luokse ja Hän lahjoittaa meille anteeksiantamuksen ja itse Elämän. Mutta jos olemme liian näkeviä, pärjäämme omillamme emmekä tarvitse Jeesusta.

Mietin varovaisesti mielessäni, että onkohan Jeesuksen tuomio tänään voimassa? Entä jos tänään juuri ne näkevät taivaan kirkkauden selvimmin, joita me emme pidä arvossa? Jotka ovat mielestämme liian syntisiä? Olenko minä vaarassa sokeutua? Jeesus auta.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Miten usko uudistuu?

En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa." (Gal. 2:20)

Miten usko uudistuu? Tähän kysymykseen vastataan väärin, jos huomio kiinnitetään ihmiseen ja sanotaan, että "tekemällä sitä, välttämällä tuota, luopumalla, antautumalla" ja niin edelleen. Ne kaikki ovat uskon ja sen uudistumisen seurauksia, välttämätöntä uskon siemenen satoa.

Usko uudistuu aina silloin, kun se löytää kadottamansa kohteen, Kristuksen. Usko on luottamusta Vapahtajaan, evankeliumiin, armoon ja syntien anteeksiantamukseen. Usko on jotain, mitä järki ei ymmärrä, se on hengellistä yhtymistä Jumalan Poikaan. Usko katselee Kristusta ja omistaa Hänet itselleen.

Jotkut tuntuvat pitävän uskoa pienenä asiana, kuin alkuna, jonka jälkeen tulee korostaa muita asioita, kuten pyhitystä. Mutta jos usko todella omistaa itsensä Kristuksen, miten sen lisäksi voidaan tarvita enää mitään? Uskon kautta kristitty on niin yhtä Jumalan Pojan kanssa, ettei sitä osaa oikein kuvailla. Usko imee Kristuksesta kaiken tarvittavan kuin kasvi imee maasta veden ja ravinnon. Usko samoin luovuttaa Kristukselle kaiken mistä pitää luopua, synnin, kapinan, hengellisen kyvyttömyyden, sielun murheen, kaiken.

Meidän uskomme, kristillisyytemme, hengellisyytemme - mitä ilmaisua halutaankaan käyttää - hiipuu aina, kun siltä varastetaan Kristus. Voiko niin tapahtua? Liian helposti. Kristus katoaa silloin, kun armon sijaan korostetaan ihmisen tekoja, Jumalan lahjan sijaan ihmisen mahdollisuuksia ja kristillisen pääopin, uskonvanhurskauden sijaan kaikkea muita sinänsä tärkeitä ja kristillisiä asioita.

Mutta kun hiipunut, käpertynyt ja pelokas usko kuulee evankeliumia ihanasta, armollisesta ja rakastavasta Jeesuksesta, se roihahtaa liekkeihin. Se löytää jälleen Rakastettunsa ja huudahtaa: "Minun Herrani ja minun Vapahtajani!" ja on täynnä onnea ja iloa. Tällainen usko osoittaa kristillisiä hyveitä, auttaa lähimmäisiään ja palvelee Jumalaa, koska se mielellään jakaa sitä Kristusta, jonka on lahjaksi saanut.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Vaarallinen hengellinen ylpeys

"Mutta valtansa kasvaessa Ussia ylpistyi ja alkoi tehdä syntiä. Hän luopui Herrasta, Jumalastaan, ja meni Herran temppeliin suitsuttaakseen suitsutusalttarilla." (2. Aik. 26: 16)

Ussia oli merkittävä Juudan kuningas, joka oli vallassa jopa 52 vuotta. Hän toimi etsien Jumalan tahtoa ja halusi noudattaa sitä. Sen johdosta hän menestyi uskomattomalla tavalla. Hän sai osakseen vaurautta ja kunniaa ja hänen maineensa levisi kaukaisiinkin maihin.

Ussialla oli hengellinen neuvonantaja nimeltään Sakarja. Raamattu kertoo, että niin pitkään kuin Sakarja eli, Ussia toimi oikein. Oletan, että Sakarja luki Ussialle Mooseksen lakia ja teki tiettäväksi Jumalan mielen mukaisen tavan elää ja hallita. Kuinka paljon me tarvitsemmekaan tällaisia ihmisiä ympärillemme! Kun Sakarja kuoli, Ussia ylpistyi ja luopui - huomaa - Jumalan ilmoituksesta. Hän kyllä edelleen ajatteli palvelevansa Jumalaa, mutta itse valitsemallaan tavalla.

Ussia meni mahtavaksi kuninkaaksi tultuaan suitsuttamaan Jumalan temppeliin. Se oli ankarasti kielletty muilta kun siihen määrätyiltä papeilta. Papit toimivat välimiehinä Jumalan ja ihmisten välillä. Ussia ei halunnut ylpeydessään piitata tästä Jumalan käskystä ja otti papin roolin. Ehkä hän ajatteli olevansa niin siunattu ja mahtava, että hän kyllä kelpaisi siinä missä papitkin. Tuossa episodissa häneen puhkesi spitaali ja hän joutui elämään loppuelämänsä karanteenissa.

Tästä on meillä paljon opittavaa. Ensinnäkin meidän tulee ymmärtää, että voimme lähestyä Jumalaa vain Jeesuksen Kristuksen kautta. Tarvitsemme Ylipappiamme meidän ja Jumalan välimieheksi ja olemme Hänen uhrinsa varassa. Jeesuksen uhrin tähden meidän luetaan vanhurskaiksi ja pyhiksi ja me saamme luottavaisena - itsessämme syntisinä ja puutteellisina - lähestyä Jumalaa. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Mutta jos Jumala käyttää meitä ja alamme saada mainetta joko armolahjojen toiminnan kautta tai opetuksemme kautta, meillä on suuri vaara nousta omissa silmissämme Jumalan järjestyksen yläpuolella. Tällöin saatamme ylpeydessämme ajatella, että Jumala hyväksyy meidän hyvän ja menestyvän elämämme ilmankin "jatkuvaa ristin jankutusta", eli haluaisimme kelvata Hänen edessään oman vanhurskautemme varassa. Se ei tule koskaan onnistumaan. Vain Jeesus on tie Jumalan luokse; Hän ottaa vastaan vain syntiset.

Näyttäisi siltä, että kun Jumala haluaa käyttää yhtä ihmistä valtakuntansa esille tuomiseen, hän laittaa tälle sellaiset painot jalkoihin, jotka pitävät hänet maanpinnalla ja oikeassa suhteessa Jumalaan. Paavalille laitettiin nämä painot, jotta hän ei pystyisi ylpeilemään sillä kirkkaudellaan, jota Jumala hänelle osoitti ja jota hän sai välittää toisille. Se oli evankeliumin kirkkautta.

Kun näet julistajia, hengellisen työn tekijöitä ja armolahjojen käyttäjiä, jotka sanoillaan tai olemuksellaan viestittävät olevansa toisten yläpuolella, älä seuraa heitä. Jos he viestivät selättäneensä syntiongelmansa ja tulleensa vaelluksessaan kokonaan pyhiksi, älä seuraa heitä. Silloin heiltä puuttuu syntisten Vapahtaja ja he ovat Ussian tavoin langenneet pois raamatullisesta Jumalasta. Sama kriteeri koskee myös itseäni: jos julistukseni sisältö ei ole Herra Jeesus Kristus - meidän välimiehemme - vaan tuon esille omaa erinomaisuuttani, vaihda blogia. Hengellinen ylpeys on saatanan ase erottaa meitä Jeesuksestamme ja jättää risti eli anteeksiantamus taaksemme. Se tie tuhoaa sekä julistajat että kuulijat. Jumala varjelkoon meitä siltä.

-Yksin armosta-

[vaisuliini]

*
Jaakon pienet eväät

"Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle." (Joh. 6: 9)

Tänä keväänä olen saanut oppia suuren läksyn Jumalan valtakunnan lainalaisuuksista. Tässä, niin kuin yleensäkin, oppiminen on tapahtunut kantapään kautta. Olen oppinut, että Jeesuksen käsissä meidän elämämme voi tuottaa siunausta ja olla "hedelmällistä". Muutoin ei.

Taustana on hyvä tietää, että olen tehnyt vajaan kymmenen vuotta hengellistä työtä raamattuopettajana. Olen kierrellyt ympäri Suomea, ajanut kuukausittain tuhansia kilometrejä ja pitänyt viikoittain lukuisia raamattutunteja. Olen antanut itsestäni ylikin sen, mitä olisin jaksanut ja samalla antanut lapsilleni poissaolevan isän. Nyt jälkeenpäin tajuan, että parhaimmillaankin vain murto-osa kaikesta tekemisestäni oli Herran kutsumaa. Minä halusin reissata, olla esillä, opettaa ja saada kiitosta. Kyse ei tainnutkaan olla Jeesuksesta vaan minusta.

Viime syksynä jouduin pysäyttämään vauhtini. Syynä oli henkilökohtainen konkurssi, kipeä ihmissuhdehaaksirikko. Samaan aikaan aikaisemmin rikkoutunut selkärankani alkoi tuottaa suunnatonta kipua. Nämä yhdessä vaikuttivat siihen, että päätin lopettaa hengellisen työni muodossa, jossa sitä siihen saakka tein. Se oli syvä luovutus ja monien itkujen kuolemankoulu.

Äkkipysäys teki hyvää. Rukoilin, että Jumala voisi näyttää suuntaa jatkolle. Ajattelin, että hengellinen kutsumukseni oli ohitse mutta samalla rukoilin, että Jumala voisi osoittaa suuntaa jatkon suhteen. Tuntuu hullulta sanoa: ensimmäistä kertaa luovutin Jumalan käsiin opetustyöni ja sen mahdollisen jatkumisen. Raamattu alkoi sen jälkeen puhutella ruokkimisihmeen tapauksella (Joh. 6:1-13). Esille nousivat pienen pojan eväät. Ne eivät olleet ihmisille mitään, mutta Jeesuksen käsissä ne samat eväät riittivät noin 15000 ihmiselle.

Koin kehotusta olla katsomatta ihmisten odotuksiin tai tarpeisiin - ne olisivat aina enemmän kuin pystyisin vastaamaan. En ikinä omilla pienillä eväilläni pystyisi ruokkimaan ketään. En osaisi. Mutta sitten Jeesus tuntui puhuttelevan Sanansa kautta: "Anna pienet evääsi Minulle. Älä katso ihmisten puutteisiin, katso vain Minuun ja luota Minuun." Tyrmistyin ajatellessani, että näinkö helppoa se lopulta olisi? Olisiko minun vain luotettava Jeesukseen ja annettava joka päivä pienet evääni Hänelle? Ihme näytti aikoinaan tapahtuvan Hänen käsissään ja niin se taitaa olla nytkin.

Jumala kutsuu meitä jokaista palvelemaan Häntä ja Hänen seurakuntaansa. Tehtävät voivat olla erilaisia, mutta olennaista on se, että Herra on saanut määrätä paikkamme. Jeesus ei oleta, että kykenisimme täyttämään tehtävämme omilla kyvyillämme. Monet ovat kyllä huikean osaavia, ymmärtäviä, aikaansaavia ja saavat inhimillisesti aikaan paljonkin. Mutta todellista hengellistä ja Jumalan tahdon mukaista kutsumusta toteutetaan Hänen voimassaan. Meidän ei tule keskittyä osaamiseemme, saati sen puutteeseen tai ihmisten odotuksiin. Tärkeää on ainoastaan se, mitä Jeesus haluaa. Olennaista on vielä pienet eväät Hänelle, koska Hän voi käyttää myös oppimattoman eväät siunaukseksi tuhansille. Tai oppineen eväät yhdelle ihmiselle. Hän haluaa ottaa lahjamme käyttöönsä. Me tarvitsemme toisiamme.

-Yksin armosta-