Re: Sielun kuolemattomuudesta.
Menen tässä taas kerran vähän aiheen ohi. Vaisuliini kirjoitti, että Marko Lind ei usko helvetin olemassaoloon. Ymmärsin tämän niin, että jos joku opettaa jossakin kohden väärin, niin hänen opetustaan toisessakaan kohdin ei kannata kuunnella. Aloin miettiä, että onko näin? Kuitenkin jokainen opettaja monessa kohdin hairahtuu (Jaak.3:2). Voisiko joskus olla niin, että jonkun opetusta jossain asiassa kannattaisi ehdottomasti kuunnella, vaikka hän jossain toisessa tärkeässäkin kohdin olisi mennyt aivan metsään? Millä perusteella joku ihminen tuomitaan totaaliseksi eksyttäjäksi ja milloin hän on vain jossakin kohdassa hairahtunut?
Tämä ajatus oli mielessäni jo aamulla, enkä siis ota kantaa tähän aloituksen kirjoitukseen. Aamulla mietin, että olisi ihana pystyä kohtaamaan jokainen ihminen kuin ensimmäistä kertaa joka aamu. Joka aamuhan on armo uusi (Valit.3:22-23) meidän omallakin kohdallamme. Voisi vain unohtaa kaiken pahan, mitä joku ehkä on minulle tehnyt ja suhtautua häneen sillä kiinnostuksella, johon ei sekoitu mitään loukkaantumista, ei mitään katkeruutta, ei mitään muistoja siitä, mitä hän joskus on sanonut tai tehnyt... Katkeruus on kyllä sellainen juuri, joka niin helposti kasvaa ja saa aikaan tuhoa.
Ja melkein aina me teemme ihmisistä jotain kuvia, että tuo on tuollainen ja tuo tuollainen ihminen. Nämä käsitykset juurtuvat syvään ja niistä on todella vaikea päästä eroon. Ehkä kuvantekemiskiellolla onkin tämä opetus uuteen liittoon, että meidän ei tule rakentaa mieleemme mitään kuvaa kenestäkään ihmisestä tai muusta elävästä olennosta, eikä ainakaan Jumalasta, vaan antaa ihmisille vapaus olla jatkuvasti muuttuvia. Kasvu voi pysähtyä siihen, kun ympärillä olevat ihmiset eivät usko Jumalan muuttavaan voimaan KAIKKIEN ihmisten kohdalla.
Tämä ajatus oli mielessäni jo aamulla, enkä siis ota kantaa tähän aloituksen kirjoitukseen. Aamulla mietin, että olisi ihana pystyä kohtaamaan jokainen ihminen kuin ensimmäistä kertaa joka aamu. Joka aamuhan on armo uusi (Valit.3:22-23) meidän omallakin kohdallamme. Voisi vain unohtaa kaiken pahan, mitä joku ehkä on minulle tehnyt ja suhtautua häneen sillä kiinnostuksella, johon ei sekoitu mitään loukkaantumista, ei mitään katkeruutta, ei mitään muistoja siitä, mitä hän joskus on sanonut tai tehnyt... Katkeruus on kyllä sellainen juuri, joka niin helposti kasvaa ja saa aikaan tuhoa.
Ja melkein aina me teemme ihmisistä jotain kuvia, että tuo on tuollainen ja tuo tuollainen ihminen. Nämä käsitykset juurtuvat syvään ja niistä on todella vaikea päästä eroon. Ehkä kuvantekemiskiellolla onkin tämä opetus uuteen liittoon, että meidän ei tule rakentaa mieleemme mitään kuvaa kenestäkään ihmisestä tai muusta elävästä olennosta, eikä ainakaan Jumalasta, vaan antaa ihmisille vapaus olla jatkuvasti muuttuvia. Kasvu voi pysähtyä siihen, kun ympärillä olevat ihmiset eivät usko Jumalan muuttavaan voimaan KAIKKIEN ihmisten kohdalla.
