Uskonaskel

Hei, ajattelin pyytää teiltä esirukousta oman tilanteeni puolesta.

Perhe- ja sukulaissuhteeni ovat hyvin vaikeita ja välinpitämättömiä. Kärsin perheongelmista, joista olen koko elämäni kärsinyt. Äitini ja minun välini ovat todella kylmät ja henkistä väkivaltaa on paljon. Suhteeni isääni on myös välinpitämätön ja huono. Minulla on sisaruksia, mutta en ole kovin hyvissä väleissä heidän kanssansa, haluaisin tutustua sisaruksiini paremmin ja olla heidän elämässään mukana. Elämässäni ei tällä hetkellä ole perhettäni, vaan tällä hetkellä elän yksin.

Kaipaisin kovasti jonkinlaista isä- ja äitihahmoa... Olen aina unelmoinut ja epätoivoisesti nuoruuteni elänyt toivoen tätä. Toivoisin kovasti myös että saisin ainakin vähän edes luotettavia ja rakkaita ystäviä, joita minulla ei tällä hetkellä ole. Minulla on pelkoja ja ahdistuksia liittyen läheisyyteen ja sen takia tuntuu etten voi olla oma itseni ihmisten kanssa.

Kiitän jo etukäteen jos joku jaksaisi rukoilla puolestani

Kun opit tuntemaan Jumalaa Isänä, sitä enempi se isänkaipuu ja isähahmon etsintä väistyy.

Äiti ja isäsuhde heijastuu siihen, millaisena näemme Jumalan. Usein jumalakuvamme on vääristynyt vaikeiden lapsuus ja nuoruuskokemustemme kautta.

Kun oppii tuntemaan Jumalan Rakkauden ja Jeesuksen läheisyyden ja oppii heidän kautta muuttamaan itsensä Rakkauteen niin lähellä ihmiset huomaavat sen .Toista ihmistä ei pidä yrittää muuttaa ,mutta itsensä kautta kulkeva Rakkaus muuttaa kaiken ,kun antaa Hänen virrata.Rukoilen Jumalaa ,että hän eheyttää sinut ja sukusi .Kuitenkin jos suvussa on syvää kaunaa tai muuta ne saattavat aiheuttaa myös sitä ,ettei asiat voi helposti toimia .Tietämättään tahattomasti saattaa meillä olla esteitä ,joita emme huomaa ,ennen kuin joku muu ne paljastaa.

Eilen puhuin äitini kanssa puhelimessa. Yritän tosiaan olla Raamatullinen rauhallinen rakastava uskova, mutta kaikki tunteet pääsivät ulos ja huusin ja kiroilin sekä haukuin äitiäni. Pyysin kyllä anteeksikin. Noh lopulta se on parasta että välit menisivät lopullisesti poikki. Ei tästä oikeen mihinkään pääse....

Hipsunen kirjoitti:Eilen puhuin äitini kanssa puhelimessa. Yritän tosiaan olla Raamatullinen rauhallinen rakastava uskova, mutta kaikki tunteet pääsivät ulos ja huusin ja kiroilin sekä haukuin äitiäni. Pyysin kyllä anteeksikin. Noh lopulta se on parasta että välit menisivät lopullisesti poikki. Ei tästä oikeen mihinkään pääse....

Jeesuksen armo olkoon kanssasi, rakas ystävä

Katsot nyt luonnollisia tunteitasi, niinkuin usein sorrumme tekemään. Anteeksianto on Jumalan tahto, jos katsot sanaa, siihen sinun on pyrittävä. Myöskin vanhempien kunnioitus on sanan mukaista.

Katso kuitenkin Kristukseen, joka on ottanut pois maailman synnit.

Äitisi ei ole täydellinen, kukaan ihminen ei ole.

lonelyrider kirjoitti:

Hipsunen kirjoitti:Eilen puhuin äitini kanssa puhelimessa. Yritän tosiaan olla Raamatullinen rauhallinen rakastava uskova, mutta kaikki tunteet pääsivät ulos ja huusin ja kiroilin sekä haukuin äitiäni. Pyysin kyllä anteeksikin. Noh lopulta se on parasta että välit menisivät lopullisesti poikki. Ei tästä oikeen mihinkään pääse....

Jeesuksen armo olkoon kanssasi, rakas ystävä

Katsot nyt luonnollisia tunteitasi, niinkuin usein sorrumme tekemään. Anteeksianto on Jumalan tahto, jos katsot sanaa, siihen sinun on pyrittävä. Myöskin vanhempien kunnioitus on sanan mukaista.

Katso kuitenkin Kristukseen, joka on ottanut pois maailman synnit.

Äitisi ei ole täydellinen, kukaan ihminen ei ole.

:/ Hmm.. Tekee vaan tosi rankkaa kun ei ole perhettä eikä vanhempien rakkautta. Tuntuu siltä kun olis sisällä tyhjä tila välillä. Ja sellanen kun ei ole koskaan kelvannut vanhemmilleen.... niin tuntuu tosi suurelta. Pelkään aina että en kelpaa muillekkaan.

Usein maalliset vanhempamme ovat kaiken sössineet ja ihmislapset voivat olla rauniota. Mutta arvaapa mitä, Jumalalle kelpaat juuri tuollaisena kuin olet, kun vain ymmärtäisit mikä suunnaton rakkaus Hänellä on sinua kohtaan. Nämä sanat eivät ole mitään tyhjänpäiväisiä ja vaan sanoja, vaan täysiä tosiasioita.

Sinä kelpaat! Sinä kelpaat, usko se itsekin, että kelpaat ja olet hyväksytty, ota se vastaan. Hipsunen, olet Jumalalle suunnattoman rakas ja tärkeä.

Hipsunen kirjoitti:

lonelyrider kirjoitti:

Hipsunen kirjoitti:Eilen puhuin äitini kanssa puhelimessa. Yritän tosiaan olla Raamatullinen rauhallinen rakastava uskova, mutta kaikki tunteet pääsivät ulos ja huusin ja kiroilin sekä haukuin äitiäni. Pyysin kyllä anteeksikin. Noh lopulta se on parasta että välit menisivät lopullisesti poikki. Ei tästä oikeen mihinkään pääse....

Jeesuksen armo olkoon kanssasi, rakas ystävä

Katsot nyt luonnollisia tunteitasi, niinkuin usein sorrumme tekemään. Anteeksianto on Jumalan tahto, jos katsot sanaa, siihen sinun on pyrittävä. Myöskin vanhempien kunnioitus on sanan mukaista.

Katso kuitenkin Kristukseen, joka on ottanut pois maailman synnit.

Äitisi ei ole täydellinen, kukaan ihminen ei ole.

:/ Hmm.. Tekee vaan tosi rankkaa kun ei ole perhettä eikä vanhempien rakkautta. Tuntuu siltä kun olis sisällä tyhjä tila välillä. Ja sellanen kun ei ole koskaan kelvannut vanhemmilleen.... niin tuntuu tosi suurelta. Pelkään aina että en kelpaa muillekkaan.

Hipsunen, ei minun suhteeni vanhempiinikaan ole ollut helppo, mutta se mikä on anteeksiannettua, on anteeksiannettu, eikä sitä tule muistella sen koommin. Siksi tämä riittää, mutta sen sanon, pyri sydämestäsi sopimaan ja antamaan anteeksi, aina se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista! Se vaikuttaa sinun koko uskonelämääsi ja suhteeseesi Jumalaan!

Perhesuhteet vaivaa vieläkin vaikka en enää asu kotona vaan omillani... Näin yksi yö unta missä haukuin äitiäni, kiroilin ja huusin ja siinä unessa oli yksi vanhempi uskova mies joka kauhisteli kiroiluani ja sitä miten puhuin äidilleni....

Sanotaan että lapsuus ja perhekokemukset vaikuttavat loppuelämän ajan, mutta toivon ettei niin ole...

Luultavasti koet unessasi niitä tunteita... eli koet ehkä että olet tullut väärinkohdelluksi ja sisälläsi ehkä sen vuoksi on patoutumia, et ole saanut selvitettyä itsellesi vielä asioita niin, etteivät ne vaikuttaisi elämääsi ja perhesuhteisiisi. Ehkä se kauhisteleva uskova kuvaa myös sinun tunteitasi myös, koet uskonnon tuomaa syyllisyyttä tunteistasi.

Ei tunteet itsestään ole väärin, koska uskon, että jotta voimme käydä asioita läpi, meidän tulee hyväksyä myös ne negatiiviset hylkäämisen ja kaltoinkohtelun aiheuttamat tunnetilat. Eri asia on sitten voiko antaa anteeksi ja selviytyä niin, ettei anna negatiivisten tunteiden katkeroittaa ja myrkyttää omaa sisimpää.

Negatiiviset tunteet, eivät ole yhtäkuin, älä tunne ja koe, mutta asioita ei kannata jättää sille tasolle. Ei meidän tunteista uskossakaan ollessa tule silmänräpäyksessä seesteisiä ja vain rauhaa huokuvaa...mutta meille ehkä on annettu se pieni omatunto joka sanoo ettei kuitenkaan kannata jäädä vihaiseksi vaan päästä vapaaksi.

Moraalisaarnat olisi väärin, elämä ei ole täynnä uskovien luomia säännöksiä, vaan kasvua.