Masentunut, jota masennetaan... viekää minut Jeesuksen LUO !

[Jukka-Pekka]

Minua kohteliaasti pyydettiin rakkaan veljen puolelta tarkentamaan sanojani joita tämän keskusteluaiheen alussa esitin.

Masennus jakaantuu erilaisiin syy-yhteyksiin. Itse tulin uskoon syvän itsevihan ja ihmispelon keskellä, jonka ohessa olin hautonut syvässä elämän haluttomuudessa muutamia vuosia itsemurhaa. Elämäni "puristettiin" syvään epätoivoon, jonka keskeltä parantuminen - uskossa Jeesukseen, kesti lähes kaksi vuotta. Edelleen kärsin raskasmielisyydestä ja turhaudun sekä passivoidun hyvin helposti vastoinkäymisten edessä. Täten omalla kohdallani masennus on olosuhteiden sekä sisäisen epäonnistumisen kautta syntyvää epätoivoa, jossa jään syyttämään itseäni ja menetän toivon. Tämä "syöskykierre" on sitonut minut "sänkyyni" useiksi viikoiksi, josta fyysinen nuutuneisuus on vain tehnyt oloni vielä pahemmaksi.

Aloitustekstissä kuvasin masentunutta myös ihmisenä joka määrätyissä tilanteissa jopa alkaa antautua "itsesäälin" ja sen kautta saatavan ihmisten huomion hakemisen valtaan. Tällä en tarkoita, että KAIKKI masennus olisi tällaista, mutta olen itse nyt 2 vuotta syvästi masentuneen veljen vierellä huomannut, kuin OSALTAAN (ei ainoana) auttavana tekijänä on ollut "aktivoida" sänkyyn jäänyt lähtemään ulos - vaikka vaan lenkille, kahville jne. Pienet askeleet ovat avanneet hänen "vastakohtaisuuden ymmärtämistä" siitä, että masennus EI parane sänkyyn jäämisellä, vaan varovaisilla askelilla - johon toinen Jumalan rakkauden kautta lähimmäistään auttava - antaa tukea ja mahdollisuuksia. Tämä ei syyllistä masentunutta, vaan tahtoo osoittaa, että parantuminen EDELLYTTÄÄ passiivisuuden sekä aktiivisen elämän eron huomaamista, sekä sitä, että mielenvirkeys on päättäväistä tahdon liikettä - heikossakin muodossa - päästä pois kalvavasta passiiviisuudesta.

Paavali sanoi "tahto minulla on, mutta ei voimaa sen toteuttamiseen." Tämä on masentuneen vahvin todistus itsessään. En voi koska en jaksa. Tästä ihminen EI KOSKAAN pääse pois sillä, että toinen ihminen syyllistää häntä esim "laiskuudesta" (jota minullekin tehtiin) VAAN että toinen ihminen NOSTAA tämän voimattoman heikkojenkin askelten kautta aloittamaan hitaan ja joskus pitkäkestoisen parantumisen. Jumala vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, Jumala ei passivoita, eikä masenna ihmisen elämää. Jumala ei syyllistä eikä "säti" kärsivää ihmistä, vaan Hän vaikuttaa ihmisen tahtoelämässä halun päästä pois passiivisesta tilasta. Tästä tilasta pois pääseminen on ERÄISSÄ tapauksissa erittäin vaikea ja syvällinen prosessi. Siksi uskovien keskinäinen rakkaus on tärkein osa tekijä passiivisuuden valtaan hautautuneen ylösnostamisessa. Jumala ei vaadi meiltä voimaa tähän, Hän itse vaikuttaa sen, mutta Hän ei tee sitä vastoin tahtoamme - ihminen VOI jättytyä "hoivattavaksi" koska on miellyttävämpää olla kohtaamatta niitä vaikeuksia, joiden kautta tervehtyminen tapahtuu. Itse pakenin vuosia asioita, joihin Jumala tahtoi minut viedä, ja jotka olivat tärkeitä tulla kohdatuksi. Lääkitys VOI olla (HUOMAA VOI OLLA !!) eräs tekijä joka peittelee masentuneen tilaan, jossa hänen ei tarvitse kohdata syyllisyyttä, passiivisuudesta syntynyttä turhautuneisuutta jne. olevia tunteita. Jumala parantaa ihmisen käymällä KANSSAMME läpi nämä tunteet ja auttamalla meitä kasvamaan niiden kautta ulos vääränlaisesta itsesäälistä, epätoivosta sekä passiivisuudesta.

Syyllisyys sekä lainalaisuus ovat hengellisessä elämässä asioita, jotka voivat ajaa ihmisen syvään epätoivoon sekä elämän haluttomuuteen. Jumalan armon löytäminen - jossa olen HYVÄKSYTTY sellaisena kuin olen - on tärkein ensiaskel Jumalan rakkaudessa tapahtuvaan parantumiseen. MInulle tämä TOTUUS - että olen Jumalalle täysin hyväksytty Jeesuksessa Kristuksessa - on kaikki uskon elämässäni, muut juontuvat tästä totuudesta käsin.

Masennus mielestäni on kalvavaa passiivisuutta, joka "suon-silmän-tapaisesti" nielee ihmistä syvempään epätoivoon ja ahdistukseen. Toivo, se että minä voin nousta tästä ja saan Jumalalta elämän voimaa ja halua, sekä ennen kaikkea uskon tietoisuuden että Jumalan rakastaa minua ja kulkee kanssani, nostaa pois upottavasta suon silmästä.

Toivon että aloitustekstin lukijat eivät ymmärtäisi, että syyllistän masentunutta - päin vastoin asetuin masentuneen puolelle, asettaakseni käsivarteni hänen kainaloidensa alle. Kehoitus sanat eivät ole tuomitsemista tai syyllistämistä, vaan ne ovat herätteleviä sanoja, joilla minuakin nostettiin ylös epätoivon, ihmispelon sekä masennuksen pohjalta.

En väitä, että olen "ekspertti" masennuksen alueella, mutta halusin täällä jakaa todistukseni siitä, että lääkitystä on hyvä pohtia Jumalan edessä (kaikessa rauhassa) olisko parantuminen mahdollista ilman niitä. Itse en ole koskaan syönyt masennuslääkkeitä, mutta lähimmäiseni ovat.

Toivon että tämä olisi selkeyttänyt rakkaan veljen pyyntöä selvittää ajatuksiani, ja että silti, minua armahdettaisiin siinä, että en ole asiassa täydellinen - olen vajavainen, mutta haluan syvästi auttaa niitä jotka kärsivät masennuksesta. Jumala voi antaa sen viisauden, ei kukaan muu.

- todael

Rauhaa!

Erittäin hyvä kirjoitus veljeltämme todaelilta! Lisäisin tähän kuitenkin erään pointin, joka jää liian usein terveydenhuollossa huomioimatta ja tutkimatta; nimittäin fyysiset sairaudet, jotka aiheuttavat selittämätöntä uupumusta, masennusta ja ahdistusta. Olen ottanut aiemmin esille esim. kilpirauhasen vajaatoiminnan. Tiedän, että on syöty turhaan masennuslääkkeitä jopa vuosikausia ja taustalla onkin ollut em. sairaus. Jopa verikokeiden raja-arvot voivat olla kohdillaan tai rajoilla, mutta silti ap. syynä on em. sairaus. No, pitkällinen minkä tahansa lääkkeen syöminen taas aiheuttaa haittavaikutuksia elimistölle, mikä ei tietenkään ole hyvä asia. Pitkäaikainen väärin hoidettu masennus, jossa lääkkeet on ainoa hoitokeino (masennuslääkkeet), ei ole käypähoitokäytännön mukaistakaan.
Tietoa löytyy netistä ja lukuisista fyysisistä sairauksista riittävästi, jotka aiheuttavat masennusta ja ahdistusta jopa työkyvyttömyyteen saakka. Kuten aiemmin olen todennut ja itsekin kokenut, ettei Herra aina paranna, on mielestäni oikein mennä lääkäriin ja vaatia lähimmäisen puolesta otettavaksi tiettyjä verikokeita, jotta poissulkutekniikalla saadaan mahdollinen oireen syy selvitettyä. Tänä päivänä heikot eivät osaa ja jaksa vaatia, eivätkä tiedä riittävästi asioista. Valitettavasti on oltava melko valveutunut terveydenhuollossa, sillä esim. resurssipulan takia sairaita ei tutkita riittävästi ja oikean hoidon saanti viivästyy.

Siunausta ja Rauhaa Herrassa!

[lonelyrider]

Haluaisin painottaa sanaa lapsenmieli, oli sitten kyseessä mentaalipuolen sairaus tai fyysinen, miten sen haluaa ihmismielin jakaakin, niin miten se eroaa Jumalan kasvojen edessä, niin siinä mielestäni on kysymystä kerrakseen. Ja nämä on aina sillä tavalla henk.kohtaisia asioita että ketään en neuvo lääkityksiä yms. lopettamaan, mutta ihan ajatuksena tahdon heittää. Kuulemma köyhissä ja epäoikeudenmukaisissa oloissa tapahtuu eniten ihmeitä. Johtuneeko luottamuksesta?

[lonelyrider]

Pitää minun tulla kuitenkin lisäämään, että käsi sydämellä, niin kyllä: saattaisin hakea lääkkeellistä apua fyysisiin sairauksiin, riippuen tilanteesta, että sen verran heikko olen uskossani. Että oliko sitten edellinen kirjoitus turhia sanoja? En tiedä, mutta kyllähän Jumalan suuruus on sitä, että Hän antaa ja ottaa myös sairaudet? vai kuinka?

Sinänsä mielenkiintoista pohtia, että monihan sanoo, että Jumala on antanut lääkärit ja lääkkeetkin avuksi... mutta entä kun aletaan tosiaan hoitamaan mentaalipuolen juttuja lääkkeillä... tuossa joku toikin että henkiset jutut voi olla yhteydessä fyysisiin asioihin. No, kyllä... hetken pohdittuani, taidankin totaalisen käännöksen tehdä ja todeta että siinä tapauksessa, lääkkeet olisivat ihan ok, ainakin niin. Mutta muuten.... hmmm.

Mitä mieltä olette siitä, että voiko henkimaailma, sekoittaa myös tunne-elämää ja aiheuttaa masennusta?

[Jukka-Pekka]

Pitää minun tulla kuitenkin lisäämään, että käsi sydämellä, niin kyllä: saattaisin hakea lääkkeellistä apua fyysisiin sairauksiin, riippuen tilanteesta, että sen verran heikko olen uskossani. Että oliko sitten edellinen kirjoitus turhia sanoja? En tiedä, mutta kyllähän Jumalan suuruus on sitä, että Hän antaa ja ottaa myös sairaudet? vai kuinka?

Sinänsä mielenkiintoista pohtia, että monihan sanoo, että Jumala on antanut lääkärit ja lääkkeetkin avuksi... mutta entä kun aletaan tosiaan hoitamaan mentaalipuolen juttuja lääkkeillä... tuossa joku toikin että henkiset jutut voi olla yhteydessä fyysisiin asioihin. No, kyllä... hetken pohdittuani, taidankin totaalisen käännöksen tehdä ja todeta että siinä tapauksessa, lääkkeet olisivat ihan ok, ainakin niin. Mutta muuten.... hmmm.

Mitä mieltä olette siitä, että voiko henkimaailma, sekoittaa myös tunne-elämää ja aiheuttaa masennusta?

Rauhaa!

Olen minäkin hakenut viimeksi kesällä odotettuani rukoillen (ja minun puolestani rukoiltiin) muutaman päivän sairaalasta apua, kun en parantunut. Kyse ei ollut sinänsä vakavasta sairaudesta, mutta ilman antibiootteja, jotka tappavat bakteereja, olisin nyt todennäköisesti näköisesti kuollut. Toisaalta voitaisiin sanoa, että ihmisviisaus pelasti minut, mutta en kuitenkaan usko niin, vaan Herra paransi minut ihmisille antaman viisauden kautta. Onko tämä nyt sitten heikkouskoisuutta vai mitä, voi ollakin tai olla olematta. En tunne ketään, jolla toimisi parantamisen armolahja. Toisaalta Raamatussa opetetaan sellaisen olevan, muistaakseni 1.Kor.12. Uskon Raamatun opetuksiin. Seuraavaankin uskon:

Jaak.5:14 "Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
5:15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi."

Olen rehellisesti sanoen ymmälläni, miksi sairauksia paranee niin vähän ainakin täällä Suomessa. Olen kuullut ja lukenut, että sinne, minne evankeliumia on ensi kertaa julistettu, ihmeitä on tapahtunut oikeasti mm. sairauksien parantumisia.
Meissä ihmisissä toimii fyysisesti, psyykkisesti ja kemiallisesti tietyt lainalaisuudet. Esim. jos emme pese hampaitamme, saamme purukalustomme hyvin nopeasti heikkoon kuntoon ja suun sairaaksi sekä lääketieteellisesti on tutkittu ja todistettu, että suun infektiot ovat vahvasti yhteydessä muun elimistön sairauksiin. Joten järkeni inmillisen tieteellisesti tutkitun tiedon perusteella sanoo, että kannattaa pestä ehdottomasti hampaansa, mikäli mieli välttyä hammas- ja suunsairauksilta. Lapseni ovat jo 18 - 25 vuotiaita ja heillä kenelläkään ei muistaakseni ole yhtään reikää suussa. Ovat geneettisesti perineet vahvan hammasluuston äidin puoleltaan ja pesseet hampaitaan. Minun puolen suvussa, lähinnä äitini puolelta, on heikko hammasluusto niin, että äidilläni oli tekohampaat jo 30-vuotiaana. Hän on uskossa, eikä Herra jostain syystä ole antanut uutta purukalustoa. Minulla itselläni on varattu aika hammashygienistille ensi kuussa. Hän poistaa hampaista hammaskiveä, jota meille kaikille kertyy hampaisiin ja joka hammasvaivoja välttyäkseen olisi hyvä poistattaakin aika ajoin. Olenko nyt sitten heikkouskoinen, kun turvaudun lääketieteeseen, ennaltaehäisevään lääketieteeseen. Jonkun mielestä näin voi olla ja jonkun mielestä ei ja toimin viisaasti sekä järkevästi. Päätelköön kukin itse.
Jos en lepää ja nuku riittävästi sekä stressaannun, altistaa se minut tieteellisesti tutkittuna ja kokemuksellisesti monille sairauksille - niin psyykkisille häiriötiloille kuin fyysisillekin. Monesti uskovat ovat erittäin tunnollisia työntekijöitä ja tiedän monien uupuneen, työuupuneen ja masentuneen sekä todennäköisesti sairastuneen fyysisestikin. Ja kun on syöty epäterveellisesti, ei ole ollut ehkäpä aikaa ja voimia liikkua, niin tilanne on voinut kehittyä fyysisesti ja psyykkisesti huonoksi - ihminen on sairastunut. Välttämättä Herra ei ole rukouksen kautta parantanut. On jouduttu turvautumaan lääkkeisiin ym. muihin hoitoihin ja sitä kautta ollaan parannuttu.

Tiedän tapauksia, kaksikin, joissa vakavista psyykkisistä ja samalla fyysisistä sairauksista on parannuttu pelkästään rukousten kautta - siis Herra on parantanut pysyvästi. Tiedän tapauksia, joissa eräät 'hengelliset puoskarit' ovat pahaa oloa kärsivistä uskovista olleet ajamassa pois sairauden henkivaltoja, demoneja (vieläpä rahastaen siitä!!!), mistä on ollut lopulta seurauksena vielä pahempi sairastuminen - niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Joku on saattanut jättää esim. psykoosinestolääkkeet pois, tehny jotain 'ei-viisasta' ja kohta ollaan oltukin psykiatrisessa hoidossa sairaalassa, jossa on saatettu lääkitys ym. muu hoito kuntoon ja potilas on takaisin jopa työelämässä. Edellisen kaltaista "rallia" olen nähnyt liian paljon!

Voisin jatkaa näitä tositarinoita loputtomiin, mutta tuossa on nyt lievimmästä päästä niitä. Ei ole kielletty sairaan puolesta rukoilemasta. Eräs veli sai napatyrän, joka oli menossa kuolioon. Hän pyysi rukoilemaan, josko Jeesus parantaisi. Ei parantanut, mutta terveyskeskuksesta veli lähetettiin sairaalaan kiirelliseen leikkaukseen ja on nyt siltä osin terve. En näe tässä mitään syntiä, kun parantumisen puolesta rukoiltiin ja kirurgi onnistui leikkauksessa tiimeineen. Jos ei olisi onnistunut, niin veli olisi todennäköisesti kuollut ja olisi päässyt perille, minne me kilvoittelemme päästä.

Siunausta!

[lonelyrider]

Niin, sitä vaan tosiaan joutuu miettimään, että miksi raamatun sana ei toteudu tässä ajassa, niinkuin pitäisi, eli sairaat parantuu jne. kysehän on jollain tavalla uskosta, koska Jeesus itse kertoo sinapin siemenen kaltaisesta uskosta ja mitä se saa aikaan.

Mutta myönnän olevani heikko itsekin uskossani. Arvosteluksi en kellekään ollut laittanut kirjoitustani, ihan vain siksi laitoin, että raamatun mukaan kun mennään, niin kyllä sen pitäisi näkyä myös että "usko siirtää vuoria". Hieman omantunnon kolkutusta eilen koin, siitä lähinnä, että ei pitäisi kirjoittaa, kun itsekään ei toimi kirjoitustensa mukaan. Varsinkin jos lapsista puhutaan, niin kyllä olen ihan niinkuin muutkin vanhemmat, että turvaudun lääketieteen apuun, jos tarve vaatii, tosin eihän rukous ole poissuljettu silloinkaan, eikä se sitä sano etteikö Jumala silti olisi avun takana.

[Jukka-Pekka]

Niin, sitä vaan tosiaan joutuu miettimään, että miksi raamatun sana ei toteudu tässä ajassa, niinkuin pitäisi, eli sairaat parantuu jne. kysehän on jollain tavalla uskosta, koska Jeesus itse kertoo sinapin siemenen kaltaisesta uskosta ja mitä se saa aikaan.

Mutta myönnän olevani heikko itsekin uskossani. Arvosteluksi en kellekään ollut laittanut kirjoitustani, ihan vain siksi laitoin, että raamatun mukaan kun mennään, niin kyllä sen pitäisi näkyä myös että "usko siirtää vuoria". Hieman omantunnon kolkutusta eilen koin, siitä lähinnä, että ei pitäisi kirjoittaa, kun itsekään ei toimi kirjoitustensa mukaan. Varsinkin jos lapsista puhutaan, niin kyllä olen ihan niinkuin muutkin vanhemmat, että turvaudun lääketieteen apuun, jos tarve vaatii, tosin eihän rukous ole poissuljettu silloinkaan, eikä se sitä sano etteikö Jumala silti olisi avun takana.

Niin...en osaa vastata ja itsekin mietin monesti noita asioita... Mutta en koe lääketieteen apuun turvautumista ainakaan omalla kohdalla synniksi, enkä luokittele heikkouskoiseksi sellaisia, jotka niin tekevät. Onhan jo kivuliaan hampaan paikkaaminenkin turvautumista ihmisviisaaseen lääketieteeseen jne.

Siunausta ja kyllä kaikki selviää aikanaan

[toni t]

Alkuseurakunta eli ajassa jossa ei ollut nykyajan lääketiedettä ja he turvasivat aina sairauksissakin Jumalaan. Siksi silloin tapahtui paljon enemmän parantumisia jotka Jumala vaikutti. Nykyaika on tietyllä tapaa asettanut tieteen ja ihmisen Jumalan paikalle parantamaan.

Uskon että lopun aikana kun kristityt joutuvat antikristuksen vainon alle ja Jeesuksen seuraamisesta tulee rikos tälle maailmalle niin kristityt alkavat elämään alkuseurakunnan tavoin ja silloin Jumala voi taas voimallisesti toimia kansansa hyväksi.

Psalmi.33:20 Meidän sielumme odottaa Herraa, hän on meidän apumme ja kilpemme.
33:21 Sillä hänessä iloitsee meidän sydämemme, me turvaamme hänen pyhään nimeensä.

Kiitos Herralle!

[Jukka-Pekka]

Alkuseurakunta eli ajassa jossa ei ollut nykyajan lääketiedettä ja he turvasivat aina sairauksissakin Jumalaan. Siksi silloin tapahtui paljon enemmän parantumisia jotka Jumala vaikutti. Nykyaika on tietyllä tapaa asettanut tieteen ja ihmisen Jumalan paikalle parantamaan.

Uskon että lopun aikana kun kristityt joutuvat antikristuksen vainon alle ja Jeesuksen seuraamisesta tulee rikos tälle maailmalle niin kristityt alkavat elämään alkuseurakunnan tavoin ja silloin Jumala voi taas voimallisesti toimia kansansa hyväksi.

Psalmi.33:20 Meidän sielumme odottaa Herraa, hän on meidän apumme ja kilpemme.
33:21 Sillä hänessä iloitsee meidän sydämemme, me turvaamme hänen pyhään nimeensä.

Rauhaa!

Aivan näin minäkin uskon, että lopunajan seurakunta tulee joutumaan antikristillisen luopiokirkon ja jollain tavoin sen kanssa liitossa olevan maailman vallan vainoamiksi. Uskon myös seurakunnan ennalleenasettamiseen alkuseurakunnalliseen tilaan ensisijaisesti lihan kuoleman kautta Pyhän Hengen prosessissa, mutta myös koettelemusten, vainojen kautta. Niissähän ei ole mitään pelottavaa, kun turvaamme Herraan, Häneen juurrumme vahvistuen uskossa yhä syvemmin. Lähellähän nämä ajat ovat ja osittain jo niissä elämmekin.
Ihmeitä jonkin verran tapahtuukin, mutta emme ole kuitenkaan ihmekeskeisiä uskovia, vaan Jeesus-keskeisiä. Jeesus-keskeisestä uskosta on esim. veljellämme Petrillä Herran vaikuttama kirjoitus etusivullaan ja se perustuu hengelliseen kasvuun kokemuksellisesti ja raamatullisesti. Esille on tullut myös tässäkin ketjussa käsite "heikkouskoinen." On hyvä lukea seuraava kirjoitus ja kerrata se unohtamatta Raamatun lukua.

https://www.kotipetripaavola.com/heikkouskoinen.html

Siunausta ja Rauhaa Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa

[JHK]

Lännessä on lääkärit, on rahaa, on huvituksia, kauppojen hyllyt notkuvat ruokaa. Ehkä pieni sairastelu tekee meille hyvää?
Minulla on kokemus että Jumala auttaa ihmistä siinä mihin ihminen itse ei kykene. Joka ikinen meistä voi nilkuttaa lääkäriin saamaan hoitoa sairauksiin, joista osa on itse aiheutettuja.

[Masa]

Minua kohteliaasti pyydettiin rakkaan veljen puolelta tarkentamaan sanojani joita tämän keskusteluaiheen alussa esitin.

Masennus jakaantuu erilaisiin syy-yhteyksiin. Itse tulin uskoon syvän itsevihan ja ihmispelon keskellä, jonka ohessa olin hautonut syvässä elämän haluttomuudessa muutamia vuosia itsemurhaa. Elämäni "puristettiin" syvään epätoivoon, jonka keskeltä parantuminen - uskossa Jeesukseen, kesti lähes kaksi vuotta. Edelleen kärsin raskasmielisyydestä ja turhaudun sekä passivoidun hyvin helposti vastoinkäymisten edessä. Täten omalla kohdallani masennus on olosuhteiden sekä sisäisen epäonnistumisen kautta syntyvää epätoivoa, jossa jään syyttämään itseäni ja menetän toivon. Tämä "syöskykierre" on sitonut minut "sänkyyni" useiksi viikoiksi, josta fyysinen nuutuneisuus on vain tehnyt oloni vielä pahemmaksi.

Aloitustekstissä kuvasin masentunutta myös ihmisenä joka määrätyissä tilanteissa jopa alkaa antautua "itsesäälin" ja sen kautta saatavan ihmisten huomion hakemisen valtaan. Tällä en tarkoita, että KAIKKI masennus olisi tällaista, mutta olen itse nyt 2 vuotta syvästi masentuneen veljen vierellä huomannut, kuin OSALTAAN (ei ainoana) auttavana tekijänä on ollut "aktivoida" sänkyyn jäänyt lähtemään ulos - vaikka vaan lenkille, kahville jne. Pienet askeleet ovat avanneet hänen "vastakohtaisuuden ymmärtämistä" siitä, että masennus EI parane sänkyyn jäämisellä, vaan varovaisilla askelilla - johon toinen Jumalan rakkauden kautta lähimmäistään auttava - antaa tukea ja mahdollisuuksia. Tämä ei syyllistä masentunutta, vaan tahtoo osoittaa, että parantuminen EDELLYTTÄÄ passiivisuuden sekä aktiivisen elämän eron huomaamista, sekä sitä, että mielenvirkeys on päättäväistä tahdon liikettä - heikossakin muodossa - päästä pois kalvavasta passiiviisuudesta.

Paavali sanoi "tahto minulla on, mutta ei voimaa sen toteuttamiseen." Tämä on masentuneen vahvin todistus itsessään. En voi koska en jaksa. Tästä ihminen EI KOSKAAN pääse pois sillä, että toinen ihminen syyllistää häntä esim "laiskuudesta" (jota minullekin tehtiin) VAAN että toinen ihminen NOSTAA tämän voimattoman heikkojenkin askelten kautta aloittamaan hitaan ja joskus pitkäkestoisen parantumisen. Jumala vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, Jumala ei passivoita, eikä masenna ihmisen elämää. Jumala ei syyllistä eikä "säti" kärsivää ihmistä, vaan Hän vaikuttaa ihmisen tahtoelämässä halun päästä pois passiivisesta tilasta. Tästä tilasta pois pääseminen on ERÄISSÄ tapauksissa erittäin vaikea ja syvällinen prosessi. Siksi uskovien keskinäinen rakkaus on tärkein osa tekijä passiivisuuden valtaan hautautuneen ylösnostamisessa. Jumala ei vaadi meiltä voimaa tähän, Hän itse vaikuttaa sen, mutta Hän ei tee sitä vastoin tahtoamme - ihminen VOI jättytyä "hoivattavaksi" koska on miellyttävämpää olla kohtaamatta niitä vaikeuksia, joiden kautta tervehtyminen tapahtuu. Itse pakenin vuosia asioita, joihin Jumala tahtoi minut viedä, ja jotka olivat tärkeitä tulla kohdatuksi. Lääkitys VOI olla (HUOMAA VOI OLLA !!) eräs tekijä joka peittelee masentuneen tilaan, jossa hänen ei tarvitse kohdata syyllisyyttä, passiivisuudesta syntynyttä turhautuneisuutta jne. olevia tunteita. Jumala parantaa ihmisen käymällä KANSSAMME läpi nämä tunteet ja auttamalla meitä kasvamaan niiden kautta ulos vääränlaisesta itsesäälistä, epätoivosta sekä passiivisuudesta.

Syyllisyys sekä lainalaisuus ovat hengellisessä elämässä asioita, jotka voivat ajaa ihmisen syvään epätoivoon sekä elämän haluttomuuteen. Jumalan armon löytäminen - jossa olen HYVÄKSYTTY sellaisena kuin olen - on tärkein ensiaskel Jumalan rakkaudessa tapahtuvaan parantumiseen. MInulle tämä TOTUUS - että olen Jumalalle täysin hyväksytty Jeesuksessa Kristuksessa - on kaikki uskon elämässäni, muut juontuvat tästä totuudesta käsin.

Masennus mielestäni on kalvavaa passiivisuutta, joka "suon-silmän-tapaisesti" nielee ihmistä syvempään epätoivoon ja ahdistukseen. Toivo, se että minä voin nousta tästä ja saan Jumalalta elämän voimaa ja halua, sekä ennen kaikkea uskon tietoisuuden että Jumalan rakastaa minua ja kulkee kanssani, nostaa pois upottavasta suon silmästä.

Toivon että aloitustekstin lukijat eivät ymmärtäisi, että syyllistän masentunutta - päin vastoin asetuin masentuneen puolelle, asettaakseni käsivarteni hänen kainaloidensa alle. Kehoitus sanat eivät ole tuomitsemista tai syyllistämistä, vaan ne ovat herätteleviä sanoja, joilla minuakin nostettiin ylös epätoivon, ihmispelon sekä masennuksen pohjalta.

En väitä, että olen "ekspertti" masennuksen alueella, mutta halusin täällä jakaa todistukseni siitä, että lääkitystä on hyvä pohtia Jumalan edessä (kaikessa rauhassa) olisko parantuminen mahdollista ilman niitä. Itse en ole koskaan syönyt masennuslääkkeitä, mutta lähimmäiseni ovat.

Toivon että tämä olisi selkeyttänyt rakkaan veljen pyyntöä selvittää ajatuksiani, ja että silti, minua armahdettaisiin siinä, että en ole asiassa täydellinen - olen vajavainen, mutta haluan syvästi auttaa niitä jotka kärsivät masennuksesta. Jumala voi antaa sen viisauden, ei kukaan muu.

- todael

Oma kohtainen kokemus masennuksesta, on juuri tuo mustan suon tapainen olotila johon vieläkin vapaapäivinä tahdon luiskahtaa.
Suosta on äärimmäisen vaikea nousta, varsinkin kun jokainen nousun joutuu yksin tekemään.
Onko Jumala ollut lähellä noina suon hetkinä? Olotila on sellainen että Jumala vain katsoo miten äijän käy.
Odottaa odottamistaan jotta äijä lähtisi liikkeelle.

Tuosta edellä mainitusta "kuvasta" tulee sieluuni aina vain samanlainen kuva.
Jumala ei auta, vaan väheksyy jokaista ajatusta jokaista elettä, ei rohkaise vaan odottaa.

Mitä sitten olisin odottanut noissa tilanteissa? Sitä että olisi ollut yksikin ihminen jolle olisi saanut paukauttaa sen pitää kokee sisällään.. olen kyllä mielestäni yrittänyt tehdä tuonkin mutta lopputulos on aina sama ihmiset lähtevät pois ja kun lähtevät oma ihmispelko lisääntyy potenssiin kaksi.

Tuo ihmispelko tulee jännästi näkyviin, aina kun tapaa uuden ihmisen tulee hyvin voimakas tunne että minun pakko tuupata turpaan tai muuten juosta karkuun.
Suu ei liiku olen varpaillani sanat eivät tule suusta ulos - kuten huomaat masennus on mitä suurin oravanpyörä sieltä haluaa pois, mutta samalla se on tuttu ja turvallinen paikka jossa olla ja elää.

Mitä taas olen kokenut ihmisistä? Epärehellisyyden, yltiöpäisen hurskastelun jolla ei mitään katetta.
Huskastelijat puhuvat kuten Jobin ns. auttajat - niin juuri näiden auttajien sanat viiltävät vielä syvempään
Heille asiat ovat kun anttilan postimyyntiluettelo, josta otetaan sopiva tuntuinen tuote jolla näpäytetään ja osoitetaan kuinka väärässä masentunut voi olla.

Hurskastelijat eivät koskaan kannusta sydämestään, vaan hakevat ja tekevät koska he ovat lukeneet Raamatunsivulta että näin pitää tehdä heillä on kyllä tieto mutta ymmärrys ja viisaus puuttuu.
He kehottavat silloin kun pitäisi kannustaa ja rohkaista, he eivät uskalla tutkia omaa asennettaan muuhun ympärillä olevaan maailmaan heille empaattisuus on myrkkyä heille riittää kun saavat olla hurskaita ja oikeassa.
Minusta taas ei ole väliä onko oikeassa vai väärässä - sillä tyhmä hurskas käy viisasta kun pitää suunsa kiinni.

Kuinka monta kertaa sieluni on huutanut tämän jakeen kanssa yhtä.

Matteuksen evankeliumi:
23:23 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

On kuin kymmenykset olisivat enemmän kuin oikeus ja laupeus sekä uskollisuus!