Jaa... no, en tiedä pitääkö meidän kenenkään miettiä sitä, kuka pelastuu tai on pelastumatta, noin yksilötasolla, mutta kyllä se itsemurha/eutanasia, on oman itsensä tappamista. Ei meillä ole oikeutta päättää omasta elinpäivästä, eikä toistenkaan. Lisäksi eutanasiassa, joka tahtoo kuolla lääkärin käden kautta esim. niin tavallaan saa myös toisen ihmisen tekemään jotain mikä on Jumalaa vastaan, vaikka toinen tekisi sen omasta tahdostaan.
Me emme kuulu itsellemme, vaan Jumalalle, emme ole edes itsemme omaisuutta. Sitäkään ei muuten ole tullut ajatelleeksi, kuin vasta tullessa uskoon tai oikeastaan olen sisäistänyt sen viime aikoina, ettemme omista mitään, emme edes lapsiamme periaatteessa, vaan kaikki on Jumalan. Jos teemme itsemurhan, kuvittelemme päättävämme ohi Jumalan mitä meille sopii tapahtuvan, emmekä kysy, mitä Hän joka meidät on luonut, tahtoo. Jumalan sana, ei opeta, että itsemurha olisi sallittu, vaan sanoo yksiselitteisesti "älä tapa", joka koskee ihmisinä myös meitä itseämme, näin näen.
Joskus aikoinaan mietin kriisivaiheessa masennuksen kourissa elinpäiväni päättämistä, mutten sitä uskaltanut tehdä, onneksi en tehnyt, olisi jäänyt näkemättä se, ettei elämä olekaan niin kauheaa, vaan ihan hyvää elämää. Eikä se olisi ollut Jumalan tahto, tiesin sen silloin ja tiedän sen kyllä nykyäänkin, ettei Jumala tahdo sellaista, vaikka olisimme ruumiillisissa kärsimyksissäkin, silti ne on kärsittävä, vaikka uskon kyllä että pelottaa ihmistä joka miettii eutanasiaa, ehkä kaikki se kipu ja viimeiset hetket. Toisaalta se on pakenemista, eikä minulla siihenkään vastausta ole, miksi toinen kärsii enemmän kuollessaan kuin toinen. Kenenkään kipupiste ei kuitenkaan joudu varmaan niin äärimmilleen kuin Vapahtajallamme, kun joutui kaikki syntimme sovittamaan ristillä, eli kärsimyksemme on pientä Hänen kärsimyksensä rinnalla, mitä Hän koki.


