Uskonaskel

Terve taas kaikille uskonaskeleen kulkijoille!
Aikoinaan foorumilla ihmisiin loukkaantunut JHK on päättänyt tulla takaisin, oltuaan ensin kovassa kurituksessa ylpeytensä takia. Ehkä kerron joskus tarkemmin mitä tapahtui ja miksi.

Juttelin taanoin erään vanhemman uskonsisaren kanssa joka kertoi että hän toivoisi että hänen tunteellisuutensa voisi turtua, koska hän kärsii kovin kipeästä myötätunnosta jota tuntee auttamiaan ihmisiä kohtaan - hän sanoi ettei kestä olla. Itse olen aiemmin halveksinut tunteitani, ja tullakseni vahvaksi ensin yrittää tukahduttaa niitä, ja sitten olla kokonaan tuntematta mitään. Paha virhe, rikoin sisäistä maailmaani.

Uskon että tunteet ovat Jumalan luoma tärkeä osa ihmistä, ja niillä on valtavan tärkeä merkitys paitsi henkiselle, niin myös hengelliselle hyvinvoinnille. Sanasta tiedämme että Jumala tuntee, ja koska uskon että Jumala on rajattomasti meitä suurempi, myös Jumalan tunteet ovat siten voimakkaammat kuin omamme - Joka halveksii kykyään tuntea halveksii Jumalan kuvaa itsessään ja siten halveksii itse asiassa Jumalaa.

Missä määrin sitten tunteet saavat vaikuttaa meihin? Jos sana kehoittaa iloitsemaan ja jopa vihastumaan (syntiä tekemättä) niin silloin mielestäni tunteet saavat näkyä ja kuulua niin kauan kun ne eivät johda syntiin eivätkä toisen ihmisen satuttamiseen. Joku voi toki väärässä mielenlaadussa toisen tunteiden ilmaisusta suuttua - kuten Daavidin vaimo suuttui miehensä karkeloimiseen. Suuttukoon sitten pois, oma on ongelmansa. Tunne-elämämme vapautuu ja parantuu erinäisistä haavoistaan Jumalan parantavan työn ja hengellisen kasvun kautta - ei oman sörkkimisen kautta.

Lyhyesti: Ole sellainen kuin olet, ja anna Herran hoitaa sinua.

Tunteet. Olemme tietenkin tuntevia, kaikki tunteet vain eivät ole Jumalan mielenmukaisia. Jos kuuntelemme tunteitamme, sen sijaan, mitä sana sanoo asioista, menemme väistämättä harhaan. Jumala ei ole antanut sellaisia tunteita, kuin masennus, pettymys itseensä jne. Ne ovat ihmismielen kokemia tunteita, ei Hengestä. Raamatussa kuvataan millaiset hedelmät ovat Hengestä ja millaisena se ilmenee.

Pyhä Henki ei aiheuta masennusta, pelkoa, ei sellaisia tunteita jotka aiheuttavat ristiriitaa ja johtavat sekasortoiseen ja epävakaaseen tilaan, sellaiset tunteet ovat ihmisestä itsestään. Jeesuksessa eli Pyhässä Hengessä itsessään on rauha, näin sana todistaa, Hänen kuormansa on kevyt kantaa.

Miksi sitten ihminen kokee ristiriitoja, tunnetilan sekasortoa? Siksi koska häntä hallitsee hänen oma mielensä, Pyhän Hengen sijaan(joka on kyllä olemassa kaikissa jotka Jeesukseen uskovat).

Minäkin ajattelin joskus että hengellinen ihminen olisi inhimillisten tunteiden tuolla puolen, eikä tuntisi koskaan enää yksinäisyyttä, masennusta, kiukkua tai mitään muutakaan sekoittavaa. Kuitenkin me tunnemme niitä, ja jos yritämme ne väkivalloin tukahduttaa tai kieltää, teemme oman tilanteemme vain kahta kauheammaksi. Psalmit ovat täynnä tekstiä kuinka kirjoittaja purkaa haavoittunutta tuntoaan rukoukseksi Jumalan eteen. Pysyn kannassani että jos tunteet eivät johda syntiin, ne kannattaa tunnistaa, tunnustaa ja ilmaista sopivalla tavalla.

JHK kirjoitti:Minäkin ajattelin joskus että hengellinen ihminen olisi inhimillisten tunteiden tuolla puolen, eikä tuntisi koskaan enää yksinäisyyttä, masennusta, kiukkua tai mitään muutakaan sekoittavaa. Kuitenkin me tunnemme niitä, ja jos yritämme ne väkivalloin tukahduttaa tai kieltää, teemme oman tilanteemme vain kahta kauheammaksi. Psalmit ovat täynnä tekstiä kuinka kirjoittaja purkaa haavoittunutta tuntoaan rukoukseksi Jumalan eteen. Pysyn kannassani että jos tunteet eivät johda syntiin, ne kannattaa tunnistaa, tunnustaa ja ilmaista sopivalla tavalla.

Uuden liiton uskovat, ovat saaneet Pyhän Hengen sisimpäänsä, Jeesuksen Hengen. Voiko siinä olla esim. masennusta? Jos tätä tutkit, et voi sanoa, että Pyhässä Hengessä itsessään olisi masennusta, siinä ei ole, se on mahdotonta! Ihmisen omassa mielessä voi olla masennusta.

Tunteita ei voi itse vangita, se on mahdotonta ja ei johda mihinkään. Ainoa mikä ne voi vangita, on se että Pyhä Henki pääsee vaikuttamaan sisimmästä, ulospäin, niin että mielesi mukautuu Jumalan sanan mukaan. Sen tunnustaminen, ettei voi tunteilleen mitään, on ok. Mutta on yksi joka voi ja tähän uskoen; Jeesus Kristus, Hänessä on ilo, rauha ja vapaus.

Siunausta JHK. Haluan auttaa, koska kun tällaisen asian ymmärtää, haluaa jakaa siitä muillekin. En siksi tätä tee ja kirjoita, että yrittäisin olla oikeassa itse itsessäni. Haluan että mahdollisimman moni voisi oikeasti saada vapauden Kristuksessa.

En tarkoita tällä, että ihminen itse itsessään voisi olla täydellinen täällä ajassa ( Pyhä Henki sitä vastoin on täydellinen meissä, siinä ei ole mitään vajaavuutta), mutta hänellä on mahdollisuus kasvaa yhä enenevässä määrin kohti Kristuksen kaltaisuutta, koska mitä enemmän Henki saa hallita, sitä enemmän myös se ihmisen mieli joka meissä on, mukautuu Hengen mukaan. Ihmisen mieli tahtoo aina kapinoida ja liittoutua Pyhää Henkeä vastaan, siksi on tärkeää, että ojentaudumme sanan mukaan ja olemme sen palvelijoita.

Sillä ei Makedoniaan tultuammekaan lihamme saanut mitään rauhaa, vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa. Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla... (2.Kor.7:5-6)

Tässä itse Paavali kirjoittaa olleensa pelon vallassa ja masentuneena. Eli eivät nämäkään tunnetilat ole välttämättä uskoville vieraita. On tietysti myös totta, ettei Pyhä Henki näitä tunnetiloja vaikuta, vaan päinvastoin niinkuin tuostakin näemme lähetti Jumala apunsa lohduttamaan ja vahvistamaan Paavalia. Mutta uskovan elämä ei koskaan ole pelkkää Pyhän Hengen täyteyttä 24 tuntia vuorokaudessa, vaan Jumala sallii meille myös taisteluja. Eli tavallaan voidaan sanoa, että Jumala antaa meille joskus pelkoa, masennusta jne. Mutta ei siksi, että jäisimme niihin vellomaan, vaan siksi että Hän saisi osoittaa meille olevansa auttajamme kaikissa tilanteissa ja tunnetiloissa.

Herman kirjoitti: Sillä ei Makedoniaan tultuammekaan lihamme saanut mitään rauhaa, vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa. Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla... (2.Kor.7:5-6)

Tässä itse Paavali kirjoittaa olleensa pelon vallassa ja masentuneena. Eli eivät nämäkään tunnetilat ole välttämättä uskoville vieraita. On tietysti myös totta, ettei Pyhä Henki näitä tunnetiloja vaikuta, vaan päinvastoin niinkuin tuostakin näemme lähetti Jumala apunsa lohduttamaan ja vahvistamaan Paavalia. Mutta uskovan elämä ei koskaan ole pelkkää Pyhän Hengen täyteyttä 24 tuntia vuorokaudessa, vaan Jumala sallii meille myös taisteluja. Eli tavallaan voidaan sanoa, että Jumala antaa meille joskus pelkoa, masennusta jne. Mutta ei siksi, että jäisimme niihin vellomaan, vaan siksi että Hän saisi osoittaa meille olevansa auttajamme kaikissa tilanteissa ja tunnetiloissa.

Niin, tottakai ihminen voi joutua, oman mielensä ja ruumiinsa vuoksi, taisteluihin. Mutta ei niin, että sallisimme itsellemme sen, vaan että saisimme voiton koetuksista Pyhän Hengen kautta, sillä voitto on jo saavutettu, eikä meidän tule antautua sille mikä on ihmisestä. En sano, etteikö taistelua ihminen joudu käymään, niin kauan kuin täällä olemme, siitähän Paavali ja muut todistavat monissa kohdin, mutta se on sitten eri asia, miten suhtautuu asioihin, siihen uskoen, että kaikki on jo voitettu Kristuksessa, vai jääkö oman mielensä valtaan, joka on kuolemaksi(en tarkoita tällä nyt ruumiillista kuolemaa, vaan että Henki tekee eläväksi).

Se mitä suullamme julistamme, on merkitystä, jos minä julistaisin sitä, mikä on ihmisestä, niin silloin julistaisin itse itselleni kuolemaa, mutta tahdon julistaa elämään Kristuksessa, koska kaikki on jo voitettu puolestamme.

Näin näen, enkä voi kirjoittaa muuta, omatuntoni ei sallisi tässä hetkessä niin.

Tuskin Paavali tahtoo sanoa kirjoituksessaan, että omille tunteilleen voi antaa valtaa ja niiden antaa elää. Mulla on oikeastaan hieman kiire, koska olemme lähdössä tässä, etten voi alkaa katsomaan raamatusta nyt kovin tarkkaan asioita, mutta Hengessäni tiedän, ettei Paavali voi julistaa ihmismielen elämää kaikkine pelkoineen ja sekasortoineen. Paavali uskoi Jeesukseen ja siihen että Pyhä Henki tuo rauhan ja että Jeesus on jo Pyhän Henkensä kautta hänessä voimallinen. Tietenkin Paavalikin myöntää, että liha voi olla heikko, mutta se ei tarkoita ettäkö hän lihan elämää julistaisi. Kuitenkin Paavali vaikka oli vangittuna, hän säilytti uskonsa ja luottamuksensa, oma mieli, ihmismieli kapinoi kaikkea luottamusta vastaan.

Tunteet. Kiistelty aihe...

On kaksi ääripäätä, kumpikin yhtä huonoja. Toisessa ääripäässä mennään tunteiden johdettavina. Sitä näkee nykyaikana mm. koulumaailmassa, jossa oppilaat/ opiskelijat eivät viitsi tehdä työtä (läksyjä ym.). Syy on se, että kaiken pitäisi olla helppoa ja mukavaa. Ihmiset "rakastuvat" avioliiton ulkopuolella, ottavat avioeron ja menevät uuteen suhteeseen. Syy: enää ei tuntunut siltä, että on rakastunut. Tällainen johtaa sisäiseen kaaokseen. Lopulta mikään ei miellytä. Uudessa suhteessa ei ole vuoden, parin kuluttua yhtään sen auvoisempaa kuin ensimmäisessä avioliitossa. Päivittäisen opintojen laiminlyönti johtaa huonoihin tenttituloksiin, sen jälkeen työharjoitteluun ja sitä kautta työn saatiin. Tai jos saa työtä, ensimmäiset vuodet ovat kivisiä, koska kaikki laiminlyödyt asiat täytyy opetella ja tieto-taito jollain tavalla hankkia! Itse olen elänyt jossain vaiheessa tällaista elämää. Tein sitä, mitä huvitti ja mikä tuntui hyvältä. Jos joku päivä ei huvittanut opiskella, jäin sänkyyn makaamaan. Itseasiassa masennukseen vaikutti tuolloin sellaiset taustalla olevat syyt, joihin löytyi vastaus vasta vuosien päästä. Kiitos Herralle, että tänä päivänä voin tehdä asioita siitä huolimatta, että tunteet eivät aina ole yltiöpositiivisia. Rauha ja ilo ei ole aina huolettomuuden ja riemun synonyymi. Rauha tarkoittaa sitä, että tietää tekevänsä oikein ja seisovansa oikealla kalliolla!

Toinen ääripää on tunteiden täysi kieltäminen. On tutkittu, että tukahdutetut tunteet aiheuttavat ihmisessä stressiä ja sairautta. Esimerkiksi suuren murheen (läheisen kuolema, onnettomuus tai vastaava) läpikäymättömyys "varastoituu" kehoon. Kuulin eräältä kollegalta tositarinan naisesta, jonka pää oli ollut vuosia vinossa (jotenkin niska mennyt jumiin tms.). Kun hän alkoi laulaa ja vapautui häpeän tunteesta, joka oli vaivannut häntä vuosia, hänen niskansa oikeni. Kun ihminen tarpeeksi kauan kieltää itseään näyttämästä tunteita, se aiheuttaa tunnelukon ja jopa vakavia fyysisiä vaivoja. Miehet saattavat kieltää itseään itkemästä, koska "se ei ole miehekästä". Poikia opetetaan jo lapsena "miehet eivät itke". Toinen yleinen esimerkki on, että suuttumusta tai loukkaantumista ei näytetä työtoverille, puolisolle tai sukulaiselle. "Ei haluta aiheuttaa konfliktia". Läheinen tai työkaveri ei välttämättä tiedä edes käytöksensä olevan häiritsevää/ loukkaavaa, jos sitä ei hänelle suoraan sano. Loukkaantumisen/ ärsyyntymisen kieltäminen on alistumiseta toisen käytöksen alle. Se ei poista ongelmaa vaan pitkittää sitä.

Täysi "tunteettomuus" tai täysin tunteiden varassa eläminen ovat vaarallista ja epäkristillistä. Silti tunteet ja vaisto ovat monesti merkittävässä asemassa ihmisen elämässä. Pieni aavistus (intuitio) voi pelastaa ihmisen hengen liikenneonnettomuudelta. Ensivaikutelma toisesta ihmisestä voi pitää hyvin vahvasti paikkaansa. Mitä lähempänä ihminen elää Jumalaa, sitä varmemmin pieniin merkkeihin ja vaikutelmiin hän uskaltaa luottaa. Ne eivät ole järjellä selitettäviä asioita, mutta voivat pelastaa tuhoon johtavilta valinnoilta, sanoilta jne. Joskus on myös sellaisia tilanteita, että Pyhä henki näyttää toisen ihmisen tilan kristitylle ihmiselle tunteina ja tuntemuksina. Kerran esimerkiksi rukoustilanteessa jalkaani alkoi kovin särkeä, jolloin rukoiltiin uskovan ystävän puolesta ja hänen jalkansa parani. En ollut tiennyt jalan edes olevan kipeä. Joskus taas tunteet (ahdistus, masennus ja muut ikävät tunteet) voivat olla Pyhän hengen kautta tulevaa puhetta toisesta ihmisestä, hänen sydämensä tilasta. Joskus Pyhä henki voi paljastaa täysin toisen ihmisen ajatukset. Näissä tilanteissa esimerkiksi itsetuhoiset ajatukset eivät todellakaan ole kristitystä itsessään olevia tunteita/ ajatuksia, vaan ne heijastuvat toisesta ihmisestä. Sen sijaan, että uskova soimaisi itseään, hänen tulisi miettiä, miten voisi auttaa hänen lähellään olevaa ihmistä. Tällainen toiminta ja tunteidenlukutaito vaatii aikaa, opettelua, Herran kanssa vietettyjä rukoushetkiä ja Raamatun tuntemusta.

Meidän ympärillämme on henkimaailma, joka on yhtä todellinen kuin näkyvä. Itseasiassa se on todellisempi kuin näkyvä, koska kaikki näkyvä on ensiksi ollut näkymätöntä. Tunteet ovat osa tätä näkymätöntä todellisuutta. Jumala haluaa vapauttaa meidät kristityt vapauteen ja iloon. Silti todellisuuteemme kuuluu myös suru ja tuska, jossain määrin. Tunteet ovat voimavara. Ne ovat myös mittari siitä, kuinka hyvin kristitty voi. Masennuksen tunteet voivat tulla esimerkiksi liiasta työstä ja liian vähästä levosta. Se on silloin merkki siitä, että tulee levätä vähemmän. Turhautuminen voi olla merkki siitä, että tekee liian vähän työtä ja lepää liikaa. On surullista, että tunteista ei opeteta seurakunnassa, kuten niistä tulisi puhua. Tämän takia ihmiset ovat epävakaita. Joskus taas herkät ihmiset soimaavat itseään täysin turhaan siitä, että he "pääsevät toisen pään sisään" ja luulevat itseasiassa itse aiheuttavansa itsetuhon, masennuksen ja muut huonot tunteet.

Toivon todella jokaiselle terveitä tunteita ja Jeesuksen Kristuksen tuntemista !

Tomb raideri ilmaisi aika hyvin samaa kantaa kuin omani on. Olen mallikelpoinen esimerkki sekä sellaisesta joka on elänyt tunteittensa vietävänä, vahingoittunut kun ei ole ilmaissut tunteitaan, ja koettanut kieltää tunteensa, samoin kin muunkin epätäydllisyytensä vetoamalla siihen että on hengellinen ihminen ja tunteiden "tuolla puolen". Se teki sairaaksi.

Parasta on kun myöntää tunteensa, ilmaisee ne sopivalla tavalla ja jos kokee että niissä on ongelmaa, menee Herran eteen "että tässä olisi tällaisia, auta Sinä".