Uskonaskel

1Moos 12:

1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

Tästä alkaa uskomme esikuvan Abramin usko Jumalaan ja vaellus Jumalan tahdossa. Abram saa selkeän käskyn ja lupauksen. Mietin tässä meidän saamaa kutsua. Jumalan kutsussa käsketään lähteä vanhasta elämästä liikkelle. Jotenkin tuntuu, että tätä kutsua ei saa, kuin elämäänsä kyllästyneet ihmiset. Tuskastuneet, ahtaalle joutuneet, väsyneet ja haaksirikkoutuneet. On vapautus pästä liikkeelle pois entisestä ja kohdistaa katseensa tulevaan. Kohdistaa katseensa lupaukseen paremmasta elämästä. Jumalan kutsu on varsin houkutteleva, jos ei katso niitä edessä olevia olosuhteita. Edessä on matka tuntemattomaan. matka erämaahan, jossa olosuhteet ovat karut ja kuluttavat. Vanha Jumalaton moraaliton ja helppo elämä kuitenkin karisee pois vain, Jumalan antamissa olosuhteissa hiekkamyrskyissä, kuivuudessa, siellä missä oma into ja voima saavat väistyä. Kääntyisimme monesti takaisinkin, mutta huomaamme niin tehdessämme joutuneen maailman ahdistamaksi. Meidän on kännyttävä aina uudelleen kohti Jumalan päämäärää. Kohti luvattua maata. Tämän luvatun maan kuva on syvällä sisimmässämme. Se on puhtaan Jumalan kutsun kirkas päämäärä. En tiedä kuinka moni kokee samoin, kuin minä. Kuinka moni ikävöi saada sen nähdä. Tässä ei takoiteta kuolemanjälkeistä elämää, vaan meidän kutsumme päämäärää maanpäällisessä vaelluksessa. Jumala haluaa kasvattaa meidät jokaisen sille omalle paikallamme, johon meidät on tarkoitettu. Voi kuinka ikävöin sitä ja kuitenkaan en tiedä mitä se on. Minun on jatkettava matkaani levähdyspaikasta toiseen, kohti Jumalan kirkkaampaa ilmestymistä. Ahjo on kuumennettu valmiiksi. Siinä minua puhdistetaa, ja kutsuani kirkastetaan. Haluatko kulkea minun kanssani jakaa kokemuksia, lohduttaa ja tulla lohdutetuksi.

Hyvin toit esille sen mitä itsekin olen kokenut..
Katse eteenpäin mitä Herra tekee, mihin Hän johtaa. Omat voimat ja mahdollisuudet pois suljettuna, paluuta meneeseen ei ole.
Mutta niinhän se Jeesuskin puhui eteenpäin katsomisesta;

Luuk. 9:62

Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan".

..ja kun Lootin vaimo katseli taaksepäin..

1. Moos. 19:26

Ja Lootin vaimo, joka tuli hänen jäljessään, katsoi taaksensa, ja niin hän muuttui suolapatsaaksi.

Kun on Jumalan oppinut tuntemaan ja hän on itsessä 100pros niin siinä maailma jää eikä sitä enää ole.

Tämä usko, jossa olen elämäni antanut Kristukselle, se on jälkeenpäin katsottuna, ollut kova koulu. Tässä hetkessä voin sanoa, kaikki on ollut hyväksi minulle, ne ovat valmistaneet minua johonkin, mitä en itsekään tiedä edes. Välillä on tuntunut, että voimat ovat loppuneet, olen ollut heikko ja murrettu... en silti yksin, Jeesus on ollut kanssani. Mitä kaikesta voisi sanoa ja mitä jakaa, aina ei itsekään löydä mitään järkevää sanottavaa, kun kyse on siitä elämänkoulusta ja kaikesta siitä, mitä varten olen ylipäänsä syntynyt tänne... palvelemaan Kristusta, se on se kaiken ydin, mitä varten olen ja hengitän täällä, kaikki muu on pelkkää plussaa... toki ihania asioita elämässä voi olla ja Jumala voi antaa elämään. Mutta henkilökohtaisesti, en tiedä ymmärtääköhän minua kukaan, kun sanon että olen syntynyt palvelemaan Kristusta ja siinä se on kokonaisuutenaan, koko pienen elämäni ydinajatus ja koko olemus.

Tämä Sananpaikka lohduttaa kun katsoo itseensä ja huomaa ettei täytä ihmisten/yhteiskunnan asettamia ihanteita.

1. Kor. 1:27

vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,

28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on

Ja joskus iskee päälle ajatus.. Kunpa vois vaan sanoa.."EROPELIKYMPPI.." ja hypätä tän maallisen ajan yli ja loiikata suoraan Taivaaseen olen myös keksinyt sanonnan ..

Elääkseni jumalattomana, on tämä maallinen elämä aivan liian lyhyt mutta elääkseni uskovaisena täällä maanpäällä, tämä maanpäällinen elämä on aivan,aivan liian pitkä..

-

Joskus saa yhtyä Paavalin ajatuksiin: "Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut (2.Kor.4:8-9)." Tässä on juuri kiteytettynä uskovan elämä maan päällä. Niin hienosti sanottu... Kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa. Se tässä uskovan ahdingossa onkin erona uskosta osattoman ahdinkoon, että meille ahdoinko ei ole umpikujaa, vaan me tiedämme, että Jumala valmistaa meille pääsyn kaikesta niin, että voimme kestää .