Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

ViestiKirjoittaja SavingGrace22 » 22. Touko 2017 19:15

Katsoin Nouse Suomi 2017 päätöstapahtuman TV7:n nettisivulta, ja viimeinen puolituntinen oli jotain aivan sairasta. Tätä ennen oli jo käynyt selväksi, että tämä ns. "apostoli", Guillermo Maldonado, on valtateologiaa ja menestysteologiaa opettava eksyttäjä.

Mutta sitten alkoi jotain sellaista tapahtumaan, että jopa tällainen "rakkaudeton farisealainen" järkyttyi; itkeviä ja pelokkaita lapsia vedettiin lavalle ottamaan vastaan "voitelua" tämän saatanallisen eksyttäjän käsien alta. TV7:n olin tänään yhteydessä, he kielsivät vastuunsa ja neuvoivat ottamaan yhteyttä Missiomaailmaan. Pyysivät tosin kirjallisena arviota tuosta tilaisuudesta, ja tämän aionkin tehdä, joskin tämän tekemiseen menee tällä hetkellä kiireisen tilanteeni johdosta hieman aikaa.

Varoitan vielä sen verran, että olen tutkinut ehkä liiankin kanssa erilaisia eksytyksiä ja epäraittiita opinsuuntia, ja osasin odottaa kaikenlaista demonista, mutta tämä järkytti.

Linkitän tähän erään veljen tekemän koosteen kommentaareineen tästä toiminnasta, tämä tilaisuus löytyy kokonaisuudessaan TV7:n arkistosta nimellä "Nouse Suomi > Maldonado la 19-22:30".

Tässä videolla tämä touhu tiivistettynä: *poistettu*

Pyytäisin myös rukoilemaan näiden lasten puolesta.
Viimeksi muokannut Ylläpito päivämäärä 05. Elo 2019 22:00, muokattu yhteensä 6 kertaa
Syy: Linkki poistettu tarpeettomana, koska Youtube poisti videon TV7:n vaatimuksesta. Video on nyt enää niillä, jotka sen mahdollisesti ehtivät ottaa talteen.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. -Ef. 2:8-9
SavingGrace22
 
Viestit: 50
Liittynyt: 14. Joulu 2015 18:47

Re: Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

ViestiKirjoittaja pekka » 22. Touko 2017 19:43

Katsoin tuon kohdan tuosta videosta jo eilen ja järkytyin myös suuresti. Siinä tosiaankin lapsiakin kiusataan ja oikein pahaa teki katsoa.

Taivaan Isä, auta noita poloisia lapsosia! Sinun on kaikki valta, voima ja kunnia, aina ja iankaikkisesti, amen.

Kiitämme sinua Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

ViestiKirjoittaja Juha » 22. Touko 2017 19:55

Ps. 106:37 kirjoitti:Ja he uhrasivat poikiansa ja tyttäriänsä riivaajille.
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 22. Touko 2017 22:51

Tein poikkeuksen ja katsoin videon, koska kerrottiin kyse olevan lapsista joita kiusataan. Minua ei kiinnosta niin paljon mihin aikuiset ihmiset itsensä sotkevat, koska he tekevät sen melko varmasti vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti. Mutta lasten kohdalla heräsi kiinnostus ja katsoin mistä on kysymys.

Ensiksi täytyy sanoa, että olisin katsonut videota paljon mielummin ja olisin saattanut jakaakin sitä, jos siitä olisi jätetty pois sensaationhakuiset ja päällekäyvät, selkeästi videon tekijän näkemyksiä ja ennakko-oletuksia alleviivaavat välitekstit.

Mutta itse videon tapahtumiin. Videon tapahtumat näyttävät aika rajuilta, mutta pelkän videon perusteella on ainakin minun vaikea sanoa miten lapset itse ovat kokeneet tapahtumat paikan päällä ja sen jälkeen, ja yleensäkin minkälaista heidän elämänsä on ja miten he sen kokevat. Toivon, että tätä asiaa tutkittaisiin asianmukaisesti. Jos lapset ovat kokeneet negatiivisena nämä tapahtumat ja yleensäkin uskonnollisen ilmapiirin jossa he elävät ja kasvavat, toivon että asialle tehdään jotain. En pidä oikeana viedä lapsia vastoin tahtoaan julkisuuteen, varsinkaan tällaisella tavalla.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

ViestiKirjoittaja Jukka » 23. Touko 2017 02:44

Peace In Rest kirjoitti:... Minua ei kiinnosta niin paljon mihin aikuiset ihmiset itsensä sotkevat, koska he tekevät sen melko varmasti vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti...

Minkä hengen oma sinä olet, kun noin kirjoitat? "Sinua ei paljon kiinnosta?" Noin ei sano ihminen, jos on Jeesuksen säälivä ja armahtava mielenlaatu. Tuolla videolla näemme nyt ihmisiä, jotka menivät mahdollisesti mukaan (tuohon hengellisyyden irvikuvaan), koska heitä ei ajoissa varoitettu eikä eksyttäjien nimiä tuotu julkisuuteen - toimittiin aikoinaan siis sen kannattamasi kaavan mukaan, ettei eksyttäjistä saa ääneen ja nimeltä mainita.

Eivät nämä "kannanottosi ja ylistysmusiikkimakusi" veljilleni ja minulle yllätyksenä tulleet. Ymmärrän sokeutesi sitä taustaa vasten, että aikasi seurakuntia kierreltyäsi toimit nyt vapaakirkon piirissä "musiikkipuolella" ja juuri vapaakirkon kauttahan tuotiin Suomeen 1995 "Toronton siunaus". Tämä vieras tuli raivasi tiensä seurakuntiin juuri ylistysbuumin ja ruumiillisten manifestaatioiden kautta. Maailmanlaajuisesti tämä torontolaisuuden hedelmä osoittautui hirveäksi kiroukseksi; lukematon määrän lähimmäisiämme ajautui uskossaan haaksirikkoon, tuhannet avioliitot rikkoutuivat ja suuri määrä seurakuntia hajosi pirstaleiksi. Torontolaisuuden henki ei ole mihinkään kadonnut, pukeutunut vaan uudempiin vaatteisiin. Tämän kaiken takana on tulijärveen kulkeva enkeliruhtinas, jonka palvelijat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa, eksyttäen ja eksyen. "Pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen" 2.Tim.3:13, tuo sana petturit kr. goes=velhot, ulisijat. Ja sitenhän he käyttäytyvätkin silmiemme nähden ja korviemme kuullen -ylistäessään, laulaessaan ja rukoillessaan. He kääntävät valkeuden pimeydeksi ja pimeyden valkeudeksi, pyhän epäpyhäksi ja epäpyhän pyhäksi. Näistä ei sitten muka saisi varoittaa! Etkö Peace In Rest käsitä kuinka läpinäkyvää kannanottosi eksytyksen puolesta on? Tässä asiassa minä en voi vaieta vaan tahdon huudan julki nämä eksytykset ja olla heidän riveissään, jotka ovat saaneet sydämelleen tämän sanan: "Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat" San.24:11.

Jumala olkoon meille ja tälle eksyneelle, Hänestä luopuneelle kansalle armollinen.
Jukka
 
Re: Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 23. Touko 2017 07:44

jukka1954 kirjoitti:... sen kannattamasi kaavan mukaan, ettei eksyttäjistä saa ääneen ja nimeltä mainita.

Esität tässä jo kolmannen kerran saman väittämän, jonka olen kahdesti korjannut, joten minun on nähtävä ettei hyödytä koittaa sitä korjata. Kehoitan lukemaan ajatuksella ja miksei myös rukouksella aiemmat korjaukseni.

jukka1954 kirjoitti:Minkä hengen oma sinä olet, kun noin kirjoitat? "Sinua ei paljon kiinnosta?"

Tarkoitin lähinnä, että se ei kiinnosta niin paljon, että klikkaisin sen vuoksi sensaationhakuisella otsikolla esiteltyä linkkivideota. Maailma on täynnä järkyttäviä asioita ja videoita, myös uskonnollisessa kontekstissa. Minä pyrin elämään omaa yksinkertaista elämääni suht pienessä elämänpiirissäni, koen että siihen kuuluvissa ihmisissä ja heidän ongelmissaan on tarpeeksi huolehtimista. Kenelläkään siihen kuuluvista ei ole tapana käydä tuollaisissa kokouksissa, joten en koe tarpeelliseksi ottaa taakkaa näistä ihmisistä. Toki kaikkien maailman ihmisten kärsimykset huolestuttavat, mutta johonkin pitää vetää raja mitä ottaa omaksi taakakseen.

Lapsiin tai muihin syyntakeettomiin ja puolustuskyvyttömässä tilanteessa oleviin kohdistuvat vääryydet on eri asia, koska heillä ei välttämättä ole ketään joka puolustaisi heitä, joten koen että tarpeen vaatiessa minun täytyy toimia vaikka he eivät kuuluisi omaan elämänpiiriini.

jukka1954 kirjoitti:Tuolla videolla näemme nyt ihmisiä, jotka menivät mahdollisesti mukaan (tuohon hengellisyyden irvikuvaan), koska heitä ei ajoissa varoitettu...

Minusta asiaa ei voi nähdä noin yksioikoisesti. Ihmisten ongelmien taustalla on usein monimutkaisia taustoja ja syviä haavoja. Valistus tehoaa yleensä sellaisiin ihmisiin, jotka ilmankin päätyisivät oikealle tielle, ja vastaavasti taas ne jotka päätyvät väärälle tielle, päätyvät sinne vaikka heitä kuinka olisi valistettu. Tämä pätee yleisesti ottaen elämän erilaisiin ongelmiin. Hengellisen eksymisen voi mielestäni rinnastaa johonkin muuhun riippuvuuteen, esim alkoholi-, huume-, peli-, seksiriippuvuuteen... Syyt miksi ihmiset ajautuvat näihin ongelmiin, ovat usein monimutkaisia ja sellaisia joita ei vain varoittelulla estetä. Varsinkaan jonkun tuntemattoman ihmisen nettikirjoituksilla...

Ja kuten aiemmin viittasin, aikuiset ihmiset ovat kaikesta huolimatta itse täysin vapaaehtoisesti ja omasta aloitteestaan lähteneet mukaan ongelmiin. Sitä on kunnioitettava, vaikka näkisikin nämä ihmiset tavallaan uhreina. Kun he eivät itse näe itseään uhreina, niin jos joku (varsinkin täysin ulkopuolinen ja tuntematon) tulee heidän luoksensa sankarinviitta päällä heitä "pelastamaan", he luultavasti kokevat sen vain turhauttavana ja ärsyttävänä. Kun katselin aikuisia ihmisiä tuolla videolla, niin minä en itse voi ymmärtää miksi he haluavat mennä tuonne, mutta jostain syystä he itse kuitenkin haluavat. Jos minun elämänpiiriini tulisi tällainen ihminen, kokisin että häntä tulee auttaa siitä lähtökohdasta, että hän kokee itse saavansa tuolta jotakin. Silloin minun varoitteluni luultavasti kuulostaisi siltä, että yritän ottaa häneltä pois sitä, mitä hän sieltä kokee saavansa. Lähestyminen pitäisi mielestäni olla toisenlainen, jos haluaisi saada tulostakin aikaan.

Viittaan myös edelleen aiemmin tuomaani Raamatun totuuteen 2. Tessalonikalaiskirjeen 2. luvusta. Vilpittömät ja totuutta rakastavat eivät eksy, vaan ne eksyvät jotka torjuvat Jumalan heille tarjoaman rakkauden totuuteen, ja ovat mielistyneet vääryyteen. Sellaisten varoitteleminen on kuin heittäisi helmiä sioille, koska heiltä puuttuu rakkaus totuuteen ja he ovat mielistyneet vääryyteen.

jukka1954 kirjoitti:Eivät nämä "kannanottosi ja ylistysmusiikkimakusi" veljilleni ja minulle yllätyksenä tulleet. Ymmärrän sokeutesi sitä taustaa vasten, että aikasi seurakuntia kierreltyäsi toimit nyt vapaakirkon piirissä "musiikkipuolella" ja juuri vapaakirkon kauttahan tuotiin Suomeen 1995 "Toronton siunaus".

Nyt kyllä vähän hymyilyttää :) Sillä "toimintani" vapaaseurakunnassa on käytännössä kirkonpenkin lämmittämistä. En ole koskaan ollut "lavalla" vapaaseurakunnassa, enkä voi sanoa toimivani "musiikkipuolella" sen enempää kuin muut penkinlämmittäjät jotka osallistuvat yhteislauluihin. (Jotka muuten tässä seurakunnassa koostuvat enimmäkseen Hengellisen laulukirjan ja Lauluja Jeesukselle -vihkosen yms kaltaisista wanhemmista weisuista ja wirsistä).

Muuten, saattaisit ehkä itsekin pitää viisaana paikkakuntani vapaaseurakunnassa käymistä, jos tietäisit keitä puhujia paikkakunnan muiden seurakuntien tilaisuuksissa käy :lol:

Kiitos että sain aloittaa päivän hymyllä :) Siunausta päivääsi Jukka, ja kaikille muillekin!

Muistetaan rukouksin näitä videon lapsia, ja että Jumala auttaisi näiden asioiden mahdollisessa tutkimisessa ja selviämisessä.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

ViestiKirjoittaja Jukka » 25. Touko 2017 09:02

Peace In Rest kirjoitti:

Vastaan tähän Peace In Rest'in tekstiin tarkemmin paremmalla ajalla, kappale kappaleelta. Tässä kyselen muiden lukijoiden mielipidettä videolla näkyvästä toiminnasta; onko se mielestänne raitista ja Raamatullista? Jos mielestänne se ei sitä ole, niin tulisiko toiminnasta julkisesti varoittaa vai jättää varoittamatta?
Jukka
 
Re: Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 25. Touko 2017 10:35

Minä en ikinä katso tällaisia videoita enkä tätäkään ole katsonut. Mielestäni tuollaisten asioiden kuvaaminen ja noiden videoiden jakaminen on jostain syystä väärin. En tiedä edes miksi tunnen niin suurta vastenmielisyyttä tällaista kohtaan. Vastenmielisyys on samaa kuin mitä tumnen kaikenlaista väkivaltavideoiden jakamista kohtaan. Asioista voi puhua, mutta videoiden jakaminen tuntuu juoruilulta; sellaiselta hyödyttömältä kauhistelulta ja itsensä nostamiselta jalustalle toisten kauheuden edessä.

Toivottavasti tämä mielipide ei loukkaa ketään, joka ajattelee asian toisin. Ymmärtän, että videoiden jakamisessa on kuitenkin ollut hyvä tarkoitus. En vain millään pääse siihen hyvään tarkoitukseen sisälle.

Toisaalta en nykyään koe olevani kovin hengellinen, vaikka rakastankin Jeesusta, joten ehkä minun mielipiteenikin ovat yhtä maallisia kuin itsekin.olen.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

ViestiKirjoittaja Juha » 25. Touko 2017 13:17

Video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja on tehokas tapa todistaa Nouse Suomi -tapahtumassa vallitsevasta pimeyden hengestä. Jos kokee videot ahdistavina niin niitä ei tarvitse katsoa.

Tapahtumasta on poikinut tällainen kirjoitus: https://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3 ... -1.2298219
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Järkyttävää katsottavaa Nouse Suomi 2017 tapahtumasta

ViestiKirjoittaja Juha » 25. Touko 2017 13:23

jukka1954 kirjoitti:Tässä kyselen muiden lukijoiden mielipidettä videolla näkyvästä toiminnasta; onko se mielestänne raitista ja Raamatullista? Jos mielestänne se ei sitä ole, niin tulisiko toiminnasta julkisesti varoittaa vai jättää varoittamatta?

Täyttä pimeyttä koko video. Tuskin kukaan tällä foorumilla kannattaa videossa esiintyvää toimintaa.
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa

cron