Masentunut, jota masennetaan... viekää minut Jeesuksen LUO !

[pekka]

Katsoin äsken tuon todaelin laittaman dokumentin epäraamatullisesta uskonlahkosta ja sitten heti perään luin tuon Petrin kirjoituksen puoskaroinnista ja kuinka sen uhriksi joutunutta ihmistä tulisi auttaa mahdollisimman oikealla tavalla.

No, se on varmaankin selvä asia se, että tuon epäraamatullisen uskonlahkon toiminta on puoskarointia. Siitä ei kyllä minulle jäänyt mitään epäselvyyttä, oli se sen verran kauheata katseltavaa ja kuunneltavaa.

Mikä "lasketaan" puoskaroinniksi? Minulle on hieman epäselvää tämä asia. Onko esimerkiksi Jehovan todistajat puoskareita?

[lonelyrider]

Amen

Vau! Miten koskettavaa ja Pyhän Hengen voimasta syntyvää kirjoitusta tänne on tullut tässä välissä, koin vahvasti niin.

[Jukka-Pekka]

Vau! Miten koskettavaa ja Pyhän Hengen voimasta syntyvää kirjoitusta tänne on tullut tässä välissä, koin vahvasti niin.

Amen Olen samaa mieltä lonelyriderin kanssa! Lisäisin vielä masentuneisuuteen liittyen, että liian paljon uskovien kasvamattomuuden/ymmärtämättömyyden/ylihengellistämisen vuoksi mielenterveyden häiriöistä kärsiviä leimataan ja painetaan alas. Myös heidän käyttämiään lääkityksiä ja niiden sivuvaikutuksia kauhistellaan, osin syystä, osin syyttä. Monet fyysisiin oireisiin ja sairauksiin käytetyt lääkkeet ovat sivuvaikutuksiltaan huomattavasti pahempia tai ainakin samanveroisia. Jokaiselle lääkkeellä on sivuvaikutuksensa, mutta useinmiten diagnoosin sattuessa oikein, ei lääkitys veny pitkäaikaiseksi ja muut tukihoidot unohtamatta hengellistä ulottuvuutta, apua, uskova voi eheytyä. Pahinta, mitä olen nähnyt on juuri syyllistäminen, sen kautta muottiin puristaminen hengellisesti, vaikka siihen ei psyykkisesti sairas rikkinäinen uskova yksinkertaisesti pysty. Myös sellainen on hirvittävän väärin, että suorastaan käsketään lopettamaan lääkitys kuin seinään. Milloinkaan ei tätä tule tehdä ja uhrin totella, koska se on monissa tapauksissa hengenvaarallista ja johtaa lähes AINA relapsiin = psyykoosiin, sairauden pahenemiseen ja sitä kautta psykiatriseen hoitoon. Siellä selviää monesti, ettei sairastunut olekaan käyttänyt lääkkeitä, esim. psykoosinestolääkkeitä, minkä seurauksena siis on jouduttu psykoosiin. Kuka/ketkä ovat takana ja etenkin vastuussa uskovan mielenterveyden pahenemisesta? Harvoin löytyy vastuunkantajia, vaan sellaiset luikkivat häntä koipien välissä pakoon. Mielenterveyssairaudet kielletään melko yleisesti sairauksina, mikä on minun näkemykseni/kokemukseni mukaan ehdottoman väärin. Moni uskova yrittää olla liian pitkään tietyissä piireissä ns. kaapissa, eikä uskalla tulla pois sieltä. Sama koskee myös uskosta osatonta, joka voi kantaa pahaa oloaan vuosikausia ja näytellä tervettä. Pitkään se ei onnistu ja seurauksena on useinmiten lievimmillään psykoottinen masennus tai vieläkin vaikeampi häiriö, jolle voi olla useinkin syynä fyysinen tausta - ei siis välttämättä esim. mitään traumoja lapsuudessa yms. Näitäkin tapauksia on uskovien keskuudessa sekä myös uskosta osattomien joukossa.
Joku saattaa saada kirjoituksistani kovankin, syyllistävän, katkerankin kuvan. EI, en ole katkera. Sitä olen joskus ollut ja suorastaan vihainen yhteiskunnalle ja ns. puoskareille, mutten enää - en syyllistä ja KAIKKI on anteeksiannettavissa. Mielenterveyspotilaita ylipäätään on kohdeltava erittäin hellävaroen ja rakastettava, oltava kärsivällinen Herran Armosta kasvaneena. Olen minäkin toiminut taitamattomasti ja en aina ole osannut sanoa oikeita sanoja, mistä johtuen on syntynyt väärinkäsityksiä. Joskus näkee myös eräänlaisia "jääräpäitä", jotka tekevät toistuvasti pahojakin omaa ja muiden elämäänsä pahastikin pilaavia virheitä, joita sitten kylvämisen ja niittämisen lain kautta maksavat pitkään. Näissä tapauksissa on vaan joskus nostettava kädet pystyyn ja laitettava ne ristiin , jotta Herra varjelisi ja pitäisi kuitenkin Tiellä. Synti on kuitenkin sanottava hellävaroen synniksi, eikä ikäänkuin yllyttää johonkin "järjettömään" toimintaan, mistä saattaa tulla kalliskin "lasku".
Petri kirjoitti hyvin kypsästi ja kokemuksesta aivan selvästi ja kirjoitus on erittäin rakentava. Myös muita hyviä kirjoituksia on tässä ketjussa. Menemättä sen syvemmälle näissä asioissa sielunhoidollisessa mielessä, meidän uskovien on hyväksyttävä myös psyykkiset sairaudet sairauksiksi, kuten fyysiset sairaudetkin. Hutidiagnooseja sattuu kyllä molemmilla puolilla ja hoitovirheitä. Mutta se on inhimillistä ja totta on, että terveydenhuollossa olisi, syyllistämättä ketään, korjaamisen varaa. Raha ratkaisee liian usein ja taustalla on ahneus -> resurssipula -> käypähoito pettää -> sairas ei saa asianmukaista hoitoa, eikä siten parane täysin tai paraneminen viivästyy. Suurin osa hoitavasta tahosta kuitenkin haluaa vilpittömästi auttaa. Monet turhautuvat, kun resurssit eivät riitä, itse uupuvat ja sairastuvat.
Ja lopuksi, sielunhoitoon ei tule ryhtyä, jos on uskossaan nuori tai/ja useinmiten (paljon menestysteologeissa) ns. puoskari, minkä Petri hyvin määritti. Innokkuutta ja varmasti oikeanlaista mielenlaatua, Kristuksen mielenlaatua auttajissa, sisarissa/veljissä löytyy, mutta ei välttämättä taidokkuutta riittävästi. Minä olen ainakin vajavainen, mutta koetan auttaa, rukoilla Herralta viisautta, heitä, joita tämä maailma/monet uskovatkin eivät minään usein pidä = uskosta osattomien puolelta tullut nujertaminen, mutta myös uskovien puolelta.

Siunausta ja Herran Armoa ja Rauhaa jokaiselle tasapuolisesti

[systeri]

Se onkin kurjaa kun masentunut kertoo ja odottaa apua etkä pysty/osaa auttaa..intoa olisi mutta ei taitoa.Sen verran oli täs viikonloppuna juttua erään "taistelijan" kans ,että huomasin jälleen olevani avuton auttamaan masentunutta.
Nuorempana mulla oli joku masennuskausi mutta silloin taisin nousta omin voimin..kai..silloin kyllä odotin että voi kun joku uskova tulis ja puhuis mulle taivas-asioista ja Jeesuksesta ja myöhemmin uskossa olleena pääsin masennuksen hengestä ajallaan Jumalan avulla,mutta koskaan en oo muistaakseni hakenut mitää apua,rukousta kylläkin.Ihan viimeisen taistelun josta en tiedä oliko masennus,(saattoi olla),kerroin veljelle ja sen jälkeen helpotti...uskon että hänellä oli/on armoitus auttaa Sen näkee kirjoituksistaan.

Juteltiin vaan siitä tään eilisen ystävän kans että usein uskoon tulon tai uskossa uudistumisen jälkeen tulee joku ihme ahdistus ja taistelukausi,niinkuin mullekkin tuli ja uskon että sillä on oma tarkoitus.Ja se liittyy yleensä johonkin kipeään tai heikkoon kohtaan mikä ihmisellä on ollu. Uskoisin että vain koulua käynyt voi auttaa toista samankaltaista.Tulee aina mieleen se minkä koin joskus taistelun jälkeen"kropassani" että kun Jeesus puhdistaa meidän temppelin, niin ne poispantavat asiat, synnit ja muut turhuudet jotka jätetään alttarille, palavat tulessa ja kuumuudesta kärsivä käärme/sielunvihollinen yrittää vielä kiristää otettaan kunnes joutuu hellittää otteensa ja Jeesuksen verellä pestyä ihmistä se ei pysty enää purra kuolettavasti...ainoastaan yrittää.Mutta joskus se tarkoittaa sitä että on taisteltava verille asti ja tehtävä vastarintaa... onkohan tää nyt liian rankkaa tekstiä, mutta omakohtainen kokemus

Joh 2 ja ap.teot 28..niistähän löytyi se jonka koin tapahtuneen mulle.Miks mä aina palaan tähän uudestaan...........

[systeri]

Siis tarkoitin koulua käyneellä semmosta ihmistä, joka on käynyt läpi masennuksen ja parantunut siitä.

[lonelyrider]

Se on totta että monilla on enemmän innokkuutta kuin taitoa auttamisessa, näin käy valitettavasti monille uskoville, koska intoa on Herran työhön mutta ei valmiuksia, sinänsä ihan ymmärrettävää ja varmasti itsellekin joskus niin on voinut käydä.

Puoskareihin olen myös törmännyt, yleensä he ovat niitä innokkaimpia auttajia yleensä, suorastaan tunkevat ihmisen elämään apuineen. Siksi moni ihminen menee takajaloilleen yleensäkin muiden uskovien seurassa, kun näyttäisi siltä, että suuri osa on juuri niitä puoskareita, eikä konkreettista apua heiltä saa, vain lisää syviä haavoja, jotka voivat masentaa enemmän. Näin ikävä kyllä täytyy todeta. Itse ainakin olen saanut oppia, olemaan hieman varuillaan ja tutkimaan asiaa ennenkuin luotan, se on surullista, mutta siperia opettaa ja kyllä uskon että se on myös opetus jonka olen saanut, että on aina syytä olla olematta sentään ihan sinisilmäinen.

Tuosta lääkejutusta, niin siinä on sellainen vaara, että jos ihminen ohjataan lääkkeitä käyttämään ensisijaisesti, niin helposti se apu Jumalalta jää saamatta, kun turvaudutaan muihin konsteihin tai pidetään siinä sivussa niitä lääkkeitä. Kun ihminen turvaa muuhun kuin Jumalaan yksin ja ainoastaan, hän ei silloin todellisuudessa luota Jumalan apuun vaan johonkin muuhun, siihen helposti meistä jokainen on sortumassa, epäluottamukseen Jumalaa kohtaan. Jeesus tapasi monenlaisia ihmsiä, hän ei ohjannut lääkäreiden pakeille vaan paransi sairaat.

Silti en tarkoita sitä tällä kirjoituksellani, että kieltäisin ihmisiltä lääkkeellisen avun. Tämän siis voi ymmärtää väärin ja sen riskin otan, sillä mielestäni ei ole liikaa jos korostaa Jumalan suuruutta ihmisen elämässä ja sen mihin hän kykenee.

Kuitenkin on nähtävä että useinkin psyykkisten ongelmien takana piilee loppujen lopuksi: synti, rikkinäisyys jne. siis asioita joista ihmisen tulisi tehdä ensisijaisesti parannus. Helposti ihmiseltä jää syy hoitamatta, kun nähdään apu muualla kuin Jumalassa. Jokin aiheuttaa ihmiselle psyykkisiä sairauksia ja lapsi on syntyessään viaton ja terve psyykkisesti, näin uskon. Lääkkeitäkään ei muuten ole ollut ikuisesti tässä maailmassa, se on tämän ajan juttu. Tosin se on aivan karmaisevaa, miten ihmiset ovat hoitaneet ennen sitten niitä, jotka eivät ole "sopeutuneet" tähän yhteiskuntaan.

[lonelyrider]

Sen verran laitan tähän vielä, jottei tule väärinkäsityksiä. Että mielestäni kenenkään auttajan ei tule sanoa ettei pillereitä tulisi syödä. Mutta jokaisen uskovan tulisi kuitenkin henkilökohtaisessa uskonelämässään ymmärtää, että pillerit eivät loppupeleissä auta kuin hetken ja Jumalalla olisi ne todelliset valmiudet auttaa rikkonaista ihmistä ahdistuksessaan.

[Jukka-Pekka]

Se onkin kurjaa kun masentunut kertoo ja odottaa apua etkä pysty/osaa auttaa..intoa olisi mutta ei taitoa.Sen verran oli täs viikonloppuna juttua erään "taistelijan" kans ,että huomasin jälleen olevani avuton auttamaan masentunutta.
Nuorempana mulla oli joku masennuskausi mutta silloin taisin nousta omin voimin..kai..silloin kyllä odotin että voi kun joku uskova tulis ja puhuis mulle taivas-asioista ja Jeesuksesta ja myöhemmin uskossa olleena pääsin masennuksen hengestä ajallaan Jumalan avulla,mutta koskaan en oo muistaakseni hakenut mitää apua,rukousta kylläkin.Ihan viimeisen taistelun josta en tiedä oliko masennus,(saattoi olla),kerroin veljelle ja sen jälkeen helpotti...uskon että hänellä oli/on armoitus auttaa Sen näkee kirjoituksistaan.

Juteltiin vaan siitä tään eilisen ystävän kans että usein uskoon tulon tai uskossa uudistumisen jälkeen tulee joku ihme ahdistus ja taistelukausi,niinkuin mullekkin tuli ja uskon että sillä on oma tarkoitus.Ja se liittyy yleensä johonkin kipeään tai heikkoon kohtaan mikä ihmisellä on ollu. Uskoisin että vain koulua käynyt voi auttaa toista samankaltaista.Tulee aina mieleen se minkä koin joskus taistelun jälkeen"kropassani" että kun Jeesus puhdistaa meidän temppelin, niin ne poispantavat asiat, synnit ja muut turhuudet jotka jätetään alttarille, palavat tulessa ja kuumuudesta kärsivä käärme/sielunvihollinen yrittää vielä kiristää otettaan kunnes joutuu hellittää otteensa ja Jeesuksen verellä pestyä ihmistä se ei pysty enää purra kuolettavasti...ainoastaan yrittää.Mutta joskus se tarkoittaa sitä että on taisteltava verille asti ja tehtävä vastarintaa... onkohan tää nyt liian rankkaa tekstiä, mutta omakohtainen kokemus

Joh 2 ja ap.teot 28..niistähän löytyi se jonka koin tapahtuneen mulle.Miks mä aina palaan tähän uudestaan...........

Niin, ahdistukset, masennuskaudet, monenlaiset koettelemukset kuuluvat uskovan elämään. Se kuuluu ainakin minun käsityksen ja kokemuksen mukaan ja Paavalinkin mukaan uskonkasvuun. Sellaisiin ahdistuksiin ei tarvitse syödä lääkkeitä, vaan niillä on tarkoituksensa.

Rm.5:1 "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
5:2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
5:3 Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
5:4 mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
5:5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu."

Apt.14:21 "Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan
14:22 ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan."
14:23 Ja kun he olivat valinneet heille vanhimmat jokaisessa seurakunnassa, niin he rukoillen ja paastoten jättivät heidät Herran haltuun, johon he nyt uskoivat."

2.Kor.7:1 "Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.
7:2 Antakaa meille tilaa sydämessänne. Emme ole tehneet kenellekään vääryyttä, emme ole olleet kenellekään turmioksi, emme kenellekään vahinkoa tuottaneet.
7:3 En sano tätä tuomitakseni teitä, sillä olenhan jo sanonut, että te olette meidän sydämessämme, yhdessä kuollaksemme ja yhdessä elääksemme.
7:4 Paljon minulla on luottamusta teihin, paljon minulla on kerskaamista teistä; olen täynnä lohdutusta, minulla on ylenpalttinen ilo kaikessa ahdingossamme.
7:5 Sillä ei Makedoniaan tultuammekaan lihamme saanut mitään rauhaa, vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa.
7:6 Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla,
7:7 eikä ainoastaan hänen tulollansa, vaan myöskin sillä lohdutuksella, jonka hän oli teistä saanut, sillä hän on kertonut meille teidän ikävöimisestänne, valittelustanne ja innostanne minun hyväkseni, niin että minä iloitsin vielä enemmän.
7:8 Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä - kun näen, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä -
7:9 nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä."

Edellä Paavali oli lähettänyt paimenkirjeen korinttolaisille ja nuhdellut lihallisuudesta heitä. Tiitus meni Korinton seurakuntaan katsastamaan tilannetta jonkin ajan kuluttua Paavalin kirjeen lähettämisen jälkeen. Varmasti Paavaliakin ahdisti ja masensikin osittain korintolaisten tilanne, mutta Tiituksella oli hyviä uutisia, sillä korintolaiset olivat saaneet Paavalin paimenkirjeestä Jumalan mielenmukaisen murheen, joka johti parannukseen. Masentuneisuuden, ahdistuksenkin tunne kuuluu normaalina tunteiden kirjona jokaisen elämään. Siihen ei lääkettä tarvita.
Missä se raja kulkee? Se on aika vaikea määritellä. Itse olen ollut pienestä pitäen masennukseen taipuvainen, johon on vaikuttanut lapsuuden traumat, mutta myös isäni suvun puolelta hoitamaton perinnöllinen vaikea-asteinen uniapnea. Ensimmäinen uniapneatutkimus tehtiin jo yli 12 vuotta sitten paikallisessa sairaalassa, kun tulin itse tietoiseksi kyseisestä sairaudesta ja perinnöllisestä nielun, kurkun löysyydestä. Tutkimus epäonnistui, koska en saanut sairaalaolosuhteissa nukutuksi. Hengityskatkoksia ei siis ollut. Uuttakaan tutkimusta ei tehty kuin vasta pari vuotta sitten kotona, enkä sen laitteen kanssa nukkunut kuin pintaunta ja hengityskatkoksia oli runsaasti. Veren saturaatioarvotkin tippuivat n. 70%:iin. En siis ole nukkunut lähes koko elämäni ajan kunnon unta. Ihminen tulee toimeen ilman ruokaa useita kuukausia. Ilman vettä taas jotain viikkoja, mutta ilman unta ehkäpä noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen alkavat vakavat psyykkiset oireilut. Sain toki ylipainehengityslaitteen käyttöni, mutta en tottunut siihen. Halusin palauttaa sen jo melko pian, mutta käskettiin kokeilemaan kuitenkin. No, se lojui nurkassa noin vuoden. Palautin laitteen, jolloinka uskoivat sairaalassa, ettei se minulle käy. Uupumistila oli jo tässä vaiheessa syvä. Sain lähetteen hammaspoliklinikalle, jossa hampaistani otettiin muotit, joiden mukaan tehtiin ns. apneakisko. Se onkin ollut hyvä ja pari viimeistä kuukautta olenkin voinut sitä jo yhtäjaksoisesti käyttää hampaiden ja leukanivelien kipeytymättä. Lisäksi viime keskiviikkona nieluuni tehtiin avarrusoperaatio, jossa otettiin kirurgisesti pois kitakieleke, joka oli minulla suhteettoman iso sekä kitapurjeet kokonaisuudessaan. Nyt toivun tästä operaatiosta ja särkylääkkeitä saa syödä ja joutuukin syömään, mikäli mielii ylipäätään syödä edes vellimäisiä ruokia. Toipumisaika on n. 2 vkoa, mikäli kaikki menee hyvin. Sen jälkeen on vuorossa nielun haavan arpeuduttua uusi kliininen uniapneatutkimus joulukuun puolella ja mielenkiinnolla odotan tuloksia.
Edellä on yksi merkittävä fysiologinen syy, miksi olen ollut taipuvainen uupumaan ja masentumaan muita herkemmin. Edesmenneellä isälläni oli sama vika ja elossa olevalla veljelläni, jolla se on ilmennyt kaikkein pahimmin. Isäni hoiti masennusta alkoholilla, joka vei pahan olon kierteeseen yhä syvemmälle. Tuolloin ei vielä tiedetty uniapneasta yhtikäs mitään, saati sen hoidosta, ja siihen aikaan ei pahaa oloa menty valittamaan esim. psykiatrille, eikä se olisi yhtään mitään auttanutkaan. Vaivaa olisi hoidettu sen ajan tietämyksen mukaan jollain lääkkeellä, joka olisi vienyt tilannetta entistä pahemmaksi. Ihmeteltiin vaan veljeni kanssa, miksi isällä hengitys katkeilee pitkäksikin aikaa (jopa minuutiksi) ja miksi hän kuorsaa todella kovaa. No nyt sekin on selvinnyt. Monesti pelkästään ylipaino on uniapnean syy. Meillä se ei sitä ollut, vaan nielun perinnöllinen ahtaus. En nyt laita tähän sen enempää, mille kaikille sairauksille uniapnea (lievä, keskivaikea ja vaikea) altistaa.
Tälläistäkin saattaa olla masennuksen/uupumuksen taustalla, mikä on hoidettavissa nykyään ilman mitään lääkitystä.
Nyt on nielu turvoksissa ja kuorsausta on leikkauksen jäjiltä, mutta nielun pitäisi arpeutua, jolloin kitalaen pehmytosa nousee, eikä tuki hengitysteitä. Tilanne on helpottanut jo tuntemuksieni perusteella apneakiskonkin avulla, mutta helpottuu todennäköisesti vielä enemmän.

[systeri]

Kiitos Petrille tuosta uudesta kirjoituksesta ja Jukka-Pekalle hyvistä raamatunpaikoista! Uskompa että näistä on apua kun keskustellaan asioista.Mielenkiintoinen oli myös tuo tarina uniapneasta ja sen yhteyksistä masennukseen.Meillä on kahdella tytöllä ollut kilpirauhasen vajaatoimintaa ja sillä on myös osuutta mielialaan ja "matalapaineisuuteen"..niistäkään ei usein tiedetä jos ei tutkita,mutta kiitos Herralle että on olemassa lääkäreitä jotka huomaa jo tunnustellessaan lapsen kaulaa lääkärintarkastuksessa että jotain on vialla.Itse lasten kilpirauhasiin erikoistunut lääkäri ihmetteli silloin jatkotutkimuksissa meidän oman lääkärin tarkkuutta
Itse huomasin nuoremman tytön kohdalla että on samoja oireita käytöksessä kuin isosiskolla aikanaan ja pyydettiin päästä kokeisiin...tällöin oli kysymyksessä kilpirauhastulehdus joka heitteli arvoja eka liika- ja sitten vajaa toiminnan puolelle,kunnes palautui normaaliksi.Vanhempi syö lääkkeitä loppuelämänsä.

[vaisuliini]

Morotus, oli ihanaa lukea kirjoitusta ja kilpirauhasen juttua koska itselläni oli ja äitillä kans vielä...

En muistanut kysyä lääkäriltä mikä aiheutti kilpirauhasen... Minua kiinnostaisi tietää mikä aiheuttaa sitä, siis yleensä?
Sorry!