Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

ViestiKirjoittaja Joonas » 07. Loka 2017 02:48

Tällästä asiaa mietin, että onko tämä syntiin lankeamista toistuvasti, vai synnissä elämistä: ihminen tekee syntiä ja pyytää anteeksi. Muutaman päivän jälkeen taas tekee syntiä ja pyytää anteeksi. Ja tätä jatkuu vuosia. Onko tämä siis syntiin lankeamista vai synnissä elämistä?

Voiko tälläinen ihminen seurata Herraa? Voiko tälläinen ihminen päästä ikuiseeb elämään. Lankeamisen jälkeen hän kuitenkaan tahdo enöö tehdä syntiä. Mutta jonkun ajan päästä jälleen tekee.

Myöskään synti ei enää tunnu hänestä kovin pahalta. Hän ajattelee, että hänellä on siihen oikeus, sillä Jumala ei anna hänellä muutakaan vaihtoehtoa kuin langeta syntiin.

Kuitenkin tämä henkilö haluaa elää Jumalalle, mutta hän ajattelee, että Jumala on jättänyt hänet ilman apua, eikä hänellä ole muuta vaihtoehtia kuin langeta syntiin.
Joonas
 
Viestit: 334
Liittynyt: 24. Elo 2017 00:53

Re: Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

ViestiKirjoittaja Iustus » 07. Loka 2017 07:55

Kuulostaa siltä, että "henki on altis, mutta liha on heikko" (Matt. 26:41) ja että tahtoa kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei (Room. 7:18).

Synnissä eläminen on tietoista ja tarkoituksellista synnin toteuttamista. Pakanan kohdalla kyse on usein tietämättömyydestä, koska hän ei tunne Jumalan tahtoa eikä koe tekojansa vääräksi. Toki voi kristittykin tietämättömyyttään luulla, että joku tietty teko tai toiminta ei ole Jumalan tahdon vastaista, koska ei ole saanut aiheesta opetusta tai ei ole itse siitä vielä lukenut.

Mutta entä sitten, jos kristitty tietää, että joku teko on Jumalan tahtoa vastaan ja silti toteuttaa tällaisen teon? Jos hän tekee tietoisesti ja tarkoituksella väärin välittämättä Jumalan tahdosta ja potematta asiasta huonoa omaatuntoa – toisin sanoen ajatellen, että vaikka Jumala kieltää, sillä ei ole mitään väliä ja hänellä on oikeus toimia Jumalan tahtoa vastaan – silloin on kyse ilman muuta synnissä elämisestä. Synnissä eläjä ei kadu syntejään, eikä hän sillon halua tai koe edes tarpeelliseksi pyytää niitä anteeksi, ja silloin onkin syytä olla huolissaan hänen pelastuksestaan.

Jos taas kristititty tekee syntiä, vaikka hän haluaisi sitä välttää ja tietää, että se on väärin, silloin hän lankeaa syntiin. Ei hän halua rikkoa Jumalan lakia, mutta oman lihan, maailman tai perkeleen houkutukset ovat niin suuret, ettei hän koe voivansa vastustaa niitä. Vanha ihminen on hyvin altis uskottelemaan, että ei tämä teko ole niin paha tai että ei Jumala oikeastaan anna mitään vaihtoehtoa tai että vain tämän kerran hän vielä tekee tämän ja sitten tekee parannuksen. Tällainen kierre voi jatkua vuosia ja vuosia. Ensin langetaan syntiin, sitten vilpittömästi kadutaan ja tehdään parannus, mutta taas hetken päästä langetaan ja kadutaan ja tehdään parannusta jne. En halua sanoa, että lankeaminen on normaalia, mutta se on ikävä kyllä välttämätöntä täällä ajassa, koska meissä roikkuu syntinen luonto kiinni. Mutta onneksi pelastuksessa ei ole kysymys siitä, kuinka hyvin yksittäinen kristitty pystyy tiettyjä syntejä välttämään, vaan siitä, kuinka Jumala armossaan, Kristuksen ristinkuoleman tähden, antaa kaikki synnit anteeksi ja lahjoittaa iankaikkisen elämän kaikille ja kaikin tavoin langenneille katuville.

Pahinta, mitä syntiin langenneelle voi tehdä on opettaa ja julistaa, että lankeaminen ei haittaa, koska armo kattaa kaikki synnit. Näin armosta tehdään vapaus syntiin, vaikka sen pitäisi olla vapautta synnin tuomiosta. Synti on aina väärin, ja jos joku kristitty luulee, että synti on jotain sellaista, mitä voi ja saa tehdä armahdettuna tehdä, silloin hänelle ei ole julistettu lakia kaikessa puhtaudessaan ja ankaruudessaan.
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

Re: Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 07. Loka 2017 08:23

Justus selitti asian erinomaisesti.

Toisin vielä sellaisen pointin, että jos nyt kuitenkin huomaat itsessäsi sellaisen asenteen, että on jollain tavalla tai jonkin asian suhteen välinpitämätön syntiä kohtaan, niin senkin kanssa voi tulla Jumalan luokse. Hän tietää kaiken meistä joka tapauksessa. Eikä Hän odota meiltä sinällään mitään, koska Hän on sen meille ilmoittanut että me ei itsessämme pystytä mihinkään hyvään. Voimme siis pyytää Jumalalta myös mielenmuutosta itsellemme. Parannuksenteko on vähän huono sana, koska siitä tulee helposti mielikuva että itse parantaisimme tapamme. Ei-uskovatkin käyttävät usein sitä, jos vaikka lopettavat tupakoinnin tai varastelun. Raamatun kuvaama parannuksen teko on kuitenkin mielenmuutos (sydämen ja ajatusten todellinen puhdistus) jonka Pyhä Henki meihin tekee, kun me tulemme täydellisen syntisyytemme tunnustaen Jeesuksen sovintoveren kautta Jumalan luokse.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

ViestiKirjoittaja Jukka » 07. Loka 2017 08:57

Joonas kirjoitti:Tällästä asiaa mietin, että onko tämä syntiin lankeamista toistuvasti, vai synnissä elämistä: ihminen tekee syntiä ja pyytää anteeksi. Muutaman päivän jälkeen taas tekee syntiä ja pyytää anteeksi. Ja tätä jatkuu vuosia. Onko tämä siis syntiin lankeamista vai synnissä elämistä?

Voiko tälläinen ihminen seurata Herraa? Voiko tälläinen ihminen päästä ikuiseeb elämään. Lankeamisen jälkeen hän kuitenkaan tahdo enöö tehdä syntiä. Mutta jonkun ajan päästä jälleen tekee.

Myöskään synti ei enää tunnu hänestä kovin pahalta. Hän ajattelee, että hänellä on siihen oikeus, sillä Jumala ei anna hänellä muutakaan vaihtoehtoa kuin langeta syntiin.

Kuitenkin tämä henkilö haluaa elää Jumalalle, mutta hän ajattelee, että Jumala on jättänyt hänet ilman apua, eikä hänellä ole muuta vaihtoehtia kuin langeta syntiin.


Sinä osaat tehdä hyviä aloituksia jotka synnyttävät keskusteluja. Minulla on viikonlopun ajan vieras, josta syystä en voi paneutua palstan aiheisiin. Poimin kuitenkin tähän pikapikaa erään virkkeen tekstistäsi.

Yllä siis Joona kirjoitti:Kuitenkin tämä henkilö haluaa elää Jumalalle, mutta hän ajattelee, että Jumala on jättänyt hänet ilman apua, eikä hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin langeta syntiin.


Eihän se noin mene, rakas veli. Jumala ei ole jättänyt luomaansa ihmiskuntaa "ilman apua". Jumalalla on vastaus ja apu jokaiselle syntiselle ja se on Jeesus Kristus ja hänen ristinsä. Tämä ei ole vain teoriaa vaan todellisuutta niille, jotka ottavat vastaan evankeliumin koko rikkauden.

Raamatussa syntiä käsitellään kahdella tavalla ja tasolla. Synti ilmaisee itsensä synnin tekoina ja ihmisessä asuvana synnin olemuksena. Tekosyntiemme juuret ovat syvällä turmeltuneessa olemuksessamme jota Raamatussa nimitetään mm. vanhaksi ihmiseksi ja lihaksi. Uskonvaelluksen alkuvuosina saatoimme ajatella, että kilvoittelemalla ja varsinkin rukoustaisteluun käymällä nujerramme vanhan luontomme. Ehkä pääsimme hetkeksi jopa voitollekin -luulimme sitä jo uudeksi aluksi- mutta sitten tuli jälleen lankeemus. Ja mitä teimme? Päätimme taistella entistä lujemmin, teimme lupauksia, pyysimme voimaa itsellemme voidaksemme voittaa turmeltuneen luontomme hirmuvallan jne. Tällainen oravanpyörä voi jatkua uskovan elämässä vuosikymmeniä ennen kuin tulemme kohtaan, jossa ymmärrämme, että vanha ihmisemme ei voi muuttua (Jumalakaan ole luvannut sitä tehdä) ja siksi sen on kuoltava. Tämä on ainoa tie ulos tuosta oravanpyörästä ja tähän syntisen olemuksemme tilaan Jumala on puuttunut lunastuksessa, jonka lopullinen täyttymys tapahtuu ylösnousemuksessa. Voittoisaan elämään ei ole mitään oikotietä ohi Jeesuksen ristin; niitä kyllä ajassamme tarjotaan, mutta ne eivät toimi. Mikään hengellinen ei toimi ohi Jeesuksen. Jumalan apu tulee syntiselle ihmiselle vain yhtä tietä, Jeesuksen Kristuksen kautta, sillä "Hänestä (Jumalasta) on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niin kuin kirjoitettu on: 'Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra'" (1.Kor. 1:30-31). Tekemättä yhtään väkivaltaa Jumalan sanalle voidaan tuo alkuosa lainaamastani raamatunpaikasta kääntää myös näin: "Se on Jumalan teko, että te olette Kristuksessa Jeesuksessa..."

Tuo raamatunpaikka on minulle ehkä rakkain kohta sanassa, itse asiassa koko luku ristin voimasta ja Jumalan valinnasta. Nyt jätän teidät keskustelemaan Joonaksen aloituksen herättämänä.

"Rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Aamen." (Hebr. 13:20-21)

[Jälkikirjoitus: Oho, aloitin tuon tekstini pari tuntia sitten ja nyt huomasin, että ennen minua oli kerennyt ainakin Iustus ja P.I.R kirjoittaa tekstejä. Luenpas ne nyt].
Jukka
 

Re: Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 07. Loka 2017 09:24

Ihminen on lihassa todella heikko. Siksi Jeesus opetti rukoilemaan: "Älä saata meitä kiusaukseen", koska kiusauksen tullessa kohdalle sen voittaminen on paljon vaikeampaa kuin jos sitä ei ensinkään tule.

Miehelle voisi esimerkiksi olla todella vaikea olla tuntematta mielihyvää tai lähtemättä ollenkaan mukaan juttuun jos oikein viehättävä nainen oikein selvästi osoittaisi kiinnostustaan. Ja kaipa me naisetkin viehätymme miellyttävien miesten huomiosta :D On helpompaa jos tällaisia tilanteita ei ollenkaan tule kuin yrittää pysyä puhtaana niiden keskellä. Jollekin voi siis olla Jumalan lahjaa se, että vastakkainen sukupuoli ei ole hänestä kiinnostunut tai että ei ole kovin vastuullisessa työssä pyörittelemässä miljoonia, joista niin helposti jotain sujahtaisi melkein laillisesti omalle tilille. Jumala on vain vastannut pyyntöön olla saattamatta kiusaukseen.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

ViestiKirjoittaja Joonas » 08. Loka 2017 01:00

Niin sanoihan Jeesus että meidän on annettava anteeksi 7 kertaa 70 kertaa päivässä. Jos siis hän käskee jotain tehdä niin eikö hän itse tee? Varmasti tekee. Vaikka joku lankeasi syntiin 490 kertaa päivässä ja katuisi sitä n Herra antaisi anteeksi.

Herra on kyllä suuri armossaan, mutta olisi silti hienoa pystyä elämään pyhää elämää ilman syntiä. Mutta kun Jumala on esimerkiksi luonut naisen kauniiksi niin miksei mies saisi nauttia naisen kauneudesta? Eihän Jumala ole luonut naista vain kiusatakseen miestä? Eipä tietenkään. Mutta mitä hyötyä tai apua naimattomalle miehelle on naisista? Minusta heo vat enemmänkin taakaksi ja kiusaukseksi. Ei niin että minulla olisi mitään naisia vastaan, mutta kyllä elämä olisi miljoona kertaa helpompaa jos ei naisia olisi lainkaan.
Joonas
 
Viestit: 334
Liittynyt: 24. Elo 2017 00:53

Re: Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

ViestiKirjoittaja Joonas » 14. Loka 2017 07:03

Minä jatkuvasti lankean syntiin. Ei uskovan elämä kuuluisi tällaista olla. Kyllä meidän pitäisi pystyä elämään pyhityksessä. Ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Ja Herra sanoi että jos silmäsi viettelee siunua niin kaiva ja heitä se pois. Parempi mennä ilman silmää elämään kuin ikuiseem kadotukseen. En tahtoisi mennä kadotukseen. Mutta Saatana on tehnyt minusta hyvin heikon uskovan. Olen epäuskoinen,katkera,synnillinen,valittaja jne..miten voisin kelvata Herralle...millä ihmeellä pystyisin tekemään elämässäni parannuksen. Ennen Herra oli minulle kaikki kaikessa ja elin vain hänelle. Nykyään edes raamatunluku ja rukous ei oikein luonnistu-ei varsinkaan rukous. Olen valovuosien päässä Herrasta eikä minulle ole enää kuin vähän Pyhää Henkeä-kai minulla on pakko vähän olla kun edelleen Herraan uskon. Mutta aina lankean syntiin aivan helposti. Elän katkerana ja epäuskoisena. Saatana on saanut minut ansaan. Millä ihmeellä tästä muuttuisin? Usko ilmam tekoja on kuollut..minun tekoni ovat vain pahoja.. Herra Jeesus Kristus armahda minua syntistä!
Joonas
 
Viestit: 334
Liittynyt: 24. Elo 2017 00:53

Re: Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

ViestiKirjoittaja kurja » 14. Loka 2017 21:48

Hei Joonas !

Tuo kaikki kuuluu osana uskovan Tiehen.

Lue Jobista, ennen kuin hänen riisumisensa alkoi, ja mitä Saatana siitä sanoo:

7 Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
8 Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa."
9 Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Suottako Job pelkää Jumalaa?
10 Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata.
11 Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."

Siis näin se on uskovankin riisumisen Tiellä, eli ensin Jumala suojaa lastaan kaikilta puolin, ja sitä nouri uskova tarvitseekin alussa.

Mutta uskova ei lähde kasvuun, jos ei Jumala ota sitä suojaavaa kättään tämän päältä.

Siis siinä kohtaa kun se Isän suojaava käsi on yhä auttamassa, on kaikki kovasti helppoa ja kevyttä, mutta sitten kun Hän ottaa sen pois ja alkaa kasvattamaan lastaan ja riisumaan tätä kaikesta omavoimaisuudesta ja harhakuvitelmista omasta kyvykkyydestään, niin tullaan juuri siihen tilanteeseen, jossa sinä olet nyt.

Siis meidän ei tule kasvaa(paisua) vaan vähetä, ja näin Isämme näyttää meille sen, mitä todella olemme ja mitä lihassaamme eli itsessämme olemme, eli kuten Sana sanoo:

17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.

Eli se joka on Herralta saanut sitä silmävoidetta, se lapsi vasta näkee oman viheliäisyytensä ja kurjuutensa ja köyhyytensä ja oman kyvyttömyytensä.

Kun uskova sen näkee ja oppii kunnolla ymmärtämään, niin siinä se "minä" pienenee ja samalla Kristus kasvaa meissä.

Lihan kuolema ja kuolettaminen, jonka siis Jumala tekee tuon kasvatuksen ja opetuksen kautta ja avulla, ei varmasti tunnu hyvältä, vaan erittäin pahalta, sillä ennen hellimämme oma lihamme ja lihan halumme riisutaan meiltä.

Sinulla siis ei ole asiat väärin eikä huonosti Jumalan silmissä, vaan olet vain riisuttavana ja kaikki tuo mitä nyt koet ei tunnu hyvältä, mutta lopulta se tuottaa sinulle hyvää !

1. Piet. 5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.

Huomaa vielä se, että Rakastava Isämme ei vie tuolle Tielle sellaista lastaan, joka ei siihen ole vielä valmis.

Moni uskova siis ei valmistu edes siihen, missä sinä jo menet !
kurja
 

Re: Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

ViestiKirjoittaja Joonas » 14. Loka 2017 23:31

Kiitos rohkaisusta kurja. Kyllähän se varmaan niin on, että Herra ei hylkää jos hänessä riipumme, vaikkakin sitten totaalisen epäonnistuneina. Joka hänen luokseen tulee, sitä hän ei ikinä heitä ulos. Ja hänen tykönään on anteeksiantamus.
Joonas
 
Viestit: 334
Liittynyt: 24. Elo 2017 00:53

Re: Syntiin lankeaminen ja synnissä eläminen

ViestiKirjoittaja kurja » 15. Loka 2017 00:23

Aivan oikein Joonas ! :thumbup:

Meitä koetellaan ja riisutaan, ja siinä kohtaa kärsiessämme ei todellakaan tunnu hyvältä mutta Raamatun lupaukset ovat selvät:

1. Piet. 5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.

Ja koko Jobin kirja siis todistaa ihan samaa, ja itse tuota Tietä kulkeneena, olen Raamatusta ja juuri Jobin kirjasta ja Psalmeista saanut lohdutusta Herralta, kun sitä olen kipeimmin tarvinnut.

Siis Herra kuitenkin tukee meitä tarvittaessa vaikka meidän tuleekin kestää monet kiusaukset, jopa langeten niihin heikkouttamme, jotta näkisimme Totuuden itsestämme ja omasta heikkoudestamme.

Siis meidän lankeamisemme ja kaatumisemmekin vievät meitä aina eteenpäin, sillä ne opettavat meitä aina lisää.

Siis olen itse ymmärtänyt tämän Tien kautta, jota sinäkin nyt kuljet sen, että ihan KAIKKI kuitenkin vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat !

Room. 8:28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

Sinäkin omalla Tielläsi opit tämän tietämällä tietämään, ja silloin ei tarvitse enää sinunkaan pelätä, vaan kykenet yhä enemmän ja syvemmin luottamaan siihen, että Herra on vierelläsi vaikka et sitä itse näe, ja että todella kaikki mitä elämässäsi tulee eteesi, on Jumalan tarkoitusta ja sinun hyväksesi lopulta, vaikka siinä hetkessä juuri ei siltä vaikuttaisikaan.

Eli uskomme ja luottamuksemme kasvaa näissä uskon koetuksissa, ja se kaiken tuon kokemasi tarkoitus on Herran kannalta katsottuna.

Herra sinua siunatkoon Joonas ! :thumbup:

Niin ja hauskasti otit itse tuon riippumis asian esille, sillä se on minulle ollut todella tärkeä Sananpaikka:

Psalmit 91
14 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
16 Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."

Siis Herran halu ja toive on juuri se, että riippuisimme Hänessä ja turvaisimme yksin Häneen, ja tässäkin on se sama sanoma taas, eli kun me riipumme aikamme, niin sitten saamme vapahduksen lopulta, ihan kuten Job Jobinkirjan lopussa sai !
kurja
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 22 vierailijaa

cron