Peace In Rest kirjoitti:Jumalan ilmoitus on ennenkaikkea Raamattu. Sieltä näemme mikä Hänen mielensä ja ajatuksensa on, ja miten Hänellä on tapana toimia. Sieltä näemme, että kautta maailmanhistorian Jumala on kurittanut luopuneita kansoja nostamalla vihamielisiä kansoja heitä vastaan. Sen tarkoituksena ei ole herättää luopuneita kansoja taistelemaan näitä vihamielisiä valloittajia vastaan vaan herättää heitä huutamaan Herraa avukseen ja tekemään parannusta.
Noinhan se on. Pahoittelen tätä pitkää vastaustani, siis sitä, etten osannut lyhyemmin ex´tempore tätä esittää.
Tahdon alustaa asiaani kertaamalla muutamia mietteitäni Raamatusta:
Emme tietäisi Jumalasta mitään luotettavaa ja varmaa ellei Hän olisi ottanut luomaansa ihmissukuun yhteyttä ja ilmoittanut itsestään sen, minkä näki tarpeelliseksi luoduilleen ilmoittaa. Tämä ilmoitus tapahtui sanoina, joihin kätkeytyi ja kätkeytyy ihmisymmärrykselle käsittämätön luova ja toimeenpaneva voima. Hän sanoo ja se tapahtuu. "Hän kantaa kaikki voimansa sanalla". Puhumalla Hän on ilmoittanut luoduilleen sisimmän olemuksensa, päämääränsä, luotujensa tilan, paluutien yhteyteensä ja paljon muuta meille tarpeellista.
Jumalan sanoja ei voida erottaa Hänen persoonastaan. Hän elää sanassaan ja ohjaa sillä historian kulkua. Hän on historian Jumala, nykyhetken Jumala ja tulevien aikakausien Jumala, iankaikkinen Jumala, jolla ainoalla on kuolemattomuus. Hän on juuri nyt aikakausien ensimmäisen sukupolven luona, meidän sukupolvemme luonamme ja kerran ilmestyvän viimeisen sukupolven luona. Hän on aina sama, muuttumaton, ikuinen, joka valvoo Sanaansa ja toteuttaa sen. Hänen ei tarvitse neuvotella ihmisen kanssa, ei etsiä diplomaattisia ratkaisuja, sopia kompromisseista tai pyytää keneltäkään hyväksyntää päätöksilleen: Hän sanoo vain sana ja "se on siinä", kuka sen voi peruuttaa? Hän tekee kaiken sen mitä tekee "oman tahtonsa päätösten mukaan" välittämättä siitä, ymmärtääkö ja hyväksyykö synnin turmelema ihminen sen vaiko ei.No niin, palataanpas otsikkoasiaan.
Raamatussa sanotaan, että "kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi" (Room. 15:4) ja "on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut" (1.Kor. 10:11). Israelin kohtalot VT:ssa ovat siis meille opetukseksi ja varoitukseksi. Ei vaadi paljon vaivaa tutkia Raamattua ja havaita, kuinka Jumalan valitsema kansa ja seurakunta vieraantui askel askeleelta Jumalasta ja Hänen tahdostaan. Tämä sama on tapahtumassa länsimaissa ja olemme lähellä, että koemme myös saman mitä Raamattu kertoo juutalaisille tapahtuneen: "Herra, heidän isiensä Jumala, lähetti, varhaisesta alkaen, vähän väliä heille varoituksia sanansaattajainsa kautta, sillä hän sääli kansaansa ja asumustansa. Mutta he pilkkasivat Jumalan sanansaattajia ja halveksivat hänen sanaansa ja häpäisivät hänen profeettojansa, kunnes Herran viha hänen kansaansa kohtaan oli kasvanut niin, ettei apua enää ollut." (2.Aik. 36:15-16). Tämä on hyvin vakava sana. Minä en tiedä missä kulkee raja, että Jumala ottaa varjeluksensa pois yksityisen ihmisen tai kansakunnan päältä, jolle Hän on asettanut määrätyt ajat ja asumisen rajat (Ap.t 17:26). Sellainen raja kuitenkin on olemassa -kuten armonajallakin on rajansa- vaikka se meistä olisi kuin veteen piirretty viiva. Tuomio oli aivan oven edessä, kun Hesekiel ennusti: "Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan" (33:33).
Suomen kansa, kuten muutkin Euroopan maat, ovat unohtaneet Jumalansa ja armonantajansa aivan kuten juutalaiset muinoin. Lukekaa ja tutkikaa, kuinka Jeremia ja Hesekiel (muitakin profeettoja oli) kehotti luopunutta kansaa antautumaan jumalattoman Babylonian ja sen väkivaltaisen kuningas Nebukatnessarin käsiin. Viimeiseen asti Juudan ruhtinaat ja kansa vastustivat tätä Jumalan selkeästi ilmoittamaa tahtoa, turvautuivatpa vielä Egyptin sotilasmahtiinkin -mutta turhaa kaikki. Koska he eivät antautuneet kuritettaviksi niin babulonian armeija kukisti vastarinnan verisesti ja Juudan valtio lakkasi olemasta valtio 586 eKr. Toki kansa sai Jumalan armosta palata maanpaosta juurilleen jo 70 vuoden kuluttua kukistumisensa jälkeen, mutta mitään ei oltu opittu. Jeesus tuli 600 vuotta myöhemmin "omiensa tykö, mutta Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan" (Joh. 1:11).
Mielestäni me olemme hyvin samanlaisessa tilanteessa Euroopassa kuin mitä juutalaiset Lähi-Idässä kuningas Sidkian aikana (viimeinen Juudan kuningas). Voi olla, ettei maatamme enää pelasta nöyrtyminen ja maahan painuminen Jumalamme edessä, mutta uskovaisten tulisi ottaa maassamme nyt tapahtuvat asiat Jumalan kädestä ja sallimuksesta. Olemmeko ajatelleet, että Jumala kärsimysten ja ahdistusten kautta puhdistaa Pojalleen morsianta ja vie meidät niin antaalle, että turvamme on yksin Jeesuksessa ja rakastamme Häntä aidosti ja kaikkenamme tämän katoavaisen rihkaman, yhteiskunnallisen aseman ja hyvinvoinnin sijasta.
En nyt osaa laittaa ajatuksiani ja asiaani hyvään järjestykseen, mutta yritän sanoa, että meidän tulee ottaa vastoinkäymiset Jumalan kädestä, joka hallitsee. Meitä ei voi kohdata mikään, mitä Jumala ei salli. Vai onko valtikka lähtenyt Hänen kädestään, joka sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
Nämä asiat voivat mennä ihan eri tavalla kuin me länsimaalaiset elintasokristityt olemme ounastelleet. Mieleeni nousi tässä kuningas Sidkian rukouspyyntö Herralle. Hän esitti profeetta Jeremialle. "Rukoile meidän puolestamme Herraa, meidän Jumalaamme" ja "Kysy neuvoa Herralta meidän puolestamme, sillä Nebukadressar, Baabelin kuningas, sotii meitä vastaan. Ehkäpä Herra tekee meille ihmeen, kaikkien ihmeittensä vertaisen, niin että tämä lähtee pois meidän kimpustamme" (Jer. 21:2) Sidkia ei suinkaan ollut heti kääntynyt Jumalan puoleen vaan pyysi Egyptin kuninkaan sotajoukkoja tuekseen ja jatkoi itse hirveissä synneissä elämistä kansan kera. Vasta sitten, kun Nebikatnessar piiritti Jerusalemia, halusi kuningas rukoilla, mutta ei silloinkaan sydämestään. Herra sanoi Jeremialle: "Älä rukoile tämän kansan puolesta, älä kohota heidän puolestaan huutoa ja rukousta, sillä en minä kuule, kun he minua avuksi huutavat onnettomuutensa tähden" ja "Älä rukoile tämän kansan puolesta, sen hyväksi" (Jer. 11:14 ja 14:11 ). Jumalan vastaus Sidkialle oli tämä: "Minä itse sodin teitä vastaan ojennetulla kädellä ja väkevällä käsivarrella, vihassa ja kiivastuksessa ja suuressa suuttumuksessa" (Jer. 21:5). Se raja, josta kirjoitin, oli ylitetty eikä paluuta ollut. Niin tässä voi käydä maallemme ja silloin pakolaiset eivät todellakaan ole suurin ongelmamme. Eikä se ole nytkään, vaan suurin ongelmamme on minun ja sinun sydämen suhde Jeesukseen, jos ensirakkautemme Häneen on kylmennyt. Onko sydämeni asenne Jeesukseen oikea? Onko Hän minulle kaikkeni? Odotanko Hänen palaavaksi ja noutamaan minut Isän kotiin - vai olenko niin rakastunut tähän maailmaan, että Jeesus ei ole elämässäni ensimmäisenä.
Herra, minä ja tämä kansa on tehnyt paljon syntiä sinua vastaan, mutta anna anteeksi. Taivuta sydämeni sanomaan "tapahtukoon sinun tahtosi minun ja maamme kohdalla ja anna meille tahtoosi tyytyvä mieli. Kun toit muukalaisia maahamme niin salli heistä monen löytää sinut ja palvelemaan sinua ehyellä sydämellä. Jeesus, ole meille armollinen sovitustyösi ja ihmisrakkautesi tähden.