Kirjoittaja Siivetön » 17. Syys 2014 12:15
Miten käy juoksijalle kilpailussa, jos hän kaaduttuaan jää paikalleen tutkimaan, miksi ja mihin hän kompaistui, tai vaikuttiko joku hänen menneiden päivien ja viikkojen valmentautumisessa sen, että näin pääsi käymään, jääden siihen suremaan ja itkemään tapahtunutta?
Tiedämme jokainen, että tuolla tavoin emme maalia saavuta.
Joten antakaamme niin toisillemme kuin itsellemmekin kehoituksen ja mahdollisuuden nousta ja jatkaa matkaamme uudella innolla viimeistään tästä päivästä lähtien eteenpäin, menneitä muistelematta ja taaksensa katsomatta, silmät kiinnitettyinä ainoastaan voittopalkintoomme Jeesuksen Kristukseen.
Äläkäämme muisteleko toistemme anteeksi annettuja syntejä, äläkäämme edes omiamme, sillä se on kuin uimista pettymysten vastavirtaan, joka uuvuttaa vain uimarin ja pahimmassa tapauksessa saattaa viedä jopa mukanaan.
Kun opetuslapset lähetettiin matkalle ilman sauvaa, ilman kahta vaippaa ja ilman rahaa, oli sillä kirjaimellisen merkityksen lisäksi myöskin kuvainnollinen merkitys.
Elämän matkalla on heitettä pois kaikki epäoleellinen ja ns. ylimääräinen taakka.
Joten työntäkäämme pois kaikki esteet, toisten ihmisten epätäydellisyys, kuin omammekin, kuin myöskin kaikki pettymykset ja epäonnistumiset ja; ".. juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne."
Tuskin olemme vielä verille asti tehneet vastarintaa taistellessamme kaikenlaista syntiä ja kiusauksia vastaan ja muistakaamme, että; "....me saamme valtakunnan, joka ei järky! Joten olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla!!"
Lainaukset: Hebr. 12:ta.