Päivän sana

Raamatun tutkiminen

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 22. Kesä 2020 10:00

*
Syyllisyys ja tuomionalaisuus tuo rauhattomuuden. Syyttömyys Jumalan Karitsan veressä - Jeesuksen veressä, tuo syntien anteeksisaamisen ja Jumalan rauhan.

Room. 5:1-2 "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo."

Image

P.K

_____________________________

Image

P.K
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 24. Kesä 2020 23:23

*
Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Ja hän ohjasi heidät oikealle tielle, niin että he pääsivät asuttuun kaupunkiin. Ps. 107:6-7

Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa. Ps. 107:13-14

Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta. Ps. 107:19-20

Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän päästi heidät heidän ahdistuksistaan. Hän tyynnytti myrskyn, ja meren aallot hiljenivät. He iloitsivat, kun tuli tyyni, ja hän vei heidät toivottuun satamaan. Ps. 107:28-30

Ystäväni. Mikä tahansa ahdistuksesi aihe onkaan, niin yhtäkaikki, ne ovat voitettavissa Jeesuksen avulla, kun huudamme avuksemme Häntä. Raamattu vakuuttaa sen!

Oletpa päihteiden, jonkun muun riippuvuuden tai synnin orja, yksinäisyyden ympäröimä, haavojen haurastuttama, pimeyteen eksynyt, sairauden saartama, pelon puristama, vihan voittama, katkeruuden kahlitsema, myrskyn runtelema tai kateuden kaitsema, niin Jeesus voi pelastaa! Vapauttaa! Tyynnyttää myrskyn! Tuoda valoon! Parantaa! Antaa rauhan!

Jeesus voi päästää sinut ahdistuksistasi! Hän on JO kantanut, kärsinyt ja VOITTANUT kaikki ne ristillä! Hänen päälleen sälytettiin KAIKKI maailman pahuus ja pimeys, jotta meillä olisi rauha jo tässä ajassa ja ikuinen elämä kanssaan.

Älä viittaa kintaalla tälle jo puolestasi tehdylle työlle. Ota apunsa vastaan ja huuda avuksesi Herraa. Hän kyllä kuulee! Ja muista, Taivaassahan huokauskin kuuluu huutona. Hän kaipaa ja rakastaa sinua! Luota elämäsi käsiinsä!

Sinua siunaten!

Tuomas Wilkman
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 27. Kesä 2020 10:51

*
Vuorten ja laaksojen tie

Kristityn tie ei ole pelkkää auringonpaistetta vuorten huipuilla, vaan se on myös varjoisten laaksojen tie. Mutta molemmat ovat siunauksia, joiden takana on sama rakastava Jumala.

"Herra vastasi Moosekselle: 'Mitä sinä nyt pyydät, sen minä myös teen; sillä sinä olet saanut armon minun silmieni edessä, ja minä tunnen sinut nimeltäsi.' Silloin hän sanoi: 'Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi.' Hän vastasi: 'Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan.'

Ja hän sanoi vielä: 'Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon.' Sitten Herra sanoi; 'Katso, tässä on paikka minun läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle. Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa
.'" (2. Moos. 33:17-23)

Mooses oli janonnut nähdä Jumalan kirkkauden. Hän oli sanonut Jumalalle: "Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi." Mekin haluaisimme nähdä tuon kirkkauden kaikessa täydellisyydessään, mutta se on mahdotonta. "Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon."

Oli kerran aika, jolloin minäkin kaipasin nähdä Jumalan tekevän jotain uutta. Kaipasin nähdä Hänen ilmestyvän kaikessa voimassaan. Halusin nähdä Hänen kirkkautensa. Noihin aikoihin vierailin puhumassa Kiponniemen leirikeskuksessa. Kokousten jälkeen paikan isäntä Pertti Räty profetoi minulle Raamattua siteeraten: "Minä laitan sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa".

Tiesin silloin, että jotain oli tapahtumassa, sillä hengessäni koin, että nuo sanat tulivat elävältä Jumalalta. Pari kuukautta myöhemmin voimani loppuivat. Olin kokenut uupumuksen ennenkin, mutta tämä oli jotain aivan uutta. Olin sillä hetkellä täysin varma, että tähän päättyy minun hengellinen työni ja saarnani on saarnattu. Voimat loppuivat niin totaalisesti ja oireet olivat niin rajut, että näin tilanteeni hyvin toivottomana. Olin valmis varhaiseläkkeelle.

Jumala oli sanonut: "Minä peitän sinut kädelläni." Se käsi oli todella väkevä käsi. Sen alta ihinen ei voinut paeta. Sen alla tiesi olevansa kasvokkain Kaikkivaltiaan kanssa, jolla on valta antaa elämä, mutta ottaa se myös pois. Sain katsella Jumalan selkäpuolta.

Kerran Job joutui pimeään laaksoon, vaikka oli ollut uskollinen Herran palvelija. Pimeyden jälkeen hän sanoi: "Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt." (Job. 42:5) Tämän hän sanoi suurten ahdistusten jälkeen, ei suurten siunausten keskellä. Hän sanoi nähneensä Jumalan pimeän keskellä.

Kun itse olin tuossa pimeässä laaksossa, minäkin näin Jumalan, joka oli vaikuttanut rinnallani kaikki menneet vuodet. En nähnyt Hänen kasvojaan, mutta selkäpuolen. Hyvänen aika, se olet todella sinä, Jumala!

Kun elävä Jumala käänsi minulle selkänsä, kaikki voimat ja ihmisen mahdollisuudet olivat poissa. Sen keskellä ymmärsin entistä kirkkaammin, että kaikki on Jumalan tekoa. Jokainen hengähdys on suurta Jumalan armoa. Me ihmiset emme kykene tekemään mitään arvokasta ilman Häntä. Emme edes hengittämään.

Tuosta päivästä alkoi elämässäni karsimisen aika. Monet työt ja tehtävät piti antaa pios, sillä enää ei ollut voimia tarttua niihin. Se oli Jumalan tapa johdattaa minua uuteen. Minulta otettiin pois kaikki vanhat vastuut, koska Jumala oli luomassa uutta. Edessä olivat uudet tehtävät ja uudet siunaukset. Niihin ei voinut antautua, jos ei ensin luopunut vanhasta. Puhuessaan minulle Kiponniemessä Herra oli myös sanonut: "Minä annan sinulle uuden sanoman julistettavaksi." Niin myös lopulta tapahtui.

Hylkääkö Jumala?

Mitä se tarkoitti, kun Jumala käänsi selkänsä minulle? Hylkäsikö Jumala minut, kun jouduin pimeään? Herra sanoi Mooseksellekin: "Katso, tässä on paikka minun läheisyydessäni." Ei Jumala hylkää, kun ihminen joutuu pimeään. Juuri silloin Hän on meitä poikkeuksellisen lähellä.

Kaikki ihmiset kohtaavat pimeitä laaksoja, tahtoivat tai eivät. Kun jumalaton joutuu pimeään, se on hirveää, sillä hän on siellä yksin. Moni jumalaton elää niissä pysyvästi ilman toivoa ja Pyhän Hengen lohdutusta. Jotta he eivät hukkuisi pimeyteensä, meidän pitää kertoa heille evankeliumia, ilosanomaa.

Mutta kun Jumalan lapsi joutuu pimeään, hän saa juuri siellä kokea erityistä Jumalan läheisyyttä. Jumala ei ole silloin kaukana vaan poikkeuksellisen lähellä, sillä Hän rakastaa meitä, ja Kristuksessa meillä on yhteys Hänen kanssaan.

Moni on todistanut tästä yhteydestä sairauden keskellä. Yhä uudestaan kuulen: "Minulla on vaikeaa, mutta Herran rauha on samalla niin ihmeellinen. Hän on minua lähellä."

Kerran kohtasin erään ihmisen, joka oli joutunut vankilaan Thaimaassa ja tullut siellä uskoon. Sanoin hänelle, että siellä Thaimaan vankilassa elämä oli varmasti kauheaa. Siihen hän vastasi: "Ei ollenkaan, siellä oli ihanaa. Sain kokea valtavaa Jeesuksen läheisyyttä." Eräs Kakolassa istunut uskovainen suomalainen vanki totesi samaa vankeusajastaan: "En ole koskaan ollut niin lähellä Herraa kuin Kakolassa."

Samaa moni on kokenut kuoleman lähestyessä: "Herra on niin lähellä." Kuolema on meidän suurin vihollisemme. Kun se kerran itse kutakin meitä lähestyy, silloin on todella pimeää. Mutta juuri silloin uskomme ja toivomme Kristuksessa kristallisoituu, sillä kuolemankin lähestyessä voimme kokea taivallista rauhaa.

(Jatkuu seuraavan kerran)

Jeesus on TIE (/ Tapani Suonto
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 27. Kesä 2020 12:03

*
Kenelle Jaakob sanoi: "Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut."

Kenelle Jaakob sanoi tämän? Hänellekkö, joka häpeissään tuskin uskalsi tulla kokoukseen, koska oli langennut jälleen samaan helmasyntiin? Hänellekkö, joka koki pettäneensä toiset uskovat ja Jumalankin, kun ei pystynyt pitämään päätöstään pysytellä kaidalla tiellä? Ei, ei todellakaan.

Kenelle sitten? Hän kirjoitti tämän niille, jotka pitivät itseään seurakunnassa parempina kuin toisia. Hän kirjoitti sen elämässään itsessään onnistuneille; niille, jotka halveksivat epäonnistuneita veljiä ja siskoja. Tässä oli kysymyksessä jaottelu seurakunnassa.

Oli rikkaat uskovat ja köyhät uskovat. Rikkaat halveksivat köyhiä. Seurakunnassa oli eriarvoisuus vallalla. Näin he olivat kuin maailman ihmiset konsanaan ajattelutavoiltaan ja käyttäytymisessään. Tähän asiaan Jaakob puuttui hyvin suoraan ja tiukasti, koska jokainen uskoon tullut on asetettu Jeesukseen ja Hänessä emme ole eriarvoisia.

Jos jaottelemme uskovia parempiin ja huonompiin, tai rikkaisiin ja köyhiin, teemme sen lihallisin silmin. Silloin halveksimme Jeesuksen sovitustyötä koska Jeesuksessa olemme kaikki yhtä ja olemme samanarvoisia. Jeesuksessa ei ole ylempää kastia ja alempaa kastia.

Tämä osoitti että he eivät eläneet uskonsa mukaan. Sen lisäksi he ummistivat silmänsä käytännön apua tarvitsevilta uskovilta. Heille Jaakob sanoi: "Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen,että usko ilman tekoja on voimaton" ( hyödytön). Jaak. 2:20. Jaakob kirjoittaa seuraavissa Raamatun paikoissa kuinka he toimivat vastoin uskoaan Jeesukseen.

Jaak.2: 1-4 "Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön. Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä, ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen", niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?"

Jaak.1:15-17 "Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Jos haluat, voit lukea Jakobin kirjeen toisen luvun kokonaan. Se puhuu tästä asiasta.

Hannu Enbuska
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 28. Kesä 2020 11:40

*
Jatkuu vielä...

Olemme osa turmeltunutta ihmissukua

Jumala ei ole kääntänyt selkäänsä meille yksilöinä vaan ihmissukuna. Syntiinlankeemuksen seurauksena me turmelluimme - koko ihmissuku - ja siksi meille tuli mahdottomaksi nähdä pyhää Jumalaa kasvoista kasvoihin. Hän joutuu pyhänä ja täydellisenä pitämään meihin etäisyyttä, sillä me olemme syntisiä ja turmeltuneita. siksi kukaan ei voi nähdä Häntä ja jäädä eloon.

Moni jumalaton sanoo: "Jos, Jumala, olet olemassa, niin anna minun nähdä sinut." Jos Jumala vastaisi tuohon rukoukseen, se ei olisi rakkautta vaan tuomiota. On suurta armoa, että Jumala ei aina ilmesty, kun sitä Häneltä pyydetään.

Jumala sanoi Moosekselle: "Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra, sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan." Kun Jumala kohtasi Mooseksen, se oli suurta armoa. Mutta samalla Mooses oli pimeässä rotkossa. Jumala sanoi: "Minä asetan sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi."

Moni tämän päivän kristitty uskoo, että uskova ei voi koskaan joutua pimeään, sillä Jumala ei salli mitään vaikeuksia omilleen. Ihmiset uskovat tänään taruja, jotka eivät perustu Raamattuun.

Siksi moni uskova on paniikissa - suuressa uskon kriisissä - kun kohtaa pimeää. Moni ajattelee ensimmäisenä, että Jumala on hyljännyt minut. Jumala on rangaissut minua, koska olen niin huono ja kelvoton. Ahdistuksen ja kivun lisäksi ihmisellä on vielä pelko Jumalan hylkäämisestä.

Tämä väärä menestysteologinen raamatuntulkinta on lyönyt läpi hyvin laajalti kristillisessä maailmassa. Sen mukaan pimeä on aina Jumalan rangaistus. Kun elämä on helppoa, kun ei ole sairautta, ei köyhyyttä eikä mitään ongelmia, silloin olen rakastettu ja hyväksytty Jumalan lapsi. Mutta jos on vaikeuksia se on seurausta vakavista synneistä tai epäuskosta.

Miten toimia, kun tie vie pimeään laaksoon?

Pietari kirjoittaa: "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi. Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." (1Piet. 5:6-7)

Miten meidän tulisi toimia kun on pimeää? Pietari vastaa: "Nöyrry ja heitä murheesi Hänen kannettavakseen." Jumalan kädellä alla voi joskus olla pimeää, mutta silloinkin olet turvassa. Siksi kaikki, mitä pitää tehdä, on nöyrtyä hiljaa Hänen edessään ja luovuttaa huolet Hänen kannettvakseen, sillä olet aina Hänen huolenpitonsa alla.

Kun Israel lähti aikanaan Egyptistä, se joutui pian suureen hätään. Raamattu kertoo, kuinka Israel pakeni Egyptin sotajoukkoja, mutta joutuikin umpikujaan. Edessä oli meri, ympärillä vuoret ja takana Egyptin sotajoukot. Heillä ei ollut mitään mahdollisuutta paeta. Jumala oli johdattanut Israelin juuri tuohon tilanteeseen. Tuo pimeä ja toivoton hetki oli tullut Herralta, sillä sen kautta Jumala halusiopettaa heitä ja varmasti myös meitä. Silloin Mooses sanoi: "Herra sotii teidän puolestanne ja te olkaa hiljaa." (2. Moos. 14:14]

Israelilaisten ei tarvinnut tehdä mitään muuta tuon pimeyden keskellä kuin olla hiljaa ja odottaa, mitä Herra tekee. Heidän tuli vain edelleen luottaa siihen, että Herra on tässäkin hetkessä heidän kanssaan ja hoitaa tämänkin ongelman. Israel uskoi, mitä Mooses sanoi ja pelastui täysin toivottomasta tilanteesta.

Miten sinun tulee toimia kun on pimeää?
1) Nöyrry odottamaan Jumalaa samassa uskon hengessä kuin silloinkin, kun oli valoisaa. Älä katkeroidu, älä syytä Jumalaa tai itseäsi. Älä anna valtaa itsesäälille tai yliotetta masennukselle. Älä vajoa toivottomuuteen, vaan nöyrry Jumalan väkevän käden alle "Herra sotii teidän puolestanne ja te olkaa hiljaa".

Näin meidän tulee toimia silloinkin, kun olemme itse aiheuttaneet oman pimeytemme. Joskus sielunvihollinen peittää ihmisen ja hän joutuu pimeyteen omien virheittensä tähden. Mutta silloinkin Jumala auttaa, kun ihminen vain nöyrtyy Jumalan väkevän käden alle.

2) Heitä murheet tästä pimeydestäkin Jeesuksen päälle. Hän on jo kantanut tämänkin taakkasi Golgatalla puolestasi, jopa omat virheesikin. Terve usko on lepoa kaikissa elämän tilanteissa Kristuksessa, sillä Jeesus on jo täyttänyt kaiken. Rangaistus on jo käsitty ja siksi Herra on juuri pimeässä laaksossa meitä erityisen lähellä. Golgatan kumpu oli kerran olemassa juuri siksi, että Jumalan apu voisi kohdata syntistä ihmistä, joka kääntyy ahdistuksessaan Jumalan puoleen.

Herra snoi: "Katso, tässä on paikka minun läheisyydessäni; astu tuoho kalliolle."

Mikä oli tuo kallio? Se oli ja on edelleen Kristus. Paavali kirjoittaa korintolaisille: "He joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus." (1. Kor. 10:4)

Joku saattaa kysyä: "Eikö uskosta sitten olekaan mitään hyötyä, kun Jumalan lapsikin voi joutua pimeään, vaikka turvaakin Jeesukseen?" Raamattu ei lupaa, että emme koskaan kohtaa vaikeuksia tai kärsimyksiä. Mutta Raamattu lupaa, että juuri niissä hetkissä Jeesus on meidän kanssamme ja poikkeuksellisen lähellä meitä. On täysin eri asia olla pimeässä laaksossa yksin tai olla siellä Jeesuksen kanssa, Hänen rauhansa ja leponsa sydämessäsi.

Raamattu sanoo: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle taivasten valtakuntaan" (Apt. 14:22) Niin on kirjoitettu ja siksi me joudumme sitä myös välillä kokemaan. Älä sen tähden lupaa kenellekään, että et koskaan sairastu lapsesi ovat aina onnellisia ja taloutesi ei koskaan horju, kunhan vain uskot Jeesukseen. Se on uskottelua ja itsepetosta, jonka seurauksena lopulta koko uskonelämä romahtaa, kun ihminen kohtaa elämän todellisuuden.

(Jatkuu seuraavan kerran)

Jeesus on TIE / Tapani Suonto
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 28. Kesä 2020 11:43

*
JEESUS NÄKEE AINA ENSIN SINUN SYDÄMESI JA TODELLISEN SYVÄLLÄ SISIMMÄSSÄSI OLEVAN TARPEESI.

Jeesus ei antanut ihmisen ulkonaisen onnistumisen tai epäonnistumisen määrittää sitä, millainen ihminen oli hänen silmissään. Hän katsoi aina sydämeen.
Jeesus toimi niin kuin Hänen Taivaallinen Isänsä. 1. Sam. 16:7b "Ihminen näkee ulkomuodon , mutta Jumala näkee sydämen".

Jeesuksen luokse tuotiin halvaantunut mies. Jeesus katsoi hänen sydämeensä ja näki miehen kantavan syyllisyyttä. Hän halusi vapauttaa miehen tästä ensiksi ja sanoi: "Poikani, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi". Saatuaan Jeesukselta vapauttavat sanat anteeksiantamuksesta, mies pystyi uskossa vastaanottamaan terveyden kun Jeesus sanoi : "Nouse, ota vuoteesi ja käy". Jeesus näkee aina ihmisen sydämen ja toimii sen mukaan.

Ei Hän alkanut julistamaan parannuksen tekoa halvaantuneelle. Miksi? Koska hän näki miehen sydämeen ja näki, että hän oli jo tietoinen omasta syyllisyydestään. Uskonnolliset arvostelijat ympärillä eivät kyenneet näkemään miehen sydämen tarvetta, eivätkä sitä, milloin Jumala on tekemässä jotain häntä tarvitsevalle ihmiselle. He toimivat kylmän järkensä johtamana ja sanoivat: "Kuinka tämä näin puhuu? Kuka muu kuin Jumala yksin voi antaa syntejä anteeksi?" He eivät edes tunnistaneet sitä kuka Jeesus todellisuudessa oli.

Välittömästi Jeesus tiesi hengessään, mitä he ajattelivat sydämessään ja osoitukseksi siitä, että hänellä on valta antaa syntejä anteeksi hän paransi sairaan.
Monet uskovatkin näkevät lähimmäisensä vain luonnollisilla silmillään. He tekevät arvionsa sen mukaan. Niin kauan kuin me määrittelemme ihmisen omilla luonnollisilla silmillämme, me teemme väärän arvion. Se on hyvin helposti tuomitseva. Silloin meidän reagoimisemme henkilöön on myös väärä.

Jumalan Hengen hallitsema uskova näkee toisen ihmisen hengessä ja näkee hänen todellisen sydämensä tilan ja tarpeen ja toimii sen mukaan. Siitä on kaukana arvosteleva, kritisoiva ja tuomitseva mieli, koska Pyhä Henki ei yhdy sellaiseen. Hän haluaa enemmän kuin me antaa jokaiselle vastauksen hänen tarpeeseensa. Juuri niinkuin halvaantuneen miehen kohdalla; ensin vapauttava anteeksiantamus ja sitten parantuminen. Mitä sinä odotat Jeesukselta? Saat rohkeasti kertoa ja ilmaista sen hänelle.

Hannu Enbuska
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 29. Kesä 2020 10:35

*
[...sillä Hän itse on sanonut: "En minä sinua hylkää enkä sinua jätä"; niin että me turvallisin mielin sanomme: "Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?"] Hebr. 13:5-6

Ei ole lohdullisempaa kuin tietää, että Jeesus on kanssamme elämä vaelluksellamme. Rukouksessa, itkussa, ilossa, yhteydessä ja yksinäisyydessä. Hän on kanssamme käsityksin. Rukoilee, uskoo ja taistelee puolestamme, kun itse emme jaksa tai kykene.

Meidän ei tarvitse pelätä maailman ja ihmisten oikkuja! Meillä on vierellämme puolustajana voittajien Voittaja ja herrojen Herra! Myrskyjen tyynnyttäjä!

Toisin kuin me ihmiset, jotka tahtomattammekin hylkäämme, niin ei Jeesus! Hän ei sitä tee. Kätesi ovat käsissään! Hän on aina vierelläsi, kun tahdot kanssaan kulkea ja Häntä seurata.

Ole siis turvallisin ja rohkein mielin! Et huokaile yksin! Et ole yksin!

Vaikka tuntuisi,
ei Hän kuule,
niin älä luule - miksi Hänen pois mennä piti.
Vaan uskon silmin katso,
Hänpä onkin aivan liki.

Tuomas Wilkman

(Selitys: käsityksin = käsikädessä)
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 30. Kesä 2020 06:41

*
Jatkuu...

Astu kalliolle

Sinulle, joka olet tänään pimeässä laaksossa, haluan sanoa: astu kalliolle! Seiso siinä hievahtamatta, äläkä anna minkään valheen horjuttaa sinua. Kristus-kallio kestää kaikki myrskyt. Sillä kalliolla voit kohdata turvallisesti jopa kuolemankin. Se kallio seuraa sinua kaikkialle, mihin menetkin. "Sillä he joivat hengellisestä kalliosta joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus."

Muuttaisin mielelläni kaikkien ihmisten kaikki pimeät laaksot auringonpaisteeksi. Jos minulla vain olisi valtaa, parantaisin kaikki sairaudet, poistaisin kaikki murheet, selvittäisin kaikki avioliiton ongelmat, lasten kasvatusongelmat, ylipainon ja bulimian, harmaat hiustet, länkisääret ja ties mitä. Moni lupaa tällaisiakin ihmeitä tänään, mutta se ei ole Raamatun totuutta. Siksi siihen ei myöskään ole kenelläkään valtaa. Kyllä Jumala toki joskus tekee myös ihmeitä, mutta niistä päättää Hän, emme me. Ihmeet eivät ole vastaus kaikkiin varjoisiin laaksoihin, joita Jumalan lapset kohtaavat elämässään.

Hengellistä kasvua tapahtuu vain vähän valoisina päivinä. Eniten me kasvamme pimeissä laaksoissa, kun saamme kokea kuinka todellinen Herra on ja kuinka Hän on meidän kanssamme juuri silloin, kun eniten tarvitsemme Häntä.

Tämä maa on varjojen maa, ja sen tähden jokainen joutuu kokemaan myös pilvisiä päiviä. Mutta juuri siksi Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan. Siellä Hän itse on meidän aurinkomme ikuisesti, ja siksi sinne eivät tämän maailman varjot ulotu.

Täällä meidän lohdutuksemme on Jumalan Sana: "Katso, tässä on paikka läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle." Astu kalliolle ja pysy siinä, lähellä Herraa ja kaikki on hyvin.

Jeesus on TIE/Tapani Suonto
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 02. Heinä 2020 09:47

*
Satanistit Jerusalemin temppeli ja uusi maailmanhallitus osa 1

Breaking Israel News julkaisi (21.6.2020) artikkelin: Jerusalem: Satanists get Cold Feet, Cancel Own ‘New World Order’ Event during Solar Eclipse - Jerusalem: satanistit peruuttivat oman uuden maailmanjärjestyksen tapahtuman auringonpimennyksen aikana. Breaking Israel News (BIN) on ortodoksijuutalaisten media ja edellä olevan artikkelin toimittaja suhtautui satanisteihin ja luciferiin todella myönteisesti. Kirjoituksessani en keskity pelkästään satanistiseen petokseen ja eksytykseen, vaan tuon myös esille Raamatun totuutta. Kaikkien asioiden juuret paljastuvat nyt tässä lopunajassa, joka tuo esille sen, että on olemassa vain kahdenlaisia juuria ja perustuksia ja nämä juuret ja perustukset pyrkivät yhdistymään ja tulemaan yhdeksi.

Jumalasta syntynyt juuri ja perustus on Messias Jeesuksen veren perustuksella Jumalan armosta pelastettujen joukko, joka tulee lopulta yhdistymään yhdeksi Jumalan seurakunnaksi niiden taholta, jotka rakastavat Herraa Jeesusta totuudessa. Sitten on se toinen juuri ja perustus, joka muodostuu perkeleen lapsista ja petoksesta, joka pyrkii myös tulemaan yhdeksi (ekumenia) monin eri tavoin muun muassa yksi ja uusi maailmanjärjestys, yksi ja uusi maailmanhallitus, yksi ja uusi maailmanuskonto, yksi ja uusi maailmanvaluutta jne. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan totuuden kautta rukouksen kera.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän sana

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 02. Heinä 2020 10:02

*
Satanistit Jerusalemin temppeli ja uusi maailmanhallitus osa 2

Lusiferistinen uusi maailmanjärjestys

Satanistit, jotka kutsuvat itseään luciferin opetuslapsiksi esittivät kutsun Facebookissa, jossa he kutsuivat Jerusalemin asukkaita sekä kaikkia maan asukkaita tukemaan yhden maailman hallituksen muodostamista. Samassa kutsussa nämä satanistit julistivat täyttävänsä profetian uuden Salomonin temppelin rakentamisesta. Laitan tähän seuraavaksi (sulkumerkkien sisäpuolelle) näkymään englanninkielestä kääntämäni satanistien koko tervehdyksen:

(Tervehdys Jerusalemin asukkaat,

Me olemme luciferin opetuslapsia. Me olemme täällä täyttämässä Ilmestyskirjan profetioita ja aloitamme yhden maailmanhallituksen muodostamisen. Kutsumme kaikkia maan asukkaita tukemaan yhden maailmanhallituksen muodostamista. Joten, kesäkuun 21. päivä, 2020, kutsumme kaikkia maan asukkaita aloittamaan marssit kaikkialla yhden maailmanhallituksen tukemiselle. Mistä se alkaa, se alkaa sinusta, kuinka sinä voit luoda oman osaston kaupunki-suunnitelmaan marsseista ja levittää sanaa yhden maailmanhallituksen muodostamisesta. Kerro ystävillesi, perheellesi, työkavereillesi ja ihmisille kaduilla, että nyt on aika muodostaa yksi maailmanhallitus, josta järjestetään tapahtumia kesäkuun 21. päivä, levitä flaijereita ja kerro kaikille keitä tunnet, että tukekaa yhden maailmanhallituksen muodostumista.

Me kutsumme kaikkia palestiinalaisia ja israelilaisia tulemaan Jerusalemin itkumuurille kesäkuun 21, klo 14. Me täytämme profetian ja rakennamme uuden Salomonin temppelin ja tämä uusi Salomonin temppeli tulee olemaan kaikille palestiinalaisille, israelilaisille ja kaikille muille ainoa tie, joka lopettaa palestiinalaisten ja israelilaisten konfliktin ja on myös yhden maailmanhallituksen muodostaminen. Palestiinalaiset ja israelilaiset kutsutaan lusiferistiseen marssiin yhden maailmanhallituksen puolesta, tee osuutesi yhden maailmanhallituksen puolesta.

lucifer on rakkaus, lucifer on elämä)

2 Kor 11:
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

Raamatun profetian sana sanoo, että saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi ja saatanan palvelijat tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta he saavat sen mukaisen lopun (iankaikkinen kadotus) millaisia heidän tekonsa ovat. Raamatun sanan profetia täyttyy kirjaimellisesti, sillä satanistit, saatananpalvojat, lusiferianistit sanovat luciferin (saatana) olevan rakkaus ja elämä. Olemme nähneet kautta historian kuinka pakanallisten uskontojen edustajat, New-Age ihmiset sekä valheeseen perustuva katolinen kirkko ovat julistaneet itsensä vanhurskauden palvelijoiksi, vaikka he ovat todellisuudessa pahan palvelijoita. Nyt kun olemme lähellä uuden maailmanjärjestyksen muodostumista, antikristuksen ilmestymistä ja Messias Herran Jeesuksen tulemusta, niin näemme kuinka saatananpalvojat asemoivat itsensä siihen joukkoon, jotka ovat pahuuden lähettiläitä, mutta he tekeytyvät valkeuden ja vanhurskauden palvelijoiksi.

Vapaamuurareilla ja lusiferianisteilla on selkeä yhteys. Aluksi tuon esille historiasta vapaamuurarien julistusta Salomonin temppelin rakentamisesta Jerusalemiin. The Illustrated London News julkaisi elokuun 28 päivä. 1909 artikkelin nimeltään “The Freemason’s Plan to Rebuild Solomon’s Temple at Jerusalem.” Kolme vuotta myöhemmin
the New York Times lokakuun 22. päivä 1912 julkaisi artikkelin “Solomon’s Temple: Scheme of Freemasons and Opinions of Jews on Rebuilding.” Vapaamuurareilla on aikomus rakennuttaa uusi Salomonin temppeli Jerusalemiin, jossa heidän messiaansa kulkee läpi temppelin kultaisen vapaamuurari portin, julistaen maailmalle, että universaalinen ihmiskunnan pelastaja lihaan tullut Apollo (antikristus) on tullut.

Matt 24:
9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

Vapaamuurarit haluavat, että Jerusalemiin rakennettaisiin kolmas temppeli. Tämä siksi, koska vapaamuurarit ovat luciferin (saatana) palvojia. Vapaamuurarit uskovat luciferiin ja palvovat luciferia. Vapaamuurarit uskovat luciferin olevan hyvä ja Adonain paha. Adonai on yksi Raamatun Jumalan hepreankielen nimistä. Lopunajan vapaamuurarit/lusiferianistit (antikristillinen taho) alkavat vainomaan Herran Jeesuksen opetuslapsia ja he tulevat sanomaan, että todelliset Herran Jeesuksen opetuslapset (totuutta rakastavat) ovat universaalisen rakkauden ja hyvyyden vastustajia, koska he eivät hyväksy lusiferianistista ja antikristillistä rakkaus ja hyvyys käsitettä (joka perustuu valheeseen ja petokseen).

Tällä tavalla totuutta rakastavista Herran Jeesuksen opetuslapsista tullaan tekemään "pahoja ihmisiä", jotka ovat vaarallisia yhteiskunnalle ja lusiferianistiselle maailmanjärjestykselle, joka oikeuttaa heidän vainoamisensa. Lusiferianistit tekeytyvät valkeuden lapsiksi ja sanovat todellisten Herran Jeesuksen opetuslasten olevan pahan lapsia. Tämä vaino tulee saamaan aikaan sen, että osa Jeesuksen todellisista opetuslapsista luopuu uskosta ja menee antikristuksen puolelle ja he alkavat yhdessä antikristillisen järjestelmän kanssa vainoamaan niitä, jotka rakastavat totuudessa Messias Jeesusta.

Alice Bailey perusti miehensä kanssa 1920-luvun alussa Lucifer Publishing Company nimisen järjestön, jonka nimen he muuttivat myöhemmin Lucis Trustiksi (Lucis Trust). Lucis Trust on lusiferistinen järjestö, joka pyrkii luomaan ja asettamaan maan päälle uuden maailmanjärjestyksen. Lucis Trustilla on YK:ssa neuvoa antava asema talous- ja sosiaalineuvostossa ja YK:n julkisen tiedon laitos on tunnustanut Lucis Trustin World Goodwill hankkeen osana yhteisöä, jolla on aktiivinen rooli YK:ssa. Lucis Trust on antanut YK:lle tukea meditaation, koulutusmateriaalien ja seminaarien kautta.

YK on myös mukana luomassa maan päälle antikristillistä uutta maailmanjärjestystä. Lusiferisti David Spangler, joka on ollut mukana YK:n toiminnassa (The Board of Directors of Planetary Citizens, Yhdistyneet Kansakunnat) on sanonut: Lusifer antaa lopullisen ... lusiferistisen vihkimyksen ... jota monet ihmiset nyt ja tulevina päivinä tulevat kohtaamaan - sillä se on vihkimys uuteen aikaan. ... Kukaan ei tule sisälle uuteen maailmanjärjestykseen ellei hän lupaa palvoa lusiferia. Kukaan ei tule sisälle uuteen aikaan ellei hän ota lusiferianistista vihkimystä.

Lusiferianistit (satanistit) eivät ole jokin yhteiskunnan ulkopuolelle ajatunut kapinallinen pikkuryhmä, vaan suuri osa sen jäseniä toimii aktiivisesti merkittävissä asemissa yhteiskunnassa ympäri maailmaa. Lusiferianistien julistus uudesta maailmanhallituksesta on sama asia kuin uusi saatanallinen ja lusiferianistinen maailmanjärjestys, jonka sisäpuolelle ei voi päästä ellei palvo luciferia (saatanaa) ja ellei ihminen ota lusiferianistista vihkimystä.

Ilm 13:
16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

Ilm 19:20 Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.

Ilm 19:20 Mutta peto otettiin kiinni ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen edessä oli tehnyt ihmetekoja, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa palvoneet (proskyneo). Ne molemmat heitettiin elävältä tulijärveen, joka tulikiveä palaa. Toivo Koilo Uusi Testamentti

Ilm 13:
4 Ja he kumarsivat (proskyneo) lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
5 Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
6 Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
7 Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.
8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat (proskyneo) sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

Raamatun sanasta näemme, että lopunaikana maan päälle syntyy antikristuksen valtakunta (uusi maailmanjärjestys), joka saa valtaansa koko maailman ihmiset, paitsi ei niitä uskovia ihmisiä, jotka rakastavat Herraa Jeesusta totuudessa.

Ilmestyskirja kertoo meille kuinka pedon merkin ottaneet ihmiset palvovat saatanaa ja antikristusta. Kun uusi maailmanjärjestys on edennyt siihen pisteeseen saakka, että antikristus ilmestyy maan päälle, niin sen jälkeen jokainen ihminen joutuu palvomaan saatanaa ja antikristusta sekä ottamaan lusiferianistisen vihkimyksen uuden ja antikristillisen maailmanjärjestyksen kansalaisuuteen. Ainoastaan totuutta rakastava Herran Jeesuksen opetuslapsi kieltäytyy palvomasta saatanaa ja antikristusta. Paha saatana vihaa juutalaisia ja Herran Jeesuksen opetuslapsia ja aloittaa vainon niin juutalaisia kuin Jeesuksen opetuslapsia kohtaan.

Sak 13:
1 ¶ Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.
2 Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä hävitän epäjumalain nimet maasta, eikä niitä enää muisteta. Myöskin profeetat ja saastaisuuden hengen minä ajan maasta pois.

...................

8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani," ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".

Koska Jumala pelastaa lopunajan viimeisinä päivinä jäljelle jäävän kolmasosan juutalaisista, niin se tarkoittaa sitä, että antikristillinen petovaltakunta ei merkkauta kaikkia juutalaisia pedon merkkijärjestelmällä, koska Raamatun sanan totuuden mukaan kukaan ei voi pelastua, joka ottaa pedon merkin ja palvoo saatanaa ja antikristusta. Raamatun sanan profetian mukaan Jumala pelastaa Israelin kansan jäännöksen kolmasosan päivien lopulla, joka tarkoittaa sitä, että tätä jäännöstä ja kolmasosaa juutalaisia ei merkkauteta pedon merkillä, koska Jumala pelastaa heidät päivien lopulla uskon kautta Herraan Jeesukseen.

Lopullinen ja kadotukseen johtava pedon merkkijärjestelmä asetetaan maan päälle antikristuksen hallituskauden aikana, joka kestää kolme ja puoli vuotta (neljäkymmentä kaksi kuukautta). Jumala pitää huolta jokaisesta, joka rakastaa Herraa Jeesusta totuudessa myös antikristuksen vainon aikana.

-PP-
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

EdellinenSeuraava

Paluu Raamattupalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron