Tuleeko uskovan peittää tai salata tunteensa?

[paa]

Tunteet saa siis näyttää, mutta ei purkaa toiseen ihmiseen? Joskus niissä on aika pieni ero.

[vaisuliini]

*
Ok Juha ja Jasmiini. Vielä yksi kysymys sori. Toinen tietämättään loukkasi minua vaikka hän tarkoitti hyvää niin siten minulla tunteet tukehtui. Se minulla kesti monta päivää ja jopa viikon ja pari... Jumala vapautti minut erään uskovan kautta siitä tukehtumisesta. Onko teille käynyt samoin? Miksi tulin itse tukahdutetuksi? Itse ihmettelin ja vielä ihmettelen.

[tanu]

Vastaus otsikon kysymykseen:

Omasta mielestäni ei tule. Jumala on luonut ihmiselle myös tunteet ja niitä on siksi lupa näyttää.
Mutta tässäkin pätee se, että liika on pahasta. Eli pitää olla hillitty tunteiden kanssa ja luulen että tämäkin asia menee oikeaan suuntaan uskonkasvun myötä.

[Siivetön]

Tunteiden peittämisestä tuli heti mieleen se, että Raamatussa ihmiset näyttivät voimakkaita tunteitaan hyvinkin näyttävästi eivätkä peitelleet.
Vaatteiden repiminen lienee jokin juutalainen tapa, luulisin.
Enkä tarkoita että meidän pitäisi repiä vaatteemme, tärkeintähän on mitä sydämessään tuntee (kuten Jumala sanoo: Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa. Joel 2:13), mutta mielenkiintoinen ja aika dramaattinenkin tunteen osoitus tämä vaatteiden repiminen.

1. Moos. 37:34
Ja Jaakob repäisi viittansa, puki säkkivaatteen vyötäisilleen ja suri poikaansa pitkän aikaa.

Job 2:12
Jo kaukaa he näkivät hänet, mutta he eivät tunteneet häntä. Lähemmäs ehdittyään he alkoivat ääneen itkeä, repäisivät viittansa ja heittivät ilmaan hiekkaa, niin että se putosi heidän hiuksilleen.

2. Sam. 13:19
Tamar sirotti multaa hiuksiinsa, repäisi pitkähihaisen viittansa, kohotti käden päänsä päälle ja meni huutaen pois.

Tuo värjäämäni Raam.kohta toi esille suoraan sen, mitä mielessäni myöskin liikkui, sillä jouduin lopettamaan kesken, kun tuli vieraita pihaan.

Tuollaista Raam.kohtaa en muistanut olevankaan ja olenkin kiitollinen, että toit sen Paa esille, sillä itselläni on menossa juuri sellainen tilanne tuossa lähellä, mihin sitä tarvitsen! KIITOS!

Tuo jae puhuu minulle juuri sitä, ettei tarvitse tuollasta asiaa kieltää eikä piilottaa, vaan mennä sen kanssa Taivaallisen Lääkärin hoitoon ja avata ja purkaa siellä sydämensä.

Tuöi muuta mieleen tuosta vaatteiden repimisestä tunteiden osoiteuksensa se, kun Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman kohdalla esirippi repesi kahtia.
Jokainen toki tiedämme sen symbopisen merkityksen pääsyllä kaikkein pyhimpään, mutta oliko se eräänlaine surun ja tuska ilmaisu myöskin Jumalalta?

[Siivetön]

Olen itse myöskin sitä mieltä, että tunteitaan ei pidä missään nimessä kieltää, eikä peittää ja piilottaa, mutta tulee olla myöskin tervettä kontrollia sen kanssa, ettei niitä kaada kaikkinensa muiden ihmisten päälle, sillä ei meillä ole lupaa siihenkään.

Muistan, kun kerran Psalmeja lukiessani itselläni välähti sellainen asia, että miten oikein esim. Daavidi toimikaan, kun hän kaatoi kaikki tunteensa, tuskansa, vihansa, kipunsa loukkaantumisensa ja katkeruutensakin Jumalalle, joka jo muutenkin kyllä tiesi, mitä miehessä liikkui.

Ajatelkaa mikä mahtava mahdollisuus meillä uskovina onkaan, että meillä on sellainen ystävä, jolle voimme purkaa kaiken, koska Hän sen kaiken jo joka tapauksessa tietääkin,
ja tämä ystävämme on jopa sellainen Lääkäri, joka kykenee hoitamaan meitä, ymmärtää kaiken ja Hän on myöskin niin luotettava ystävä, ettei Hänelle kertomamme tule jo seuraavassa kadunkulmassa vastaan jonkun kolmannen ystävän huulilta!

Mutta jos meitä joku loukkaa, niin ei se ole mikään suuren pyhittymisen merkki, jos meihin ei satu eikä koske hänen loukkauksensa.

[Siivetön]

Loukkaantuminen on oikeastaan anteeksiantamattomuutta ja sellaisena aika huono homma ajatellen, että Isä ei anna meille anteeksi jos me ei anneta anteeksi toisillemme. Mutta kyllä sitä joskus ensireaktiona loukkaantuu ennenkuin antaa sydämestään anteeksi.

Itse en näe asiaa näin, mutta olen toki sitä mieltä, että loukkaantuminen saattaa johtaa anteeksiantamattomuuteen ja katkeruuteen, kuten tuolla edellä jo kirjoitinkin.

Ja juuri sitä yritin kuvata sillä fyysisellä lyönnillä, eli sehän on toisen tekemä, eikä uhriksi joutunut voi millään tavoin estää sen jättäämää jälkeä eikä sen syvyyttä, mutta sen jälkeen on eri asia, mitä tuolle toisen aikaansaannokselle tekee.

Ja siksi juuri tulisi mennä sen kanssa lääkärin pakeille, Jumala luokse, ettei se menisi anteeksiantamattomuuksi ja näin alkaisi synnyttämään katkeruutta.

Siksi on niin tärkeä asia, ettemme kiellä erilaisten tunteidemme olemassa oloa, koska me emme voi eikä ole tervellistä tukahduttaa niitä, vaan merkitystä on sillä, mitä niillä teemme, mihin niitä käytämme ja miten ne ilmaisemme, käsittelemme ja hoidamme.

[Mikko Murpatti]

Saa tunteita näyttää ja joskus ne tulevat pintaan vaikka ei haluaisi.

Jumala onneksi meitä viisastaa tunteidenkin näyttämisessä ja kertoo miten näissäkin voi ottaa läheistä huomioon. Kuinka laittaa läheisen tunteet joskus omien tunteiden edelle...

"Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa."

Kerran kun olin vielä hapuilemassa uskon suuntaan meillä kävi semmoinen vanha pappi puhumassa Jumalasta ja kun tilitin hänelle elämääni muistan kuinka hän purskahti itkuun ja kyyneleet valui miehen harmaalle parralle ja sitten sillä murtuneella äänellä hän sanoi minulle, että Jumala haluaa pelastaa minut ja että Herra Jeesus Kristus on voimallinen ja halukas auttamaan minua synneistäni huolimatta.

Se teki vaikutuksen. Aikaisemmin moni oli esittänyt kiinnostunutta asioista mutta minulle usein tuli olo , että toinen vaan komppaa ja tekee kohteliaisuudesta vaikkapa työtänsä, mutta tämän papin itku sai raotettua panssariani ja ihmettelin että joku voi välittää minusta niin paljon.

Uskon että monesti myötätunteinen rakastava itku voisi saada läheisissämme paljon parempaa vastausta osakseen, kuin napakka ja kipakka vastaus, kovat sana joka vaatii jotain nyt ja heti ja jättää ilmaan uhkauksen helvetin tulesta.

Kaikelle on paikkansa, niin kadotuksesta varoittamiselle, kuin itkemiselle ja nauramiselle. Herra anna viisautta tässäkin!

[Siivetön]

*
Ok Juha ja Jasmiini. Vielä yksi kysymys sori. Toinen tietämättään loukkasi minua vaikka hän tarkoitti hyvää niin siten minulla tunteet tukehtui. Se minulla kesti monta päivää ja jopa viikon ja pari... Jumala vapautti minut erään uskovan kautta siitä tukehtumisesta. Onko teille käynyt samoin? Miksi tulin itse tukahdutetuksi? Itse ihmettelin ja vielä ihmettelen.

Minusta tässä on juurikin hyvä esimerkki siitä, mitä toisen tekemä loukkaus sai aikaan kohdallasi ja olisi mielestän väärin, jos tuossa tilanteessa loukanneet henkilöt olisivat vain vaatineet, että kyllä sun nyt vain pitää tulla tänne pikimite selvittämään meidän kanssamme tämä asia.

Meidän tapamme reagoida erilaisiin tilanteissiin on hyvin pitkälle jo lapsuudestamme lähtöisin, minkälaisen regointitavan olemme oppineet silloin, mikä on ollut meille silloin luontainen ja oikein tapa käsitellä tuollaiset tilanteet ja joissain kohdin saattaa olle hyvä hakea muutosta tuohon reagoimistapaan, jos huomaa niiden aiheuttavan kohtuutonta ongelmaa, sillä joillakin kääntyvät tuollaiset tilanteet aina itseään vastaan.

He alkavat etsiä joka kerta itsestään vikaa ja tällainen itseensä kääntäminen saattaa johtaa jopa syvään masennustilaan tai olla muulla tavoin hyvin tuohoisaa loukaantuneelle itselleen.

Luonamme kävi keskusteöemassa eräs nuori romanipoika, joka oli tullut joitain aikoja sitten uskoon ja hän kertoi siitä, miten vääränlaisen tavan käsitellä omia vihantunteitaan hän oli oppinut kodistaan ja kulttuuristaan, sillä hän koki jostain syystä tuon johtuvan myöskin kulttuuristaan.

Hän viilteli itseään joka puolelle puukolla, kun hänellä tuli kovat vihan ja kiukun tunteet ja tuo oli ainut tapa, millä hän kykeni hallitsemaan sen, ettei hajottanut paikkoja tai käynyt käsiksi toisiin ihmisiin.

Ja miten Jumala oli uskoontulonsa jälkeen ottannut esille ja käsittelyn ihan uskonelämänsä alkuvaiheissa juuri tuon asian.

[Siivetön]

Siivetön:Haluan kiinnittää huomiota tuohon boldaamaani kohtaan: "....mutta en myöskään loukkaantua...."

Niin no mutta minähän vaan mietiskelin että mitä tarkoittaa tuossa Raamatun paikassa .."että minulla olisi loukkaamaton omatunto"
en tarkoita että ei sais loukkaantua hetkellisesti mutta tulis pyrkiä siitä tunteesta eroon??
Äkkinäinen lähteminen loukkaantumisen tai ärsyyntymisen takia foorumilta (jota oon harrastanut liikaakin) on mulla itselläni ollut yleensä mielestäni kasvamattomuutta.Mutta en voi tietenkään arvioida mitä se on toisten kohdalla.

Mutta siksi juuri halusinkin tarttua tähän asiaan, että vaikka se olisi ollut sitä sinun kohdallasi, se ei ole välttämättä sitä kaikkien muiden kohdalla.

On ensinnäkin moniakin syitä lähteä riitaisassakin tianteessa pois foorumilta.

Kuten tuolla jo yritin Raam.kohdilla tuoda esiin, että joku saattaa lähteä vain siksikin, että kokee sen olevan ainoan konstin rauhan säilyttämäsiseksi tai aikaansaamiseksi foorumille.

Ja vaikka lähtisi loukkaustenkin vuoksi, joillekin sekin saattaa olla jopa ainut tapa pysyä "hengissä", jos juuri se kyseinen lyönti tuntuukin olevan viimeinen pisara jo niiden kaikkien muiden iskujen lisäksi ja tämän tulisi mielestäni saada meidät jokaisen varsinkin kristillisillä fooreilla kirjoittavien ajattelemaan enemmän sitäkin, että koska emme tunne ihmisiä ja heidän elämänsä kuvioita nickien takana, meidän tulisi mahdollisimman varovasti asetella sanamme, ettemme vain tietämättämme itse aihuttaisi ja antaisi
sitä viimeistä kuoliniskua.

Ja tässä ainakin minä tarvitsen Jumalan apua.

[vaisuliini]

*
Ok Juha ja Jasmiini. Vielä yksi kysymys sori. Toinen tietämättään loukkasi minua vaikka hän tarkoitti hyvää niin siten minulla tunteet tukehtui. Se minulla kesti monta päivää ja jopa viikon ja pari... Jumala vapautti minut erään uskovan kautta siitä tukehtumisesta. Onko teille käynyt samoin? Miksi tulin itse tukahdutetuksi? Itse ihmettelin ja vielä ihmettelen.

Ai minä unohdin sanoa että tuo toinen tietämättään loukkasi minua niin tulin yllättäen tukahdutetuksi, se oli uskova joka tarkoitti hyvää. Minä kaikin tavoin ja omin avuin yritin päästä pois siitä tukehtumisesta mutta en saanut päästettyä niin Jumala vapautti minut erään uskovan kautta niin minä vapauduin. Oikeastaan syy oli takana vanha haava johon uskova tietämättään osui vaikka hän tarkoitti hyvää. Se ei ollut tavallaan hänen syytä. Mielestäni hänen kanssa ei tarvitse selvittää asiat kuntoon.