Uskonaskel

Kun mietitään sitä, mitä ja minkälaista "oikean kristillisyyden" tulisi olla, tekee asian vaikeaksi se, että joka ikinen meistä kokee asiat omasta subjektiivisesta näkemyksestä käsin. Siihen vaikuttaa esim oma persoonallisuus ja luonteenlaatu, kulttuurin ja suvun vaikutteet, erilaiset henkiset rikkinäisyydet jne...

Joskus nämä tekijät voivat vaikuttaa ihmisen itsensä ymmärtämättä ja tiedostamatta. Jotkut käyttävät vertausta tietynlaisten silmälasien kautta katsomisesta. Jos ihminen ei ymmärrä, että hänellä on silmälasit päässään, hän luulee että maailma on sen näköinen kuin se häneltä näyttää. Todellisuus voi kuitenkin oikeasti olla ihan eri näköinen.

Tarkoittaako tämä, että absoluuttista totuutta ei voi tai tulisi määritellä? Mielestäni ei. Mutta tämän tiedostaminen vetää minut ainakin todella aralle tunnolle ja nöyrälle mielelle. Ja ennenkaikkea laittamaan omat näkemykseni ja tuntemukseni koetukselle. Olenkin huomannut, että monessa asiassa se minkä luulin olevan oikea tapa harjoittaa kristillisyyttä, onkin johtunut vain silmälaseista joiden läpi asioita katselin.

Kulttuurin ja suvun vaikutteet ovat vielä suhteellisen helppo erottaa, vaikka valitettavan usein uskovat eivät edes sitä tee. Mutta vaikeammaksi menee kun on kyse omassa itsessään olevasta rikkinäisyydestä tai vääristymästä. Jumala auttaa kuitenkin niitä, jotka Jeesuksen sovintoveren ansiosta tulevat Hänen yhteyteensä ja haluavat pysyä siinä.

Ei kai oikeanlaista ( yhdenlaista ) kristillisyyttä ole olemassakaan tai jos on niin kukaan meistä ei taida yltää siihen.

Mutta on kuitenkin mielenkiintoista miettiä mitä on kristillisyys.

Juuri eilen juttelimme yhden veljen kanssa siitä, että meidät molemmat on vahvasti opetettu esimerkiksi siihen, että luterilainen kirkko ei ole millään tavalla oikean kristillisyyden edustaja. Meidän on todella vaikea jotenkin nähdä kirkko ilman näitä silmälaseja.

Helpoin ja luulen ,että ainoa OIKEA TAPA kulkea kristillisyydessä ja kasvaa siinä on se ,että.......Tunnustaa Raamatun tekstin Jeesuksen lisäksi.Siinä on monien kompastuskivi lopunajassa .Vastakohta Ei halua uskoa ,mitä Raamattuun on kirjoitettu vaan poimii ne rusinat pullasta ja ne itselle epämääräiset asiat muokkaa oman älynsä/kokemuksensa mukaiseksi sekä maailman viisauden mukaiseksi.
Sellainen ihminen ei menesty .Ei kasva .Ei kukoista.

Napinointi /kapinointi on ollu kautta historian Jumalan vihan kohteena ......Silti ,jotkut vain päivästä toiseen ..vuodesta toiseen ei halua uskoa Jumalan ohjaamaa sanaa.

Kun jätämme ihmisviisauden pois rohkeasti ja ne omat järjenpäätelmät ja vielä parempi kun ääneen tunnustamme napinointimme niin me menestymme ja uskallan sen ihan luvata ja kirjoittaa tähän.

Kun uskaltaa heittäytyä uskon heittäytymisen Jumalan käsien varaan niin se kannattaa.Valitettavasti kaikki ei edes ymmärrä mitä kirjoitin.

Minusta suurin osa uskovista kuitenkin uskoo, että Raamattu on totta ja siitä huolimatta voidaan olla asioista eri mieltä. On helppo luopua sellaisista asioista, mitkä elämässään tunnistaa Jumalan tahdon vastaisiksi. Paljon vaikeampaa on tuo niiden asioiden tunnistaminen. Toiset ihmiset voivat olla tietenkin avuksi tässä, mutta sitten taas ihan kaikkea toisten sanomaa ei tule ottaa vastaan. Ei edes kaikkein luotettavimman oloisilta sisarilta ja veljiltä. Mutta ihan aina, kun joku kritisoi minun elämääni uskossa, niin rukoilen kuitenkin, että nuo asiat elämässäni menisivät oikein. Vaikka sanoja olisi kuka.

Aamu-Usva kirjoitti:Juuri eilen juttelimme yhden veljen kanssa siitä, että meidät molemmat on vahvasti opetettu esimerkiksi siihen, että luterilainen kirkko ei ole millään tavalla oikean kristillisyyden edustaja. Meidän on todella vaikea jotenkin nähdä kirkko ilman näitä silmälaseja.

Joh. ilm. 3:

14. Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:

15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!

16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.

17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.

18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.



Olen huomannut monta kertaa että luterilaisen kirkon työntekijät yrittävät jollakin tapaa piilottaa uskonsa Herraan Jeesukseen eli he eivät oikein mielellään halua kertoa uskostaan.



"”Kokonaiskirkko näyttää arastelevan Jumalasta puhumista”":

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset ... puhumista/

"Dosentti Sammeli Juntunen haastoi Teologisten opintopäivien puheessa 3.1. kirkkoa puhumaan selvemmin Jumalasta.

– Jos nyt tapahtuisi uusi reformaatio, minusta sen tulisi käsitellä, ei niinkään vanhurskauttamisoppia, vaan sitä, että kirkko selvittää itselleen käytännön työssään ja itseymmärryksessään sen, mitä Jumalasta puhuminen oikein on ja miksi se on mahdollista, Savonlinna-Säämingin kirkkoherra Sammeli Juntunen sanoi.

Hiljattain kirjan ”Jumalasta voi puhua” (Perussanoma 2015) julkaisseen Juntusen mukaan tänä päivänä on tavallista ajatella, että Jumalasta puhuminen on mahdotonta. Jumala-puheelle on olemassa sekä hyvin että huonosti perusteltuja esteitä. Nämä esteet ovat kuitenkin Juntusen mielestä ratkaistavissa.

Ensinnäkin, Jumala on kaiken luoja, ja tästä hän on jättänyt maailmaan jälkiä. Ihminen voi havainnoida näitä jälkiä järjellä, tunteella ja omallatunnolla. Toiseksi, Jumala syntyi Pojassaan ihmiseksi ja ylitti Luojan ja luodun välisen kuilun. Juntusen mukaan Jumalan ihmiseksituleminen tarkoittaa sitä, että Jumala kieltäytyy olemasta vaikenemisen kohde. Kolmanneksi, Jumalan Henki ottaa käyttöönsä Jeesuksesta kertovan jumalapuheen.

Eikö usko olekaan keskeistä kirkon elämän kannalta?

Sammeli Juntunen muistutti, että ruohonjuuritasolla Suomen ev.-lut. kirkon seurakunnissa Jumalasta puhutaan paljonkin. Mutta kirkon ”ylätasolla”, kokonaiskirkon tasolla, Jumala-puhe on harvinaisempaa.

– Julkisessa itseymmärryksessään ja viestinnässään kokonaiskirkko näyttää arastelevan Jumalasta ja Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä ja pelastuksesta ja uskomisesta ja synnistä ja syntien anteeksiantamisesta puhumista, Juntunen esitti.

– Niiden sijasta kokonaiskirkko yrittää osoittaa julkisuudessa hyödyllisyytensä jotenkin ihan muuten kuin Jumalalta saamansa sanoman kautta.

Juntunen otti esimerkiksi taannoisen seurakuntavaalien mainoskampanjan ”Usko hyvän tekemiseen.”

– Siinä kyseltiin kirkon työntekijöiltä ja muilta jäseniltä videoklipeissä, ”millaiseen hyvän tekemiseen sinä uskot?” Mutta ainakaan minä en nähnyt missään noista haastatteluista mainittavan uskoa Jumalaan tai Kristuksesta kertovaa sanomaa, että se olisi jotenkin keskeistä kirkon elämän tai sen päättäjien valinnan kannalta. Olennaista on, että ”tehdään hyvää” ja vaaleissa äänestettiin siitä, millaista ”hyvää seurakunnan pitäisi äänestäjien mielestä tehdä.”

Tällaisesta hyväntekeväisyysjärjestöstä tulee Juntusen mukaan mieleen Punainen risti tai Lions Club.

– Tosin niissäkään ei mainosteta, että ”asetu ehdolle ja tee klubistamme itsesi näköinen”, Juntunen sanaili."

Täälläpäin eräs toinenkin pappi puhui rohkeasti kuinka ev.lutista on tullut vain leimojen lyönti koneisto ...no sai se pappi loparit.

Eilen olisi pitänyt katsoa dokumentti nostredamuksesta, jota en sitten kunnolla päässyt seuraamaan..mutta yksi merkille pantava piirre oli...että siihenkin aikaan kovasti odotettiin maailmanloppua...'ajanmerkkejä' tarkkasivat ja varmaankin ihmisten mielissä oli näkyvillä se mitä odottivat...oli ruttoa , sotaa jne...kaksi kirkkokuntaa kumpikin syytti toisiaan harhaoppisuudesta ja pitivät jotenkin toisiaan antikristuksesta olevina.

Mietin, ilmeneekö tässä ajassa samat piirteet eri suuntausten kesken?

Tietysti jokaisen mielestä se oma kristinusko on oikea kristinusko - eihän kukaan usko sellaista, mikä on omasta mielestään väärin. Mutta siinä juuri piileekin ongelman ydin; mistä minä tiedän että oma arvostelukykyni on riittävää?

Tämä oman arvostelukyvyn ongelma on juuri se juttu. Miten yksi ihminen voi ajatella, että hänen kykynsä tulkita kristinuskoa ja Raamattua olisi parempi kuin jonkun toisen.. Ja jos on, niin miksi? Miksi Jumala antaisi juuri minulle jonkin erityisen oikean tulkinnan. Johtuisiko se erityisestä rakkaudestani totuuteen? Jos ajattelisin näin, niin olisihan se melko ylemmyydentuntoinen ajatus. Kuitenkin ehkä jopa suurin osa uskovista ajattelee, että juuri hän näkee asiat oikein ja toiset väärin. Voi toki ajatella, että toisilla on joku sokea piste jonkun asian suhteen, mutta entä jos se sokeus onkin omissa silmissä? Tietenkään kukaan ei usko tahallaan väärin, kuten jhk tässä jo mainitsi.