Rukouspyyntö erään nuoren avioparin puolesta.

Rukousaiheet

Rukouspyyntö erään nuoren avioparin puolesta.

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 06. Huhti 2011 04:31

Rauhaa!

Minuun on ottanut yhteyttä eräs nuori nainen, vähän yli 30 vuotias. Hän on minulle virtuaalisesti tuttu jo n. kuuden vuoden ajan eri foorumeilta, joissa on keskusteltu Raamattuun liittyvistä asioista. Viime kesänä hän meni hyvin lyhyen seurustelun jälkeen avioliittoon erään uskovan noin samanikäisen miehen kanssa. Miehellä on rankka menneisyys ja rikollinen tausta ja useita naissuhteita takanaan. Hän on ehkäpä masentunutkin tällä hetkellä. Kyseinen aviopari aloitti eräällä paikkakunnalla innokkaasti kokoamaan yhteen uskovia ja palaamaan apostolisen ajan seurakuntamalliin. En ota kantaa toimintamenetelmiin. Mutta nyt tilanne on sellainen, että aviomies ei ole puhunut, eikä pukahtanut vaimolleen useaan kuukauteen mitään. Ja jos jotain on puhunutkin, niin pelkkiä ilkeyksiä. Tämä on johtanut siihen, että aviovaimo on joutunut turvautumaan lääkärin apuun ja masennus-/nukahtamislääkkeisiin. Hän muutti viime syksynä miehensä perässä toiselle puolelle Suomea kotikonnuiltaan, jonne jäivät kaikki ystävät ja perhe sekä uskovien yhteys. Hän tuntee olonsa hyvin yksinäiseksi ja luonteeltaan hän on hiljainen ja ei niin helposti tutustu muihin ihmisiin. Hänen luvallaan kerron mahdollisimman anonyymisti tilanteesta ja pyydän esirukousta heidän avioliittonsa puolesta. Jos joku teistä muukin teistä foorumilaisista saa sydämelleen rukoilla kyseisen avioparin puolesta. Itse olen tehnyt kaiken voitavani ja rukoilen myös heidän puolestaan. Kannetaan sisarien ja veljien taakkoja yhdessä Herran eteen, niin me täytämme Kristuksen lain. Amen.
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Rukouspyyntö erään nuoren avioparin puolesta.

ViestiKirjoittaja toni t » 06. Huhti 2011 12:55

Rakas Isä kaikkivaltias Jumala. Armahda ja auta tätä avioparia ja vaikuta että Sinun hyvä tahtosi tapahtuisi heidän elämässä. Anon Sinulta Isä armoa ja siunausta tällä avioparille rakkaan Poikasi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Kiitos Isä Herran Jeesuksen nimessä.

:amen4: :prayer4:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Rukouspyyntö erään nuoren avioparin puolesta.

ViestiKirjoittaja eerika » 06. Huhti 2011 16:29

Jeesus, Sinä osaat ja voit !
Sinulle asian kantaen esirukouksen avulla.
Amen. :prayer4:
Jeesus on Voittaja !
Avatar
eerika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 19. Maalis 2011 16:49

Re: Rukouspyyntö erään nuoren avioparin puolesta.

ViestiKirjoittaja pekka » 07. Huhti 2011 00:56

Kiitos rakas taivaallinen Isämme, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, että saan tuoda tämän esirukouspyynnön eteesi. Sinä tiedät ja tunnet nämä ihmiset ja näet heidän sydämiinsä. Auta ja armahda näitä ihmisiä. Vain sinä voit auttaa ja parantaa heidät. Tapahtukoon sinun tahtosi heidän elämissään ja heidän avioliitossaan. Sinun on kaikki valta, voima ja kunnia, iankaikkisesti. Amen.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Rukouspyyntö erään nuoren avioparin puolesta.

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 19. Huhti 2011 17:51

Rauhaa!

Yhä edelleen, jos Herra nostaa tämän nuoren avioparin asiat sydämelle, niin pyydän rukoilemaan, kun Herran Henki niin kehoittaa. Jumala on kuullut rukoukset, mutta asiat ovat vielä pahasti kesken. Epäilen itse, että aviomies on jonkin henkivalla, riivaajan vaivaama, koska taustalla on okkultismia ennen uskoontuloa. Käytös on outoa...Toisaalta tämä anonyymi mies tiedostaa tilaansa, mutta ei suostu hakemaan apua. Rukoillaan tämän asian puolesta. Itse asun toisella puolella Suomea, enkä voi auttaa ainakaan vielä enempää kuin sielunhoitajana toimimaan toiselle osapuolelle. Mutta rukoillaan lisää johdatusta asiaan :prayer4:

:amen4:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Rukouspyyntö erään nuoren avioparin puolesta.

ViestiKirjoittaja pekka » 22. Huhti 2011 01:10

Kiitos Herra Jeesus, että kuulet rukoukseni tämän pariskunnan puolesta. Auta ja armahda heitä tahtosi mukaan. Kiitos, että saamme kääntyä huolissamme sinun puoleesi. Amen.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51


Paluu Rukouspalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron