Rikas

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Herman » 25. Heinä 2013 15:38

pekka kirjoitti:
Herman kirjoitti:
pekka kirjoitti:Ja kuka ihminen tai ketkä ihmiset olisivat niitä jotka osaisivat takuuvarmasti jaotella ihmiset niin, että vain niitä autettaisiin jotka olisivat auttamisen ansainneet?


Tähän vielä kommentoin Pekka, että miksi vääristät sanomaani noin pahasti? Olen kirjoittanut tässä ketjussa ainakin 5-6 kertaa, että en vastusta tukien antamista niille jotka eivät pysty elättämään itsensä, en voi uskoa ettet ymmärtäisi mitä olen kirjoittanut. En koe järkevänä tällaista keskustelua jossa toinen vääristää toisen selkeästi ja useaan otteeseen kirjoittamia ajatuksia.


En ole Herman tietääkseni vääristellyt mitään, noin olen ymmärtänyt.


Sitten ymmärrämme varmaan sanan "ansaita" olennaisesti eri tavalla. Eivät ne minusta ole ansainneet auttamista, jotka eivät kykene elättämään itseään, päinvastoin! Heitä pitää auttaa armosta, ei siksi että he olisivat jotenkin ansainneet auttamista. Eli tässä kohtaa olet jotenkin käsittänyt minut väärin, jos olet tulkinnut että mielestäni pitäisi jotenkin ansaita auttaminen.


pekka kirjoitti:Ja kuinka perustaisit sellaisen järjestelmän Suomeen jossa tuo visiosi olisi täyttä totta?


Yksinkertaisesti tiukentamalla toimeentulotuen myöntämistä niin, ettei se olisi automaattista ja jokaiselle kuuluvaa, vaan kriteerinä olisi halukkuus työntekoon. Käytännön järjestely ei varmaan ole suurin ongelma, vaan se että tämä asia on suomalaisille pyhä lehmä jota ei saa edes nostaa pöydälle ilman että syytetään "hyvinvointivaltion alasajosta".
Herman
 

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Herman » 25. Heinä 2013 15:42

Ihmettelen miten kukaan uskova voi hyväksyä ja jopa kannattaa sellaista lainsäädäntöä, joka mahdollistaa ns. yhteisten rahojen vapaan antamisen rikollisille ja ammattimaisille tyhjäntoimittajille jotka elävät imeäkseen systeemistä irti kaiken minkä saavat ilman minkäänlaista vastuuntuntoa.
Herman
 

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja pekka » 25. Heinä 2013 15:50

Kiitos Herman kirjoituksistasi.

Jumalan siunausta päivääsi.

Nyt pitää lähteä!
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Eetu » 25. Heinä 2013 15:51

Kaikki vaan pakkotyöleirille vaikka halkoja hakkaamaan tai muihin hommiin joissa ei pala loppuun! Varsinkin ulkomailta rahdatut työvoimareserviläiset, kertaamaan työntekotaitoja vaikka Lapinjärvelle sivarikeskukseen, esim. keittiöön hommiin, sinne vaan etnisiä ruokia kokkailemaan.

Tärkeintä on että työnteko on mielekästä ja että siinä ei menetä terveyttään, ainakin tämä käännösala on ihan yhtä sairas ala kuin kaikki muutkin.

Miksi pitää thaimaalaisia pistää noihin hommiin ku on afrikkalaisia ja muunmaalaisia ja suomalaisia työvoimareserviläisiäkin?

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maas ... ita-1.9075

Sotilaspoliisit vois vaikka pistää hakemaan sieltä sohvan pohjalta ne kaikki suomalaiset työnvälttelijät ja bussikyyditys lähimmälle lakkasuolle, loppuis se suomi24:n maailman menoa palstalla itkeminen ja kaljan latkiminen ja formulan katsominen, ja samaan bussiin ostoskeskuksissa notkuvat afrikan poijjaat.

Thaimaalaiset voisivat siis pysyä Thaimaassa, ja näin vältettäisiin turha lentely välillä Thaimaa-Suomi-Thaimaa.
Eetu
 

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 25. Heinä 2013 15:52

Herman kirjoitti:
Mikko Murpatti kirjoitti:Oliko kirouksesi raha vai sinun taipumuksesi käyttää ne ja se huono valinta mihin itse valitsin ne käyttää ? Oliko kirous rahanvika vai sinun syntisestä luonnosta johtuvaa? Pakottiko raha sinua ostamaan viinaa ja taksimatkoja vai sinun syntinen luontosi?


Kirous on Jumalan sanaa vastaan toimiminen, ja ilmaisen rahan antaminen sellaiselle joka ei tahdo tehdä työtä, on Jumalan sanaa vastaan toimimista.

Mikko, en tiedä oletko lukenut koko viestiketjua, mutta olen näissä kirjoituksissani ottanut kantaa ja vastustanut ainoastaan vapaamatkustajien hyväksymistä, eli niiden rahoittamista jotka eivät tahdo tehdä työtä.



Tunnustan etten ole lukenut koko viestiketjua kokonaan vaan minulla oli kiire päästä näpäyttämään ja lyömään sinua yhdessä muiden kanssa. Oikein sormet syyhysivät päästä kirjoittamaan provosoiva vastaukseni, johon nyt lisäsin asioita ettei se olisi provosoiva. Pyydän Herman sinulta sydämmestäni anteeksi. Minulla oli jotakin sinua vastaan ja en ole halunnut sitä selvittää vaan olen antanut vihan ja katkeruuden elää sydämmessäni sinua vastaan, ja nyt tämä vaalimani synti aiheutti sinulle pahaa mieltä.

Teen tästä parannuksen nyt heti paikalla ja pyydän vielä anteeksi, olet arvokas veljeni Herrassa ja minua oksettaa kuinka sokeasti olen vaalinut pahoja ajatuksia sinua kohtaan. Pitäisi aina rohkeasti tuoda asiat esiin ja totuuteen ja valoon eikä piilotella sydämmessään syntiä, siellä se vaan vahvistuu, saastuttaa ja kukoistaa. Olkoon tämä julkinen anteeksipyyntö sattuvana näpäytyksenä ylpeälle luonnolleni .

Olen samaa mieltä, ja Raamatun opetus mielestäni (luin äsken ) selkeästi opettaa etti ilman hyvää syytä tule olla taakaksi lähimmäiselle, niin kuin sanoit. Koitan keritä yksityisviestillä keskustelemaan kanssasi kahdestaan siitä asiasta joka minua vaivasi ja mitä minulla oli sinua vastaan, niin että joudun kohtaamaan asian ja otan siitä opikseni. :oops:
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Eetu » 25. Heinä 2013 15:55

Herman kirjoitti:Ihmettelen miten kukaan uskova voi hyväksyä ja jopa kannattaa sellaista lainsäädäntöä, joka mahdollistaa ns. yhteisten rahojen vapaan antamisen rikollisille ja ammattimaisille tyhjäntoimittajille jotka elävät imeäkseen systeemistä irti kaiken minkä saavat ilman minkäänlaista vastuuntuntoa.


Asiaa! Suomi tarvitsisi kunnon kuria! Noh jos pankkiirit lopettavat lainanannon Suomelle, täältä loppuu rahat ja sitten alkaakin Suomen kansaa marjanpoiminta, kalastus ja metsästys yhtäkkiä kiinnostamaan. Paukahetaan kertaheitolla 1800-luvulle, jonne haluaisinkin.
Eetu
 

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Herman » 25. Heinä 2013 15:59

Mikko, olipa murtava ja siunaava viesti, kiitos siitä ja kiitos Jumalalle. Saat kaiken anteeksi ja pyydän anteeksi jos olen omalla toiminnallani aiheuttanut kiusausta katkeruuteen.
Herman
 

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Herman » 25. Heinä 2013 16:04

Eetultahan alkoi tulla niitä konkreettisia ehdotuksia :) Ei muuta kun politiikkaan vaan ja paattia keikuttamaan! Sussa on selvästi aineksia Suomen Nigel Farageksi :lol:
Herman
 

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Eetu » 25. Heinä 2013 16:07

Hei veljet, ei nyt masennuta tästä, tää on hyvä keskustelu!

On tärkeetä määrittää tarkasti ketkä niitä sossupummeja ovat, eli mielestäni ne jotka tietoisesti varastavat sossusta tai kelasta. Liiton rahojen vastaanottaminen ei ole varastamista vaan vastinetta rahoille jotka on maksanut työttömyyskassaan. Itekkin ottaisin liiton rahat vastaan jos joutusin työttömäksi.

Jos persut ois aidosti suomalaisten asialla, he antaisivat puoluetukensa ruokana suoraan hätää kärsiville suomalaisille mutta koska persut ovat samanlaisia maanpettureita siinä missä muutkin, persut rakensivat hienon puoluetoimiston jotta soini saa siellä lankata cowboy buutsejaan.

Esim Hurstin avustustoiminnassa on ongelmana että sieltä hakee käsittääkseni ruokaa myös semmoiset ihmiset jotka eivät ole oikeasti hätää kärsiviä. Ehkä pitäis ite mennä mukaan jakamaan ruokaa ni näkis sit ite kenelle se apu menee, näkisi samalla niitä aidosti hätää kärsiviä ihmisiä.

Suomessa valitettavasti käy nyt niin että suomalaiset työttömät ottavat mamut silmätikuiksi koska mamut saavat sossusta rahat ties mihin. En nyt yleistä ja haluaisin tietää mikä on asioitten oikea laita mutta kyllä se nyt vaan on niin että maahanmuuttaja on kunniakansalainen, joka positiivisen syrjinnän kautta menee syntyperäisen suomalaisen edelle.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10952924

Suomessa on myös toinen erityisryhmä eli romanit joiden hameet maksetaan:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... een-ostoon

Mutta eipä maksa Espoon kaupunki minulle Keski-Suomen kansallispukua vaikka käyttäisin sitä arkiasuna! Keskisuomalaisvastaisuutta! Anticentralfinlandismia! Espoon kaupunki on natsi!

Eihän romanit edes ole suomalainen kulttuuri! Ei heidän hameita pidä suomalaisten veronmaksajien maksaa.

"Romanikulttuuri on kansainvälinen kulttuuri"

http://www.romanifoorumi.fi/romanit-suo ... kulttuuri/
Eetu
 

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Eetu » 25. Heinä 2013 16:08

Herman kirjoitti:Eetultahan alkoi tulla niitä konkreettisia ehdotuksia :) Ei muuta kun politiikkaan vaan ja paattia keikuttamaan! Sussa on selvästi aineksia Suomen Nigel Farageksi :lol:


Joo no Ipun listoilla sain 15 ääntä, mukaan lukien oma ääneni ku äänestin itteäni. Tajusin että ei poliitikan kautta mitään voi muuttaa, varsinkaan pikkupuolueitten, isot puolueet on kaikki vihollisen asialla, kinastelevat vain keskenään.

Suomi on tuhottu. Ainoa mitä tässä voi tehdä on kulkea uskontietä ja perehtyä omavaraisuuteen. Ite haluisin muuttaa vaikka johonkin hylättyyn taloon mut en yksin viittis.
Eetu
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 25 vierailijaa

cron