Uskonaskel

Onko todella niin, että sana "uskonnollinen" on muuttanut merkitystään? Ennen muinoin se oli neutraali ilmaus, jolla tarkoitettiin mitä tahansa, mihin hyvänsä uskontoon tai uskon-oppiin liittyvää asiaa. Muutamissa kirjoituksissa "uskonnollinen" näyttää saaneen negatiivisen ja vähättelevän merkityksen, jokseenkin sen, mitä ulkokultainen ennen tarkoitti. Vai onko kysymyksessä jonkinlainen herätysliikkeiden sisäinen kielenkäyttö?

*
Hyvä postaus sinulla on, Seppo-Simeoni. Jukka, voisitko vastata Seppo-Simeonin postaukseen, jos tiedät asian?

No puolestani voin kans kommentoida. Riippuu, miten se sana uskonnollisuudesta tulkitaan. Oma tulkinta tulee yleensä sielullisuudesta ja lihallisuudesta, miten he käsittävät sen sanan määrittelyn ja merkityksen, vaikka heitä oikaistaan lähimmäisenrakkaudesta siinä Raamatun tuntemisen rinnalla.

Ja lisäksi vajavaisuutta ymmärretään, miksi lempeiden sanojen puitteissa väärintulkinta synnytetään helposti. Lempeillä sanoilla oikaistaan Raamatun tuntemisen rinnalla, niin siinä ei synny väärintulkinta. Herra auttaa lempeiden sanojen valinnassa ojennukseksi lähimmäisenrakkaudesta Raamatun tuntemisen rinnalla.

Sanan "uskonto" ja sen vastakohtana "elävä suhde jumalaan" tms. on lapsellinen kielipeli jolla oma uskonto yritetään kohottaa muiden uskontojen yläpuolelle. Tosin jokainen ulkopuolinen näkee helposti läpi moisesta höpöhöpöstä. Sinulla voi olla henkilökohtainen suhde Jeesukseen - samoin hindugurulla voi olle henkilökohtainen suhde Vishnu- Jumalaan. Uskonto on uskontoa, ei se muuksi muutu nimeä vaihtamalla.

Jokseenkin noin ajattelisin myös, Muaddib.

Olen itsekin miettinyt vähän samaa asiaa kuin aloitta. Sanaa "uskonto" ja "uskonnollisuus" karsastavat tietääkseni vain vapaankristillisyyden kristityt. Sana uskonto on Raamatussa mainittu mm. kohdassa:

"Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta. " (jaak.1:27)

He tuntevat minut jo entuudestaan, jos tahtovat sen todistaa, että minä meidän uskontomme ankarimman lahkon mukaan olen elänyt fariseuksena. (Apt.26:5)


Näissä kummassakin käytetään alkukielessä samaa sanaa joka voidaan kääntää sanalla uskonto.

Uskonnon käsite – ilmaistiinpa se sitten hepreaksi, kreikaksi, suomeksi tai vaikka kiinaksi – tarkoitti antiikin maailmassa erilaista asiaa kuin modernille ihmiselle. Maailma oli suppeampi, ainoa uskonto jonka tavallinen ihminen kristinuskon syntyseuduilla tunsi, oli juutalaisuus. Mikäli joku oli niin varakas, että oli päässyt käymään Persiassa, hän oli saattanut kuulla zarathustralaisuudesta, mutta siinä kaikki. Varhaiset kristitytkin saarnasivat reformoitua juutalaisuutta toisille juutalaisille. Vasta sitten, kun uudesta opista tuli vientitavaraa ja sitä alettiin laajassa mitassa saarnaamaan pakanoille, kristinoppi eriytyi omaksi uskonnokseen. Mutta vielä silloinkaan maailmassa ei ollut vertailevaa uskontotiedettä; evankeliumin levittäjät eivät ajatelleet kertovansa uudesta uskonnosta.

Tuon kaiken tiedämme. Ajatukseni olikin löytää alkulähde tuolle mielenkarvaudelle, jota synnyttävät sentapaiset sanat kuin "uskonto" ja "uskonnollinen". Syytä tällaiseen karsastukseen ei ole, koska nuo mainitut sanat ovat sisällöltään neutraaleja.

Niin sanat "uskonto" ja "uskonnollisuus" ovat todella neutraaleja. Mutta minä olen erimieltä siinä että kristinuskoa oltaisiin alettu myöhemmin levittämään uutena uskontona. Et ehkä tarkoittanutkaan sitä mutta joka tapauksessa kristinusko ei ole jokin uusi uskonto. Kristinusko on todellista juutalaisuutta. Se uskonto minkä juutalaiset oppineet olivat kehittäneet Kristuksen päivinä ei ollut sitä todellista uskontoa mistä juutalaisten pyhät kirjoitukset kertoivat. Kristuksen mukaan kaikki kirjoitukset alusta asti olivat kertoneet Hänestä. Eli ne olivat kristinuskon kirjoituksia. Eli kaikki juutalaisten pyhät kirjoitukset ovat kristinuskon kirjoituksia, koska pyhät juutalaiset uskoivat tulevaan Kristukseen.

Eli asia ei suinkaan ole niin että ennen Kristusta oli juutalaisuus ja sen jälkeen eriytyi uusi uskonto kristinusko. Ei. Vaan alusta asti oli kristinusko joka oli ilmoitettu juutalaisten kautta. Mutta Kristuksen päivinä juutalaiset olivat hairahtuneet tästä kristinuskosta ja kehittäneet oman uskonnon jota Kristus moitti. Kaikko juutalaiset profeetat julistivat ja edustivat kristinuskoa, sillä heissä oli kristuksen henki. Toki tämä kristinusko oli vielä salassa ennen Kristuksen tuloa, mutta kaikki kirjoitukset kertoivat kristinuskosta.

Viimeiset todelliset lähetyssaarnaajat lienevät toimineet 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, siis sellaiset evankeliumin julistajat, jotka kohtasivat aitoja pakanoita. Eivät hekään kristinuskoa julistaneet muunneltuna juutalaisuutena. Olisi ollut liian monimutkaista, jos lukutaidottomille ihmisille olisi pitänyt ensin selvittää juutalaisuutta ja vasta sitten edetä kristinoppiin. Jossain kohden maallisen ajan virrassa on piste, jonka tällä puolella kristinusko on oma uskontonsa, olkoonkin, että se vahvasti nojaa juutalaisuuteen.

Kun Jerusalemin temppeli hävitettiin vuonna 70 A.D. toinen juutalaisuuden pääsuuntauksista, saddukealaisuus, lopahti siihen. Voiton veivät fariseukset, joiden versio juutalaisuudesta on tänä päivänä nähtävissä rabbiinisessa juutalaisuudessa. Fariseukset, sittemmin rabbit, alkoivat elää kirjauskontoa, ja rupesivat pitämään Talmudia vähintään yhtä pyhänä kuin Tanakhia, elleivät peräti pyhempänä. No, kaikki tämä on heidän asiansa. Mutta kristinuskon synty ja leviäminen Jerusalemista ulospäin vaikutti rabbiinisen opin sisältöön. Tässä mielessä voimme sanoa, että nykyaikainen juutalaisuus ja kristinusko kasvoivat ja muotoutuivat yhdessä.

Kaikki uskonnot (ja uskonnollisuus) johtavat saman jumalan - perkeleen luo.

Ainoastaan USKO Jeesukseen pelastaa.

Miten ne nyt sinne johtavat?