Juttutupa

[Aamu-Usva]

Pystyisitkö, Lonelyrider, jotenkin avaamaan tätä enemmän?
Eli millä tavalla vääristynyt minäkuva?
Olen itse esimerkiksi kokenut vanhentuneeksi ajatukseni omasta itsestäni ja tajunnut, että en enää olekaan sellainen kuin olin ajatellut olevani. Eli tämä on johtunut ihan muutoksesta minussa, mutta jotenkin ajattelumaailma on jäänyt muutoksessa jälkeen. Sitten jossain vaiheessa olen kuvitellut olevani enemmän sellainen kuin todellisuudessa vain haluaisin olla. Ja varmaan jokaisella on omasta itsestään ajatuksia, jotka eivät ole totuuden mukaisia.
Jos esimerkiksi lapsi kuulee koko ajan itsestään puhuttavan, että tuo ei kyllä ole matemaattisesti kovin kyvykäs, niin hän menettää uskon itseensä liittyen matematiikkaan eikä pärjää matemaattisissa aineissa koulussa. Mutta kun tuo käsitys murtuu, niin matematiikasta tulee hänelle ihan yhtä helppoa kuin muillekin.
Ja kuulemma lapsi muodostaa käsitystä itsestään myös sen perusteella, mitä hän kuulee vanhemmistaan puhuttavan. Esimerkiksi jos toinen vanhempi haukkuu toista laiskaksi, niin lapsi alkaa pitää helposti myös itseään laiskana. Aika pitkäänkin lapset identifioivat itseään vanhempiensa kautta ja sukunsa kautta. Siksi hyvän puhuminen toisista ja hyvien puolien korostaminen olisi tärkeää, mutta ei tietenkään epärehellisyys...

[lonelyrider]

Kiitos veli tuosta linkistä... luen sitä, kun vaan saan lapsilta aikaiseksi...

Kerroin tällä palstalla jokin aika sitten unestani jossa autoin (ikäänkuin olin kyynärösauvana) naista... tämä nainen istui baarissa ja oli jotenkin rähjäinen ja säälittävä kaikinpuolin(nykymaailman mukaan), sellainen hylkiö jollain tapaa... adjektiiveja hyvin vaikea sanoa kuvaamaan, koska ehkeis sille olemukselle oikein ole... koska se on tunnetila paljolti enemmän kuin se mitä näkee.

Jokatapauksessa nainen oli loukannut jalkansa ja lähdin viemään häntä vuoren rinnettä alaspäin kohti sairaalaan... yhtäkkiä nainen meni sekaisin ja alkoi vouhkaamaan Jeesuksesta jotenkin sillä tavoin joka ei ollut normaalia... ja nainen heittäytyi alas vuoren rinteeltä ja katosi sinne jonnekin kuilunsyövereihin... katsoin sinne kauas alas ja siellä vilkutti eräs tuttu... ymmärsin että minun täytyy lähteä takaisin päin kipuamaankin vuoren rinnettä ylöspäin... kipusin vuorenrinnettä ylöspäin(portaat taisi olla kadonneet) ja siellä vuoren päällä oli hevosen selässä cowboy tyylinen mies ja unessa tajusin sen olevan Jumala(ainakin se kuvasti sitä) ja hän hymyili minulle.

Tajusin tässä pari päivää sitten, että se autettava nainen oli minun minäkäsitys itsestäni... jos uskon sitä kuvaa, joka on väärä, toimin sen mukaan... se ei ole minun varsinainen identiteettini, vaikka olen tuntenut sen lapsuudestani lähtien, ainakin kouluiästä alkaen... tarkalleen en tiedä milloin se on minuun iskostunut. Se tietynlainen minäkäsitys on niin vahva osa identiteettiäni ja sitä millaiseksi tunnen itseni, että se rampauttaa elämääni täysin... se määrittää minulle kuinka arvokas olen ihmisenä... ja itselleni olen täyden nollan arvoinen... ihminen toimii siten miten itsensä myös määrittää ja kokee.

Se miksi tarvitsen niin konkreettisesti apua väärään minäkuvaan, on juuri sen rampauttava ominaisuus... en voi elää näin elämääni loppuelämäni, minun on löydettävä kaikki ne voimavarat ja se ihminen joksi Jumala minut loi... ei se ihminen, joka on valhe minusta... valhe minä on niin suuri kuorma kantaa, ettei voimavarani tahdo jaksaa retuuttaa sitä mukana...

[vaisuliini]

Kertokaahan, että mikä voisi olla avuksi täydellisesti vääristyneeseen minäkuvaan? Miten edetään, kun huomaa, että käsitys omasta itsestä ei ole todellinen ja Jumala on luonut jotain sellaista todellisuudessa, mistä ei ole käsitystä, sisin tuntee vääristyneen kuvan, koska se on niin kauan ollut osa identiteettiä.

Jos on siinä pisteessä elämässään, että tajuaa jotain tällaista... mihin suuntaan sitten? Terapeutilleko puhumaan traumoista? Pelkkä omassa mielessä hautominen ei yleensä asioita saa täysin ojennukseen.

No haluaisin kertoa lyhyesti omasta jutusta. Minulla oli tai on ongelma kun en tiennyt kuka olen kun Jumala loi minut juuri sellaiseksi ja siitä halusin tietää. Mutta Raamattua lukiessani huomasin että Jeesus ei muserra särkyneen ruokon vaan oikaisee sen suoraksi. Niin tajusin että Jeesus oikaisee minut suoraksi. Ja ongelma lakkasi häiritsemästä. En vielä löytänyt jotain itsestäni mutta löysin jo vastauksen. Jeesuksen rinnalla muu ongelma ei enää häiritse minua kun tiedän jotain Jeesuksesta ja sen että Jeesus oikaisee suoraksi. Ja myös tiedän että Jeesus on jo hyväksynyt minut. Se riittää minulle. Nyt minulla on työnohjaus meneillään ja ohjaajan kanssa keskustellessani ahdistuin välillä koska en "tunne" itseäni, kuka todella minä olen. Jeesus tuntee minut läpikotaisin, se on lohdullista tietää. Olen varma että Jeesuksen sisäisen tuntemisen kautta löydän varmaan jotain itsestäni. "Jeesuksessa on kaikki vastaukset mitä minä etsin". Työnohjaajan mukaan suuri osa ihmisistä ei tiedä kuka itse on. Se vahvisti minun juttuani eli Jeesuksen kautta ihminen löytää oman terveen identiteetin.

Matt. 12:20 Särkynyttä ruokoa hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta, ja hän on vievä oikeuden voittoon. RK

[lonelyrider]

Ensiksikin kiitos Vaisuliini vastauksesta

Mitenhän tätä asiaa purkaisi esille... olen yrittänyt luottaa Jumalaan, ajatellut että Jumala joka tapauksessa saa asiat kuin asiat hoidettua parhain päin, oli mikä oli ja vaikka asiat voisivat aluksi näyttää huonolta, usko muuttaisi... pelon ja ahdistuksen keskellä, olen sillä luottamuksella yrittänyt selättää pelon...mutta nyt tullut ajatuksia, että sehän on itsepetosta... olen kantanut silti sisäistä ahdistusta, pelkoja esim. kiusaamisesta tai epäonnistumisista. Jumala ei oikeasti ole luonut minusta pelokasta ja sellaista joka kaiken mittaa toisten käytöksen mukaan(jos joku on ilkeä, koen sen ansaituksi, koska olenhan arvoton itsellenikin), en uskalla edes puolustaa itseäni... en voi vain hyväksyä sitä, koska se ei ainakaan ole totuus... jos joku on sanonut minusta pahaa jossain elämänvaiheessa, se on sen ihmisen ilkeyttä, mutta ei totuus... vaikka sisäinen minä sen totuudeksi myös itselleni olisi luonut.. uskon että Jumala on kuitenkin luonut jotain parempaa. Vaikka ymmärrän tämän järjellä, sisäinen minä on rikki ja haavoilla... ja on ikäänkuin tunne, että se rikkinäisyys ei koskaan parane, kannanko tätä loppuun asti...

Mietin vaan, että onko Jumala todellakin tarkoittanut minusta tällaisen, kun minusta on kiusaamisen ja kaiken paskan seurauksena tullut tällainen... pitääkö hyväksyä itsensä ja rajoittavat tekijät? Vai parantaako Jeesus oikeasti ihmisen niin että se kokee vapautta, eikö se ole Raamatun lupaus... LUPAUS, missä se on? ja uskonko edes enää siihen vuosien jälkeen, kun mikään ei todellisesti ole muuttunut minussa, ei ole tullut sellaista uutta luomusta sisäisesti, joka olisi eheä... Jumala ei paranna ja jätä rikkinäiseksi...ei ainakaan Raamatun sanan mukaan... kun huomaa tällaisen puolen itsessään se synnyttää ristiriidan lupausten kanssa... eikait Jumala tarkoittanut että ihminen yrittää omilla voimillaan saavuttaa jotain ja tämä olisi kiinni siitä, että toinen saa kun osaa uskoa ikäänkuin "paremmin"... en tosin ole nähnyt kovin paljon uskovissakaan eheytyneitä ihmisiä... usein "kultakimalluksen" ja hyvän uskovan takaa paljastuu ihan tavallinen raadollinen ihminen kuiteskin niin... tietenkin todistuksia riittää siitä, kuinka Jumala on tehnyt sitä ja tätä... mutta tosi paikan tullen, ne on vain ihmisten sanoja... vai olenko käsittänyt raamatun sanan väärin ja ihmiselle ei todellisesti luvatakaan parantumista? Ja uskovien sanat, ei tiedä miksi toinen saa ja toinen jätetään ilman, eipä ne lohduta... se on ikäänkuin sanaparsi jonka taakse voi piiloutua kun ei tiedä vastauksia.

[Veli88]

Sen olen huomannut, jotta saatana pääsee helpommin kiusaamaan meitä meihin tulleiden haavojen kautta. Ja sitä kautta me myös saatetaan herkemmin langeta tekemään itse samoja asioita joissa meitä vastaan on rikottu. Siks on tärkeää ymmärtää haavat ja käsitellä niitä oikein, ilman että kannetaan syyllisyyttä lankeamuksista tai kiusauksista. Antaa ensin Jeesuksen veren ottaa syyllisyys pois, sitten mennä armoistuimen eteen haavojen kanssa ja antaa Jumalan parantaa ne. Mitään kaavoja tai niksejä siihen ei löydy vaan, Isä hoitaa jokaista lastaan omalla tavalla. Mutta siihen voi luottaa jotta Hän sen tekee, kun ilman vääränlaista pelkoa ja syyllisyyttä hänen eteensä mennään sitä anoen

[vaisuliini]

*
Ok Lonelyrider mutta en osaa vastata tai antaa oikeaa vastausta mitä sinä kaipaat.
Minulle tuli mieleen oma juttu, niin sen haluaisin kirjoittaa. Minulla oli vääristynyt Isän kuva. Luulin että Isä vaatii jotain täydellisyyttä minulta. Mutta Raamattua lukiessani huomasin, että Isä ei ole sellainen, mitä luulin. Minä saan olla "tomuna" josta Isä hyötyy. Isä tietää meidät tomuksi. Näytän muutamia esimerkkejä: Jumala puhalsi Aatamin sieraimiinsa elämän hengen - luomalla Aatamin tomusta. Jumala käytti aasia antaakseen puhekyvyn estääkseen jotain tyhmää ks. 4Moos. 22:28. Jumala käytti Moosesta, joka änkytti ja hänellä oli vaikeuksia puhumaan, silti hänet Jumala valitsi käyttääkseen häntä - Jumala oli Mooseksen suun apuna. Jumala käytti koulun käymättömiä ja oppimattomia miehiä myös. Ajattelamattomien sydän saavuttaa ymmärryksen (ylhäältä) ja änkyttävien kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi - Jumalan suun apuna.

2Moos. 4:10 Mutta Mooses sanoi Herralle: "Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies. En ole ollut ennen enkä ole senkään jälkeen, kun olet puhunut palvelijallesi, sillä minä olen hidaspuheinen ja kieleni on kankea."
11 Herra vastasi hänelle: "Kuka on antanut ihmisen suun, tai kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä, Herra?
12 Mene nyt, minä olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on sanottava."

Apo 4:13 Kun hallitusmiehet ja vanhimmat näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulua käymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät. He tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.

Jes. 32:4 Ajattelemattomien sydän saavuttaa ymmärryksen, änkyttävien kieli puhuu sujuvasti ja selkästi. RK

Jumala nostaa meidät tomusta - tietäen meidät tomuksi - Hänen väkevällä kädellä kun silloin me emme ole mitään. Jumala tietää meidät tomuksi voidakseen käyttää meitä väkevästi Hänen voimalla. Siis tomuna kasvamme alas ja pienenemme, niin Kristuksen voima asettuu meihin ollessamme heikkona ja Jumala voi käyttää meitä väkevästi. Olemme heikkoja mutta Kristuksessa me olemme täydellisiä ja väkeviä.
.
Psa 113:7 Hän nostaa tomusta vähäosaisen, korottaa jätekasasta köyhän RK

Psa 103:14 Sillä hän tietää, millaista tekoa me olemme; hän muistaa, että olemme tomua.

Niin minä uskallan olla tomu ja minulla on lupa olla heikko Jumalan edessä ja minä annan Jumalan rakastaa minua ehjäksi ja minulla on heikko luottamus Jumalaan mutta uskon että Jumala rakastaa minua pois ehjäksi kunnes minun luottamus Jumalaan lujittuu. Tekisit samoin, Lonelyrider.

Minä näytän ne muutamat kohdat. Kristuksen sisäisen tuntemisen löydettyäni minä tajusin olevani tärkeä, rakas ja kallis Jumalan silmissään ja tällaisenä minä kelpaan Jumalalle omineen rikkinäisyyksineen ja haavoineen. Saatuani lääkitsevää Jumalan Sanaa omiin haavoihin minä kasvoin ja yhä kasvan ulos haavoista ja löysin rauhan omaan sisimpääni ja siten minulle avattiin totuuden runsauksen kans. Kun avataan Raamattua, yhden jutun haluaisin sanoa että Jumalan Sana on niinkuin kastepisara, joka ei riko ihmistä vaan Jumalan Sana(t) nostaa, hoivaa, lohduttaa, lääkitsee ja vahvistaa. Sillä tavalla minä eheydyin lukiessani Raamattua.

Jer. 33:6 Kuitenkin minä annan sen haavojen kasvaa umpeen ja parntua. Minä parannan heidät ja avaan heille rauhan ja totuuden runsauden.

Sananl. 4:22 sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiilleen.

5Moos. 32:2 Sateena pisaroikoon opetukseni, kasteena valukoon puheeni niin kuin pisarat ruohikolle, kuin sadekuurot nurmikolle,

Anteeksi, sinulle Lonelyrider tulee kamalan pitkää tekstiä....

[vaisuliini]

*
Ai niin yksi juttu unohtui sori.

Olin rikki ja nöyrryin Jumalan Sanaan etsiessäni jotain omiin haavoihini mutta
arvaa mitä Jumalan Sana sanoo tähän juttuun?

Jes. 66:2 Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ne ovat olemassa, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särkynyt henki ja arka tunto minun sanani edessä. RK

Eli Jumala katsoi minun puoleeni kun nöyrryin Jumalan Sanan edessä...
Sillä tavalla eheydyin kans.

[lonelyrider]

Niin, en ole sitä tuolta kantilta ajatellut, että tämä rikkinäisyyskin olisi ennalta annettua ja siis luontoni sillä tavoin. Toisaalta Jeesus ei ole rikki vaan eheä... mutta mietin tuossa kirjoitustasi lukiessa... että voi olla totta, etten ole hyväksynyt tietynlaista vajavuutta itsessäni... tahdon jollain tavalla olla niinkuin maailma on... haen ehkä ihmisten hyväksyntää ja ihannointia jollaintapaa... kun vaan voisi olla vapaasti se surkea minä... ihan vapaasti ja hyväksyä se. Mutta miten alitajunnan saa hyväksymään jotta voi olla vapaasti surkea, ettei siis itse inhoa ja pidä vastenmielisenä itseään? Ongelma on enemmänkin varmaan itseinhossa(eli inhoanko jotain Jumalan luomaa samalla?) kuin siinä etten voisi järjellä hyväksyä vajavuutta... miten opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen?

[vaisuliini]

*
No kitaran juttu tuli äsken mieleen niin nyt kirjoitan...

Kun ullakosta löytyy hylätty ja pölyttynyt kitara. Sen löydettyään tutkii kitaran kuntoa. Siinä on hiirenpuremia. Ja kitaran kielet ovat katkaistu. Kitaraa kohtaan tunnetaan myötätuntoa ja sääliä ja ottaa sen itselleen omaa käyttöä varten. Kitaraa korjaessaan hioi ja maalasi lakalla ja laittoi uudet kielet siihen. Ja kitaraa soittaessaan se soi niin koskettavasti ja kauniisti. Se ylistää Jumalalle Hänen suurta rakkautta ja ihmeellistä tekoa. Sama asia pätee ihmisiin, ne löysi Jumalan ja Hänen rakkauden eheytymisprosessin kautta ja ne elää kiitollisina Jumalalle.

Anna Jumalan rakastaa sinua ehjäksi, sillä tavalla sinä kasvat ulos...

[PetriFB]

https://www.kotipetripaavola.com/rafukoira.html

Rafu koiramme sivut