Toisten uskovien ja lahkon rakentamisen rajat?

[vaisuliini]

*
No Raamattuhan opettaa kotiemäntää pitämään omasta kodista huolta. Hävettää jos olisin huono kotiemäntä jos jätän siivoamatta ja se olisi ristiriitaista Raamatun kohtaan nähden kun siinä lukee että kotiemännän tulee pitää huolta kodista ja kodin siisteydestä. Mutta minä en kyllä kata pöytään valmiiksi kalliit juhla-astiat lautasineen. Eikö uskovia haittaa jos mennään yhdessä heti Sanan kuuloon ilman kahvitarjoilua?

[Blum]

On tosiaan syytä varoa, että ei tulekaan sitten rakentaneeksi uutta "Tunnustuskunnista eronneiden" tunnustuskuntaa... Olisi mukavaa löytää seurakunnasta samoin ajattelevia, mutta tokikaan heistä ei saisi tulla minun ainoa seurakuntani, sillä minun seurakuntani ovat paikkakuntani uskovat, olivat he sitten missä tunnustuskunnassa tahansa tai niiden ulkopuolella.

Tätä on valtaosan uskovista todella vaikea käsittää. Minä olen saanut paljon kehotuksia ja kysymyksiä aiheesta "olenko jo löytänyt itselleni hengellisen kodin uudelta paikkakunnalta". Kysymys on ehkä ymmärrettävä niistä lähtökohdista käsin, joista se on esitetty, mutta minulle kysymys on melko mieletön, sillä uskon, että jo sinä päivänä kun muutin tänne, minä kuuluin paikallisseurakuntaan.

Juuri paikallisseurakunnan käsitteen ymmärrykseni on se, joka poikkeaa yleisestä mallista. Minä en halua etsiä itselleni jotain tiettyä joukkoa ja nimikylttiä sitoutuakseni niihin muita enemmän. Minä pidän kaikkia, jotka todella ovat uskossa, samanvertaisina itseni kanssa. En halua valita yhtä joukkoa yli muiden.

Mutta tässä vakaumuksessa ei ole aina ihan helppoa vaeltaa. Kohtaan monia väärinkäsityksiä ja -ymmärryksiä, joita uskovat ajattelevat tunnustuskuntaan tai liikkeisiin kuulumattomista.

Toimintatapani siis ovat suunnilleen seuraavanlaiset: Käyn erilaisten yhteisöjen tilaisuuksissa tutustuakseni paikallisiin uskovaisiin, joita pidän seurakuntanani. Haluan muodostaa suhteita heihin, olla yhtä heidän kanssaan ja rakentaa ja rakentua. Jossain vaiheessa mielelläni puhun myös seurakunnan ykseydestä, mutta ilman hyvää syytä en haluaisi heti mennä siihen asiaan, koska minua tuntemattomat ihmiset voivat leimata minut sillä perusteella herkästi seurakunnan hajottajaksi. Mieluummin haluan muodostaa suhteet ja antaa ihmisille lähempänä oikeaa olevan vaikutelman: minä olen ihan oikea uskovainen, joka arvostan toisia uskovaisia ja hyväksyn heidät veljinäni ja sisarinani, haluan kokoontua heidän kanssaan ja välitän heistä. Voin jakaa elämäni vaikeita asioita heidän kanssaan. Haluan, että olisin sellainen, johon he voisivat myös luottaa. En halua antaa vaikutelmaa, että olisin "yhden asian saarnaaja", jota kiinnostaa vain uskovien irrottaminen tunnustuskunnista. Ei! Haluan puhua paljosta muustakin sen mukaan kuin Jumala antaa aiheita.

Mieluummin puhun seurakuntakäsityksestäni syvällisemmin sitten kun minulla on luottamussuhteita ihmisiin. Kaikki eivät välttämättä ole suorilta käsin valmiita vastaanottamaan sellaista puhetta.

Tärkeää on kulkea Jumalan johdatuksessa. Rukoilla, että Hän antaa sanat ja johdattaa tilanteet ja ihmissuhteet. Haluan olla Hänen käytettävissään seurakunnan ykseyden ennalleen asettamisessa! Uskon, että nämä asiat huutavat päästä julki.

[Mustikka]

kauniita ajatuksia ja terve asenne

mutta voisit samalla hieman neuvoa tällaista kuin minä joka ei osaa tuosta mitään käytännössä.

eli pelkkä halu ei riitä kun ei keksi mitään syytä tai aihetta puhua toiselle ihmisellä uudessa tai vanhassakaan
seurakunnassa. miten siis teet tuon kaiken käytännössä ja miten aloitat sen suhteen luomisen ja miten aloitat
tilanteen jossa teet kaikkea tuota mitä sanot?

miten saat tilaisuuden luoda suhteita ja rakentaa ja välittää ja tukea ja rakastaa jos kaikki istuvat
kokouksessa asennossa ja juoksevat pois paikalta kun kokous loppuu?
tai juttelevat pienissä ryhmissä omien tuttujensa kanssa?

minä en ole koskaan oppinut asennetta että menen oma-aloitteisesti johonkin ihmisjoukkoon ja esittelen
itseni tai muuta vastaavaa ,,,,,,,, se on jotenkin täysin minun luonteeni ja tottumukseni vastaista? mistä saisin
edes sen luottamuksen lähimmäiseen että kyseiset ihmiset joille menisin esittäytymään edes kohtelevat minua ihmisenä
eikä tunkeilijana joka keskeyttää heidän mielenkiintoisen keskustelunsa?

vain ja ainoastaan jos keksin jonkin pätevän ja tärkeän syyn puhua muille tai lähestyä muita voin sen tehdä.....
eli jos en osta tai etsi jotain niin en keksi syytä puhutella tuntemattomia

siksi olisi kiva kuulla ihan kädestäpitäen opetusta siitä kuinka "pääsee sisälle seurakuntaan".

Minulla on vain kokemuksia tilanteista joissa käy seuraavasti :

"tuolla kuulutettiin että tarvitsisitte uusia ihmisiä siivousryhmään, voisiko sellaiseen liittyä vaikka ei kuulu
seurakuntaan?", toinen vastaa iloisena että totta kai. no sitten minusta tulee seurakunnan siivoja joka ei kuitenkaan
löydä yhteyttaä eikä ystäviä..... sitten lopetan siivoamisen koska väsyn ja en enää jaksa käyttää edes sitä "tekosyytä"
puhutella toisia seurakuntalaisia----- > itsetuntoni sanoo "olet seurakunta siivoja" mutta et jäsen etkä muutenkaan tervetullut.

kysyn neuvoa siis käytäntöön , kuinka on minun syytäni etten löydä yhteyttä tai ystäviä ja kuinka voisin muuttaa
käytöstäni niin että olisin tervetullut vaikka en ole siivooja??

kuinka siis voisin muuttua toisenlaiseksi henkilöksi joka olisi tervetullut ja jolle muut puhuisivat jne

[Mr Kerimäki]

Kotisrk ssakin olisi erittäin hyvä ,että kysyttäis toisiltamme ja opettelisimme tuntemaan toisemme ja jos joku on herkkä ,vetäytyvä,niin ei laitettais sellaisen päälle liikoja odotuksia ja velvoituksia vaan hän sais kasvaa omassa tahdissa ja omalla tyylillään ja kun se luottamus ja ystävyys syvenisi niin sitte jos halua on.
Ihmissuhteet ja hyvät sellaiset on tärkeät seurakunnassa.

[Blum]

Mustikka, kiitos kommentistasi. Yritän vastailla jotain.

eli pelkkä halu ei riitä kun ei keksi mitään syytä tai aihetta puhua toiselle ihmisellä uudessa tai vanhassakaan
seurakunnassa.

Välillä minullakin on sellainen tunne, että turhauttaa hieman esimerkiksi ihan uudessa paikassa ruveta jälleen sosiaalistumaan ja luomaan alusta ihmissuhteita. Esim. uudella paikkakunnalla, johon muutin kesän lopussa, olen tehnyt tämän jo lukuisia kertoja eri paikoissa (paikkakunta on suuri ja yhteisöjäkin riittää). Mutta rukoilen Jumalalta voimaa jaksaa suhtautua jokaiseen uuteen ihmiseen samanlaisella rakkaudella ja kiinnostuksella kuin niihin, jotka jo tunnen. Joskus pitää tai pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä avoimesti puhumaan. Mutta itselleni tällainen on epämukavuusalueelle menemistä ainakin toistaiseksi. Toivon uusien ihmisten lähestymisessä kehittyväni paremmaksi.

miten siis teet tuon kaiken käytännössä ja miten aloitat sen suhteen luomisen ja miten aloitat
tilanteen jossa teet kaikkea tuota mitä sanot?

Olen täällä ensiksikin ottanut selvää, milloin tapahtumia järjestetään ja missä. Erityisesti olen pitänyt silmällä nuortentapahtumia, koska olen iältäni nuori. Sitten olen mennyt oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Varsinkin jos olen yksin, on ensimmäinen kerta jossain uudessa paikassa yleensä vaikein. Tulee luultavasti monia kättelemisiä ja esittäytymisiä ja elämäntilanteen kertomista monille siitä kiinnostuneelle. Riippuu paikasta, mutta jo itse tilaisuuteen saattaa sisältyä jokin järjestetty aktiviteetti tai tutustumisosio, jossa sitä tutustumista yleensä jonkin verran tapahtuu. Mutta paremmin tutustuminen onnistuu mielestäni silloin, kun saa esimerkiksi istua vaikka johonkin uusien tervetulopöytään ja vain jutella. Joskus löytyy samanhenkinen tyyppi, jonka kanssa tuleekin poristua paljon kerralla. Joskus ei.

Minulle on käynyt myös niin, että olen tuttavani välityksellä saanut tutustua johonkuhun hänen ystäväänsä. Mutta on hyvä muistaa, että ihmissuhteet eivät yleensä synny hetkessä, vaan kypsyvät pikkuhiljaa. Niin sanotulle "moikkaustasolle", jossa voidaan tavatessa tervehtiä ja vaihtaa kuulumisia, pääsee helpostikin, mutta syvempiä ihmissuhteita ei kaikkien kohdalla edes synny. Silti niitäkin on minulle tullut jo kohtuupaljon täällä uudella paikkakunnalla.

Koska aloitekykyni ei ole paras mahdollinen, on hengellisen tilaisuuden sosiaalinen anti jäänyt joskus hyvin laihaksi. En yksinkertaisesti rohkene aina mennä juttelemaan kenellekään. Mutta etenkin jos yhteisössä on vaikka erillinen tervetulo- tai host-tiimi, jonka jäsenet tarkoituksella juttelevat uusille, saattaa tilaisuudesta muodostua antoisakin. Itselleni on toistaiseksi enemmän luonteenomaista tulla kohdatuksi kuin kohdata.

miten saat tilaisuuden luoda suhteita ja rakentaa ja välittää ja tukea ja rakastaa jos kaikki istuvat
kokouksessa asennossa ja juoksevat pois paikalta kun kokous loppuu?
tai juttelevat pienissä ryhmissä omien tuttujensa kanssa?

Tässä on mielestäni niin kutsuttujen sunnuntaijumalanpalvelusten raaka heikkous. Ne ovat asetelmaltaan niin passiivisia tai passivoivia, että niissä on minusta kohtuuvaikea päästä luomaan suhteita. Itselläni ei ole juurikaan intoa käydä sunnuntaikokouksissa tämän takia (mikä ei tarkoita, että en kävisi niissä, sillä haluan tässä kohtaa mieluusti uhrautuakin ajatukella, että jos kuitenkin siellä saisi joihinkin tutustua). Jos tilaisuuden jälkeen on vaikka kirkkokahvit, on sosiaalisten suhteiden luominen luultavasti helpompaa. Mutta jos kyse on vain siitä, että ihmiset tulevat kirkkoon, katselevat, kun vastuunalaiset palvelevat edessä, ja lähtevät sitten, on piireihin pääsy inhimillisesti ajatellen kyllä vaikeaa.

Sitten on nuo ennalta olemassa olevat ryhmät, jotka toki omalta osaltaan myös vaikeuttavat tutustumista. Jos jossakin yhteisössä on paljon niitä, niin ehkä ei auta muu kuin rukoille Jumalaa, että siellä pääsisi mukaan.

mistä saisin
edes sen luottamuksen lähimmäiseen että kyseiset ihmiset joille menisin esittäytymään edes kohtelevat minua ihmisenä
eikä tunkeilijana joka keskeyttää heidän mielenkiintoisen keskustelunsa?

Lienee fakta, että jotkut kohtelevat enemmän keskeyttäjänä, jotkut taas ihmisenä. Kumpiakin ihmisiä luultavasti tulee olemaan jonkin verran. Mutta siis mistä saada sellainen asenne, että ei jo lähtökohtaisesti ajattele, että ei kukaan halua minua kuunnella tai minuun tutustua? Voin sanoa, että itse ajattelen juuri näin tahtomattani. Minun on todella vaikeaa esimerkiksi katuevankelioida, koska ajattelen, että kukaan ei halua kuunnella minua ja että toinen vain vaikenee ja lähtee paikalta. On vastenmielinen tunne puhua niin, ettei kukaan vastaa. Luultavasti tämän tunteen pelko alitajuisesti välittää minulle virheellistä kuvaa, että kukaan ei halua kuunnella. Mutta uskon, että se kuva on virheellinen! Uskon, että on aidosti kiinnostuneitakin ihmisiä! Ehkä olisikin parempi, että ei jäisi ennakkokäsitystensä vangiksi, vaan menisi vain juttelemaan ja sitten jos tulee torjutuksi, niin rukoilisi voimaa kestää sen. Mutta itselleni tuollainen uskallus voi olla ainakin vielä osittain jonkinlaisen prosessin takana.

vain ja ainoastaan jos keksin jonkin pätevän ja tärkeän syyn puhua muille tai lähestyä muita voin sen tehdä.....
eli jos en osta tai etsi jotain niin en keksi syytä puhutella tuntemattomia

Minä olen hyvin samanlainen. Minua ei hirveästi innosta esimerkiksi soittaa toisille, jos minulla ei ole asiaa. Eikä liiallisesti puhua vain joutavia. Mutta eräs hyvä syy puhua ihmisille vaikka kevyistäkin aiheista voi olla juuri se, että arvostan heitä ja haluan tutustua heihin. Pidän heitä juttelun arvoisina.

siksi olisi kiva kuulla ihan kädestäpitäen opetusta siitä kuinka "pääsee sisälle seurakuntaan".

Minulla on vain kokemuksia tilanteista joissa käy seuraavasti :

"tuolla kuulutettiin että tarvitsisitte uusia ihmisiä siivousryhmään, voisiko sellaiseen liittyä vaikka ei kuulu
seurakuntaan?", toinen vastaa iloisena että totta kai. no sitten minusta tulee seurakunnan siivoja joka ei kuitenkaan
löydä yhteyttaä eikä ystäviä..... sitten lopetan siivoamisen koska väsyn ja en enää jaksa käyttää edes sitä "tekosyytä"
puhutella toisia seurakuntalaisia----- > itsetuntoni sanoo "olet seurakunta siivoja" mutta et jäsen etkä muutenkaan tervetullut.

kysyn neuvoa siis käytäntöön , kuinka on minun syytäni etten löydä yhteyttä tai ystäviä ja kuinka voisin muuttaa
käytöstäni niin että olisin tervetullut vaikka en ole siivooja??

kuinka siis voisin muuttua toisenlaiseksi henkilöksi joka olisi tervetullut ja jolle muut puhuisivat jne

En tiedä, onko välttämättä sinun syytäsi, että et löydä ystäviä. Samoin sinun ei välttämättä tarvitse muuttua jotenkin tervetulleemmaksi tai ainakaan muuttua sen mukaan, että voisit olla tervetulleempi eri paikkoihin. Tarkoitan sitä, että jos jossakin ei avoimuudestasi tai ystävällisyydestäsi oteta sinua tervetulleena vastaan, ei syy välttämättä ole sinun, eikä sinun välttämättä tarvitse muuttaa itseäsi tämän takia.

Kuitenkin, asenne on tärkeä, ja oikeaa sydämen asennetta toisiin ihmisiin voi myös rukoilla Jumalalta. Avoimuutta, rakkautta, ystävällisyyttä. Samoin kannattaa rukoilla kärsivällisyyttä, sillä suhteiden muotoutumisessa voi todella kestää aikaa. Edellisellä paikkakunnallani asuin noin puolitoista vuotta ja vasta tämän jakson lopulla aloin tuntea päässeeni todella piireihin esimerkiksi paikallisessa helluntaiyhteisössä. Toki jo aiemmin sain tutustua moniin, suurena tekijänä tässä lienevät solu ja raamattupiiri, joihin osallistuin. Niissä toden totta saa tutustua lähemmin ihmisiin, joista monen kanssa olen erittäin läheinen vielä nyt paikkakunnalta lähtöni jälkeenkin. Voin suositella vastaavia pienryhmiä lämpimästi! Kokemuksesta voin sanoa, että niissä tutustuminen tapahtuu helpommin kuin nuorten- ja opiskelijailloissa ja muissa sen muotoisissa tilaisuuksissa, joissa se taas voi tapahtua paremmin kuin sunnuntaijumalanpalveluksissa.

Kysy toki lisää, jos jokin jäi vielä askarruttamaan

[Mustikka]

Olen täällä ensiksikin ottanut selvää, milloin tapahtumia järjestetään ja missä. .........paremmin tutustuminen onnistuu mielestäni silloin, kun saa esimerkiksi istua vaikka johonkin uusien tervetulopöytään ja vain jutella. Joskus löytyy samanhenkinen tyyppi, jonka kanssa tuleekin poristua paljon kerralla. Joskus ei.

Koska aloitekykyni ei ole paras mahdollinen, on hengellisen tilaisuuden sosiaalinen anti jäänyt joskus hyvin laihaksi. En yksinkertaisesti rohkene aina mennä juttelemaan kenellekään. Mutta etenkin jos yhteisössä on vaikka erillinen tervetulo- tai host-tiimi, jonka jäsenet tarkoituksella juttelevat uusille, saattaa tilaisuudesta muodostua antoisakin. Itselleni on toistaiseksi enemmän luonteenomaista tulla kohdatuksi kuin kohdata.

Tässä on mielestäni niin kutsuttujen sunnuntaijumalanpalvelusten raaka heikkous. Ne ovat asetelmaltaan niin passiivisia tai passivoivia, että niissä on minusta kohtuuvaikea päästä luomaan suhteita. Itselläni ei ole juurikaan intoa käydä sunnuntaikokouksissa tämän takia (mikä ei tarkoita, että en kävisi niissä, sillä haluan tässä kohtaa mieluusti uhrautuakin ajatukella, että jos kuitenkin siellä saisi joihinkin tutustua). Jos tilaisuuden jälkeen on vaikka kirkkokahvit, on sosiaalisten suhteiden luominen luultavasti helpompaa. Mutta jos kyse on vain siitä, että ihmiset tulevat kirkkoon, katselevat, kun vastuunalaiset palvelevat edessä, ja lähtevät sitten, on piireihin pääsy inhimillisesti ajatellen kyllä vaikeaa.

Lienee fakta, että jotkut kohtelevat enemmän keskeyttäjänä, jotkut taas ihmisenä. Kumpiakin ihmisiä luultavasti tulee olemaan jonkin verran. Mutta siis mistä saada sellainen asenne, että ei jo lähtökohtaisesti ajattele, että ei kukaan halua minua kuunnella tai minuun tutustua? Voin sanoa, että itse ajattelen juuri näin tahtomattani. Minun on todella vaikeaa esimerkiksi katuevankelioida, koska ajattelen, että kukaan ei halua kuunnella minua ja että toinen vain vaikenee ja lähtee paikalta. On vastenmielinen tunne puhua niin, ettei kukaan vastaa. Luultavasti tämän tunteen pelko alitajuisesti välittää minulle virheellistä kuvaa, että kukaan ei halua kuunnella. Mutta uskon, että se kuva on virheellinen! Uskon, että on aidosti kiinnostuneitakin ihmisiä! Ehkä olisikin parempi, että ei jäisi ennakkokäsitystensä vangiksi, vaan menisi vain juttelemaan ja sitten jos tulee torjutuksi, niin rukoilisi voimaa kestää sen. Mutta itselleni tuollainen uskallus voi olla ainakin vielä osittain jonkinlaisen prosessin takana.

En tiedä, onko välttämättä sinun syytäsi, että et löydä ystäviä. Samoin sinun ei välttämättä tarvitse muuttua jotenkin tervetulleemmaksi tai ainakaan muuttua sen mukaan, että voisit olla tervetulleempi eri paikkoihin. Tarkoitan sitä, että jos jossakin ei avoimuudestasi tai ystävällisyydestäsi oteta sinua tervetulleena vastaan, ei syy välttämättä ole sinun, eikä sinun välttämättä tarvitse muuttaa itseäsi tämän takia.

Voin suositella vastaavia pienryhmiä lämpimästi! Kokemuksesta voin sanoa, että niissä tutustuminen tapahtuu helpommin kuin nuorten- ja opiskelijailloissa ja muissa sen muotoisissa tilaisuuksissa, joissa se taas voi tapahtua paremmin kuin sunnuntaijumalanpalveluksissa.

Kysy toki lisää, jos jokin jäi vielä askarruttamaan

kiitos kovasti kirjoituksestasi

näkee selkeästi että olet viitsinyt miettiä kirjoitustani ja ahdinkoani.

tuossa tuli montakin oivallusta, ensinnäkin olen nimenomaan keskittynyt noihin sunnuntai kokouksiin ja nyt vasta oivallan että
olen tyystin unohtanut pyrkiä pienryhmiin.....

toisaalta olen sen verran "vanha" jo etten moniin arki-illan kokouksiin jaksa enää mennä jos alkavat esim vasta klo 19.

sitten tuo evankeliointi, sitä olen tehnyt muutaman vuoden mutta sitten jäin pois tutusta ryhmästä ja en ole uutta löytänyt.
siinä koen sen verran helppoutta ettäminullahan on "pätevä syy" puhutella toista ihmistä ja olen aidosti kiinnostunut että
hän pelastuisi. kun taas srk:ssa pyrkimyt on lähinnä ystävystyä ja silloin minulla ei ikäänkuin ole "pätevää asiallista syytä" vaan
nimen omaan tarkoitus olisi "tulla hyväksytyksi".

tuossa minun tulisi todella rohkaistua että vain hyväksyä se tosi asia että "aina tulee olemaan kaikenlaisia ihmisiä". pyytää vain että Jumala johdattaisi kohtaamaan sellaisia joiden kohtaamisen kestää ....
kiitos että aidon välittävästi sanot ettei minun tarvitse muuttua toiseksi ihmiseksi, liian usein tuntuu että
se olisi ainoa ratkaisu mun ongelmaan

Ryhdyn tosissani etsimään sitä "pienryhmää" johon Herra voisi johdattaa , kiitos vielä kerran ja kovasti siunausta sinulle

[Aamu-Usva]

Tuli tästä mieleen, että olen tänään Pasilan asemalla toimettomana klo 14-16. Mahtaisko joku ehtiä sinne tapaamaan? Voin tarjota kahvit

[Mr Kerimäki]

Me ihmiset ollaan niin erilaisia luonteeltamme ja "ilmaisukyvyltämme".Minäkin osaan olla aika puhuva vaikka yleensä rauhallinen olenkin .Kävin joululahjan viemässä ex anopille ja nykyään hän on leski niin ...kävin "kuuntelemassa mitä on tapahtunut seutukunnalla ja suvussa .Siinä kahvia juodessa vain kun muisti nyökkäillä aina silloin tällöin niin pysyi hyvin mukana.
Samoin lienee kotisrk ssa ,että ihmiset on niin erilaisia ja jotkut kommunikoi jopa liikaa ja jotkut on hiljaa ,ettei edes huomaa paikalla olevan vaikka olisi useasti nähnyt.

Toki se yhteys tulisi olla kaikilla ja asiasta voi toki ilmoittaa ja jos se e mene perille niin rukoustilanteessa puhuu ääneen Jumalalle ,että olen kuin orpo tässä maailmassa niin luulisi jotain herätystä tulevan kanssa sisarien ja veljien keskuudessa.

Oma ymmärrykseni on juuri tuo sisarien ja veljien yhteys ja nimenomaan yhteys toisiinsa ja kun synnit on tunnustettu ja anteeksi pyydetty ja nöyrrytty niin tuollainen Herran poppoo voi odottaa armolahjojen ilmestymistä .Kun seurakunta toimii kuin sanassa on ilmoitettu niin hyvää on lupa odottaa.

[Aamu-Usva]

Tänään taas turhauduin myös live-elämässä uskovien keskinäiseen yhteyteen. Tuntuu siltä, että missä kaksi tai kolme uskovaa on koolla, siellä riitely on varmaa. Harmi, kun olen jo sopinut, että joitain uskovia tulee meille tänään.

[PetriFB]

Lahkolaisuus asuu ihmisen lihassa ja siksi tämäkin asia tulee kuolettaa Pyhän Hengen kautta. Lahko sana on kreikaksi hairesis, joka tarkoitti alun perin valintaa ja sellaista valintaa, jossa pidetään toista, toista parempana. Lahkohenki toimii lihallisesti ja sielullisesti ja valitsee aina lihan mukaan, ei Hengen mukaan.

Lahkohengessä on myös erittäin ikävä piirre, josta Paavali mainitsi. Paavali sanoi, että onko Herra Jeesus jaettu ja onko hän (Paavali) ristiinnaulittu Korinton seurakunnan edestä. Lahkohenki alkaa yleensä korottamaan jotakin ihmistä ja hyvin usein lahkohenki nostaa tämän ihmisen ja hänen opetuksensa korkeammalle kuin Herra Jeesus.

Tämä ihmisen korottaminen Herran Jeesuksen yläpuolelle tapahtuu siten, että tästä ihmisestä ja hänen opistaan puhutaan enemmän kuin Herrasta Jeesuksesta ja Herra Jeesus saa pienen sivuroolin, kun tämä ihminen saa pääroolin ja kaikki keskittyy tämän ihmisen ja hänen opetuksensa ympärille. Siksi Paavali sanoi, että onko hänet (Paavali) ristiinnaulittu. Tällä Paavali halusi näyttää korinttolaisille, että he olivat jakaneet Herran Jeesuksen ja asettaneet ihmisen Jeesuksen yläpuolelle. Seurakunnassa ja uskovien elämässä Herran Jeesuksen tulee olla ensimmäinen ja kaiken keskipiste. Raamatullinen terve ja oikea usko pitää kaikkia uskovia rakkaina Herrassa Jeesuksessa.

Sivultani: https://www.kotipetripaavola.com/uskonlahko.html