Tälle päivälle....

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Siivetön » 17. Syys 2014 11:56

....Raamatun kohtia, hengelisiä ajatuksia, omaa tai jonkun toisen kirjoittamaa aamu- tai iltahartautta... laulu tms.

Jaetaan ne toistemme kanssa, josko joku muukin saisi jotain siitä, millä
Jumala on ravinnut meitä ja antanut voimaa jälleen jatkaa matkaamme.
Siivetön
 

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Siivetön » 17. Syys 2014 12:15

Miten käy juoksijalle kilpailussa, jos hän kaaduttuaan jää paikalleen tutkimaan, miksi ja mihin hän kompaistui, tai vaikuttiko joku hänen menneiden päivien ja viikkojen valmentautumisessa sen, että näin pääsi käymään, jääden siihen suremaan ja itkemään tapahtunutta?

Tiedämme jokainen, että tuolla tavoin emme maalia saavuta.

Joten antakaamme niin toisillemme kuin itsellemmekin kehoituksen ja mahdollisuuden nousta ja jatkaa matkaamme uudella innolla viimeistään tästä päivästä lähtien eteenpäin, menneitä muistelematta ja taaksensa katsomatta, silmät kiinnitettyinä ainoastaan voittopalkintoomme Jeesuksen Kristukseen.

Äläkäämme muisteleko toistemme anteeksi annettuja syntejä, äläkäämme edes omiamme, sillä se on kuin uimista pettymysten vastavirtaan, joka uuvuttaa vain uimarin ja pahimmassa tapauksessa saattaa viedä jopa mukanaan.

Kun opetuslapset lähetettiin matkalle ilman sauvaa, ilman kahta vaippaa ja ilman rahaa, oli sillä kirjaimellisen merkityksen lisäksi myöskin kuvainnollinen merkitys.

Elämän matkalla on heitettä pois kaikki epäoleellinen ja ns. ylimääräinen taakka.

Joten työntäkäämme pois kaikki esteet, toisten ihmisten epätäydellisyys, kuin omammekin, kuin myöskin kaikki pettymykset ja epäonnistumiset ja; ".. juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne."

Tuskin olemme vielä verille asti tehneet vastarintaa taistellessamme kaikenlaista syntiä ja kiusauksia vastaan ja muistakaamme, että; "....me saamme valtakunnan, joka ei järky! Joten olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla!!"

Lainaukset: Hebr. 12:ta.
Siivetön
 

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 17. Syys 2014 13:28

Yksi uskonsisar oli tässä käymässä ja hän kertoi nähneensä näyn jossa miekka löi rikki Marian kuvapatsaita. Jäin jotenkin miettimään tuota näkyä. Sanan miekka lyö hajalle epäjumalien ja vainajahenkien palvontarituaaleja. Raamattua lukemalla varmasti jokaiselle selviäisi Marian palvonnan vääryys...
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 17. Syys 2014 14:17

Aamu-Usva kirjoitti:Yksi uskonsisar oli tässä käymässä ja hän kertoi nähneensä näyn jossa miekka löi rikki Marian kuvapatsaita. Jäin jotenkin miettimään tuota näkyä. Sanan miekka lyö hajalle epäjumalien ja vainajahenkien palvontarituaaleja. Raamattua lukemalla varmasti jokaiselle selviäisi Marian palvonnan vääryys...


Ja katolainen oppi paljastuu epäraamatulliseksi kans. Jos näky on Jumalasta, se kyllä aikoinaan toteutuu. :clap: :thumbup:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 17. Syys 2014 14:21

Sisar koki näyn ei niinkään maailmaa koskevana ja sellaisena isona, vaan vahvistuksena omalle pienelle yhden ihmisen kutsumukselleen nimenomaan katolisten keskuudessa. Mutta kyllä koko suuri Babylon aikanaan murtuu ihan ilmankin mitään näkyjä ihan vain Raamatun todistuksen mukaan.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 17. Syys 2014 14:26

Siivetön kirjoitti:Miten käy juoksijalle kilpailussa, jos hän kaaduttuaan jää paikalleen tutkimaan, miksi ja mihin hän kompaistui, tai vaikuttiko joku hänen menneiden päivien ja viikkojen valmentautumisessa sen, että näin pääsi käymään, jääden siihen suremaan ja itkemään tapahtunutta?

Tiedämme jokainen, että tuolla tavoin emme maalia saavuta.

Joten antakaamme niin toisillemme kuin itsellemmekin kehoituksen ja mahdollisuuden nousta ja jatkaa matkaamme uudella innolla viimeistään tästä päivästä lähtien eteenpäin, menneitä muistelematta ja taaksensa katsomatta, silmät kiinnitettyinä ainoastaan voittopalkintoomme Jeesuksen Kristukseen.

Äläkäämme muisteleko toistemme anteeksi annettuja syntejä, äläkäämme edes omiamme, sillä se on kuin uimista pettymysten vastavirtaan, joka uuvuttaa vain uimarin ja pahimmassa tapauksessa saattaa viedä jopa mukanaan.

Kun opetuslapset lähetettiin matkalle ilman sauvaa, ilman kahta vaippaa ja ilman rahaa, oli sillä kirjaimellisen merkityksen lisäksi myöskin kuvainnollinen merkitys.

Elämän matkalla on heitettä pois kaikki epäoleellinen ja ns. ylimääräinen taakka.

Joten työntäkäämme pois kaikki esteet, toisten ihmisten epätäydellisyys, kuin omammekin, kuin myöskin kaikki pettymykset ja epäonnistumiset ja; ".. juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne."

Tuskin olemme vielä verille asti tehneet vastarintaa taistellessamme kaikenlaista syntiä ja kiusauksia vastaan ja muistakaamme, että; "....me saamme valtakunnan, joka ei järky! Joten olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla!!"

Lainaukset: Hebr. 12:ta.


Aamen!

Ja vielä jos näemme juoksumatkalla niitä jotka ovat jääneet pysähdyksiin ja jumiin ja murehtimaan niin ottakaamme kädestä ja kävellään rinnalla, eikä juosta ohitse. Kannustetaan se toinen rakkaudella eteenpäin kehoittaen ja vahvistaen sanalla. :thumbup:
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 17. Syys 2014 14:32

*
Hyvä. :thumbup: Olin Kreetalla joku kesä sitten niin ennen saapumista koko lentomatkalla tunsin selvästi ihanan Jumalan läsnäolon ja se ihmetytti minua miksi juuri lentokoneella niin se tuntui voimakkaasti...

Kun saavuin hotelliin niin yhtäkkiä huomasin Jumalan loitoontuvan minusta kauemmas. Ihmettelin ja olin kuin ällikällä lyöty. Minulla tajuaminen kesti koko viikon kunnes kun astuin lentokoneeseen ja menin istumaan ja siten lentokone nousi ilmaan niin sinä hetkellä tajusin että tämä on katolinen maa. :D Ehkä Jumala esti minua tajuamista, en tiedä. :oops:

Ja kun saavuin Helsinkiin ja siten ajettiin johonkin kahvilaan. Menin vessaan niin en osannut arvata enkä osannut odottaa että minut täytettiin voimakkaasti Pyhällä Hengellä ylhäältä varpaisiin asti. Niin tajusin että se on huolestuttavaa koska Jumala yritti viestittää minulle että katolilaisille Jumala on liian kaukana katolilaisuuden takia ja se on vakava asia. Niin siten päätin rukoilla kaikkien katolaisten maiden puolesta että he löytäisivät Kristuksen sisäisen tuntemisen ja oikean opin joka on yksin Raamatun pohjasta.

Nyt tämä Aamu-Usvan viesti ilahdutti minua kans. Kiitos Jumalalle! :thumbup: :clap:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Siivetön » 17. Syys 2014 15:09

Mikko Murpatti kirjoitti:Aamen!

Ja vielä jos näemme juoksumatkalla niitä jotka ovat jääneet pysähdyksiin ja jumiin ja murehtimaan niin ottakaamme kädestä ja kävellään rinnalla, eikä juosta ohitse. Kannustetaan se toinen rakkaudella eteenpäin kehoittaen ja vahvistaen sanalla. :thumbup:


Tiedätkö Mikko, että juuri tämä on ollut valtavan raskaana mielessäni viimeaikoina.

Olen viikkoja veivannut läpi laulua: "Nosta langenneet, kanna uupuneet, anna sulaa viimein sydämesi jään....."

Me niin usein olemme, kuin pappi ja leeviläinen ja tuntuu, että seurakunnissakin ajatellaan vain, että uusi luuta lakaisee aina paremmin kuin vanha, eli ollaan kyllä etsimässä uusia, mutta kenelläkään ei ole ole aikaa tai kiinnostusta etsiä niitä tiepuoleen kuormansa alle uupuneita ja jääneitä.

Voi kun Herra antaisi meille silmävoideta, että näkisimme toisen ihmisen tuskan ja hädän ja myöskin rakkaudellista ja armahtavaa mieltä, ettemme olisi sitä ainakaan lisäämässä.
Siivetön
 

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 17. Syys 2014 15:12

Niin joo tulikin tästä mieleen että olen lähdössä ylihuomenna viikonlopun konferenssiin Madridiin. Siellä on aiheena juuri tämä oma tutkimuskohteeni eli hengellisyys hoitotyössä. Varmaan suuri osa espanjalaisista kansainvälisen kristillisen sairaanhoitajayhdistyksen jäsenistä on katolisia. Mutta toki konffa on kansainvälinen eli varmaan aika sekalainen seurakunta lopulta, mutta moni varmaan jollain tavalla joko uskossa tai uskonnollinen tms...
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 17. Syys 2014 15:53

*
Ok. Uskonnollisilla voi olla aitoa usko. No minä siellä Kreetalla seurasin yhtä vanhusta joka pyöritti kokoajan rukousnauhan kävelemällä ja huomasin miten vanhus repi mainokset seiniltä ja jatkoi kävelemistä ja pyöritti vielä rukousnauhan yhdellä kädellä. Katsoin mitkä mainoksia ne oli. Joku bändi juttu niissä oli. Seuratessani mietin hänen uskon tilaa ja laatua millaista se on ja onko se aitoa. Hän vielä pyöritti koko kävelymatkalla rukousnauhan, siinä on monta helmeä.

Uskonnollisuus on siitä että usko perustuu perinnäissääntöihin mikä ei ole Raamatusta eli uskonnollisuus on ulkokultaisuutta. Miesparka harjoittaa vielä hurskautta. Pitkäperjantai lähestyi niin kaikki munat maalattiin ja lähes joka kirkko oli täpötäynnä ihmisiä. Huomasin vilpittömän uskon ja se jäi miettimään kans. Sokea usko. :cry:

Jumala varmaan tulee puhdistamaan ja osoittamaan mikä on oikea usko hmm.... :roll:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 33 vierailijaa

cron