jukka1954 kirjoitti:vaisuliini kirjoitti:Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Filip. 4:5 RK
Tämä nyt menee vähän asian viereen, mutta sanon tähän, kun en halua omaa aloitusta asiasta tehdä. Olen iloiten ja vapautuneena saanut joskus kauan sitten kokea, mitä Jeesus tekee Häntä avuksi huutavalle ihmiselle, mutta viime aikoina olen hapuillen tavoitellut vastausta kysymykseeni
kuka Hän on? Näiden asioiden äärellä, Hänen edessään jonka kädessä on elämäni kohtalo ja jonka tuomiosta ei ole valitusoikeutta, olen joutunut pysähtymään ja tutkimaan elämääni. 43 vuotta uskossa enkä löydä koko ajalta yhtään hyvää ja laupeudellista tekoa, minkä olisin tehnyt edes yhdelle lähimmäisistäni vilpittömästi ja kiitokseksi Jeesukselle. Sanon tämän Jumalan edessä. Monia asioita nousee mieleen, olalle taputuksia ja kehujakin on osakseni tullut, mutta nyt näen tekojeni takana vain ylpeyttä ja likaisia motiiveja, esillä olemisen halua ja kiitoksen odotusta ihmisiltä. Minä sanoin lähimmäisilleni, että etsin Jumalan kunniaa, mutta ihmistenhän kunniaa minä kuitenkin sisimmässäni toivoin saavani.
Luin runon, joka kuvaa totuudellisesti tuntojani, kun tässä hiljaa rukoilen Jeesukselta armoa itselleni. En tiedä kuka tämän runon on kirjoittanut.
1. Olen vankina täällä ja ymmärrän sen,
mitä kuoleman korpea kuljen.
Olen kahleiden kantaja, hoipertelen,
tosi onnelta sieluni suljen,
kun aarteita maan
pyrin kuormaksi matkalla kartuttamaan.
2. Hyvin tunnen jo turhiksi antimet maan
jopa parhaatkin arvottomiksi.
ja kun turhia etsin, niin tuskia saan.
Nekö kelpaavat lohduttajiksi?
Ja viihdynkö näin,
kun on mahdoton kulkea taivasta päin?
3. Miten syntiä suosiva, vilpillinen,
perin uskoton, matkassa pysyn?
Olen kristitty joukossa kristittyjen,
yhä maailman kiitosta kysyn.
Taas kauhistelen
tätä orjuutta luonteeni valheellisen.
4. Yhä, Herrani, synneistä synteihin vie
katu tuttu, kun käyn sitä pitkin.
Se on uusien raskaiden askelten tie,
vaikka juuri sen itkuja itkin.
Näin matkalla maan
ylen työlästä taakkaani raahata saan.
5. Tykö armosi istuimen ääneti käyn
kuten syntinen nainen jo ammoin.
Näet, laupias Herrani, entisen näyn:
polo ihminen, särkevin vammoin,
nyt luoksesi jään
sydän itkien tuskaani nyyhkyttämään.
6. Pysyn luonasi, Laupeus loppumaton,
sinä kurjalle anteeksi annat.
Tämä huolteni keskellä toivoni on:
sinä armahdat, kuormani kannat.
Ja murheellisen
otat luoksesi laaksosta kyynelien.
Olet varmasti.
Aina ei tarvitse halkoa vesiä tai nostaa kuolleita tehdäkseen laupeutta lähimmäiselleen. Joskus se voi olla avattu ovi, ystävällinen tervehdys tai mikä suurinta:pidättäytyminen pahasta!
Se kun ei sano jollekkin sitä kitkerää kirousta mitä hautoo , tai jättää osallistumasta panetteluun tai tekee jotain muuta tuontapaista on jo hyvää työtä. Joskus hyvän tekeminen voi olla pahasta teosta kieltäytymistä.
Eikä sinua rakasteta, tai mitata tekojesi tähden, vaan sinun asemasi on Kaikkivaltiaan lapsi, pyhää kuninkaallista papistoa ja Jeesuksen ruumiinjäsen.
Asemasi Jumalassa ei riipu teoistasi vaan Jeesuksen teoista, Hän onnistui siellä missä me sorruimme. Uskovan asema on aina Jeesuksesta riippuvainen, ja siksi Herra Jeesuksen uhri ansaitsee ikuisen ylistyksen.
Eräs uskova kirjoitti kerran hyvin (Petri muistaakseni), että jos meidän oma lapsi tai vanhempi tai joku muu läheinen on meille ilkeä ja paha, saatamme suuttua hänelle ja joskus jopa ojentaa, mutta hänen asemansa on aina meille sama eli äiti tai lapsi tai isä. Asema ei Jumalallakaan muutu tekojen mukaan , vaan asema tulee uskosta Jeesuksen kautta ja vuoksi.
1.piet.2
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".