Uskonaskel

Kärsin emetofobiasta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Emetofobia
Tuntuu, että tämä fobia on pahentunut iän myötä. Olen varma, että tämä fobia juontaa lapsuudestani. Olin lapsen matkapahoinvoiva ja automatka pelotti syystä, että isäni suuttui minulle kun voin pahoin. Myöhemmin ollessani toisella luokalla koulussa isäni joi koko illan ja äitini talutti hänet nukkumaan huoneeseen jossa parisängystä isän puoli oli melkein kiinni minun sängyssä. Koko yön isä oksensi siinä vierelläni ja minä pelkäsin. Opin pelkäämään pahoinvoivia sekä humalaisia.

Pelkään vatsatauteja ja lähinnä sitä, että joku muu voi pahoin. Tämä pelkoni rajoittaa myös elämääni sillä kartan kaikkea sellaista missä voin törmätä pahoinvoivaan ihmiseen tai saada vatsataudin meidän perheeseen.

Mieheni työpaikalla on nyt kovasti vatsatautia. Tarkkailen miestäni koko ajan sillä pelkään hänen tulevan sairaaksi. Tänäänkin hän oli mielestäni kovin kalponen ja söi ruokansa kuin väkisin. Itse hän sanoi ,ettei hänellä ole mitään, mutta en oikein usko ja luota hänen sanaan. Hän on ennenkin sanonut ettei ole mitään vaikka onkin ollut kipeä.

Minua pelottaa laittaa tämä rukousaiheeksi tänne. Pelottaa sen vuoksi, koska näiden fobioiden hoitoon liittyy fobian kohtaaminen. Minä en pysty siihen!

Pyydänkin esirukousta että tämä pelkoni väistyisi. Jos tätä pelkoa ei olisi, elämäni olisi huomattavasti helpompaa.

Kiitos teille kaikille!

Rakas taivaallinen Isämme, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, kiitos, että saan tuoda tämän esirukouspyynnön eteesi. Sinä tunnet ja tiedät tämän ihmisen ja näet hänen sydämeensä. Auta ja armahda tätä ihmistä ja vahvista hänen uskoaan. Vain sinä voit parantaa hänet. Tapahtukoon sinun tahtosi hänen elämässään. Sinun on kaikki valta, voima ja kunnia, iankaikkisesti. Amen.

Herran apua sinulle Tadetski

Minullakin on tuo sama fobia, lievänä tosin mutta kuitenkin. Olen kehittänyt aikoinaan kaikenlaisia hallintakonsteja pahalle ololle, ja pystyny niiden avulla pitämään sen aisoissa. Nyttemmin olen kokenut Herran auttavan tässä asiassa, niin etten pelkää enää. Itselläni on kanssa pahoja muistoja lapsuudesta, mutta ne ovat hellittäneet iän ja hengellisen kasvun myötä. Rukoilen puolestasi.

Kiitos teille kaikille!

Se, että tunnustin tämän pelkoni täällä on suuri asia minulle. Jotenkin hävettää, että on tuollainen fobia.

JHK

Ei ole kivaa, että sinullakin on sama fobia. Lohduttavaa on kuitenkin se, etten olekaan ainoa joka kärsii tästä.

Minä olisin varmaan hoitoalalla joko töissä tai opiskelemassa ilman tätä pelkoa. Olen hakenut monta kertaa opiskelemaan lähihoitajaksi, mutta perunut koko homman ennen pääsykokeita. Syynä tämä fobia vaikka olenkin aina selitellyt syyksi jotain muuta.

Sama vaiva täällä yhdellä "rahikaisella" ..en oo tienny että on olemas oikein tuommonen nimi tälle fobialle Olin itte ihan ahdistunu ja väsyny taas kuukauden päivät "epidemian" aikoihin kun meillä tyttö, joka myös pelkää oksennustautia ihan sairaalloisesti.
Näki ennen joulua jonku lapsen oksentavan päiväkodin ruokapöydäs ja siitä lähtien panikoi niin kauan kunnes uskoi että tauti on ohi tällä erää.
5 vuotiaana kärsi elämänsä ensimmäisen taudin ja siitä lähtien on 2 vuotta joka ikinen ilta kysyny nukkumaan mennessä, että eihän tuu oksennustautia, eikä tyydy mihinkään muuhun vastaukseen kuin "ei tuu"...uskossa sen sanon ja ei oo tullu
pesi käsiään ihan alvariinsa ja joutui ihan paniikkiin kun kuuli jossain puhuttavan noro-viruksesta ym:sta.
Aika jännä että se voi olla aikuisellakin.Mulla on yks ystävä joka ottais aina mielellään kaikki mahataudit kun se kuulemma laihduttaa
Saa muistaa rukouksin tätä meidän naperoakin ..pelko on todellista

Toivon paranemista ja Jumalan läsnäoloa!

Itse olen kärsinyt sosiaalisissa tilanteissa hieman toisenlaisesta pelosta. Itse olen reagoinut kaikkeen aina vatsallani (jännitys, stressi), ja joistain ruoka-aineista vatsani voi mennä toisinaan sekaisin ja taas toisinaan se ei reagoi mitenkään. Pelkoni liittyi siihen, että jos en ehdikään vessaan (olen vieraassa kaupungissa tai maassa). Joskus ennen vanhaan suunnittelin jopa kävelyreitit niin, että vessoja oli aina lähellä. Asia meni jossain vaiheessa niin vaikeaksi, että pelkäsin sosiaalisia tilanteita, esiintymistä ja muuta.

Olen edelleen herkkävatsainen ja minun täytyy syödä pääasiassa todella terveellisesti (muuten saan ummetusta tai rasvaripulia). Terveellinen ruokavalio on tietysti sinänsä hyvä asia, ja on auttanut minua. Toinen asia (missä tahansa fobiassa) on se, MITÄ todella pelkää? Minä en pelännyt vatsani sekoamista vaan siitä seuraavaa sosiaalista häpeää. Kerran sanoin itselleni "Mitäs sitten, jos en ehdikään vessaan?". Oloni helpottui samalla sekunnilla ja vapautui siitä todella paljon. Lisäksi, kun olen liikkunut paljon luonnossa, jossa ei ole puuvessoja tai muuta (vain mättäitä ja puskia) ja välillä on pakko ollut käydä siellä tarpeillaan, niin se on tuonut realismin tajua. Liikunta ja ruokavalio ovat auttaneet todella paljon tilanteeseeni. Tottakai joudun miettimään, että jos olen lähdössä pitkälle kävelylenkille, että mitä syön pari tuntia ennen - mutta niinhän urheilijatkin tekevät. Itse asiassa ruokailun suunnittelu ei ollutkaan niin epänormaalia kuin olin kuvitellut. On erittäin harvinaista, että joku voi syödä ja juoda mitä tahansa ja milloin tahansa ja vatsa toimii kellon tarkasti. Olen nykyään kiitollinen, ettei minulla ole ruoka-aineallergioita. Kun syön terveellisesti (satsaan välillä luomuun ja panostan ruoan laatuun), oloni on todella paljon parempi.

Olen kerran sairastanut ruokamyrkytyksen ja tiedän, mitä on kun istuu vessan pöntöllä ja pää lavuaarissa 3 vuorokautta. Sitä en toivo kenellekään! Tiedän siis, että oksentamiseen voi liittyä pelkoa ja inhottavia muistoja - varsinkin jos ne liittyvät tadetskin lailla lapsuuteen. Pelot ja ennakkoluulot siirtyvät helposti lapsiin. Jos vanhempi pelkää hammaslääkärissä käyntiä, luultavasti lapsi oppii pelkäämään samalla lailla...

Toivottavasti tästä on apua:

Miksi pelkään: mitä inhottavaa liittyy tilanteeseen (oksentaminen)?
Liittyykö siihen muistoja, sosiaalista aliarviointia, fyysistä kipua, jotain värejä tai tuoksuja?
Jos tilanteeseen liittyy muita ihmisiä (vanhemmat, täti, veli, mummo, kummisetä, naapurin kaveri...), miksi annan heidän aikuisena vaikuttaa pelon kautta elämääni?
Jos nämä "vaikuttavat henkilöt" ovat kuolleet, niin voinko päästää heistä ja ikävistä muistoista irti?
Voinko nyt kertoa jollekin läheiselle ja luotettavalle ihmiselle tilanteesta, joka ei tiedä tämän kaltaisesta fobiasta tai juuri sinun sairastavan sitä? Puhuminen auttaa.
Millä tavoin pelko vaikuttaa siihen, että esim. ylipeset käsiäsi tai ylläpidät jotain pakkotoimintoa?
Voiko toiminnon jättää pois niin, että pesee käsiään vain wc:ssä käynnin yhteydessä ja ennen ruokailua - muussa tapuaksessa käsidesit ja muut ovat ehdottomasti kiellettyjä?
Jos lisää jotain vatsalle terveellistä (maitohappobakteerit, jogurtti...) ruokavalioon, auttaako se sinua tuntemaan itsesi terveemmäksi?
Voit myös kirjoittaa kirjeen tilanteeseen liittyneille henkilöille (tadetski isälleen), jossa kertoo vihan, surun, pettymyksen ja kaikki tunteet niin yksityiskohtaisesti kuin haluaa. Kirjettä ei tarvitse näyttää kenellekään - kun se on valmis ja siinä on kaikki asiat, sen voi polttaa vaikkapa takassa tai nuotiolla! (Kirjoittamisella on ihmeellinen vapauttava voima.)
Tämän jälkeen kannattaa ehdottomasti rukoilla, että voisi antaa anteeksi niille ihmisille, jotka ovat loukanneet. Kaikki tunteet saa tuntea läpi, vihan ja tuskan ja surun. Niistä voi kuitenkin vapautua ja päästä elämässä eteenpäin!

Voimia ja rakkautta

Lumina mainitsi tuon noro-viruksen joka minulla itse asiassa oli huhti-toukokuun vaihteessa, ei ollut onneksi niin kauhea kuin joillakin muilla on ollut. Oudolla tavalla se itse asiassa sai aikaan sen että nämä asiat eivät enää ole olleet niin pelottavia, vaikka kuukausi taudin jälkeen minulla oli toisinaan paha olo. Huomasi ettei se oksentaminen ole niin kamalaa kuin muistin. (mutta ei noroa seuraavaan pariin kymmeneen vuoteen kiitos!) Oli vielä viikon kuluttua hieman outo olo, vaikka varsinaiset pahat oireet loppuivatkin parissa päivässä.

Herra on auttanu meitä tässäkin asiassa.Nyt 7 vuotias tyttömme sairasti oksennustaudin viime viikonloppuna ja ei ollut millänsäkkään..mutta viimeisenä iltana vielä kysyi että, eihän tuu oksennustautia? Ja minä edelleen vastasin uskossa että "ei tuu" siksikin koska hän ei tyytyny muihin vastauksiin, vaan jatkoi inttämistä niinkauan kunnes vastasin että "EI TUU"
Kysyin vielä eilen että oliko se kamalaa, niin vastas ihan tyynesti että ei Halleluja mikä helpotus

Jumala on auttanu tätä tyttöämme ihmeellisesti myös hammaslääkäri peloissa...sai ihan valtavan rohkeuden ykskaks kun rukoilin väsyneenä työpäivän jälkeen pienen rukouksen...että Jeesus auta ja ilmesty nyt ,en jaksa lähteä tappelemaan,niin Herra vastas saman tien