Ylläpidon tiedotteita

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Luminasta

ViestiKirjoittaja lähtökuoppa » 25. Helmi 2011 01:37

Ylläpidon kanssa saa olla eri mieltä eikä se ole riidanhaluisuutta. Ketään ei myöskään ole poistettu sen vuoksi ettei olisi miellyttävää seuraa. Muistutan tässä vielä siitä että tällä foorumilla on omat sääntönsä jotka jokainen voi lukea. Jos foorumin säännöt ei miellytä niin tarjolla on myös toisenlaisia foorumeja joissa säännöt ovat hieman erinlaiset. Kristillisiä foorumeja on niin paljon että jos jotain ei jonkun foorumin ylläpito/säännöt miellytä jostain syystä niin itselle paremmin sopivia foorumejakin on tällöin tarjolla.

1Korinttolaisille 13:
2Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Tuomarien kirja 17:
5Sillä miehellä, Miikalla, oli siis jumalanhuone, ja hän teetti kasukan ja kotijumalien kuvia ja asetti yhden pojistaan itsellensä papiksi. 6Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa, ja jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein.

Kiitos vihjeestä ja ohjauksesta toisille foorumeille. Yhdistävyystekijät eivät olleet merkittäviä?
Säännöt kirjautuessa foorumille mietityttivät, kypsä keskustelija kun on vasta kasvamassa ;) :)
"Rauha, rauha, vaikka rauhaa ei ole." Jumalan antama rauha:
2Aikakirjat 20:
29Ja Jumalan kauhu valtasi kaikkien maitten valtakunnat, kun he kuulivat Herran sotineen Israelin vihollisia vastaan. 30Sitten Joosafatin valtakunnalla oli rauha; hänen Jumalansa soi hänen päästä rauhaan joka taholla.
Viimeksi muokannut lähtökuoppa päivämäärä 01. Maalis 2011 00:01, muokattu yhteensä 1 kerran
lähtökuoppa
 

Re: Luminasta

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 25. Helmi 2011 04:54

Toni kertoikin selkeästi tämän foorumin pelisäännöt ja tähän on hyvä lopettaa. Foorumeita on monia ja jokaisessa omat sääntönsä.
Tällä foorumilla keskustellaan rakentavassa hengessä ja turvallisessa ilmapiirissä. Takaamme kaikki ylläpitäjät sen. Ja kaikki, jotka eivät muista tämän foorumin sääntöjä, ne ovat luettavissa kaikille. Käyn itsekin ne vielä tarkistamassa :)

Siunausta kaikille Herran omille :hugehug: :thumb:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Ylläpidon tiedote

ViestiKirjoittaja Ylläpito » 09. Elo 2011 15:46

Firefall pyysi tunnuksiaan pois foorumilta, jonka ylläpito suoritti. Kiitos hänelle foorumilla oloajastaan. Hän toi esille, että poiston syy ei ollut muissa foorumin jäsenissä, vaan hänen oma henkilökohtainen päätös. Tuo ele oli hieno, että ei lähdetä muita syyttäen, vaan oman itsensä tähden. Jumalan siunausta sinulle firefall minne menetkin.
Tämä on erillinen tiedotustili. Älä lähetä tälle tilille yksityisviestiä, lähetä sen sijaan viesti jollekin ylläpidon jäsenelle suoraan.
Ylläpito
Site Admin
 
Viestit: 62
Liittynyt: 09. Marras 2010 11:35

Re: Ylläpidon tiedote

ViestiKirjoittaja Ylläpito » 20. Touko 2013 22:47

Uskonaskel-foorumi tarvitsee lisävoimia moderointiin. Ylläpidon yhteisen hyväksynnän seurauksena uusi ylläpidon jäsen on Janne.
Tämä on erillinen tiedotustili. Älä lähetä tälle tilille yksityisviestiä, lähetä sen sijaan viesti jollekin ylläpidon jäsenelle suoraan.
Ylläpito
Site Admin
 
Viestit: 62
Liittynyt: 09. Marras 2010 11:35

Re: Ylläpidon tiedote

ViestiKirjoittaja Ylläpito » 29. Elo 2013 07:53

Rauhaa!

Eetun käyttäjätunnuksen ovat suljetut hänen omasta pyynnöstään. Eetu on tervetullut takaisin foorumille, milloin haluaa. Siunausta Eetulle ym.

:pc:
Tämä on erillinen tiedotustili. Älä lähetä tälle tilille yksityisviestiä, lähetä sen sijaan viesti jollekin ylläpidon jäsenelle suoraan.
Ylläpito
Site Admin
 
Viestit: 62
Liittynyt: 09. Marras 2010 11:35

Re: Ylläpidon tiedote

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 29. Elo 2013 11:17

mitähän täällä taas on tapahtunut, en aina pysy kärryillä näistä palstan jutuista, varsinkin kun nykyään tulee niin harvoin käytyä.

Tervetuloa takaisin Eetu ja siunausta elämääsi!
lonelyrider
 

Re: Ylläpidon tiedote

ViestiKirjoittaja Ylläpito » 29. Elo 2013 12:07

Ei täällä ole mitää erikoista tapahtunut kuin ennenkään. Tarkoitan sitä, että hyvässä hengessä Eetu lähti ainakin toistaiseksi täältä. Ei kannata alkaa mielessään spekuloimaan sen kummemin, miksi Eetu lähti foorumilta. Ajattelin vaan ilmoittaa asiasta että tiedätte, kun Eetua ei näy. Mutta tosiaankin tervetuloa takaisin ja hänen itsensä päätös se oli lähteä.
Tämä on erillinen tiedotustili. Älä lähetä tälle tilille yksityisviestiä, lähetä sen sijaan viesti jollekin ylläpidon jäsenelle suoraan.
Ylläpito
Site Admin
 
Viestit: 62
Liittynyt: 09. Marras 2010 11:35

Re: Ylläpidon tiedote

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 01. Syys 2013 21:27

Näin Eetua tänään, hän ei lähtenyt riidan tai minkään foorumiriidan vuoksi pois "ovet paukkuen" vaan ihan hyvässä hengessä lähti hetkeksi huilimaan ja saattaapi tulla vielä takaisin keskustelemaan joskus :) .
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Ylläpidon tiedote

ViestiKirjoittaja tuomarisimson777 » 01. Syys 2013 23:49

No eikös sitä voi huilata ihan tunnukset tallellakin kuten mä teen? Mulla joskus vaan (luulen että työ vaan sen jotenkin tekee) saa aikaan sen että ei mieti uskonasioita esim pariin,kolmeen viikkoon ollenkaan :( Ei tule käydyksi edes foorumilla, mutta annan vaan tunnusten olla ja tulen sitten katsomaan taas kun Henki minussa herää..

Olen kuin opetuslapset getsemanessa, en siis millään meinaa pysyä hereillä.. torkahtelen hengellisesti jatkuvasti. Jotenkin tuntuu siltä että jos ei tarvitsis töitä paiskoa, pysyisin hereillä..
Ainakin melkein oikeita uskon-näkemyksiä jo vuodesta 2004=)=)
tuomarisimson777
 
Viestit: 543
Liittynyt: 01. Maalis 2011 17:44

Re: Ylläpidon tiedote

ViestiKirjoittaja systeri » 02. Syys 2013 08:23

tuomarisimson777 kirjoitti:No eikös sitä voi huilata ihan tunnukset tallellakin kuten mä teen? Mulla joskus vaan (luulen että työ vaan sen jotenkin tekee) saa aikaan sen että ei mieti uskonasioita esim pariin,kolmeen viikkoon ollenkaan :( Ei tule käydyksi edes foorumilla, mutta annan vaan tunnusten olla ja tulen sitten katsomaan taas kun Henki minussa herää..

Olen kuin opetuslapset getsemanessa, en siis millään meinaa pysyä hereillä.. torkahtelen hengellisesti jatkuvasti. Jotenkin tuntuu siltä että jos ei tarvitsis töitä paiskoa, pysyisin hereillä..


Hauska tuo vertaus opetuslapsiin :) sori ..Mulla on vielä työn ja omien alaikäisten lisäksi liuta pikkuisia lastenlapsia jotka käy pyörittämäs harva se päivä mummun talouden ihan sekaisin :) Nytkin kolmena päivänä peräkkäin kaks 9 kk:n ikäistä kaks kolmivuotiasta ja yks viisvuotias ...mutta ne on niin ihania ja toivon totisesti Jumalalta voimaa käydä töissä, sekä ammentaa elävän veden lähteeltä, että hoitaa tätä "pikku puutarhaa" :hugehug: :hearts:
systeri
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 34 vierailijaa

cron