Juttutupa

[vaisuliini]

*
"Vain puuttuva oman turmeltuneen luontomme ja kadotetun tilamme tunteminen saa meidät luulemaan, että meissä itsessämme olisi vielä jotain hyvää. Emme ole vanhurskautetut (julistettu syyttömiksi/hyväksytyiksi) minkään omamme nojalla, vaan Jeesuksen kalliin veren tähden."

-Watchman Nee/Elämän rikkaus Kristuksessa-

[vaisuliini]

*
"Niin kuin me ammennamme vettä lähteestä tien varrelta ja kadamme sen astiaan, samaten ammentaa Henki Jumalan rakkautta ikuisesta lähteestä ja vuodattaa sen uskovan ihmisen sydämeen."

-Fredrik Wislöff-

[vaisuliini]

*
Kiitos Jumalalle että löytyi yksi piispa joka pysyy Kristuksen evankeliumissa.

Piispa: Lähetyskäsky voimassa myös maahanmuuttajia kohdatessa

Pyyteetöntä lähimmäisenrakkautta tai diakoniaa ja lähetystä on hedelmätöntä asettaa vastakkain, sanoo Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Maahanmuuttajilta ei hänen mukaansa pidä pimittää evankeliumia.

Suomeen saapuu tällä hetkellä paljon turvapaikanhakijoita. Heitä auttavien seurakuntalaisten parissa herää kysymyksiä muun muassa siitä, voiko maahanmuuttajalle kertoa evankeliumia.

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen toteaa, että pyyteetön lähimmäisenrakkaus ja lähetys ovat molemmat kirkon olemukseen kuuluvia asioita. Viime aikoina näitä on Häkkisen mukaan asetettu vastakkain, mikä ei ole hyödyllistä.

– Jokaista apua tarvitsevaa on autettava, on hän kuka tahansa, pyyteettömästi ja ilman taka-ajatuksia. Lähimmäisenrakkaus ei tunne rajoja. Kristityn ja kirkon on kuultava sekä omien kansalaisten tarpeet että muualta tänne tulevien hätä. Uskon ja rakkauden yhteenkuuluminen on syytä muistaa tässäkin asiassa. Monesti rakkauden teot ja palvelu todistavat Kristuksesta sanoja tehokkaammin, piispa sanoo.

"Tervettä harkintaa ja maalaisjärkeä"

Seppo Häkkisen mukaan Jeesus antoi mallin toisen ihmisten kohtelemisesta, oli hän tuttu tai tuntematon, suomalainen tai maahanmuuttaja. Jeesuksen malli on kultainen sääntö: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."

– Suhtautumisessa maahanmuuttajiin on käytettävä oikeaa tietoa, tervettä harkintaa, maalaisjärkeä ja sydäntä, joka on avoin vieraalle ja ennen kaikkea toisen hädälle. Kyse on vieraanvaraisuudesta, ystävyyden ja luottamuksen rakentamisesta.

Häkkisen mielestä usein vahvin ja aidoin todistus ovat oma elämä ja teot. Erityisen tärkeää tämä on, jos yhteinen kieli puuttuu ja tavat ja kulttuuri ovat erilaisia.

– Silti toivon, että me olisimme nykyistä rohkeampia kertomaan uskostamme ja julistamaan evankeliumia myös sanoin. Lähetyskäsky on voimassa myös maahanmuuttajia kohdattaessa. Emme saa pimittää heiltä evankeliumia.

Ylilyöntien vaara olemassa

Evankelioinnin jaottelua sisälähetykseen eli Suomessa tapahtuvaan lähetykseen ja ulkolähetykseen Seppo Häkkinen pitää vanhanaikaisena.

– Kristuksesta todistaminen sanoin ja teoin kuuluu kristinuskon perustehtävään. Tässä ei ole eroa siinä, onko kyse suomalaisesta tai ulkomaalaisesta, kotimaasta tai ulkomaista. Lähetyskäsky on voimassa kaikkialla ja koskee kaikkia. Evankeliumi Kristuksesta kuuluu myös maahanmuuttajille. Vanha sanonta siitä, että lähetys alkaa kotiovelta, on entistä ajankohtaisempi.

Tilanne Suomessa on muuttunut suuren turvapaikanhakijoiden joukon myötä. Häkkisen mukaan luterilaisen kirkon periaatteet ovat selvät, mutta nyt tarvitaan keskustelua siitä, miten toimia oikein uudessa tilanteessa. (Vaisuliinilta rukouspyyntö, rukoillaan tämän asian puolesta)

– Vaarana on yhtäältä se, että olemme ylivarovaisia. Silloin sanoma Jeesuksesta työnnetään piiloon. Toisaalta vaarana on se, että Kristuksesta todistamisesta tulee käännyttämistä ja tapahtuu kaikenlaisia ylilyöntejä.

– Lähetys on koko seurakunnalle annettu tehtävä. Siksi evankeliumin julistamisen ja kristillisen todistuksen tulee läpäistä koko seurakunta. Se on lähtökohta suhtautumisessamme maahanmuuttajiin samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin. Kirkon missioon kuuluvat sekä tien avaaminen iankaikkiseen elämään, pelastukseen, että lähimmäisten palveleminen kaikkialla Jumalan maailmassa, hän jatkaa.

Kun sisälähetyksen rooli luterilaisessa kirkossa on muuttanut muotoaan, vapaiden suuntien parissa perinteinen evankelioimistyö on yhä enemmän voimissaan.

– Lähetyskäsky koskee jokaista kristillistä kirkkoa. Siksi on luonnollista, että myös niin sanotut vapaat suunnat tekevät lähetystyötä maahanmuuttajien parissa. Tärkeää on tässäkin asiassa hyvä yhteys ja yhteistyö kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kesken. Yhteinen todistus on vakuuttava.

Uskontodialogi ei edellytä omasta uskosta luopumista

Evankeliumin julistamisen ohella tai sijaan kirkossa puhutaan nykyisin paljon uskontojen välisestä vuoropuhelusta eli uskontodialogista. Häkkinen pitää dialogia välttämättömänä. Se edistää yhteiskuntarauhaa.

Hän jaottelee dialogia erilaisiin muotoihin. Ensinnä on olemassa arjen dialogia

– Arki on ihmisyytemme ja hengellisyytemme uskottavuuden lahjomaton mittari. Kohtaamme toisinuskovia päivittäin työssä, kadulla, bussissa, kaupassa ja myös epäsuorasti tiedotusvälineiden kautta. Arjessa ihmisten kanssa rauhassa eläminen on ehkä kaikkein tärkein uskontodialogin muoto. Ihmisyys on yhteistä kaikille. Tätä on nyt syytä korostaa.

Arjen dialogin ohella Häkkinen puhuu yhteisten kiinnostusten ja huolten alueiden dialogista.

– Jaamme yhteisen taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen maailman eri uskontojen kannattajien kanssa. Eettinen alue on helppo nähdä uskontojen yhteiseksi alueeksi. Esimerkiksi työ rauhan, ihmisoikeuksien, uskonnonvapauden puolesta, ennakkoluuloja ja rasismia vastaan.

Kolmantena dialogin muotona on teologinen dialogi. Siinä uskontojen oppineiden keskinäisellä kanssakäymisellä voidaan hälventää ennakkoluuloja ja vähentää tarpeetonta jännitystä.

– Uskontojen välinen dialogi auttaa tuntemaan toisten uskontojen opinkäsityksiä ja perinteitä. Sitä kautta on mahdollista lisätä toisten vakaumuksen ymmärtämistä ja keskinäistä kunnioittamista, Häkkinen sanoo.

– Spiritualiteetin eli hengellisyyden dialogia en pidä toivottavana muuten kuin teologisen dialogin merkityksessä. Uskonnon harjoittaminen yhdessä johtaa helposti synkretismiin, uskontojen sekoittamiseen, johon en kristittynä voi yhtyä, hän jatkaa.

Häkkinen toteaa, että julistus ja uskontodialogi kuuluvat molemmat kirkon missioon, kokonaisvaltaiseen lähetystehtävään.

– Uskontodialogissa kristityt ovat kutsuttuja todistamaan toivosta, joka meillä on Kristuksessa. Asennoitumisen toisin uskovaa kohtaan tulee perustua rakkauteen. Kristityn keskeisiin hyveisiin kuuluu nöyryys ja vieraanvaraisuus. Uskontodialogi ei edellytä omista uskonkäsityksistä luopumista.

Teologien syytä opiskella Koraaninsa

Viime viikonloppuna järjestetyillä Helsingin kirjamessuilla oli muslimeita jakamassa Koraaneja ja kertomassa islamista. Toiminta on verrattavissa kirkolliseen lähetystyöhön.

Seppo Häkkinen muistuttaa, että muslimeilla on täysi oikeus kertoa uskostaan ja jakaa Koraaneja. Suomessa on uskonnonvapaus.

– Toivon, että heidän intonsa kertoa uskonnostaan rohkaisee meitä suomalaisia perehtymään omaan uskoomme ja myös samalla innolla kertomaan siitä muille. Ainakin kirkon työntekijöiden on syytä perehtyä Sakastin nettisivuilla oleviin erikielisiin aineistoihin, jotka ovat apuna todistamistehtävässä. Esimerkiksi Katekismuksemme on olemassa arabiankielisenä, Häkkinen neuvoo.

Häkkisen mielestä evankeliumista kertominen nimenomaan muslimeille ei ole kirkolle mitenkään erityisen vaikea tai tulenarka asia.

– Ei sen kirkolle pitäisi olla sen kummempi asia kuin muillekaan Kristuksesta todistaminen, vaikka luonnollisesti muslimien kohtaamiseen sisältyykin erilaisia piirteitä kuin esimerkiksi uskonnottomien tavoittamiseen.

Pitäisikö kirkon teologien tuntea nykyistä paremmin islamia ja Koraania?

– Kyllä pitäisi, sillä se kuuluu teologien ammattitaitoon. Tosin teologien pitäisi myös jatkuvasti perehtyä yhä syvemmin kristinuskoon ja Raamattuun. Ilman oman uskon syvällistä tuntemista ei dialogi eikä lähetys ole mahdollista. Uskontojen edustajien kanssakäyminen edellyttää, että keskustelukumppanit tuntevat oman perustansa.

https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/piis ... ohdatessa/

[vaisuliini]

*
Katsoin yhtä videota tuossa fb:ssa. Siinä sanotaan että Eurooppa kieltää kristinuskoa mutta ottaa vastaan islamin. Jos annetaan pikkusormea moskeijan perustamiselle ja siten kielletään koko kristinuskoa. Vakava asia!

[vaisuliini]

*
Katsoin yhtä videota tuossa fb:ssa. Siinä sanotaan että Eurooppa kieltää kristinuskoa mutta ottaa vastaan islamin. Jos annetaan pikkusormea moskeijan perustamiselle ja siten kielletään koko kristinuskoa. Vakava asia!

*
Tilanne Suomessa on muuttunut suuren turvapaikanhakijoiden joukon myötä. Häkkisen mukaan luterilaisen kirkon periaatteet ovat selvät, mutta nyt tarvitaan keskustelua siitä, miten toimia oikein uudessa tilanteessa.

Pyytäisin teitä muistamaan rukouksin piispan Seppo Häkkisen puolesta koska hän itse sanoi että tarvitaan keskustelua miten tulee toimia uudessa tilanteessa. Hän salli koraanin tuntemista tänne Suomeen mutta hän ei tajua että pikkusormea annetaan niin siinä tapauksessa kristinsuskoa alkaa kieltää kuten Eurooppa. Hän ei paljon seurannut mitä Euroopassa on tapahtunut. Siitä videosta vielä... Sitä ei saa googleelta koska se on ulkomaalainen video jota katsoin fb:ssa. Rukoillaan Jumalalta viisautta ja tervettä Raamatun tuntemista Sepolle!

Jaak. 5:16 (b) Vanhurskaan voimallinen rukous saa paljon aikaan. RK

[Jukka]

Poiminta piispan haastattelusta: " Lähetys on koko seurakunnalle annettu tehtävä. Siksi evankeliumin julistamisen ja kristillisen todistuksen tulee läpäistä koko seurakunta. Se on lähtökohta suhtautumisessamme maahanmuuttajiin samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin. Kirkon missioon kuuluvat sekä tien avaaminen iankaikkiseen elämään, pelastukseen, että lähimmäisten palveleminen kaikkialla Jumalan maailmassa, hän jatkaa."

Piispan pitäisi tietää, että hänen "laumastaan" vain muutama prosentti on tunnustavia uskovia. Tätä kontrastia vasten ihmettelen hänen lausumaansa: "Siksi evankeliumin julistamisen ja kristillisen todistuksen tulee läpäistä koko seurakunta." Hänen hallitsemallaan alueella valtionkirkkoon kuuluu reilut 73 % väestöstä, heistä reilut 35 % uskoo jonkunlaiseen jumalaan ja muutama prosentti tunnustaa Jeesuksen Herrakseen. Millainen "kristillinen todistus" sitten läpäisee koko seurakunnan, kun "seurakunnassa" vain murto-osa uskoo iankaikkiseen elämään ja pelastukseen? Sosiaaliseen evankeliumiin ja lähimmäisen "rakkauteen" uskoo toki suurempi määrä. Osa heistä ei usko kuoleman jälkeiseen elämään. Kyllä piispat tämän tietää, kun se on tutkittua tietoa.

Poimin vielä virkkeen piispan sanoista:" Kirkon missioon kuuluvat sekä tien avaaminen iankaikkiseen elämään, pelastukseen..." Raamatun mukaan Jeesus avasi tien iankaikkiseen elämään, Isän luokse. Se sanotaan Apostolien teoissa sangen painavasti: "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." (4:12).

No, siihen aikaan ei ollut vielä piispoja, jotka polkivat Jumalan Sanan jalkojensa alle. Nyt ajat ovat muuttuneet, mutta muuttuuko Jumala?

Jk. Tuo piispa lausui haastattelussa monta viisastakin mielipidettä, mutta kirkko ei avaa tietä iankaikkiseen elämään. Ei ole koskaan avannut eikä tule koskaan avaamaan. Jotka kirkkoon pelastuksen tienä turvaavat hukkuvat, jos eivät epäjumalistaan luovu.

[Jukka]

Omalla kohdallani oli vuosikymmeniä sellainen ongelma, että ymmärsin järkiperäisesti Jeesuksen lunastustyön, veren korvaamattoman arvon, ristin kaikkiriittävyyden ja osallisuuteni Hänen kuolemaansa ("yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet" 2.Kr 5:14, ”kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni" Joh. 12:32, vert. 3:14 ). Uskoin nämä ja tiesin olevani Jumalan lapsi. Mutta jotain puuttui; janosin syvällisempää Herran Jeesuksen tuntemista ja ristiin kätketyn voiman omakohtaista todeksi elämistä – en vain kokouksissa vaan ennen kaikkea arjen keskellä. Tuskin olin ainoa uskovainen, joka teki jo nuorena vakaan päätöksen elää pyhitettyä elämää ja kilvoitella hyvä uskonkilvoitus, mutta mitä enemmän yritin sen suuremmin epäonnistuin.

Paavali kirjoitti korinttolaiskirjeissään ja muissakin kirjeissään evankeliumin ydintä. Se kulminoitui ristiin (aika ja ikuisuus kiertyvät Jumalan Pojan ristin ympärille). Tahdoin ymmärtää ristin sanoman ja elää sen mukaan, mutta Raamatun syvällisempi sisältö kätkeytyi silti ulottumattomiin enkä elänyt täysipainoisesti todeksi evankeliumin lupauksia. Sisimmässäni käytiin kauheaa taistelua. Koin kuin jokin minussa olisi huutanut Raamattua satukirjaksi. Kuinka olisin voinut kuolla Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna noin 30 vuotta ajanlaskumme alun jälkeen, kun synnyin vasta 1954 vuotta ajanlaskumme alun jälkeen? Edellä mainitut kaksi raamatunpaikkaa kuitenkin kertoivat minun kuolleen Hänen kanssaan ja samoin monet muut raamatunpaikat (Room. 6:6,8; Gal. 2:20, 6:14 jne).

Paavali jatkaa korinttolaisille: "Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut... Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut" (2.Kr. 5:15,17). Huomasin lisäksi kohtalaisen varhain, ettei Jeesus kehottanut antamaan 'vanhaa elämäämme' Hänelle vaan ”antakaa itsenne kuolleista eläviksi tulleina Jumalalle”.

Olin tullut uskoon heinäkuussa 1971. Iloitsin ja ja riemuitsin, mitä Jeesus oli minulle tehnyt. Olin saanut syntini anteeksi ja kerroin siitä innokkaasti. Samanaikaisesti luin hengellisiä kirjoja ja tutkin Raamattua. Kirjan ”Elämän rikkaus Kristuksessa” luin ensimmäisen kerran pari vuotta uskoon tulemiseni jälkeen ja aloin pohtimaan kuka tämä Jeesus oli. Olin elänyt täynnä kiitollisuutta siitä mitä Jeesus on tehnyt; mutta nyt kyselin kuka hän on ?

Vaikka W.Nee (otan hänet esimerkiksi, koska mainittu useita kertoja aloitusotsikon alla) erotteli opetuksessaan toisistaan Jeesuksen veren sovittavan puolen ja Jeesuksen ristin vapahtavan puolen, niin aloin askel askeleelta ymmärtämään, että kysymyksessä oli yhden kertakaikkisen uhrin kaksi eri puolta joita ei käytännössä voi erottaa toisistaan (teologiassa kyllä, mutta tosi elämässä ei), kuten ei voi erottaa Jeesuksen kuolemaa Hänen ylösnousemuksestaan. Nämä kaikki liittyvät erottamattomasti toisiinsa ja siihen valtavaan, ihmisymmärryksen yli käypään tapahtumaan, jota kutsumme Lunastukseksi.

Kipuilin vuosikymmeniä tämän Jumalan Pojan ristiin kätketyn salaisuuden äärellä. Riipuin Hänessä kiinni tähän lupaukseen turvaten: ”Koska hän riippuu Minussa kiinni niin Minä pelastan hänet”. Sitten vaan tuli se päivä, etten jaksanut riippua Hänessä kiinni, ote kirposi ja minä pudoin.

Siitä alkoi uusi elämä. Kun omat voimani loppuivat ja luovutin, niin huomasin pudonneeni Kristus-kalliolle. Ne lukuisat raamatunpaikat, jotka olin osannut vuosikaudet ulkoa, alkoivat elää ja avautua. Ei ensiksi ymmärrykselleni vaan hengelleni. Jumalan Sana on ilmestystietoutta (apokalypsis) ja kun Pyhä Henki avaa sitä sydämelle, niin vasta sitten voimme ymmärtää. Sitä ei kuitenkaan voi toiselle tyhjentävästi selittää; jokaisen tulee itse saada Jumalalta selitys. Näin, että olin kuollut Kristuksen kanssa, noussut ylös Kristuksen kanssa ja minut oli asetettu taivaallisiin Kristuksen kanssa. Ymmärsin myös, että olin vuosikaudet yrittänyt omin voimin lisätä jotain Kristuksen täytettyyn työhön, painaa johonkin syrjään oma eskon puumerkkini. Minua hävetti ja naurattikin. Miten täydelliseen ja loppuun suoritettuun työhön voi mitään lisätä? Minulle tuli tavattoman rakkaaksi kaksi raamatunkohtaa, joihin tällä kerralla lopetan, kun tuntuu, etten osaa pukea sanoiksi sitä mitä haluan kertoa. Ydin lienee, että emme opi ristin totuuksia kirjoista -kuinka hyviä ovatkin- vaan Jumalan antaman ilmoituksen kautta, joka avautuu hengellemme ja jonka uskossa otamme vastaan.

1Kor. 1:30-31. Mutta hänestä [Jumalasta] on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra"

Gal. 2:20-21. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

[vaisuliini]

*
Niin mutta kyse on siitä että Suomi voi menettää kristinuskoa jos annetaan pikkusormea muslimilaisille. Jos aiotaan sallia koraanin tuntemisen kristillisellä kirkolla. Piispa Seppo Häkkinen ja muut jotka hallitsevat sitä asiaa, ovat ymmärtämättömiä tässä asiassa. Eurooppa kielsi jo kristinuskoa kun muslimilaiset muuttivat Eurooppaan asumaan ja tekivät kristinuskosta lopun.

Muslimilaisten tavoite on tehdä kristinuskosta lopun koska pitävät sitä harhaoppisena ja aikovat tuoda islamin Suomeen kuten Euroopalle tapahtui jo.

[vaisuliini]

*
Liikuttava tarina Jukka. Itselläni on vähän sama juttu. Huomasin olevani "erämaassa" niin ajattelin että olen epäonnistunut uskova. Mutta erehdyin täysin koska Jumalan voima yllätti minut erämaassa. Siten luin Raamattua ja huomasin että Raamattu kyllä puhuu erämaasta mitä en ole aiemmin huomannut niin tajusin että erämaa on oikea paikka eikä se ole epäonnistumisen merkki. Oli helpottavaa huomata kans.

[vaisuliini]

*
"On toivotonta yrittää palvella Jumalaa säilyttämällä vanha luontonsa. Mutta juuri senkaltaista toivotonta yritystä on monien ihmisten kristillisyys. Ihminen haluaa tulla pyhitetyksi mutta ei vanhurskautetuksi. Ja niin hän pukeutuu oman vanhurskautensa pukuun ja unohtaa, että se on likainen eikä täytä mittaa Jumalan silmissä. Kaikki uudestisyntymättömän ihmisen teot ovat syntisiä, sillä niistä puuttuu Jumalasta syntynyt mieli. Nuhteettoman elämän ihminen voi saavuttaa, mutta ei pyhyyttä.

Kun ihminen on kuluttanut voimansa koettaessaan noudattaa ankaria siveellisyysvaatimuksia ja siten saanut nähdä, että paraskin sisimmässämme on synnin tahraamaa, hän etsii Kristuksen vanhurskautta ansaitsemattomasta armosta ja saa täydellisen puhdistuksen Kristuksen veressä. Jos ihminen on vanhurskautettu Kristuksessa (julistettu syyttömäksi/hyväksytyksi) on siitä luonnollisena seurauksena pyhitys."

-Fredrik Wislöff-