Kirjoittaja pekka » 03. Joulu 2013 18:19
Ensimmäinen Johanneksen kirje 3:
1. Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
2. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
3. Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
4. Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
5. Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
6. Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
7. Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
8. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
9. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
10. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
11. Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme
12. eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.
13. Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa.
14. Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
15. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
16. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.
17. Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?
18. Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
19. Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä,
20. että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
21. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
22. ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.
23. Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
24. Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.
Ja tässä arvioitavaksi,
DigiNovum, jae jakeelta:
Jumalan lasten tuntomerkki - rakkaus
1. Jae kuuluu yhteen edellisen luvun viimeisen jakeen kanssa. Meidän vanhurskaat tekomme ovat merkki siitä, että Jumala on suuressa rakkaudessaan adoptoinut meidät lapsikseen. Hyvät teot eivät pelasta meitä, mutta ne osoittavat. että olemme armosta pelastetut. Meitä ei ainoastaan kutsuta Jumalan lapsiksi, vaan me todella "olemme" hänen lapsiaan. "Minkäkaltainen (potapos)", alun perin: 'Mistä maasta?' Isän rakkaus on niin ylimaallista, niin vierasta tälle maailmalle, että voidaan ihmetellen kysyä, mistä maasta se on peräisin. Sana ilmaisee aina ihmetystä.
2. Se, että olemme lapsia, takaa meille turvatun tulevaisuuden. Koska "olemme" Jumalan lapsia, meillä on jatkuvasti kaikki ne mahdollisuudet, joita tämä lapseus tuo mukanaan. Tiedämme kovin vähän hengellisistä ja kirkastetuista ruumiista emmekä mitenkään kykene kuvittelemaan, millaisia ne todella ovat. Mutta yhden asian tiedämme, ja juuri se on kaikkein tärkeintä: näemme Jeesuksen, ja hänet nähdessämme me muutumme. Emme tiedä sen enempää ensinnäkään siksi, ettemme pysty ymmärtämään sitä, ja toiseksi siksi että olemme vasta matkalla sitä kohti, mitä meistä lopulta tulee.
3. "Toivo" on voimakkain yllyke puhtaaseen elämään. Sitä ei mainita puhtauden välttämättömänä edellytyksenä, mutta puhtaus on toivon väistämätön tulos. Kristillinen toivo ei mitenkään voi viihtyä moraalisessa välinpitämättömyydessä. Kristityn puhdistautuminen tulee ymmärtää sen totuuden valossa, että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä (1:7).
4. Tämä on ehdoton tosiasia. "Jokainen" on sama ilmaisu kuin 2:29:ssa, jossa puhutaan niistä, jotka tekevät vanhurskauden, ja 3:3:ssa, jossa mainitaan ne, joilla on toivo. Toinen puhdistaa itsensä ja antaa Jumalan armon vaikuttaa itsessään tekemällä sitä, mikä on oikein ja vanhurskasta. Toinen taas jatkaa synnin ja laittomuuden tekemistä, vaikka Jumala inhoaa sitä. Toinen on Jumalan, toinen perkeleen lapsi (j. 10).
5. Koska Kristus oli synnitön, hänellä oli valta poistaa uhrillaan synti. Tämä oli ihmiseksi tulemisen tarkoitus. "Synnit" kuvaa niitä lukuisia tekoja, joissa ihmiskunnan syntisyys ilmenee.
6. Sanat "pysyy" ja "syntiä tekee" ilmentävät kieliopillisesti pysyvää tilaa. Kristuksessa pysyminen ja samalla edelleen synnissä eläminen on aivan mahdotonta. Yksi ainoa syntinen tekokin kyllä sotii Kristuksessa pysymistä vastaan, mutta kuten muuallakin, apostoli tarkoittaa tässä mielenlaatua ja asennetta, ei yksittäisiä tekoja. Tekosynneistä hän puhui 1:8-10:ssä. Se, joka on oppinut tuntemaan Kristuksen, ei jatka synnissä elämistä. Kristuksessa pysyminen merkitsee yhteyttä Jumalan kanssa, ja se saa aikaan halun noudattaa Jumalan tahtoa.
7. Tämä on vakava varoitus nikolaiittain opista (ks. Ilm 2:6), jonka mukaan pyhitys ja siveetön elämä oli mahdollista sovittaa yhteen. Varoitus korostaa väärien oppien vakavuutta. On mahdollista teeskennellä hengellistä elämää ja elää samalla synnissä. Se, joka tekee jatkuvasti vanhurskaita tekoja, osoittaa olevansa yhtä vanhurskaan Jumalan kanssa.
8. Jumalan ja hänen lastensa välisen jumalallisen suhteen vastakohtana on pahuuden hengen ja ihmisten yhteys. Perkele ei tietenkään ole kenenkään elämän alku, mutta hän on synnin alkulähde. Sen tähden syntistä elämää viettävä on henkisesti yhteydessä saatanaan. Synti sai alkunsa, kun saatana teki ensimmäisen kerran syntiä. Jumalan Poika tuli uudistamaan sen, minkä perkele oli turmellut. Voitollaan hän mursi saatanan vallan. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että koko ihmiskunta olisi sen perusteella synnin vaikutuksista vapaa.
9. Jumalasta syntyneen on mahdotonta elää synnissä. Tässä tarkoitetaan synnin tekemistä jatkuvana tapana. Synnissä elävä osoittaa, ettei hänessä ole Kristuksen elämää. Sanonta "eikä hän saata syntiä tehdä" ei tarkoita yksittäisiä tekoja, vaan synnissä elämistä. Sellainen ei ole ainoastaan moraalista järjettömyyttä, vaan sula mahdottomuus sen elämän vuoksi, joka on tullut uskovan osaksi. "Jumalan siemen" on Jumalan Henki, joka tekee Jumalan sanan kautta työtä ihmisessä. Vrt. 1 Piet 1:23.
10. Johannes esittää lukijoilleen helposti ymmärrettävän todisteen. Hän mainitsee erään vanhurskauden ilmenemismuodon, joka itse asiassa on kaiken muun perusta, nimittäin veljesrakkauden (Room 13:9). Jakeessa 9 apostoli mainitsi, mikä Jumalan lapsille on ominaista. Tässä jakeessa hän paljastaa myös perkeleen lapset. Ero tulee selvästi esiin. Elämäntapa osoittaa, onko ihminen Jumalan vai perkeleen lapsi.
11. Emme voi odottaa osaksemme rakkautta maailman taholta (j. 13), mutta kristittyjen parissa keskinäisen rakkauden tulee vallita. Tämän he olivat kuulleet jo alusta lähtien. Se oli ensimmäisiä asioita, joita heille uskovina teroitettiin, ja sitä oli toistettu yhä uudelleen. Evankeliumi ei ainoastaan pelasta, vaan se myös yhdistää ihmiset Kristuksessa. Se luo heihin sen rakkauden, joka ilmestyi hänessä. Tähän rakkauteen sisältyvät kaikki Hengen hedelmät ja se täyttää Jumalan lain.
12. "Kain" on esimerkki rakkaudettomasta veljestä. "Pahat teot" ilmentävät luonnetta, joka nauttii siitä, mikä on pahaa. Vanhurskaus ärsyttää aina sellaisia ihmisiä, jotka iloitsevat pahuudesta, ja nuo tunteet ilmenevät ennemmin tai myöhemmin tekoina. Teot osoittavat, kenelle ihminen kuuluu ja kehen hän on sitoutunut. Kain osoitti henkisen sukulaisuutensa pahan kanssa surmaamalla veljensä.
13. Koska maailma on sitä mitä se on, se tulee aina vihaamaan Jumalan omia. Jeesus sanoi tämän aivan selvästi (Joh 15:18-21). Siksi tätä vihaa ei ole tarpeen hämmästellä. 2:15-19:n mukaan Johannes sisällyttää käsitteeseen "maailma" kaikki antikristukset, jotka erityisesti yrittävät rikkoa kristittyjen yhteyttä. Kainin henki on luonteenomainen hänen moraalisille jälkeläisilleen. "Jos" kuvaa vihaa tosiasiana eikä pelkkänä mahdollisuutena.
14. Vihatkoon maailma - "me rakastamme". Rakkaus veljiä kohtaan antaa myös tietoisuuden siitä, että meillä on iankaikkinen elämä. Johannes samaistuu lukijoihinsa tässä vakuutuksessa. "Me tiedämme" ilmaisee jotakin todellista. Kristityksi tuleminen ei merkitse enempää eikä vähempää kuin ylösnousemusta, herättämistä hengellisestä kuolemasta iankaikkiseen elämään (Joh 5:24). Rakkautta sanotaan Raamatussa Hengen ensimmäiseksi hedelmäksi (Gal 5:22), oikean uskon merkiksi (Gal 5:6) ja suurimmaksi niistä kolmesta, jotka pysyvät (usko, toivo ja rakkaus). Ilman sitä me emme ole mitään (1 Kor 13:2,8,13). Ne, jotka eivät rakasta, ovat pimeydessä (2:9,11).
15. Rakkaus ja viha ovat toisensa poissulkevia, samoin kuin valo ja pimeys, elämä ja kuolema. Johannes toteaa, että rakkauden puuttuminen on osoitus hengellisestä kuolemasta. Johannes ei tarkoita sitä, ettei murhaajalla olisi mahdollisuutta tehdä parannusta ja pelastua. Hän sanoo vain yleisesti, ettei yhdelläkään murhaajalla ole osuutta iankaikkiseen elämään. Koska asia on niin, myöskään veljeään vihaavalla ei ole iankaikkista elämää, koska vihaaminen on yhtä vakava rikkomus kuin murhaaminen. Vrt. Matt 5:21 ss. Viha on murhaamista, sillä ihminen toivoo kuolemaa vihaamalleen henkilölle. Motiivi on olemassa, vaikka tekoa ei suoritettaisikaan, ja Jumala tuomitsee vaikuttimetkin.
16. Tämä on sitä rakkautta, jonka tulee olla Jumalan lasten tuntomerkkinä. Kristitty on todellakin kokenut mitä rakkaus on, nimittäin siinä, kun Kristus kuoli syntisten puolesta. Suurempaa todistusta rakkaudesta ei voi olla. Vrt. Room 5:6-8. Viha ilmeni Kainin veljesmurhana, kun taas rakkaus ilmeni Kristuksen uhrikuolemana meidän puolestamme. Me emme voi antaa sijaisuhria toisten puolesta, mutta Kristuksen teko asetettiin uskovan mittapuuksi rakkauden osoittamisessa.
17. Olisi aivan väärin luulla, että todellista rakkautta voi osoittaa vain tekemällä suuria ja merkittäviä tekoja, kuten esimerkiksi antamalla henkensä. Suurempi sulkee sisäänsä pienemmän. Oikean rakkauden koetuksia eivät niinkään ole sankarilliset teot kuin jokapäiväiset uhraukset. "Hyvyys (bios)", oikeastaan 'elämä', tässä 'elämän tarpeet, omaisuus'. "Nähdä (theèreè)", ei vain luoda pikainen silmäys johonkin. vaan katsoa niin tarkkaan, että ymmärtää mistä on kysymys.
18. Todellinen rakkaus keksii aina keinoja toisten palvelemiseen. "Sanalla tai kielellä" eivät ole vain kaksi samaa asiaa tarkoittavaa sanaa. Jälkimmäinen on voimakkaampi ilmaisu kuin edellinen. Ihminen voi rakastaa sanoin, ilmaista sitä vain kauniilla fraaseilla. Mutta ihminen, joka rakastaa vain kielellä, sanoo tuntevansa jotakin sellaista, mitä hän ei kuitenkaan tunne, ja siksi hän on teeskentelijä. "Teossa" rakastaminen on "kielellä" rakastamisen vastakohta. Tässä ovat vastakkain aito ja epäaito.
19. "Siitä" viittaa edellä sanottuun. Osoittaessamme rakkautta teossa ja totuudessa ilmenee, että "olemme totuudesta". Totuus on se lähde, josta ajatukset, vaikuttimet ja elämäntapa pulppuavat esiin.
20. Se, että "Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme", voi merkitä sitä, että hän on tuomarina suurempi ja että hän tuntee täydellisesti meidän syntisyytemme. Mutta se voi tarkoittaa myös sitä, että hän on suurempi laupeudessa ja siksi olemme varmoja siitä, että olemme armollisen ja kaikkitietävän Jumalan kädessä. Jumala tuntee meidän rakkaudettomuutemme, kaiken sen. mistä sydämemme syyttää meitä, ja hän tietää kaiken senkin, mitä itse emme tiedä.
21. Jos omatunto antaa meille vapauttavan tuomion, tuloksena on iloinen turvallisuus Jumalan edessä ja rohkea luottamus siihen, että rukouksiimme vastataan. Johannes vertaa tässä tuomittua sydäntä sellaiseen, joka on päässyt rauhaan Jumalan kanssa. Ilman tuomion syytöstä uskallamme katsoa Jumalaan ja iloita hänen mielisuosiostaan.
22. Tämä lupaus tulee tulkita niiden edellytysten valossa, joita Raamattu muuten asettaa Jumalan lupausten täyttymiselle. Meidän tulee rukoilla hänen tahtonsa mukaan, »pysyä Kristuksessa» (Joh 15:7), Jeesuksen nimessä (Joh 16:24) ja Jumalan kunniaksi (Jaak 4:2,3). Kuuliaisuus on ehdoton edellytys, mutta ei kuitenkaan varsinainen syy siihen, että rukouksiimme vastataan. Tässä ei puhuta vanhurskauttamisesta tekojen perusteella. Tietynlaiseen käytännön kristillisyyteen liittyy tietty etu, ja etu on riippuvainen tästä käytännön elämästä. Koska meillä on uskallus Jumalaan (j. 21), voimme rukoilla, mitä tahdomme. Me rukoilemme rohkeasti, sillä tiedämme, ettei Jumala torju meidän rukouksiamme.
23. Tämä ja seuraava jae korostavat uudelleen sitä, mitä Johannes on sanonut toistemme rakastamisesta Kristuksen esikuvan mukaisesti. "Käsky" on yksikkömuodossa, ja loppujen lopuksi onkin olemassa vain yksi käsky. Siihen sisältyy usko Kristukseen ja rakkaus lähimmäisiin. Tämä "usko" tarkoittaa, että tunnustamme Jeesuksen (4:3), tunnustamme hänet Kristukseksi (2:22; 5:1) ja lihaan tulleeksi (4:2). Hänen "nimeensä" uskominen korostaa uskoa historialliseen Jeesus Nasaretilaiseen.
24. Vrt. Jeesuksen vertaus viinipuusta ja oksista (Joh 15:1 ss.). Siinä kuvataan Jeesusta, joka asuu omissaan ja he hänessä. Tässä vertauksessa Jumala asuu meissä, vrt. 4:12, ja me hänessä. Vrt. Joh 14:23. Tämän yhteyden edellytyksenä meidän kannaltamme on kuuliaisuus (Joh 15:10). Kukaan ei voi sanoa olevansa Jumalassa ja Jumalan olevan hänessä, ellei hän noudata niitä käskyjä, jotka Johannes on maininnut: usko Kristukseen, keskinäinen rakkaus ja vanhurskas elämä. Henki ilmenee meidän elämässämme ja käytöksessämme. Juuri hän saa meissä aikaan halun tunnustaa, että Jeesus on Kristus, lihaan tullut (4:1 ss.).