Uskonaskel

Tämä on yksi merkittävä ongelma uskovien keskuudessa. Katsotaan henkilöön, ja annetaan oman mielipiteen toisesta ihmisestä vaikuttaa myös siihen, miten suhtaudutaan tämän ihmisen esittämään asiaan.

Tein kerran pienen testin havainnollistakseni tätä asiaa. Olin sitä ennen osallistunut eräällä keskustelufoorumilla johonkin keskusteluun, jossa valtaosa keskustelijoista oli eri mieltä kanssani. Monet ilmaisivat myös erimielisyyden voimakkaasti, ja painottivat sitä käyttämällä sanoja kuten "eksytys", "harhaoppi" yms.

Huomasin, että tuon keskustelun jälkeen jotkut näistä keskustelijoista alkoivat suhtautua negatiivisesti aikalailla kaikkeen mitä kirjoitin. Joten kokeilin tehdä tämän testin: Loin tuolle foorumille toisen profiilin eri nimimerkillä, ja kirjoitin sitten näitä samoja asioita tuon toisen nimimerkin takaa. Yllättävästi osa niistä, jotka olivat suhtautuneet näihin asioihin kriittisesti kun minä toin ne omalla nimelläni (kuten yleensä foorumeilla minulla on tapana), suhtautuivatkin samoihin asioihin positiivisemmin kun toin ne "salanimimerkillä".

Tämä pieni testi osoittaa aika havainnollisesti, miten me usein toimitaan. Kun tällä tavalla katsotaan ihmisiin ja arvioidaan toisen ihmisen tuomaa asiaa sen kautta minkälainen käsitys meillä tästä toisesta ihmisestä on, niin me petetään ja eksytetään itseämme. Silloin me ollaan herkempiä uskomaan valheisiin. Jos meillä on positiivinen ennakkokäsitys toisesta ihmisestä, me ei ehkä ollakaan niin tarkkoja koettelemaan hänen tuomaa asiaa, ja voidaan uskoa epätosia asioita. Ja vastaavasti taas jos meillä on negatiivinen ennakkokäsitys toisesta ihmisestä, niin me katsotaan kaikkea tämän tuomaa asiaa vääristyneen suurennuslasin kautta ja saatetaan hyljätä sellaista mikä ehkä olisikin meille hyödyllistä ja rakentavaa asiaa.

Sanoman tutkimisen lisäksi henkilöön katsominen vaikuttaa usein myös siihen, millä tavalla me kohdataan lähimmäisiä. Jos meillä on esim ennakkokäsitys, että toinen on eksyttäjä tai muuten vaan inha tyyppi, niin helposti sen kautta otetaan kovemmat otteet käyttöön. Ja taas jos toinen on ennakkokäsityksemme mukaan terve opissaan tai muuten vaan hyvä tyyppi, niin me kohdataan hänet lempeämmin ja ystävällisemmin.

Voin omasta kokemuksesta todistaa, että tämä ei ole niin helppoa miltä se kuulostaa. On tosi haastavaa irroittaa jonkun tuoma sanoma siitä ennakkokäsityksestä, minkä itse olen hänestä mieleeni muodostanut, ja tutkia sanomaa ilman että tuo ennakkokäsitys millään tavoin vaikuttaa asiaan. Mutta kuten kaikkien vaikeiden asioiden suhteen, on valtavan siunaavaa ja hyödyllistä omalle hengelliselle elämälle, kun tässä asiassa saa kokea vapauden lihallisuuden vaikutuksesta, niin että ei anna ennakkokäsitysten vaikuttaa siihen miten suhtaudutaan toiseen henkilöön tai tämän tuomaan asiaan.

Asiaa!
Tulee mieleen kaksi ramatunlausetta Matt 7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette sillä teidät tuomitaan ja millä mitalla te mittaatte sillä teidät mitataan
joka on paljon anteeksi saanut rakastaa paljon ja joka on saanut vähän anteeksi rakastaa vähän

Myönnän itsekin tähän syyllistyneeni. Semmoisia me ihmiset usein ollaan

Näin kyllä on, että ennakkokäsitys jostain ihmisestä voi muokata paljonkin sitä, miten hänen sanomisensa ymmärrämme.

Kyllä tarkkana saa/pitää olla.Monesti kannattaa tarkkailla jos sydämmessä tuntee jonkun pastorin veistävän omia saarnojaan .
Jotkut ihmiset on myös luonteeltaan sellaisia innostuvia ,että mopedi karkaa helposti käsistä...vaikka tietenkään seurakunnan edessä niin ei saisi käydä.Yksi joka heti tulee mieleen ,mitä jotkut pitävätkin harhaoppisena on Sid Rodth(meniköhän lennosta oikein nimi) its Supernatural....siinä on innokas ukkeli ,mutta tuntuu aina omalla persoonallaan lähtevän lentoon ja ei kummemmin koettele asioita.Tosin on miehellä ihan hyviäkin puhujia välillä.

Minä saisin kyllä ottaa oppia tuollaisesta vilpittömästä innostuksesta

En oikein ymmärrä aloituksen pointtia.

Maine seuraa ihmistä. Sitä mitä kylvää, sitä niittää, tottakai.

Vasta kun ihminen ilmoittaa tehneensä parannuksen asiasta josta sai pahan maineen ja näin rehellisesti tunnustaa olleensa väärässä niin vasta silloin kun tunnustus ja ilmoitus parannuksen teosta on tapahtunut on syytä ajatella toisin.

Esimerkki:

Kalle varastaa rahaa ollessaan vierailulla. -->seuraavaksi kun Kalle tulee taloon käymään niin kukkaroita ei jätetä enään pöydälle, sillä Kalle on semmoisessa maineessa , että hänen tiedetään varastaneen sieltä rahaa. Kannattaa olla varmuudenvuoksi varuillaan Kallen suhteen.

Miksi ihmeessä ilman , että Kalle tunnustaa tekonsa (minä varastin) ja ilmoittaa tehneensä parannuksen (En tee sitä enää), niin miksi ihmeessä luottaisin Kalleen jos hän jatkaa vanhoissa metkuissansa?

Jos hän taas ei jatka vanhoissa metkuissansa niin miten kukaan voi sen tietää ellei hän siitä erikseen ilmoita?

Jumala ei katso henkilöön.

Voin ihan vilpittömästi kertoa oman kokemukseni hrmn:ista.Sulla on aivan ihailtavan hienoja ajatuksia,oon monesti hämmästelly sitä kauneutta ja viisautta mitä sun kirjoituksissas on ja uskonu ne Jumalalta tulleeksi mutta jossain vaiheessa toisinaan alkaa kirjoitukset muuttua niin, että koen sun lisäävän niihin jotain omaa.Eli alku on Jumalasta mutta niihin tulee joskus jotain lisää mihin Henki ei yhdy Oon ajatellu että oot niin kova mietiskelemään että niihin voi tulla sitä..voisko sanoa astian makua mukaan Ehkä sen vuoksi tulee luettua sun ajatukset "hieman" tarkemmin

Mikko Murpatti kirjoitti:En oikein ymmärrä aloituksen pointtia.

Maine seuraa ihmistä. Sitä mitä kylvää, sitä niittää, tottakai.

Vasta kun ihminen ilmoittaa tehneensä parannuksen asiasta josta sai pahan maineen ja näin rehellisesti tunnustaa olleensa väärässä niin vasta silloin kun tunnustus ja ilmoitus parannuksen teosta on tapahtunut on syytä ajatella toisin.

Esimerkki:

Kalle varastaa rahaa ollessaan vierailulla. -->seuraavaksi kun Kalle tulee taloon käymään niin kukkaroita ei jätetä enään pöydälle, sillä Kalle on semmoisessa maineessa , että hänen tiedetään varastaneen sieltä rahaa. Kannattaa olla varmuudenvuoksi varuillaan Kallen suhteen.

Pointtini saattoi mennä sinulta hieman ohi. Kuvailemani esimerkki ainakin eroaa melkoisesti tuosta sinun kuvailemastasi tapauksesta, siinä oli kyse näkemyseroista joissa joskus on hankalaa sanoa kuka on absoluuttisen oikeassa, koska jokaisella on oma subjektiivinen näkemyksensä asioista. Sinun esimerkissä taas on kyse varkaudesta, joka on absoluuttinen asia näkemyksestä riippumatta.

Mutta samaa periaatetta voi soveltaa sinun esimerkkiisi. Jos tämä Kalle todella on todistettavasti varastanut, niin ei ole tietenkään viisasta jättää lompakkoa tämän ulottuville. Mutta se ei tarkoita, ettei Kalleen voisi luottaa missään asiassa. Jos vaikkapa Kalle varoittaa sinua jostain vaarasta, niin mikäli suhtaudut Kalleen 100%:sen epäluuloisesti tekemänsä varkauden perusteella etkä siksi usko hänen varoitustaan, niin sinulle saattaa käydä huonosti sillä hänen varoitus saattaakin olla totta, vaikka Kalle olisikin joskus syyllistynyt varkauteen.

Toinen vertauksestasi mieleen tuleva asia on, että onko sitten Kalle todella varastanut jotain, vai oletko vain kuullut asiasta kuulopuheita? Ehkä joku on Kallelle katkera ja haluaa mustamaalata hänet, tai sitten joku on hukannut lompakkonsa ja syyttää siitä Kallea johtuen jostain ennakkoluulostaan Kallea kohtaan, tms tms tms... Joskus maine on ansaittua, mutta toisinaan taas ei, sillä ihmisillä on paha tapa levittää ympärilleen kuulopuheita ja juoruja vaikka eivät tiedäkään ihan tarkalleen miten asiat ovat.

Mikko Murpatti kirjoitti:Miksi ihmeessä ilman , että Kalle tunnustaa tekonsa (minä varastin) ja ilmoittaa tehneensä parannuksen (En tee sitä enää), niin miksi ihmeessä luottaisin Kalleen jos hän jatkaa vanhoissa metkuissansa?

Jos hän taas ei jatka vanhoissa metkuissansa niin miten kukaan voi sen tietää ellei hän siitä erikseen ilmoita?

Tässä kohtaa voi sitäkinn miettiä, että kenelle kaikille meidän täytyy tunnustaa rikkomuksemme? Pitääkö meidän tunnustaa joka ikinen tekemämme synti joka ikiselle maailman ihmiselle? Tuskin, sillä se ei olisi edes mahdollista. Eli joku raja on olemassa sen suhteen, mitä syntejä meidän täytyy tunnustaa, ja kenelle. Ja tästä asiasta ei löydy Raamatusta mitään selkeitä kiveen hakattuja ohjeita, joten tuo raja on veteen piirretty viiva joka täytyy hahmottaa tapauksen ja tilanteen mukaan.

Ajatellaan, että Kalle todella on joskus varastanut rahaa, mutta tehnyt asiasta parannuksen ja tunnustanut tekonsa asianomaisille. Parin vuoden kuluttua hän menee vierailulle ennestään tuntemattomien ihmisten luokse. Täytyykö hänen heti kättelyn jälkeen avata suunsa ja tokaista, että "Minä muuten varastin rahaa pari vuotta sitten, mutta olen tehnyt asiasta parannuksen"?

Onko näillä uusilla tuttavuuksilla syytä suhtautua Kalleen ennakkoluuloisesti, siksi koska heidän korviinsa on kantautunut puheita häneen liittyen? Jos he suhtautuvat häneen varkaana, niin he eivät ole tosiasiassa totuudessa, sillä totuus on että Kalle ei ole varas tehtyään parannuksen ja saatuaan syntinsä anteeksi ja sydämensä puhdistetuksi Jeesuksen veren kautta.

Täytyykö Kallen loppuelämänsä ajan kaivaa menneisyytensä rikkomuksia jokaisen tapaamansa ihmisen kohdalla? Jumala sanoo sanassaan, ettei Hän enää muistele meidän syntejämme, kun ne ovat saatu anteeksi. Minun ymmärrykseni mukaan meidän ei myöskään tulisi niitä muistella. Toki jos joku tuo meille syytöksiä, niin silloin voimme kertoa totuuden rikkomuksestamme ja ennenkaikkea anteeksiannosta - ja sen myötä kirkastaa Jeesuksen ristin työtä ja Jumalan kunniaa. Mutta ei meidän muuten tarvitse elää jatkuvasti muistellen meren pohjaan heitettyjä syntejä.