Mikäs tää David Herzog on miehiään?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: David Herzogin "voitelu"

ViestiKirjoittaja Hansu » 29. Heinä 2014 18:09

Aamu-Usva kirjoitti:En taaskaan ota kantaa tähän ihmiseen, jota en tunne ja jonka yhtään puhetta en ole kuunnellut tai yhtään tekstiä lukenut.

Mutta tähän Hansun viimeiseen kommenttiin liittyen olen kyllä itse nähnyt paljon enemmän Herzogin hyväksyjiin kohdistuvaa negatiivista kielenkäyttöä kuin niihin, jotka eivät tämän miehen opetusta hyväksy. Ehkä se johtuu niistä porukoista, joissa pyörin :)

Ihmeellistä kyllä, miten toisten uskovien sydän sanoo, että mies on Jumalasta ja toisten että ei ole. Miten esimerkiksi sinä Hansu ajattelet että sinun kokemuksesi Herzogista on Jumalasta, mutta veljesi kokemus ei ole? Vai onko tässä kuitenkin sitten jätettävä myös tuo veli oman isäntänsä eteen, jonka edessä hän seisoo tai kaatuu..?

En oikein osaa ajatella, miksi minä ymmärtäisin Raamattua paremmin kuin joku toinen uskova tai miksi Pyhä Henki ilmoittaisi minulle jotain, mutta ei ilmoittaisi sitä uskonveljilleni... Siksi minun on vaikea ottaa kantaa näihin mietintöihin.

Enhän ole ainoa joka kokee Pyhän Hengenen varoittavan Herzogista. Mutta olen miettinyt samaa asiaa, että miksi eri uskovat kokevat sydämessään erilailla. Toiset kokevat Herzogin olevan Jumalan mies toiset taas eksyttäjän. Ja kumpikin sanoo kokevansa Pyhän Hengen ilmoittavan asian näin. Tähän ei varmaan löydy täydellistä vastausta mutta osaisiko joku edes jollain lailla kommentoida asiaa?
Hansu
 
Re: David Herzogin "voitelu"

ViestiKirjoittaja JHK » 29. Heinä 2014 18:35

Koska molemmat "leirit" eivät voi olla oikeassa, niin silloin jompi kumpi porukka on väärässä. Siksipä näitä asioita pitää arvioida sanan valossa, koska sana on kaikille sama. Kokemuksia sen sijaan on jokaisella omansa. Kumpaa leiriä sana tukee?
JHK
 
Re: David Herzogin "voitelu"

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 30. Heinä 2014 08:55

Sepä siinä onkin, kun monesti molemmat puolet pystyvät Raamatusta joitain jakeita löytämään sanojensa tueksi...
Itsekin pystyn Raamatulla perustelemaan monia asioita sekä puolesta että vastaan miten vain haluan.
Kuitenkin jokaisen tulee olla Jumalalle kuuliainen siinä, mitä Hän juuri tälle ihmiselle puhuu. Eli jos Jumala on jollekin ilmoittanut, että Herzogia ei tule kuunnella, niin ei tämän ihmisen missään tapauksessa tule kuunnella Herzogia jne.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: David Herzogin "voitelu"

ViestiKirjoittaja JHK » 30. Heinä 2014 09:26

Raamatusta löytyy jakeita, joilla voi perustella ihan mitä hyvänsä, ja valitettavasti varsinkin äärikarismaattisissa piireissä raamattua käytetään niin löyhästi, että vastaavaan pystyvät vain roomalaiskatolilaiset. Jae sieltä, toinen täältä, ja sitten pakotetaan jakeet sanomaan sitä, mitä niiden tahdotaan sanova.

Ne kolme asiaa, joita kannattaa etsiä, kun raamattulla perustellaan, ovat kokonaiskuva, johdonmukaisuus ja tekstiuskollisuus.

Kokonaiskuva tarkoittaa sitä että koko raamattu saa puhua, eikä vain muutama jae.
Johdonmukaisuus näkyy siinä että jakeista tehdyt päättelyketjut ovat loogisia ja sopusoinnussa keskenään.
Tekstiuskollisuus taas on sitä että kirjoitusten annetaan puhua vääntelemättä tai sensuroimatta niitä.

Esim. Raamatun selkeä kokonaisopetus on, että myös paholainen voi tehdä ihmeitä, ja jos profeetta tekee ihmeen, mutta julistaa vieraita Jumalia, on hänet torjuttava puhumansa vääryyden tähden. Samoin on loogista että väärä opettaja torjutaan hänen erheellisten oppiensa pohjalta, katsomatta hänen voimatekojaan. Siten Herzogin tukijoiden argumentti että ihmeet ja merkit todistavat Jumalan läsnäolosta, on väärä.

Kun Herzog lainasi raamatunkohtaa "Juutalaiset etsivät merkkiä ja kreikkalaiset viisautta", hän jätti lainaamatta jakeen asiayhteyden, ja esitti tulkinnan jakeelle irrallaan siitä. Hän laittoi tekstin sanomaan jotain muuta, kuin mitä siinä sanottiin, eli hän ei ollut uskollinen tekstille, eikä hän tulkinnut jaetta johdonmukaisesti, koska jätti seuraavan (asiaan kuuluvan) jakeen lainaamatta. Herzogin mukaan tämä jae opettaa, että joidenkin ihmisten on nähtävä ihmeitä voidakseen uskoa. Mutta se mitä jae oikeasti sanoo, on, ettei evankeliumi ole ihmismielen mukainen. Jumalan evankeliumi oli juutalaisille pahennus, ja kreikkalaisille hullutusta.
JHK
 
Re: David Herzogin "voitelu"

ViestiKirjoittaja JHK » 30. Heinä 2014 09:44

Äärikarismaattisen kokouksen kultapölyihmeitä Herzog on perustellut niillä ilmestyskirjan jakeilla, jotka kertovat, että taivaassa kadut ovat kultaa (Ilm. 21). Niitä voisi myös perustella vaikkapa Ilmestyskirjan alussa olevalla Jeesuksen kehotuksella ostaa häneltä "tulessa puhdistettua kultaa" (Ilm.3). Voisi myös muistuttaa että Abraham Jumalan siunaamana tuli rikkaaksi karjassa, hopeassa ja kullassa (genesis 13), Israelilaiset pyysivät naapureiltaan kultaa (exodus 12), Liiton arkki oli kauttaaltaan kullattu (exodus 25:24), Salomon temppelin lattiat olivat kultaa (1.Kun 6), Herran sanat ovat kuin seitsemästi puhdistettu kulta (psalmi 12), Jesaja 60 Jumala antaa kansalleen vasken sijaan kultaa.

Mutta...

Mikään näistä jakeista ei millään lailla tue kultapölyihmeitä, ne ovat vain asiayhteydestään irrotettuja jakeita, joilla yritetään perustella sellaista, mistä nämä jakeet eivät mitään opeta. Mutta onhan niitä hurja määrä!
JHK
 
Re: David Herzogin "voitelu"

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 30. Heinä 2014 09:59

JHK kirjoitti:Äärikarismaattisen kokouksen kultapölyihmeitä Herzog on perustellut niillä ilmestyskirjan jakeilla, jotka kertovat, että taivaassa kadut ovat kultaa (Ilm. 21). Niitä voisi myös perustella vaikkapa Ilmestyskirjan alussa olevalla Jeesuksen kehotuksella ostaa häneltä "tulessa puhdistettua kultaa" (Ilm.3). Voisi myös muistuttaa että Abraham Jumalan siunaamana tuli rikkaaksi karjassa, hopeassa ja kullassa (genesis 13), Israelilaiset pyysivät naapureiltaan kultaa (exodus 12), Liiton arkki oli kauttaaltaan kullattu (exodus 25:24), Salomon temppelin lattiat olivat kultaa (1.Kun 6), Herran sanat ovat kuin seitsemästi puhdistettu kulta (psalmi 12), Jesaja 60 Jumala antaa kansalleen vasken sijaan kultaa.

Mutta...

Mikään näistä jakeista ei millään lailla tue kultapölyihmeitä, ne ovat vain asiayhteydestään irrotettuja jakeita, joilla yritetään perustella sellaista, mistä nämä jakeet eivät mitään opeta. Mutta onhan niitä hurja määrä!

Loistava esimerkki! :thumbup: .
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: David Herzogin "voitelu"

ViestiKirjoittaja PetriFB » 30. Heinä 2014 10:04

Aamu-Usva kirjoitti:Sepä siinä onkin, kun monesti molemmat puolet pystyvät Raamatusta joitain jakeita löytämään sanojensa tueksi...
Itsekin pystyn Raamatulla perustelemaan monia asioita sekä puolesta että vastaan miten vain haluan.
Kuitenkin jokaisen tulee olla Jumalalle kuuliainen siinä, mitä Hän juuri tälle ihmiselle puhuu. Eli jos Jumala on jollekin ilmoittanut, että Herzogia ei tule kuunnella, niin ei tämän ihmisen missään tapauksessa tule kuunnella Herzogia jne.

Monet ihmiset sanovat, että Herzog julisti Ihmeiden aika tapahtumassa ihan Raamatullista sanomaa ja että hänen arvostelijansa ovat olleet väärässä Herzogin suhteen. Kun ja jos rehellisesti tutustuu Herzogin teologiaan ja opetukseen hänen kirjojensa kautta, niin se on täynnä sellaisia vääriä opetuksia, joita uskova ei saisi opettaa tai uskoa.

Kukaan uskova ei ole täydellinen, eikä kukaan uskova ole täydellinen opetuksessaan ja me kaikki voi erehtyä ja olemme erehtyneet monessakin kohden. Se ratkaisee miten ja millä tavalla väärin opetetaan ja julistetaan, että tekeekö se hänestä eksyttäjän tai Raamatullisessa uskossa olevan, joka on voinut erehtyä jossakin kohden.

Herzogin kohdalla voidaan puhua eksytyksestä, sillä hän opettaa väärin sellaisissa kohdin missä emme saisi uskoa tai opettaa väärin. Herzogin harhaoppeja ovat muun muassa seuraavat opetukset: Hän uskoo saaneensa voitelua kuolleen ihmisen ruumiin kautta; hänen käsitys pelastuksesta perustuu ihmeisiin; hän opettaa maantieteellisistä taivaan portaaleista, joiden kautta saadaan yhteys Jumalaan; Hän opettaa parantavista enkeleistä (hammaslääkärienkelit, rasvaimunenkelit jne.), jotka parantavat ihmisiä; hän painottaa opetuksessaan, että rahan antamisen kautta pääsee osalliseksi kirkkaudesta ja armolahjoista; hän opettaa ettei koko Pyhän Hengen vuodatus ja voitelu tullut Apt. luvussa kaksi, vaan että erikoinen kirkkauden tason voitelu tuli Apt. luvussa neljä; hän opettaa uuden kirkkauden tason todisteina olevan kultapöly, kultahampaat sekä rahan antaminen jne.

Herzogin todellinen väärä opetus löytyy hänen kirjoistaan, ei stadionilla pidetystä muutamasta puheesta. Laitan kirjoitukseni loppuun useita linkkejä, joista voit tarkistaa Herzogin kirjojen harhaopetukset. Jos haluat saada selville mitä Herzog todellisuudessa opettaa, niin lue linkit, joista käy ilmi hänen todellinen opetuksensa. Kyse ei ole Herzogin mustamaalaamisesta tai hänen opetuksensa vääristelystä, sillä sellainen olisi syntiä, vaan kyse on totuuden esille tuomisesta koskien Herzogin oppeja, jotka löytyvät hänen kirjoistaan.

Uskon Herzogin olleen tietoinen häneen kohdistuneita arvioinneista (ei arvostelu, vaan Raamatullisen koettelun kautta opetuksen arvioiminen) ja sen tähden hän ei pyrkinyt puhumaan opetuksistaan, jotka ovat aiheuttaneet hämmennystä ja ihmettelyä. Koska Herzogin kirjojen opetus on monin paikoin täynnä pahoja harhaoppeja, niin olisiko Ihmeiden aika tapahtuma ollut järjestetty tilaisuus Herzogin maineen puhdistamiseksi? Se on kuitenkin varmaa ettei hän ole tehnyt parannusta eksyttävistä harhaopeistaan ja siksi hän on yhä edelleen eksyttäjä. Suurin ongelma mikä tulee esille Herzogin kirjojen opetuksesta on se, että hän johdattaa ihmisiä uskomaan moniin epäraamatullisiin opetuksiin, joiden kautta avautuu ovi riivaajahenkien valhevoiman eksytyksiin.

Eksytyksestä ja David Herzogista lisää kirjoituksissani: 

http://www.kotipetripaavola.com/herzogk ... etaan.html
http://www.kotipetripaavola.com/davidherzog.html
http://www.kotipetripaavola.com/avoinke ... gista.html
http://www.kotipetripaavola.com/jantune ... gista.html
http://www.kotipetripaavola.com/davidhe ... itelu.html
http://www.kotipetripaavola.com/pimeyde ... sytys.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: David Herzogin "voitelu"

ViestiKirjoittaja PetriFB » 30. Heinä 2014 10:23

PetriFB kirjoitti:

Otan yhden esimerkin Herzogin harhaopista. Kirjassaan kirkkauden salaisuudet paljastetaan Herzog sanoo kultapölyn olevan kaikkein voimakkain evankeliumin työkalu. Herzog uskoo ihmeiden olevan evankeliumin voimakkain työkalu. Raamattu sanoo, että evankeliumi Herrasta Jeesuksesta on Jumalan voima pelastukseksi ihmisille. Raamatun sanan opetuksen mukaan sanoma Herrasta Jeesuksesta on evankeliumin voimakkain työkalu sekä ainoa työkalu, joka voi synnyttää uskon Herraan Jeesukseen, koska usko tulee Jumalan sanan kuulemisen kautta.

Sanomattakin on selvää ettei Raamatun Jumalan kautta tapahdu kultapöly manifestaatioita, sillä ne ovat riivaajahenkien valhevoiman aikaansaannosta. Tämä oli vain yksi esimerkki siitä miten Herzogin harhaoppi vääristää Raamatun sanan totuuden. Herzogin kirjoista löytyy monia pahoja harhaoppeja, jonka kautta hän vääristää Raamatun sanan totuuden.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: David Herzogin "voitelu"

ViestiKirjoittaja PetriFB » 30. Heinä 2014 12:14

Herzog ja hänen kannattajansa myös Suomessa syyttävät Herzogin toimintaa vastustavia (todellisuudessa Jumalan armosta he kertovat sen mikä on totuus) uskovia ihmisiä uskonnollisiksi fariseuksiksi. Kun tutkimme Jumalan sanasta uskonnollisen fariseuksen tuntomerkkejä, niin tuntomerkit sopivat Herzogiin eivätkä niihin, jotka Raamatun sanan totuuteen perustuen ovat paljastaneet Herzogin kavalat harhaopit.

Fariseukset ja saddukeukset tulivat Jeesuksen luokse pyytäen Häntä näyttämään merkin taivaasta, että voisivat uskoa Häneen (Mark 16). Herra Jeesus sanoi heille heidän oleva paha ja aviorikkoja sukupolvi, joka tavoittelee merkkejä, mutta ettei heille anneta muuta merkkiä kuin Joonan merkki.

Fariseukset ja saddukeukset olivat uskonnollisia ihmisiä, jotka pyrkivät kumoamaan Jumalan sanan totuuden, koska he halusivat elää ja uskoa Jumalaan ihmisten tekemien perinnäissääntöjen kautta, ei Jumalan sanan totuuden mukaisesti. Uskonnollinen ihminen ei ole kiinnostunut totuudesta, sillä hän etsii merkkejä ja ihmeitä voidaksensa uskoa. Herzog ja hänen kaltaisensa, jotka uskovat niin kuin hän, etsien uusia ihmeitä ovat uskonnollisia ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita totuudesta. Herzog syyttää ihmisiä uskonnollisiksi fariseuksiksi, jotka eivät usko hänen sanomansa ja toimintansa olevan Jumalasta. Raamatun sanan todistuksen valossa Herzog on itse uskonnollinen fariseus. Älä luule, että pilkkaan Herzogia, koska sitä en tee, sillä arvioin häntä ja hänen toimiaan Raamatun sanan todistuksen valossa, joka sanoo ihmeiden ja merkkien perässä juoksevien ihmisten olevan uskonnollisia ihmisiä.

Herzog on itse sanonut ja opettaa, että evankeliumin voimakkain työkalu on kultapöly ihmeet. Täten on kiistaton totuus, että Herzog on itse uskonnollinen fariseus. Kultapölyihmeet ovat uskonnollisen ihmisen tavoitteita, ei Herran Jeesuksen opetuslapsen kaipaus ja jano. Herra Jeesus ei tietenkään väheksy ihmeitä, merkkejä ja tunnustekoja, sillä paransihan Hän sairaita ja herätti kuolleita, mutta kaikkein tärkein merkki on evankeliumi Herrasta Jeesuksesta, koska se saa ihmiset tulemaan uskoon sekä sitä myös seuraavat ihmeet ja merkit, joita Raamatun Jumala tekee.

Herra Jeesus sanoi, että uskonnollisille ihmisille (kaikille ihmisille) annetaan yksi merkki, joka on Herran Jeesuksen veri, kuolema ja kuolleista ylösnouseminen Isän oikealle puolelle. Tätä Joonan merkki tarkoittaa. Herran Jeesuksen mielestä kaikkein tärkein merkki (myös ihme), jota tulisi etsiä ja tavoitella on Hänen sovituskuolemansa sekä kuolleista nouseminen, koska vain Häneen uskomalla ihminen saa syntinsä anteeksi sekä yhteyden Isä Jumalaan. Ihminen joka rakastaa Jumalaa ja Hänen sanansa totuutta ei ole uskonnollinen fariseus, vaan Jumalan armosta Jumalan sanan totuutta rakastava Herran Jeesuksen opetuslapsi.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: David Herzogin "voitelu"

ViestiKirjoittaja JHK » 01. Elo 2014 16:25

Pidä varasi Petri, Herzog on saanut ilmestystietoa, että hänen arvostelijoitaan uhkaa jokin kamala rangaistus Jumalalta! :D

https://www.youtube.com/watch?v=g9vXZiG1Hio

Näiden kamppaniaa edeltäneiden viikkojen aikana (ja sen jälkeen) on yksi pääjärjestäjistä, Mika Jantunen, pyrkinyt määrittelemään uudelleen Herzogiin suuntautuvan kritiikin. Herzogin vastustajat kritisoivat hänen oppiaan, mutta Mika Jantunen selittää, että kyse on siitä, tekeekö Jumala ihmeitä, ja parantaako Jumala tänäkin päivänä ihmisiä. Kenties hänellä on Herzogilaista ilmestystietoa kriitikoidensa todellisista motiiveista?

‒ Höpö höpö! järjestäjien edustaja Mika Jantunen vastaa Leevi Launosen ja Pasi Turusen kritiikkiin.

Good News for Everyone -järjestön toiminnanjohtajana työskentelevä Jantunen pitää kritiikin todellisena syynä taistelua ilmoitustiedosta. Jumala on jo Kristuksessa sovittanut koko maailman synnit ja lisäksi hän on myös kantanut kaikki meidän sairautemme. Tämän totuuden julkitulemisesta taistellaan nyt, Jantunen tulkitsee.

https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/herz ... ystiikkaa/
JHK
 
EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron