*
Luuk 18:
9 ¶ Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: ‘Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.’
13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: ‘Jumala, ole minulle syntiselle armollinen’.
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Fariseuksen ongelma ja synti oli siinä, että hän luotti itseensä, eli omaan lihaansa, eikä Jumalaan. Fariseus omassa ylpeydessään luuli olevansa vanhurskas ja muita parempi, siksi hän ylenkatsoi muita. Fariseus keskittyi itseensä ja kun hän piti itseään muita vanhurskaampana sekä parempana, niin koko ajan toi esille muiden virheitä, eikä huomannut omaa syntiään. Fariseus toi myös esille oman "ansioluettelonsa", jonka kautta hän teki itsestään muita "paremman".
Koska fariseus luotti itseensä ja oli ylpeyden vallassa, eikä palvellut ja luottanut Jumalaan, niin siksi hän ei kyennyt näkemään omaa syntiään. Jos fariseus olisi luottanut Jumalaa ja palvellut Jumalaa totisella sydämellä, niin hän olisi kyennyt näkemään oman syntinsä sekä tekemään siitä parannuksen.
Fariseuksen ongelma oli se, että hän toi "ansioluettelonsa" Jumalan eteen ja siten osoitti, että hän oli itsessään hyvä ja Jumalalle kelpaava. Jumalalle kelpaa vain Jumalan armon kautta, ei ihmisen omien "saavutusten" kautta. Siksi fariseus ei edes oikeastaan pyytänyt mitään Jumalalta eikä tarvinnut mitään, vaan esitteli itseään, koska hän oli täynnä omaa syntiänsä ja siksi Jumala ei kuullut häntä. Sairaat tarvitsee Parantajaa ei terveet!
Fariseuksen ongelma oli, että hän ylensi itsensä, siksi Jumala ei kuullut häntä, vaan alensi hänet. Fariseuksen asenne ja toiminta sekä rukouselämä ei nouse Jumalan kasvojen eteen, eikä Jumala kuule tällaisten ihmisten rukouksia.
Publikaani oli taaempana kuin fariseus, joka oli asettautunut etualalle. Publikaani ei pitänyt itsestään meteliä. Publikaani ei edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: ‘Jumala, ole minulle syntiselle armollinen’. Publikaani ymmärsi olevansa syntinen, joka tarvitsee Jumalan armoa, koska hän ei ilman Jumalan armoa kykene elämään ja palvelemaan Jumalaa. Hän tarvitsi Jumalan armoa. Jumala näki publikaanin vanhurskaana, koska hän näki oman syntisyytensä ja ymmärsi tarvitsevansa Jumalan armoa, sillä Jumalan armo tuo ihmisen elämään vanhurskauden.
Jos me ymmärrämme ettei meidän lihassamme ole mitään hyvää ja että me tarvitsemme Jumalan armoa, niin Jumala kuulee meidän rukouksemme. Pieni, heikko ja avuton tarvitsee Jumalan armoa ja Jumala kuulee vain sellaisten ihmisten rukoukset, jotka oikeasti tarvitsevat Jumalan apua ja ovat sitä valmiit vastaanottamaan. Jumalan armo nostaa, kaunistaa ja ylentää sen joka ei luota omaan voimaansa, vaan Jumalan armoon. Vaikka uskova kasvaisi kuinka paljon Herrassa Jeesuksessa, niin silti tarvitsemme joka päivä elämämme loppuun asti Jumalan armoa ja siksi Hän kuulee meitä ja auttaa meitä.
-PP-