ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

ViestiKirjoittaja petsku » 03. Tammi 2013 23:28

PetriFB kirjoitti:Uskon elämässä uskovan tulisi keskittyä ominaisuuksiin, jotka rakentavat ja vievät uskovaa eteenpäin terveellä uskonkasvun pohjalla. Entisenä vapaaseurakunnan nuorisotyöntekijänä voin tuoda esille muutaman havainnon, jota olen havainnut. Niiden nuorten uskovien keskuudessa oli todella paljon epätervettä uskonkasvua sekä hengellinen keskittymiskyky oli heikko, jotka kuuntelivat heavyrockia. Samoin näiden nuorten oli vaikeata ymmärtää Raamattua oikealla tavalla ja hyvin usein he ajattelivat Raamatun asioista hyvin liberaalilla tavalla. Heavyrockin aggressiivisen raskas jumputus heikensi näiden nuorten hengellisestä keskittymiskykyä ja kykyä ymmärtää asioita Raamatullisesti oikein. Näissä nuorissa vaikutti voimakkaasti kapina kaikkia terveitä hengellisiä asioita vastaan. Huomasin myös selkeästi joissakin tämän musiikin kautta herkkyyttä sielunvihollisen juonille. Tulin siihen tulokseen, että se heavyrock musiikin raskas "henki" teki näissä nuorissa ikävää jälkeä. Tähän kuului osalla uskovista mustaan pukeutuminen, pojilla pitkän tukan kasvatus, elämä pyöri musiikin ympärillä ei Jeesuksen. Heavyrock ja heavyrockin esittäjät olivat useille nuorille "idoleja", mutta Jeesus ei ollut heidän keskipisteensä.

Läheltä heavyrockin vallassa olevia nuoria nähneenä voin sanoa, että ns. kristillinen heavyrock jäljittelee maallista heavyrockia melkein kaikessa. Hengelliset sanat aggressiivisessa paketissa ei ole Jumalan mielenmukainen tapa evankelioida tai koittaa rakentua uskossa. Otan kärjistetyn esimerkin. Mene huutamaan ja räyhäämään aggressiivisesti puhuen ja huutaen Jeesuksesta, eli kerro evankeliumi aggressiivisuuden kautta ihmisille. Ymmärrämme ettei se ole Jumalan tahto. Jumalan valtakunnan asioita tulee tehdä Jumalan mielenmukaisella tavalla sekä Pyhän Hengen johdatuksessa.


Kuinka suuresta joukosta oli kyse? Puhutaanko muutamista vai sadoista?
petsku
 
Viestit: 71
Liittynyt: 06. Elo 2012 16:09

Re: ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

ViestiKirjoittaja Eetu » 03. Tammi 2013 23:36

KeijoKoo kirjoitti:Minulla oli melko paljon 70-90 lukujen heavy metalli bändien levyjä. Uskoon tuloni jälkeen pilkoin ne ja heitin roskiin. Edes divariin en halunnut niitä viedä. Selvä asia, paholaisen musiikkia. Myös disco-musa samaa tavaraa (madonna, lady gaga jne...).


dubstep se vasta pahaa onkin, ja räp-musiikki, etenkin Ruudolf, hän on uskossa mutta laulaa jotain että olen paras jee jee jee ja että "doupeimmat" Jumala seivaa, eli siis Jumalaa pelastaisi muka vain jonkinlaisen eliitin eli kaikista "siisteimmät" tyypit, eihän se nyt niin voi mennä, sittenhän esim. muotitietoiset ihmiset pelastuisivat automaattisesti.

Pop musiikissa on ties mitä tuubaa (ei sitä soitinta), Heli Kajo laulaa että pettäminen on suloinen virhe, Jippu laulaa väärinpäin lentävistä linnuista, Madonna laulaa ryhmäseksistä, Lady Gaga laulaa rakkaudestaan Juudakseen, yms. yms.

altistun toisinaan NRJ-kanavalle kun käyn eräässä lounaspaikassa, monissa NRJ kanavalla soitetuissa lauluissa lauletaan jotain että "set this world on fire" ja "we have to burn it down to build it up" eli jotain kolmatta maailmanpaloa ollaan sytyttelemässä nuorison mielissä. Sitten kun siihen yhdistää mainosten tylytyksen eli mm. Axe deodorantin uusin malli on Axe anarchy, eli aivopestään nuoriso pitämään anarkiaa yleisratkaisuna kaikkeen. No eiköhän kohta ruveta näkemään Suomessakin jotain ruokamellakoita, ainakin Etelä-Eurooppa on jo ihan nälkäkriisin partaalla, Punainen Risti jo julisti Euroopan kriisialueeksi, ja se on euro-pyramidihuijauksen aikaansaannoksia.
Eetu
 

Re: ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

ViestiKirjoittaja petsku » 03. Tammi 2013 23:47

Mitä mieltä olette tämän biisin sanoista?

petsku
 
Viestit: 71
Liittynyt: 06. Elo 2012 16:09

Re: ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

ViestiKirjoittaja Eetu » 04. Tammi 2013 00:22

petsku kirjoitti:Mitä mieltä olette tämän biisin sanoista?



Rienausta! Kaivopuiston Hesus eikä mitään muuta. Samaa meininkiä on ollut mm. Ryhmäteatterissa, jossa Jatkuvaa kasvua näytelmässä oli ihan eri versio Jeesuksesta mitä Raamattu opettaa. Ja sitten se joku Ylihuomenna hän tulee -näytelmä myös, sitä en mennyt katsomaan. Jatkuvaa kasvua kävin katsomassa, en tiennyt että siinä on joku epäraamatullinen Jeesus-hahmo.
Eetu
 

Re: ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

ViestiKirjoittaja pekka » 04. Tammi 2013 01:22

Samaa mieltä Eetun kanssa, tämä "kaivopuisto-kappale"; en pystynyt kuuntelemaan kuin noin minuutin verran ja sekin tuntui menemään jo yläkanttiin, suoraan kuin tämän maailman ruhtinaan kynästä veistetty koko homma. Pysykäämme kaukana tuollaisesta eksytyksestä!

Aamu-Usva laittoi myös näytteet kahdesta "HB":n kappaleista. En minäkään tykännyt, en sitten yhtään. Noin minuutin kuuntelin molempia kappaleita ja olin jo aivan tuskastunut siihen mitä kuulin.

Tämä tällä kertaa "levyraadista". Kiitoksia ja kuulemiin.




Room. 6:11

Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.


Jumalan siunausta kaikille.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

ViestiKirjoittaja Hipsunen » 04. Tammi 2013 10:18

Jasmiini kirjoitti:En myöskään sanonut, että uskovassa voisi olla riivaajahenki. Mutta pahat henget voivat vaikuttaa uudestisyntyneeseen uskovaan ulkopuolelta ja uskova voi tehdä vääriä valintoja pahojen henkien vaikutuksesta.

http://www.kotipetripaavola.com/uskov ... aajaa.html


En sanonutkaan että olisit sanonut niin. Mutta riivaajahenki tulee jokatapauksessa jos väkisin sitä haluaa kutsua, oli taustalla sitten rummutusta tai mitä tahansa musiikkia, ei pelkkä rummutus ole syynä tuohon. Shaamaanithan niitä henkiä kutsuvat, siinä on henkienkutsuminen mukana rituaalissa, eikä pelkkä rummutus sitä aiheuta.

Ihminen voi toki rummutuksen tahdissa päästä transsitilaan, mutta transsitilaan ja henkien kanssa olemiseen pääsee ihan minkä musiikin tahdissa tahansa. Oli se sitten shamaanirumpu tai nykyajan poppimusa, tai sitten klassinen musiikki.
Hipsunen
 
Viestit: 24
Liittynyt: 15. Joulu 2012 19:04

Re: ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

ViestiKirjoittaja Hipsunen » 04. Tammi 2013 10:42

Jasmiini kirjoitti:Se, että sanotaan, että joku musiikkityyli on pahasta, ei tarkoita sitä, etteikö ihmiset voisi käyttää myös muita, neutraaleita ja hyviäkin musiikkityylejä pahaan tarkoitukseen. On väärin sanoa, että kaikki on neutraalia, jota voi käyttää hyvään että pahaan.

Juhan esimerkki hakarististä on minunkin mielestä hyvä vertaus. Sen alkuperäinen tarkoitus ei ollut natsismi. Mutta rock- ja metallimusiikin musiikin alkuperäinen tarkoitus oli paha. Eli hakaristiasiassa katsotaan sen alkuperäistä tarkoitusta ja vedotaan siihen, mutta rock musiikin kanssa alkuperäinen tarkoitus ohitetaan ja sanotaan, ettei sitä ollutkaan ja ettei siihen voi vedota. Ristiriitaista.

Tässä maailmassa on neutraaleja asioita, joiden alkuperässä ei ole sen kummemmin pahaa eikä hyvää. Mutta tässä maailmassa on myös asioita, joiden alkuperä on paha tai hyvä, eivätkä kaikki asiat ole vain neutraaleja. Tätä on aivan turha kieltää.

En ole väittänyt, että on itsestään selvää, että kaikki kaunilta kuulostava musiikki olisi Jumalasta. Enkä myöskään arvioi musiikkia yksistään sen perusteella, kuulostaako se hyvältä tai kauniilta. Hengelliset asiat tulee tutkiskella hengellisesti eikä lihallisesti.

1. Kor 2:
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.


Se, että sanotaan, että metalli musiikki on pahasta ei tarkoita myöskään sitä, että on merkattu muut musiikkityylit sellaisiksi, minkä kautta paha ei voisi vaikuttaa.

Niin, miten uudestisyntynyt uskova voisi tehdä pahaa musiikkia tiedostamattaan? Voiko uskova siis ylipäätään tehdä syntiä tiedostamattaan? Tietenkin voi. Uskova voi tehdä väärin ja olla osallisena väärissä teoissa tajuamatta sitä itse. Monet tekevät syntiä ymmärtämättömyyttään ja uskova voi olla lihallinen ja tehdä valintoja lihallisen mielensä mukaan.


En sanonutkaan että kaikki olisi neutraalia, mielestäni raskas hevi on tietenkin aggressiivista, koska siinä huudetaan, karjutaan ja muristaan. Mutta "normaali rock" (missä ei ole sekstisiä, väkivaltaisia tai muuten maallisia sanoja tai tapaa esittää sitä) ei mielestäni ole saatanasta sillä äänensävy laulaessa ei ole vihainen, taustalla toki voi soida basso tai sähkökitara, mutta se ei mielestäni muuta laulajan halua ylistää ja laulaa Jumalalle ylistyksen halun takia, eikä rahan takia.

On totta että monet rock bändit, voi samantien jättää kuuntelematta, sillä sanoitukset ja tapa esittää musiikkia ovat sekstisiä, väkivaltaisia tai maallisia. Mutta se ei mielestäni kuulu samaan musiikkikategoriaan kristillisen rockin kanssa.

Mutta esim. The Rainin bändin jäsenet ovat uskovia, uudestisyntyneitä, musiikki ei ole mielestäni aggressiivista, vaan aitoa. Heillä on halu ylistää Herraa ja biisit eivät ole agressiivisia (sanat eivät ole vihaisia, sekstisiä tai väkivaltaisia, laulaessa ei missään vaiheessa huudeta vihaisesti niinkuin metallibiiseissä). Mikä the rainin biiseihin mielestäsi tuo aggressiivisuuden sitten? Sanat eivät ole agressiiviset, laulamistyyli ei ole aggressiivinen mielestäni. Soittimetko sitten? Tietenkin harppumuusikin jälkeen toisenlainen musiikki voi tuntua aggressiiviselta. Mutta soittimet ovat elottomia, laulaminen ei ole aggressiivista, ja soittimet eivät voi olla saatanallisia.

Mistä se saatanallisuus sitten tulee? Laulu ei ole agressiivista, bändin jäsenet ovat uskovia ja musiikki ei edusta mitään pahaa.

Pitää muistaa erottaa heavy metal ja rock, ne ovat 2 aivan eri musiikkityyliä, heavy metal on mielestäni saatanallista, siinä huudetaan ja ollaan aggressiivia. Kristillinen rock ei mielestäni saatanasta ole sillä useimmissa kristillisissä rock bändeissä jäsenet ovat aidosti uudestisyntyneitä uskovia, laulu on normaalisävyistä, siinä ei huudeta eikä karjuta. Ainakin The Rainin biiseissä laulaja aidosti tarkoittaa sitä mitä laulaa, eli sanatkaan eivät ole pelkkää ulkoista kauneutta. The Rain tekee musiikkia ylistääkseen Jumalaa ja halusta laulaa Jumalalle. Ja musiikki ei ole aggressiivista, jos vaikka taustaäänet otettaisiin pois, niin se kuulostaisi hyvin rauhalliselta. Lauluhan on normaalisävyistä. Jumalan Henki ja halu ylistää ja laulaa Jumalalle ei mielestäni voi kadota sähkökitaran tai muun soittimen takia tai jokin soittiminen soitto taustalla ei pelkästään riitä tekemään musiikista saatanallista.

Jos kerran rock on saatanasta ja sen alkuperä on paha, niin väitätkö että jos soitan sähkökitaraa tai bassoa niin se kuulostaa saatanalliselta ja olen paha ja teen väärin? Rockin alkuperä tulee Afrikasta, pelloilla tummaihoiset orjat lauloivat kärsimyslauluja. Myöhemmin kehittyi blues, jossa lähinnä soittimien soittotyyliä oltiin kehitelty. Ei soittimet voi olla saatanallisia. Vasta myöhemmin kehittyi grundge, ja punkrock bändit, mutta mukana oli myös bändejä jotka eivät tehneet seksistä, väkivaltaista tai anarkista musiikkia. Rock and roll on varsin suoraa jatkoa 1950-luvun rhythmand bluesille, mutta siihen vaikuttaneita tyylejä ovat myös perinteisempi blues, countrymusiikki sekä jossain määrin myös perinteinen gospel. Rock and rollia vuosikymmeniä aikaisempi, tasaiseen ja nopeaan rytmiin perustuva boogie woogie -pianomusiikki kuulostaa paikoin hyvin paljon rock and rollilta. Samoin nopeaan tempoon soitettu blues oli loppujen lopuksi varsin lähellä rock and rollia. Huomaa että rokin juuret eivät ole saatanalliset.


Ja mielestäni ei ole väärin sanoa että kaikkea voi käyttää hyvään ja pahaan, sillä se on mielestäni totta.

Raskas metalli on saatanasta sillä se on vihaista, mutta esimerkiksi The Rainin biisit eivät ole saatanasta koska laulamistyyli ei ole aggressiivinen, ja bändin jäsenet ovat uskovia, ja musiikkia tehdään Jumalalle ylistykseksi, ja soittimet eivät pelkästään mielestäni riitä saatanallisuutta tuomaan. En ymmärrä mistä se saatanallisuus kristillisessä rockissa sitten tulee? Soittimista se ei tule, eikä bändin jäsenistä.
Hipsunen
 
Viestit: 24
Liittynyt: 15. Joulu 2012 19:04

Re: ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

ViestiKirjoittaja pekka » 04. Tammi 2013 12:28

Rokkia sairaalassa:

http://www.mtv.fi/viihde/musiikki/artik ... sa/2855036

Sen mitä olen kuullut Rainia täältä foorumiin laitetuista näytteistä niin en pysty kuuntelemaan heidän musiikkiaan puolta minuuttia kauempaa koska se on musiikiltaan niin maailmallista eli siis rokkia. Sanoituksista en sano paljon mitään koska en ole ehtinyt perehtymään niihin koska hyökkäävän ja ahdistavan rokkimusiikin takia en pysty kauaa aikaa kuuntelemaan heidän kappaleitaan.



Gal. 5:22

Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.


Tässä on "taivaallisen" kaunista musiikkia mikä on Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan tahto:

http://www.youtube.com/watch?v=qsS5xOJc-_c


Ps. 144:9

Jumala, minä veisaan sinulle uuden virren, soitan sinulle kymmenkielisellä harpulla,


1. Sam. 10:5

Senjälkeen sinä tulet Jumalan Gibeaan, jossa filistealaisten maaherrat ovat. Ja tullessasi sinne kaupunkiin sinä kohtaat joukon profeettoja, jotka tulevat alas uhrikukkulalta hurmoksissaan, harppu, vaskirumpu, huilu ja kannel edellänsä.


Ps. 57:8

(57:9) Heräjä, minun sieluni; heräjä, harppu ja kannel. Minä tahdon herättää aamuruskon.


Ps. 108:2

(108:3) Heräjä, harppu ja kannel. Minä tahdon herättää aamuruskon.



Kiitos Herralle hyvin kauniista harppumusiikista!


JUMALAN SIUNAUSTA JA HERRAN JEESUKSEN ARMOA JA RAUHAA KAIKILLE.


1. Piet. 5:14

Tervehtikää toisianne rakkauden suunannolla. Rauha teille kaikille, jotka Kristuksessa olette!


1. Joh. 5:20

Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

ViestiKirjoittaja Hipsunen » 04. Tammi 2013 12:36

pekka kirjoitti:Rokkia sairaalassa:

http://www.mtv.fi/viihde/musiikki/artik ... sa/2855036

Sen mitä olen kuullut Rainia täältä foorumiin laitetuista näytteistä niin en pysty kuuntelemaan heidän musiikkiaan puolta minuuttia kauempaa koska se on musiikiltaan niin maailmallista eli siis rokkia. Sanoituksista en sano paljon mitään koska en ole ehtinyt perehtymään niihin koska hyökkäävän ja ahdistavan rokkimusiikin takia en pysty kauaa aikaa kuuntelemaan heidän kappaleitaan.



Gal. 5:22

Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.


Tässä on "taivaallisen" kaunista musiikkia mikä on Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan tahto:

http://www.youtube.com/watch?v=qsS5xOJc-_c


Ps. 144:9

Jumala, minä veisaan sinulle uuden virren, soitan sinulle kymmenkielisellä harpulla,


1. Sam. 10:5

Senjälkeen sinä tulet Jumalan Gibeaan, jossa filistealaisten maaherrat ovat. Ja tullessasi sinne kaupunkiin sinä kohtaat joukon profeettoja, jotka tulevat alas uhrikukkulalta hurmoksissaan, harppu, vaskirumpu, huilu ja kannel edellänsä.


Ps. 57:8

(57:9) Heräjä, minun sieluni; heräjä, harppu ja kannel. Minä tahdon herättää aamuruskon.


Ps. 108:2

(108:3) Heräjä, harppu ja kannel. Minä tahdon herättää aamuruskon.



Kiitos Herralle hyvin kauniista harppumusiikista!


JUMALAN SIUNAUSTA JA HERRAN JEESUKSEN ARMOA JA RAUHAA KAIKILLE.


1. Piet. 5:14

Tervehtikää toisianne rakkauden suunannolla. Rauha teille kaikille, jotka Kristuksessa olette!


1. Joh. 5:20

Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.


Turmion kätilöt on metallimusiikkia, ei rock musiikkia, metalli on raskasta. Kaikki rock-tyylilajit ei ole. The Rain ei ole Turmion Kätilöihin verrattavissa.
Hipsunen
 
Viestit: 24
Liittynyt: 15. Joulu 2012 19:04

Re: ROCK'N'ROLL – MYRKKYÄ HELVETISTÄ

ViestiKirjoittaja pekka » 04. Tammi 2013 12:42

En pysty kuuntelemaan mitään rokkia vaikka sanat olisivat minkälaiset. Minun tulee siitä niin huono olo. En voi sille mitään.


Mutta tuo äsken laittamani harppumusiikki oli ihanaa, suloista ja iloa korville ja lohdutusta sydämelleni!

KIITOS, YLISTYS JA KUNNIA SIITÄ HERRALLE!
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa

cron