Uskonaskel

Huomasiko kukaan tätä mielenkiintoista tutkimusta kuoleman jälkeisestä elämästä josta oli uutinen iltalehdessä

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014100718726223_ul.shtml

Minusta on sinäänsä "hassua" että ryhmittymä (tiedemiehet) joka yleensä sanoo elämän loppuvan seinään kuoleman jälkeen onkin nyt etsinyt ja saanut todisteita kuoleman jälkeisestä elämästä.

Huomasin jutun, koska joku facebook-kavereistani jakoi sen.
Sain myös kutsun kuolemantutkimukseen liittyvään seminaariin Turun yliopistolla. Mielenkiintoinen ohjelma olisi ollut, mutta en ikävä kyllä pääse tilaisuuteen.

Joo, tuossa Iltalehden jutussa luki muun muassa näin, lainaus:

"Potilas seisoi ruumiinsa ulkopuolella

Yksi potilaista, 57-vuotias brittimies, kertoi kokeneensa ruumiista poistumisen ja katsoneensa omaa elvytystään huoneen nurkasta kolme minuuttia kestäneen kliinisen kuolemansa aikana."


En tiedä uskoisinko noihin juttuihin jos en olisi itse kokenut tuota.

Mutta minulle on siis käynyt noin, paitsi, että en seisonut missään vaan ikään kuin leijailin ilmassa ja ruumiini makasi sängyssä. Olen siitä kertonutkin joskus täällä foorumillakin.

En ollut silloin vielä uskossa mutta etsikkoaika oli minulla kyllä silloin menossa. Vuosi oli tuolloin 1997.

Olin todella syvästi masentunut juuri aikaisin keväällä v. -97 ja eräänä päivänä tuolloin istahdin sänkyni reunalle istumaan tuulihousut jalassa ja yläruumis paljaana, selvinpäin mutta syvästi masentuneena, olin kuin keskellä pimeyttä.

Yhtäkkiä havahduin siihen, että olin irtautunut ruumiistani ja katselin itseäni ylhäältä alaspäin ja huomasin, että en ollut enää siinä sängyssäni istuma-asennossa vaan olin kellahtanut selinmakuulle ja nyt siis katselin itseäni ylhäältäpäin ikään kuin olisin leijaillut ilmassa kevyenä kuin höyhen. Sitä en osaa sanoa, että oliko sieluni poistunut ruumiistani vai mitä siinä silloin tapahtui.

Mutta seuraavaksi huolestuin suuresti, että hengittikö ruumiini vai olinko kuollut ja niinpä laskeuduin alemmas ja menin ihan lähelle ruumiini rintakehää ja huomasin, että se laskee ja nousee hitaasti ja samoin menin ihan lähelle sängyssä makaavaa ruumistani ja nenäni sieraimia ja huomasin ilokseni, että niistä kävi ilma sisään ja ulos eli tosiaankin huomasin, että ruumiini hengitti, eikä ollut eloton ja kuollut.

Jonkin ajan päästä havahduin siihen, että nousin sängystä istuma-asentoon sängyn laidalle ja oli edelleen valtava yliluonnollinen hiljaisuus ja rauha ympärilläni ja ihmettelin suuresti mitä olikaan äsken tapahtunut.

Ymmärsin, että olin palnnut ruumiiseeni ja en ollutkaan kuollut ja sain voimakkaan ymmärryksen siitä, että kuolemanjälkeistä elämääkin täytyy olla koska olihan sieluni juuri äsken poistunut ruumiistani ja jostain syystä se palasi takaisin ruumiiseeni. Ihmettelin suuresti mitä olinkaa juuri tapahtunut ja mitä jos sieluni ei olisikaan palannut takaisin ruumiiseeni niin mitä sitten olisi tapahtunut, mihin sieluni olisi sitten mennyt, olin siis hyvin ihmeissäni tuolloin tuosta mitä olin kokenut, siis jotain todella yliluonnollista.

pekka kirjoitti:Joo, tuossa Iltalehden jutussa luki muun muassa näin, lainaus:

"Potilas seisoi ruumiinsa ulkopuolella

Yksi potilaista, 57-vuotias brittimies, kertoi kokeneensa ruumiista poistumisen ja katsoneensa omaa elvytystään huoneen nurkasta kolme minuuttia kestäneen kliinisen kuolemansa aikana."


En tiedä uskoisinko noihin juttuihin jos en olisi itse kokenut tuota.

Mutta minulle on siis käynyt noin, paitsi, että en seisonut missään vaan ikään kuin leijailin ilmassa ja ruumiini makasi sängyssä. Olen siitä kertonutkin joskus täällä foorumillakin.

En ollut silloin vielä uskossa mutta etsikkoaika oli minulla kyllä silloin menossa. Vuosi oli tuolloin 1997.

Olin todella syvästi masentunut juuri aikaisin keväällä v. -97 ja eräänä päivänä tuolloin istahdin sänkyni reunalle istumaan tuulihousut jalassa ja yläruumis paljaana, selvinpäin mutta syvästi masentuneena, olin kuin keskellä pimeyttä.

Yhtäkkiä havahduin siihen, että olin irtautunut ruumiistani ja katselin itseäni ylhäältä alaspäin ja huomasin, että en ollut enää siinä sängyssäni istuma-asennossa vaan olin kellahtanut selinmakuulle ja nyt siis katselin itseäni ylhäältäpäin ikään kuin olisin leijaillut ilmassa kevyenä kuin höyhen. Sitä en osaa sanoa, että oliko sieluni poistunut ruumiistani vai mitä siinä silloin tapahtui.

Mutta seuraavaksi huolestuin suuresti, että hengittikö ruumiini vai olinko kuollut ja niinpä laskeuduin alemmas ja menin ihan lähelle ruumiini rintakehää ja huomasin, että se laskee ja nousee hitaasti ja samoin menin ihan lähelle sängyssä makaavaa ruumistani ja nenäni sieraimia ja huomasin ilokseni, että niistä kävi ilma sisään ja ulos eli tosiaankin huomasin, että ruumiini hengitti, eikä ollut eloton ja kuollut.

Jonkin ajan päästä havahduin siihen, että nousin sängystä istuma-asentoon sängyn laidalle ja oli edelleen valtava yliluonnollinen hiljaisuus ja rauha ympärilläni ja ihmettelin suuresti mitä olikaan äsken tapahtunut.

Ymmärsin, että olin palnnut ruumiiseeni ja en ollutkaan kuollut ja sain voimakkaan ymmärryksen siitä, että kuolemanjälkeistä elämääkin täytyy olla koska olihan sieluni juuri äsken poistunut ruumiistani ja jostain syystä se palasi takaisin ruumiiseeni. Ihmettelin suuresti mitä olinkaa juuri tapahtunut ja mitä jos sieluni ei olisikaan palannut takaisin ruumiiseeni niin mitä sitten olisi tapahtunut, mihin sieluni olisi sitten mennyt, olin siis hyvin ihmeissäni tuolloin tuosta mitä olin kokenut, siis jotain todella yliluonnollista.

Koskettava kertomus Pekalla. Jumala näki, että tällä antamalla Pekalle tuollaisen kokemuksen, hän saattaisi ymmärtää, että elämä ei päätykään
maallisen vaelluksen loppuessa. Ja hyvin toimi ja nyt on lopputulos se, että Pekka-veli Jeesuksen opetuslapsi ja matkalla kohti Taivaan kotia!

Jumalalla on oma suunitelma jokaiselle ihmiselle. Kiitos ja kunnia Pekan(kin) pelastuksesta Herralle!

Otsikon aiheesta: näin tuon kirjoituksen, mutta en vielä lukenut sitä kokonaan.
Toivottavasti moni etsikkoajassa oleva "epäilijä" ymmärtäisi tuon tutkimuksen havainnoista lukiessaan saman kuin Pekka aikaisemmin.
Että tämä ei olekaan vaan tässä ja että elämä tosiaan jatkuu, kun aika jättää meistä täällä maan päällä.

*
Mielenkiintoinen kokemus Pekalla. En muista mikä tv-leffan nimi oli. Se oli tositarinaan perustuva leffa. Katsoin miten valkoinen lanka sai irti ihmisen omasta ruumiista ja vei avaruuteen ympäri maailmaa ja siten takaisin omaan ruumiin. Siinä leffassa se nainen etsi ufoihin liittyviä juttuja ja siten valkoinen lanka tuli. Nainen uskoi ufoihin. Katsoessani minä ajattelin että tuo ei voi olla Jumalasta.

Itselläni ei ole kokemusta kuoleman jälkeisestä elämästä mutta näin vain oman hengen tai mikä se lienee, se oli täysin valkoinen kuin mikään enkeli. Säikähdin nähdessäni ja jäin tuijoittamaan ihmetellen ja lopulta tutkin niitä käsiäni vertaillen fyysisten käsieni kanssa. Valkoiset kädet ovat niinku täydellisiä kopioita fyysisista käsistäni, samat muodot ja vielä kynnet.... En kuitenkin lähtenyt omasta ruumiistani.

Hienoa Pekka .Hyvä ku kerroit.Samanlaisia tapauksia ku Pekalla lienee ollut tuhansia ja tuhansia ,mutta niistä ei ole puhuttu.
Yleisellä tasolla tuo ns Tieteellinen avaus saattaa olla jopa äärimmäisen tärkeä asia ja voisi sanoa ,jopa erittäin erittäin tärkeä asia monille ns tieteeseen uskovalle ja siitä saattaa vielä poikia toivottavasti hyvää.Kunhan asiat lähtee menemään oikeaan suuntaan.Siis Kristilliseen suuntaan eikä mihinkää hörhöilyyn.

Olen kuullut eräältä entiseltä päihdeongelmaiselta, etä Butaanikaasua hengittämällä kuulemma tulee ruumistapoistumiskokemuksia

Miksi uskovat haikailevat kuoleman lähestyessä -ja toki joskus muutoinkin- että "kunpa pääsisi jo Jeesuksen luo" tmv. Raamattuhan sanoo, että kuolleet menevät tuonelaan ja eihän Jeesus siellä ole. Aika ajoin ahdistun kuolemisesta (en itse kuolemasta, vaan siitä kuolemisen hetkestä että miltä se tuntuu jne), mutta eikö se ole itselleen valehtelua jos vaan odottaa kovasti pääsevänsä Jeesuksen luokse ja joutuukin oikeasti tuonelaan?

Mutta jospa se kuoleman hetki kuitenkin on vähän niin kuin Jeesuksen tulemisen hetki meille itse kullekin eli aika lakkaa kuolemassa olemasta, jolloin ei enää tarvitse odottaa Jeesuksen tulemista, vaan se tapahtuu ikään kuin samana päivänä ja hetkenä kuin me kuollaan.

Työstän juuri sellaista saattohoitoon liittyvää koulutusta terveydenhuollon henkilökunnalle ja olen siinä sivussa paljon miettinyt kuolemaa ja kuolemista. Olen nähnyt useita kuolemia, mutta en ole nähnyt kenenkään lähtevän oikein tuskallisesti. Olen tosin nähnyt vain ikääntyneiden kuolemia eli he ovat kuolleet sillä tavalla hiipuen hiljaa pois tai äkillisesti sydäntapahtuman seurauksena. Toivoisin itsekin voivani kuolla sillä tavalla hiljaa hiipuen, kun olen tehtäväni täällä suorittanut ja kun kukaan ei enää ole millään tavalla minusta riippuvainen. Kuolemassa eniten pelottaisi jättää lapset ilman äitiä. Mutta tietenkin Jumala pitää kaikesta huolen ja vain Hän on todellisuudessa korvaamaton.

Sellainen tuskallinen ja kivulias kuolema on tietenkin pelottavaa. Nykyään se on tosin harvinainen. Jos kipuja ei kuolevalla saada muuten kuriin, niin hänethän voidaan sedatoida eli oikeastaan nukuttaa ja jatkaa myös nukutuksessa voimakasta kipulääkitystä. Sedaatio ei tietenkään ole mahdollinen kaikissa hoitamisen ympäristöissä, mutta ehkä vaikeimmat kiputapaukset hoidetaan sellaisissa ympäristöissä, missä sekin on mahdollista.

Tässä vielä hyvä runo kuolemasta:

"Hei vaan kualema, sää ole nynny äijä!!
Helppo sun' o vaani nurkan takan ja
lykät paikal juur ko viimetteks kaivata,
viärä kaikkest kultasemp miäs,
paras naine, siliäottasemp laps,
pehmusemp mamma,
kuljetta kenenkkä näkemät,
taakses kattomat, rikospaikal palamat
jonkkus perunakellarihajusse kotiluala,
mist maam pääl saak
ei ol ikä yhrenkä ään kuulunu.

Häppe hiukka.
Jos sää ole reilu miäs, sää tule näkyvil,
tuat kaik viämäs hyväs järjestykses takasi,
pyyrät antteks meilt henkilökohtasest ja
maksat loppuelämäs korvauksia, joka penni."

Heli Laaksonen

Kiitos Aamu-Usva kommentistasi